Islantilainen villalanka ja kuinka se matkaa lampaan päältä kaupan hyllylle ja neulojien puikoille? Pääsin maaliskuun lopussa keplottelemaan itseni kylään Islannin villatehtaaseen Ístexille. Kyselin kaikkea mahdollista villalankojen valmistuksesta, villapaitojen suunnittelusta, lampaidenkasvatuksesta, lampaiden kerimisestä ja eri villapaitojen väreistä. Tässä jutussa kerron kaikesta kuulemastani – ja jos on virheitä, ne ovat yksin minun.
Jos haluat tietää enemmän islantilaisten villapaitojen eli lopapeysojen neulomisesta, tsekkaa tämä juttu: Islantilainen villapaita – neulontaohje
Täältä löydät asiaa islantilaisten villapaitojen hoidosta ja ostamisesta: Islantilainen villapaita: osto- ja hoito-ohjeet
Tämä juttu pureutuu aidon islanninvillapaidan tunnistamiseen (kopioita on paljon liikkellä): Islantilainen villapaita, näin tunnistat aidon
Islantilainen villalankaa kansalle vuodesta 1896
Varmán eli lämpimän joen varrella Mósfellsbaerin kunnassa noin 20 minuutin ajomatkan päässä Reykjavíkista on valmistettu villalankoja jo vuodesta 1896. Silloin yrityksen nimi oli Álafoss. Álafoss on vanhan tehtaan lähellä sijaitseva vesiputous, jonka vesivoimalla pyöritettiin kehräämön rattaita.
Vanhan villatehtaan tiloissa toimii nykyään Álafoss-nimisen yrityksen myymälä, jossa on mehevä valikoima villalankoja, villatuotteita ja islantilaista matkamuistotavaraa. Álafossin myymälän ympäristössä näkyy seudun historia vanhoine rakennuksineen ja opastauluineen. Kauppa on pittoreski ja helppo päiväretkikohde Reykjavikista, jos villatuotteet kiinnostavat. Nämä allaolevat kuvat ovat sieltä myymälästä. Voi mikä määrä villalankoja!
Villalankojen tuotanto tapahtuu nykyään naapurissa sijaitsevassa Ístexissä, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1991. Ístex on Islannin ainoa iso kehräämö ja 80-prosenttisesti lammasfarmareiden omistama. Ístexillä on kaksi tuotantolaitosta. Pohjois-Islannissa Blönduósin pikkukylässä lammastiloilta kerätyt villat pestään ja kuivataan. Villa lähetetään sen jälkeen etelään Mósfellsbaeriin, jossa lanka karstataan ja kehrätään. Minä kävin kylässä juurikin täällä Mósfellsbaerin tehtaalla.
Naiset islantilaisen lampaanvillan suosion takana
Tapasin Ístexin tehtaalla kaksi mahtavaa villaspesialistia. Védís Jónsdóttir on Ístexin suunnittelujohtaja eli hän kirjoittaa kaavoja sisältäviä neulomiskirjoja, kehittää uusia villavärejä ja markkinoi islantilaista villaa maailmalle. Védís on tyyppi todelliseen neulojien suursuosioon nousseen Riddari-paidan takana, ja moni suomalainen neuloja tuntee hänet nimeltä suositun Islantilaisia neuleita -kirjan takaa, jonka suomalaista versiota on myyty kymmeniätuhansia kappaleita. Kuulin juorun, että vielä tämän vuoden puolella julkaistaisiin seuraava Ístexin neuleohjekirja suomeksi. Jäämme seuraamaan uutisia!
Védís vastaa vuosittain ilmestyvistä Lopi-neulekirjoista. Noiden kirjojen ohjeet löytyvät noin 10 kk julkaisun jälkeen myös täältä Ístexin omasta verkkokaupasta eri kieliversioina. Olen tavannut Védísin aikaisemmin, reilu kymmenen vuotta sitten, kun olin tekemässä jo kuopattuun Olivia-lehteen juttua islantilaisesta designista. Nuo kaksi kuvaa, joissa Védís on pukeutunut mustaan villapuseroon, ovat tuolta vuosikymmenen takaiselta juttukeikalta.
Jos Védís vastaa siitä, minkälaisia lopapeysoja maailmalla pääosin neulotaan, Ístexin myyntipäällikkö Rebekka Thorlacius Kristjánsdóttir varmistaa, että Védísin ohjeet ovat toimivia puikoilla: siis että suunniteltu työ näyttää siltä, miltä pitäisi. Rebekka on Védísin hovineuloja. Suunnittelija ei kuulemma itse ole kovin taitava neuloja; kaikki hänen omat paitansa ovat Rebekkan neulomia.
Perinteinen islantilainen villalanka tehdään kaksikerroksisesta lampaanvillasta
Islannissa on aina tehty villasta vaatteita. Lampaanvilla pitää edelleen lämpimänä niin kalastajat kuin kaupunkilaisnuoretkin. Kun Islantiin saapuivat ensimmäiset pysyvät asukkaat 800-luvun loppupuolella, lammas ja ihminen saapuivat Islantiin samalla veneellä. Viikingit asuttivat saaren ja toivat mukanaan hevosten, lehmien ja muiden eläinten mukana lauman määkijöitä, joiden liha täytti vatsat ja villa suojasi kylmältä. Islannin oma lammasrotu kehittyi näistä 800-luvulla saarelle tuoduista lampaista. Ankarissa saaristo-oloissa elävillä islantilaislampaille on vuosisatojen myötä kehittynyt kekseliäs, kaksikerroksinen turkki. Pehmeä ja hieno alusvilla pitää lämpimänä ja karhea päällysvilla pysäyttää sadeveden. Perinteiset villapaidat kudotaan edelleen langasta, jossa on sekä alus- että päällysvillaa. Eivät islanninvillapaidat tietenkään vedenkestäviä ole, mutta niissä on jännä öljymäinen pinta, jolloin pieni sumusade ei imeydy paitaan tehden siitä megapainavaa märkää rättiä vaan paita pysyy suhteellisen kuivana ja lämmittää kantajaansa.
Islannissa on vähän alle puoli miljoonaa lammasta – lukuun ei ole laskettu vuosittain syntyviä uusia ja syksyisin teurastettavia karitsoja. Lammastiloja on vähän yli tuhat ja yhdellä keskisuurella lammasfarmilla on 200-300 lammasta. Lampaat keritään kaksi kertaa vuodessa: helmi-maaliskuussa ja toisen kerran syksyllä vuorilta keräämisen jälkeen. Islannissa käyskentelevät lampaat tuottavat villaa Ístexille noin 800 000 kiloa vuodessa.
Lammasfarmarit pussittavat kerityt villat värin ja laadun mukaan. Ykköslaadun villasta maksetaan enemmän kuin kakkoslaadusta, syysvillasta maksetaan enemmän kuin kevättalvella keritystä talvivillasta. Lampaanvillan hinta vaihtelee vuosittain ja hinnat ovat netissä kaikkien nähtävillä. Islannin valtio subventoi lammasfarmareita eli jos Ístex maksaa ykkösluokan syysvillasta lammasfarmarille kolme euroa kilo, Islannin valtio maksaa sen päälle viisi euroa kilo. Lammasfarmari saa ykkösluokan syysvillasta tänä vuonna noin kahdeksan euroa per kilo. En tiedä, onko tämä paljon vain vähän verrattuna Suomeen – kertokaa te 🙂
Karitsat syntyvät toukokuussa ja lampaat pääsevät ulos vuorille kesäkuun alussa. Syksyllä ne kerätään vuorilta ja erotellaan jätettäviin ja teuraaksi meneviin. Olen välillä ollut mukana lampaanerotteluhommissa, ja kirjoitin siitä aikanaan jutunkin tänne blogiin. Juttu on sen verran vanha, että kuvatkin ovat sopivan sumuisia ja epätarkkoja, haha. Eli: mukana lampaiden erottelussa.
Jos kerintähommat kiinnostavat, lue tämä Terhi Ilosaaren tekemä mielenkiintoinen juttu keritsemistalkoista islantilaisilla lammastiloilla. Tällä Ístexin tuottamalla videolla keritään syysvillaa:
Islantilainen villalanka villitsee etenkin Suomessa, Ruotsissa ja Keski-Euroopassa
Rebekka ja Védís kierrättävä minua kehräämössä. Tässä hallissa tehtiin 1800-luvun lopulla historiaa, kun paikallinen maanomistaja toi maahan villankäsittelyn koneellistavan laitteen. Ístex jatkaa villalankojen valmistusta edelleen. Rebekka muistuttaa, että Euroopassa ei ihan hirveästi enää ole näin isoja kehräämöjä, joissa valmistettaisiin oman maan lampaiden villasta lankaa korkealla kotimaisuusasteella. Ei tämä aina mitenkään kovin tuottoisaa bisnestä ole ollut. 2000-luvun alkuvuosina oltiin vähällä laittaa neulepuikot hyllylle ja myydä kehräämön koneet, koska kauppa ei käynyt ja tuotannon kulut nousivat tuloja suuremmiksi. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kehräämö päätti vielä yrittää. Jospa siitä islanninlampaanvillasta tulisi vielä joskus trendikästä. Ja kuinkas kävikään….
Nykyään kaikki villa menee, mikä lampaasta saadaan. Jos villa on niin huonossa kunnossa, että sitä ei voi käyttää villalankojen valmistamiseen, se myydään ulkomaille, esimerkiksi Isoon-Britanniaan, huonekaluteollisuudelle. Lampaanvillaa ei mene yhtään hukkaan, eli mitään ei tarvitse polttaa jätteenä. Ajatella, jos Suomeen saataisiin rakennettua samanlainen infra suomalaisten lampaiden villan tuotannolle. Varmasti vielä joku päivä!
Ístexillä on muutama kymmenen työntekijää ja heistä suurin osa työskentelee täällä Mósfellsbaerin tuotantolaitoksella. Täällä kaikki on niin isoa! Saksalaiset laitteet ovat suuria möhkäleitä, katoissa kulkee jos jonkinnäköistä putkea ja johtoa, meteli on kova, eriväristä villaa on paalipinoissa kuin heinää ja eri valmistusvaiheessa olevaa villaa siirrellään suurilla rullakoilla paikasta toiseen pitkin vihreäksi maalattua tehtaanlattiaa. Tehtaan toisessa päässä koneet imevät sisuksiinsa pehmeää villaa karstatakseen sen. Toisessa päässä liukuhihna sylkee ulos valmista lankaa. Sitten se pakataan Ístexin pahvilaatikkoihin ja kuljetetaan kotimaan myymälöihin tai lähetetään ulkomaille.
Juuri nyt islantilainen villalanka on kysytympää kuin koskaan aikaisemmin. Jos joku kauppa ostaa sata kiloa, toimitettua saadaan ehkä parikymmentä. Tehtaan varasto on kirjaimellisesti tyhjä: valmiita lankoja on vain vähän ja esimerkiksi Álafosslopin kymmeniä metrejä pitkissä ja useita metrejä korkeissa hyllyköissä ei ole kuin yksi asia: paperilappu, jossa lukee jokaisen värityypin kohdalla: uppselt. Loppuunmyyty.
Islantilainen villalanka on suurimmassa suosiossa tällä hetkellä Ruotsissa, Suomessa ja Keski-Euroopassa. Islantilaisneuleiden ulkomaanbuumi alkoi kuulemma Ruotsista. Sen jälkeen kysyntä Suomessa alkoi nousta hurjasti. Neulomisharrastuksen yleistymisen ja Islanti-trendikkyyden lisäksi varastojen loppumiseen ovat vaikuttaneet tehdaslaitteiden huollot, jotka ovat harmillisesti kasaantuneet kaikki yhteen ja samaan ajanjaksoon. Rebekka ja Védís uskaltavat kuitenkin luvata, että lisää Álafosslopia saadaan kauppojen hyllyille toukokuussa.
Islantilainen villalanka ei ole vain yhdenlaista lankaa. Ístex valmistaa tällä hetkellä seuraavanlaisia lankatyyppejä. Niillä on kaikilla OEKO-TEX Standard 100 -standardi. Ja pyydän jo etukäteen anteeksi lankojen kuvailuissa vilahtelevia kässäurpouksia – olen aivan varma, että en osaa kuvailla näitä aivan sillä tavalla, kuin pitäisi. 🙂
Álafosslopi. Ihanan paksu villalanka, josta valmistetun lopapeysat ovat ennen kaikkea ulkovaatteita. Itse puen islannin villapaidan alle poolopaidan, verkkatakin tai tuulitakin. Tällainen paksu villapaita on ihan täydellinen esim. vaelluksilla ja ratsastusretkillä. Plötulopin jälkeen tämä on se perinteisin villalanka.
Léttlopi. Kuten nimikin sen sanoo: kevyt lopi on kevyempi versio Álafosslopista. Léttlopi on silmämääräisesti arvoiden paksuudeltaan noin puolet Álafosslopin paksuudesta. Hnetur-villapaidan langat ovat léttlopia.
Einband. Tämä on tosi ohut islantilainen villalanka. Sopii esimerkiksi kevyisiin ja ilmaviin puseroihin ja pitsineulontaan. Uutena yllättävän kovan ja karkean tuntuinen, mutta pehmenee ensimmäisen pesun jälkeen. Monet plötulopista neulovat käyttävät einbandia vahvikkeena.
Jöklalopi. Tämä on herkku! Ístexin villalangoista paksuin. Koska lanka on ihanan muhkeaa ja paksua (suositellaan 9 mm paksuisia puikkoja – tämän tiedon nyysin netistä), siitä on todella nopea neuloa vaikka jättisuuri villapaita. Tai yksivärinen paksu pipo.
Plötulopi. Kiekonmallisissa kerissä myytävä plötulopi eli levylopi on yksisäikeinen hahtuvalanka eli tätä ei ole kehrätty. Plötulopi on siis todella haurasta neuloa, mutta sen kuidut ovat pitkiä. Tämä islantilainen villalanka on valinta, jos haavena on tehdä se kaikista perinteisin islantilainen villapaita.
Ístex valmistaa myös Hosuband-nimistä lankaa, jossa on 80 % villaa ja 20 % polyamidia. Hosubandia käytetään yleensä juuri sukkalankana, koska polyamidi tuo lankaan kestävyyttä.
Paikallisen lampaan villoista tehtyjen lankojen lisäksi Ístex valmistaa myös kahta merinovillalankaa, joihin raaka-aine ostetaan ulkomailta – tietyiltä tiloilta ja vain sellaisilta, jotka pystyvät takaamaan eläinten hyvinvoinnin. Spuni vastaa paksuudeltaan léttlopia (mutta on siis paljon pehmeämpää kuin léttlopi) ja kambgarn on ohuempaa merinovillalankaa ja on suosittua kuulemma etenkin lapsille neulottaessa.
Islantilainen villapaita on perinteisesti ollut valkoista, mustaa, ruskeaa tai harmaata
Islantilainen villapaita on perinteisimmillään lampaanvärinen: musta, valkoinen, ruskea tai harmaa. Uusimmissa villapaitamalleissa näkee kuitenkin paljon värejä: keltaisen sävyjä, sinistä ja jopa kirkkaanviolettia.
Värikkäät langat ovat lähes aina värjättyä valkoista lampaanvillaa. Védís kertoo, että joskus värjäyksessä käytetään pohjana harmaata villaa, jos lopputuloksen halutaan taittavan vähän monivärisyyteen. Kysäisin lankojen värjäyksestä. Värjäys tehdään täällä Mósfellsbaerin tehtaalla, ja nyt korona-aikana on ollut vaikeuksia saada värejä maahan, jolloin uusien värivaihtoehtojen luomisessakin on ollut ylimääräistä haastetta. Ihan kaikkea ei voi vain ”kokeilla”, koska minimimäärä yhtä väriä on 300 kiloa eli noin 6 000 léttlopikerää.
Ístex ei käytä kotimaisia luonnonvärejä, vaan ostaa väriaineet ulkomailta. Tuotantomäärät ovat niin isoja, että paikallisten kasvipohjaisten värien käyttäminen ei kuulemma olisi mahdollista. Islannissa on tosin pienempiä kehräämöjä, jotka värjäävät lankansa luonnonväreillä (kuten vaikka tämä pieni ja söpö Uppspuni). Vertailin nopeasti hintoja; luonnonväreillä värjätty eli pienissä tuotantoerissä valmistettu islantilainen villalanka on noin neljä kertaa kalliimpaa kuin Ístexin vastaava. Mutta niinhän tämä hyvin usein menee: mitä isompi määrä valmistetaan, sen matalammaksi hinta muodostuu.
Védíksen työpöydällä on iso valikoima todella mielenkiintoisenvärisiä villatuppoja, mutta niistä en saa ottaa kuvaa. Seuraavan kauden värit julkistetaan vasta vähän myöhemmin.
Yritän viritellä keskustelua perinteisten villapaitavärien ympärille, niiden ”aitojen ja alkuperäisten valkoisenharmaiden”, mutta yritykseni valuu saman tien villatehtaan lattialle. Védís katsoo minua vähän ihmetellen ja kopauttaa kirkkaanvioletiksi lakattuja kynsiään pöydän puiseen pintaan.
”Luonto on monivärinen! Rakastan värejä. Elämä on värikästä. Ja niin myös villapaitani.”
Jäikö kysyttävää tehdasvierailusta? Kysy, minä kokeilen, osaanko vastata.
Otin itse kuvat tehtaalla, nuo kaksi vanhempaa kuvaa Védísistä sekä lammaskuvan otti Björgvin Hilmarsson.
