• Kirjavinkkejä: elämäkertoja, jotka ovat opettaneet minulle jotain uutta

    Mainos: Storytel

    Ootte pyytäneet kirjavinkkejä ja nyt niitä taas tulee! Kiitos tämän Storytelin vuosiyhteistyön mulla on mahdollisuus puhua enemmän kirjoista työajalla, kuunnella entistä enemmän äänikirjoja ja kirjoittaa niistä. Jee! Halusin tehdä jutun elämäkertakirjoista. Mä sekä luen että kuuntelen paljon elämäkertoja. Dekkareiden ohella juuri elämäkerrat on mun omaa suosikkiäänikirjakuunneltavaa. Viime vuosina on julkaistu todella paljon erinomaisiakin elämäkertoja. Sellaisia, jotka antavat ikkunan ihan toisenlaiseen maailmaan missä itse elän, jotka kertovat poikkeuksellisista ihmisistä ja joiden kautta olen itse oppinut jotain uutta.

    kirjavinkkeja elämäkertoja

    Samaan näpyttelyyn on kyllä kirjoitettava, että nykyään on tarjolla myös paljon sellaista taskulämmintä bulabula-elämäkertaa. Sellaisia teoksia, jotka toistavat kilpailijoitaan eivätkä oikein kerro mitään kiinnostavaa tai edes mistään kiinnostavasta. Olen jättänyt useita kesken, mutta vielä useammat olen kuunnellut loppuun asti. Yhden naisen kokemuksella: hyviä elämäkertoja on huonoja enemmän. Tässä muutama elämäkerta-suosikkini.

    Vuoden jännittävin kirja: Vakooja ja petturi

    Ou-mai-gaad! Jos et ole vielä kuunellut tätä kirjaa, niin tee se NYT. Superlatiivit eivät tahdo riittää kuvaamaan teoksen ylivoimaisuutta. Eräs IG-kaverini suositteli tätä minulle. Hän oli varma, että dekkarien ja yhteiskunnallisten teosten ystävänä tämä kirja olisi kuin tehty minulle. Hän oli niin oikeassa. Hurmaannuin!

    kirjavinkkejä vakooja ja petturi

    Vakooja ja petturi (kirjoittanut Ben Macintyre, kääntänyt Aura Nurmi) kertoo neuvostoliittolaisesta KGB:n everstistä Oleg Gordijevskistä, jonka arvomaailma alkoi vetää everstiä kohti länttä. Hän alkoi vakoilla Britannian hyväksi ja välitti erittäin keskeisiä tietoja Britannian ja sitä kautta myös muiden länsimaiden tiedustelupalveluille. Teos kertoo kuinka hänestä tuli KGB:n agentti, ja sen, kuinka hänestä kaksoisagentti. Teoksessa kerrotaan nautittavan yksityiskohtaisesti agenttien ja kaksoisagenttien työstä ja siitä valtavasta paineesta, kun et voi kertoa kenellekään kuka oikeasti olet ja mitä teet. Työn ja perheen yhdistämisen haasteet nousevat tässä teoksessa ihan uusille leveleille.

    Teoksen kuvaukset Neuvostoliitosta, kylmästä sodasta ja vakoilusta avasivat ihan uusia ikkunoita menneeseen maailmaan. Opin uutta, ja katsoin siitä ikkunasta myös johonkin vanhaan ja tutunoloiseen. Suomikin ja suomalainen politiikka nimittäin saavat teoksessa tilaa useampaan otteeseen. Eniten teoksessa hätkähdytti seurata näin tarkkaa kuvausta ihmisestä, joka on valmis uhraamaan oman etunsa ja elämänsä suuremman asian takia. Joku ottaa rikkaudet, katsoo toisaalle ja pitää turpansa kiinni, joku toinen sanoo miljoonalle ei ja uhraa oman henkilökohtaisen elämänsä katsoessaan kohti ja tehdessään omasta mielestään sen, mikä on oikein.

    Teos oli niin jännittävä, että googlasin vähän väliä tietoja Gordijevskistä selvittääkseni, selviääkö hän vai ei. Onnistuuko hän vai ei. En halua kertoa kirjan kulusta tässä mitään, että en vesitä teidän kuuntelukokemusta, mutta sen sanon, että kuuntelemisen lopettaminen on mahdotonta. Kiehtova aihe, erittäin huolellisesti pohjatyö ja sopivan railakas kerronta tekevät teoksesta todella koukuttavan. Ja ylimääräisenä kermavaahtoannoksena: äänikirjan lukijana on aivan kerrassaan loistava Jukka Pitkänen. Pitkäsen ääni on matala mutta energinen, päättäväinen mutta ei ylitulkitseva. Sopii todella hyvin jännitys- ja rikosgenren kirjoihin.

    Pelottavin teos: Mindhunter – FBI ja sarjamurhaajan mieli

    Nyt paljastan yhden puolisalaisista paheistani. Olen todella kiinnostunut sarjamurhaajakirjallisuudesta ja aihetta käsittelevistä televisiosarjoista. Olen katsonut kaikki Mindhunterin jaksot Netflixistä (Ooh, miten hyvää näyttelijäntyötä! Jestas, miten upea lavastus ja puvustus! Kaameaa, miten hirvittävä aihe!) ja kun huomasin että yksi suosikkiäänikirjalukijoistani eli juurikin se sama Jukka Pitkänen on lukenut myös toisen näistä Mindhunter-kirjoista äänikirjaksi, otin kuunteluun.

    Kirjavinkkejä mindhunter

    Ja kappas vaan, en yllättynyt; minä tykkäsin! Kirjoissa avataan paljon enemmän FBI:n erikoisagentin ja sarjamurhaajien profiloijan John Douglasin työtä ja taustoja kuin televisiosarjassa. Rikoksistakin puhutaan, ja niistä sarjamurhaajista, mutta kirjojen kautta pääsee lähemmäs Douglasin työn arkea ja sitä, miltä tuntuu tutkia työkseen kammottavia rikoksia. Aihe samaan aikaan sekä kiehtoo että pelottaa. Ja vaikka aihe kiehtoo, minä hypin kaikista väkivaltaisimpien kuvausten yli Storytelin pikakelauksella.

    Teokset avaavat yksityiskohtaisesti Douglasin elämää, työhistoriaa ja sarjamurhien tutkimuksen historiaa. En tiedä, onko tämän aiheen tietämyksestä koskaan mitään hyötyä kaltaiselleni ihmiselle, mutta jotain uteliaisuuden tarvetta tämä täyttää. Joku pahuudessa ja sen ymmärtämisessä kuitenkin kiehtoo.

    Kirjasta on olemassa kaksi osaa. Ensimmäisen osan on lukenut Jukka Pitkänen ja toisen osan Markus Niemi, joka hänkin on kyllä todella hyvä äänikirjalukija. Hänen syvä ja matala äänensä sopi hyvin tähän teokseen. Luulen, että kuuntelu pelotti lukemista vähemmän. Kamalan aiheen äärellä näiden lukijoiden äänet toivat kuulijalle turvaa.

    Kiehtova ja koskettava bisneskirja: Suurin niistä on rakkaus

    Kuinka ihanaa onkaan, että yksi mielestäni loistavimpia liike-elämää liippaavia elämäkertoja on suomalaisen naisen elämästä. Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittama Suurin niistä on rakkaus – Kirsti Paakkasen tarina on yhdellä sanalla sanoen – anteeksi tämä adjektiivi on kamalan kulunut mutta en keksinyt mitään paremmin kuvaavaa – huikea. Suomalaiselle teos ei ole vain menestyneen yrittäjän upea tarina vaan myös tarina suomalaisuudesta ja Suomen kehityksestä. Kuinka ensin ei ole yhtään mitään. Ei ole kuin pieni mökki ja aina pula kaikesta. Sitten tulee kaupunki, urbaani elämä, hissillinen merenrantakoti ja taloudellinen menestys. Tulee aika paljon kaikkea paitsi se rakkaus. Ja kaikki ihan itse tehtyä. (Paitsi se rakkaus.)

    kirjavinkkejä elämäkertoja

    Ei ole ihminen itse oman onnensa seppä, koska alun olosuhteille ja sattumalle ei kukaan mitään voi. Silti kaikenlaista voi tapahtua ja tapahtuukin. Tämä teos ei ole pelkkää suitsutusta Paakkasen älykkyydestä, ihmissuhdetaidoista ja ahkeruudesta. Elämäkerta valaisee myös yksinäisyyden ja luopumisen nurkkauksia. Paakkasen tarina konkretisoi elämän epätasaisuutta. Kukaan ei voi koskaan olla pelkästään saamapuolella. Jossain kohtaa elämää meistä jokainen myös aina menettää jotain. Tämän havainnon Suurin niistä on rakkaus avaa anteeksipyytelemättä mutta kauniisti. Ydin annetaan jo kirjan alussa:

    ”Rakkaus on ollut elämäni suurin ja rankin asia. Sen takia tein nuorena naisena päätöksen, jota yhä suren ja muistelen. Silti päätös on ollut mielestäni ainoa oikea, ainoa mahdollinen. Ilman sitä elämässäni olisi kenties ollut vähemmän kerrottavaa.”

    Kirsti Paakkanen

    Paakkasen elämäkerran on lukenut äänikirjaksi näyttelijä Karoliina Kudjoi. Muistan kun kuuntelin Storytelissä Kreetta Onkelin klassikkoteoksen Ilonen talo ja ihastuin pehmä-ääniseen ja päättäväiseen lukijanääneen. Senkin teoksen luki Kudjoi.

    Naisvihasta, musiikista ja lahjakkuudesta: Kapellimestari

    Tunnen musiikkialaa todella vähän. Klassisen musiikin maailmaa vielä vähemmän. Maria Petersin Kapellimestari (kääntänyt Merja Sainio) oli minulle matka täysin tuntemattomalle maaperällä. Tartuin tähän äänikirjaan kuoroa harrastavan ystäväni suosituksesta. Voi miten ihanan suosituksen hän antoikaan!

    Kapellimestari kertoo ensimmäisestä maailmalla menestyneestä kapellimestarista Antonia Bricosta. Brico on todella lahjakas ja todella ahkera. Menestyminen orkesterin kapellimestarina 1920-luvulla naisena ei ollut ihan kovin helppo juttu. Teos on kiinnostava matka musiikin historiaan ja samalla vahva kuvaus naisvihasta.

    ”Naisista ei tule kapellimestareita. Heistä ei ole siihen. He eivät osaa johtaa”, teokessa sanotaan.

    kirjavinkkejä elämäkertoja kapellimestari

    Antonia Bricon ei välitä valittajista, vaan hän jatkaa ja jatkaa kohti omaa unelmaansa huutelijoista ja vähättelijöistä huolimatta. Bricon saavutti sen, mitä halusi ja rikkoi matkalla monia lasikattoja, vaikka monet miehet hänen ympärillään eivät olleet kestää sitä, että hän oli niin taitava ja menestynyt.

    Teoksen lukijana on rauhallisesti puhuva ja syvä-ääninen Elina Ylisuvanto. Ylisuvannon lukemisen vauhti on niin rauhallinen, että pystyin kuuntelemaan nopeudella 1.25 ilman että se kuulosti yhtään liian nopealta. Jotkut äänikirjalukijat soveltuvat mielestäni ihan hyvin vähän nopeutetumpaan kuunteluun. Tiedän tosin monia, jotka eivät voi tätä äänen nopeuttamista käsittää lainkaan…

    Ihmiskaupan vastaisen työn arjesta: Kovat kadut

    Viime vuosina on ilmestynyt älytön määrä poliisien ja toisaalta rikoksia tehneiden elämäkertoja ja tarinoita. Taso vaihtelee paljon. Olen aloittanut monia ja osan jättänyt kesken. Yksi mielenkiintoisimmista oli rikosylikonstaapeli Kenneth ”Kentsu” Erikssonin teos Kovat kadut, jonka hän kirjoitti yhdessä toimittaja Jeanette Björkqvistin kanssa. Kiinnostuin tästä teoksesta, koska muistan Erikssonin nimen useista paritusrikollisuuteen ja ihmiskauppaan liittyvistä uutisista ja ajankohtaisohjelmista ja seurasin aihetta yhteen aikaan paljon.

    Seksityöhön pakottaminen, heikossa tilanteessa olevien naisten ja tyttöjen hyväksikäyttö ja paritus ylipäätään ovat rikoksista ällöttävimpiä. Aiheen käsittelyyn tuo oman hankaluutensa se, että seksityön laillisuudesta ja seksityön sääntelystä on kovin erilaisia näkemyksiä.

    Ennen kuin kuuntelin tämän teoksen mulla oli paljon negatiivisempi kuva Erikssonista. Muistan kokeneeni hänen seksityötä koskevat kommenttinsa muutamissa ajankohtaisohjelmissa vastenmielisiksi ja jotenkin sovinistisiksi. Tämän teoksen kuunneltuani käsitykseni muuttui täysin. Koin oloni jopa hieman kiusaantuneeksi. Miksi minä olin ajatellut tästä poliisista näin, vaikka hän on tehnyt valtavan paljon töitä selvittääkseen näitä rikoksia ja suojellakseen pakotetun seksityön uhreja? Kovat kadut kertoo kaunistelematta paritusrikollisuudesta ja sen tutkimisesta, paritusrikollisuuden ja ihmiskaupan vastaisesta työstä poliisissa ja valaisee hyvin myös kansalaisjärjestöjen ja syyttäjän roolia.

    kirjavinkkejä elämäkertoja 1

    Kovat kadut on mahtavan Ville Tiihosen lukema. Tiihonen on mulle tuttu ääni Christian Rönnbackan action-kirjoista (kirjoitin niistä jutussa: Dekkarit, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa) ja toinen vahva suosikkini jo tuon edellämainitun Jukka Pitkäsen rinnalla. Tiihosen reteä ja pikkuisen käheä ääni sopii Kovat kadut -teokseen todella hyvin. Erinomaisesti roolitettu!

    Kuten ehkä tästä munkin kirjavinkkejä elämäkertoja -listauksesta huomaa, suhtaudun elämäkerta-genreen aika väljästi. Luen lukijana ja viihteenä, en kirjallisuudentutkijana. Joku voisi sanoa, että osa näistä nostamistani teoksista ei täytä elämäkerran määritelmää – ja on ihan ookoo ajatella niin. Ja niin varmasti onkin, jos teoksia katsoo kirjallisuusteoreettisesta näkökulmasta. Tällä kertaa mä valitsin mukaan tosielämän ihmisistä kertovia mielenkiintoisia kirjoja, ja monta hyvää jäi maintsematta. Jos haluat suositella loistavia elämäkertakirjoja, kommenttiboksi on vapaa. Jatketaan hyvien kirjavinkkien paljastelua myös jatkossa.

    Saat Storyteliltä 30 päivän ilmaisen kokeilun tästä linkistä. Kokeilu ei sido mihinkään. Ilmainen kokeilujakso koskee vain uusia asiakkaita. Kuukausimaksulla alkaen 9,99 € pääset kuuntelemaan ja lukemaan Storytelin noin 300 000 ääni- ja sähkökirjaa. Ei ihan heti lopu vaihtoehdot kesken…

    Seuraavaksi teen äänikirjajutun feministisistä chic-lit-teoksista. Jee!

  • Kirjavinkkejä – dekkareita joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

    Rakastan dekkareita. Luen ja kuuntelen kymmeniä vuodessa. Minulla on muutamia kestosuosikkeja ja olen älyttömän iloinen löyätessäni uusia timantteja, joissa on mehevät henkilöhahmot, rullaava kerronta, yhteiskunnallista syvyyttä, sopivan kiero juoni ja uniikki tunnelma. Viimeisten vuosien aikana olen kuitenkin joutunut jättämään useamman dekkarin kesken tai kuunnellut niitä vain valikoiden (ja lukujen yli hyppiminen ei oikein toimi dekkarigenressä), koska kirjojen tarinat ovat sisältäneet lapsiin kohdistuvia rikoksia.

    dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

    En osaa sanoa, milloin herkkyyteni tähän aiheeseen tarkalleen ottaen alkoi. Ehkä silloin reilu kymmenen vuotta sitten julkaistiin vähemmän sellaisia dekkareita, joihin sisältyi lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Välillä nimittäin tuntuu, että nykydekkareihin ei saada shokkiefektiä muutoin kuin kuvailemalla yhä karmeampia rikoksia, jotka kohdistuvat kaikista puolustuskyvyttömimpiin. Tai sitten kouraani ei vain juurikaan osunut silloin viime vuosikymmenellä sellaisia kirjoja, joita en pystynyt lukemaan. Tai sitten oma nahkani on ohentunut omien lasten myötä.

    Noh, oli syy mikä tahansa, tiedostan vahvasti sen läsnäolon. Minähän olen se tyyppi, joka lukee ennen jokaisen uuden elokuvan katsomista IMDB:stä parental advisoryn. Sen luettuani pystyn arvioimaan, voinko katsoa kyseisen elokuvan vai en. Ennen dekkarien lukua googlaan kirjablogit, katson kirjojen takakansitekstit ja luen kirja-arvioit sillä silmällä, että onko näissä lapsiuhreja vai ei. Jos on, pyrin jättämään väliin.

    Olen itse kaivannut tällaista listaa. Ja nyt sen ensimmäinen versio on valmis! Olen koonnut tähän juttuun listan dekkareista, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Osan kirjoista olen lukenut itse. Jutun loppupuolella on lista sellaisista dekkareista, joista sain vinkkejä Instagramin kautta. Jos listalle on eksynyt jotain, joka joutaisi sieltä pois, jätä kommentti kommenttikenttään, niin muut jutun lukijat eivät vahingossa eksy väärille sivuille. Jos listalle pitäisi ehdottomasti lisätä joku teos, vinkkaa ihmeessä siitäkin. Parhaat kirjavinkit on tehty jaettaviksi.

    Dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

    Jarkko Sipilän Takamäki-sarja. Realistista poliisityön kuvausta, päähenkilöt joihin olen monien vuosien aikana kiintynyt, sopivasti vauhtia, alamaailman kuvausta ja rikokset, joissa harvoin jos koskaan uhrina on lapsi (paitsi: keväällä 2020 ilmestyneesä Syy tappaa -kirjassa on uhrina nuori tyttö ja vuonna 2019 ilmestyenessä Uhripelissä on alussa lapseen kohdistuva uhkaus – kuuntelin ensimmäisen luvun kaksinkertaisella nopeudella). Olen lukenut tai kuunnellut kaikki Sipilän teokset paitsi tuota uusinta juurikin sen aiheen takia.

    Taavi Soininvaaran Ratamo-sarja. Mahtavaa toimintaa, rajua juonenpyöritystä ja kiinnostavat päähahmot. Pahikset jäävät ohuiksi hahmoiksi, mutta huomaan, että niihin vakkarihyviksiin tutustuu ja kiintyy sarjan aikana. Ratamo-sarjan lukeminen on kuin nautinollisen action-leffan katsomista. Väkivallanteot tapahtuvat kansainvälisen politiikan areenoilla, eivät kodeissa tai muualla ihmisten yksityiselämässä. Kaikki tässä sanottu koskee mielestäni myös Ilkka Remeksen poliittisia trillereitä ja jännityskirjoja.

    Arnaldur Indridasonin Erlendur-sarja on islantilainen kestosuosikkini. Synkkiä tarinoita, joiden juuret ulottuvat usein monien vuosikymmenten päähän Islannin historiassa. Sarjassa ei kuvata sarjamurhaajia eikä kiduttajia, vaan usein syyllisiä ja uhreja ovat ihan ”tavallisenoloiset ihmiset”, jotka ovat joutuneet kohtalon kynsiin ja historian painolastin töytäisemiksi. Huom! Haudanhiljaisesta-kirjassa on rankkaa perheväkivallan kuvausta ja Talvikaupunki-teoksessa uhri on kouluikäinen lapsi.

    dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

    Max Seeckin Jessica Niemi -sarjasta on ilmestynyt kaksi osaa. Uskollinen lukija ja Pahan verkko. Niemi elää outoa kaksoiselämää ja hänen omasta lapsuudestaan löytyy paljon onnettomuutta (hänen pikkuveljensä kuolema kuvaillaan moneen kertaan, mutta toistuvuudesta huolimatta se ei sisällä rajua väkivallankuvausta). Niemi on taitava poliisi, mutta ihmissuhteissa problemaattinen. Juonissa mennään lujaa ja kurvataan nopeissa käänteissä. Seeck osaa tosiaan kirjoittaa kovan tason jännitysromaaneja! Olen lukenut myös Seeckin aiemmat teokset (entisen Jugoslavian alueelle hajoamissotiin paikantuvan trilogian; se sisälsi jonkin verran häiritsevää väkivallankuvausta).

    Max Seeck uskollinen lukija

    Seppo Jokisen tuotanto. Tamperelaispoliisi Sakari Koskinen –sarjassa on ilmestynyt kymmeniä teoksia. Koskinen-sarja on mielestäni samaa sorttia kuin Jarkko Sipilän Takamäki-sarja. Poliisityön arkea, sarjan myötä tutuksi tulevat päähahmot ja tyypillisesti yksi rikos selvitettävänä per kirja. Jouhevasti etenevää rikosviihdettä, sopivasti jännitystä eikä teoksissa mennä kiduttamisjärjettömyyksiin. Lisäys: Räätälöidyt-kirjassa on teiniin kohdistuvaa väkivaltaa.

    Agatha Christie. Christien rikoskirjat on tietysti pakko nostaa tälle listalle. Perinteinen, salaperäinen, arvoituksellinen, jännittävä, mutta ei silti kamaluudella mässäilevä. Väkivallanteko itsessään ja sen yksityiskohdat eivät saa juurikaan palstatilaa näissä teoksissa; paljon kiinnostavampaa on arvoituksen ratkaiseminen ja motiivien avaaminen. Kuka sen teki? Miksi? Mielenkiintoinen detsku: Christien kirjoja on myyty maailmalla yhteensä yli kaksi miljardia kappaletta. Huimaa! Huom! Kurpitsajuhlassa (en ole itse lukenut) on kuulemma lapsiuhri.

    Kati Hiekkapelto. Kati Hiekkapellon ensimmäinen dekkari Kolibri ilmestyi vuonna 2013. Ihastuin siihen isosti! Todella hyvin rakennettu juoni, loistava päähenkilö ja yllättävä loppuratkaisu. Hiekkapelto on työskennellyt maahanmuuttajien opettajana ja asunut Serbiassa. Niinpä ei yllätä, että Hiekkapellon kirjojen päähenkilön, poliisi Anna Feketen juuret ovat entisen Jugoslavian alueilla. Anna on todentuntuinen henkilö ja mukava poikkeus kaikista niistä lukuisista kantasuomalaisista poliiseista, jotka seikkailevat suomalaiset dekkareissa. Fekete-sarjan kolme ensimmäistä teosta sopivat tälle listalle, uusin ei (Hiilloksen uhri on 5-vuotias lapsi).

    Maria Adolfssonin Doggerland-sarja. Olen lukenut tästä sarjasta vain yhden kirjan, mutta sen perusteella uskallan nostaa sarjan tälle listalle. Perinteisillä dekkarigenren elementeillä leikittelevä sarja. Se hunningolla oleva ongelmallinen poliisi onkin tällä kertaa keski-ikäinen nainen Karen Eiken Hornby, johon muododstuu lukiessa kaverillinen suhde.

    meren ja pirun välissä dekkarivinkit

    Christian Rönnbackan Antti Hautalehto -rikosromaanit (paitsi teos Julma). Ihan ensin pakko sanoa, että en itse juurikaan tykkää Vareksista. Niissä on liikaa sellaista ällömaskuliinisuus-hönöhönö-tissit-tissit-hönö-hönö-kaljaa-tissejä-läppää, joka vie tarinasta liikaa huomiota ja tilaa. ”Äijähuumori” ei kuitenkaan aina ole huono tehokeino. Joskus sellaista maskuliinista hikeä tursuavaa viihdettä on ihana lukea! Rönnbacka kirjoittaa hyvää äijäilyläppää, mutta se ei mene överiksi eikä se tunnu naisia esineellistävältä.

    dekkareita joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

    Elina Backman Kun kuningas kuolee. Tämän vuoden yksi puhutuimpia ja suosituimpia dekkareita on Elina Backmanin esikoisteos Kun kuningas kuolee. Jatkoa on tulossa pian (ihanaa!). Tarina on jännittävä ja sopivan monimutkainen, ihmissuhdekuvaus on piristävän erilaista ja sukellus paikallishistoriaan tuo tarinaan mahtavan twistin. Tätä kirjaa ei malta laskea käsistä, mutta sitä uskaltaa silti lukea yksin pimeässä.

    Pekka Hiltusen Studio-sarja. Tämä on niin hyvä!! Jos et ole vielä tutustunut, tee se heti. Suomalaisnaiset pistävät tuulemaan Lontoossa ja antavat köniin pahiksille. Ah, miten ihanaa luettavaa! Voit lukea blogissani sarjan ensimmäisestä teoksesta Vilpittömästi sinun ja vähän myöhemmin ilmestyneestä teoksesta Varo minua.

    Stieg Larsson Millenimum-trilogia. Minä en olisi nostanut tätä yhtä rikoskirjallisuushistorian parasta trilogiaa tälle listalle, koska kirjat muistaakseni sisältävät aika paljon seksuaaliväkivallan kuvausta ja julmia tapahtumia, joita mm. legendaarinen päähenkilö Lisbeth Salander joutui kokemaan nuorena ja lapsena. (Koska useampi seuraajani mainitsi Millenium-trilogian pyytäessäni vinkkejä tälle listalle, nostin sen mukaan, mutta tämä siis varauksella.)

    Jo Nesbön Harry Hole -sarja ja uutuus, itsenäinen romaani Valtakunta. Parasta! Jo Nesböstä olen kirjoittanut niin usein, että vanhemmille seuraajilleni Nesbö-fanitukseni on jo tuttua. Ilmiömäiset juonenkäänteet, loistava henkilökuvaus ja tapahtumien ympärille maalatut kulissit ovat niin taidokkaasti tehtyjä, että en tiedä onko tässä genressä Nesbön voittanutta. Harry Hole -sarjassa riittää sarjamurhaajia, kiduttajia ja vaikka mitä kamaluuksia, mutta jos muistiini on luottaminen, olen aika varma, että lapsiin kohdistuvia rikoksia niissä ei ole. Olen lukenut Harry Hole sarjan ja kaikki muutkin Nesböltä suomennetut teokset, enkä muista yhtäkään lapsiin kohdistuvaa rikosta. Saatan olla väärässä, koska sivuja näissä kirjoissa on paljon ja osan lukemisesta on venynyt jo vaikka kuinka pitkä aika. Vinkkaathan kommenteissa, jos tiedät olevani väärässä. Kiitos! Lisäys: Torakat ei kuulemma kuulu tälle listalle. Poliisi-kirjassa viitataan lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin.

    dekkarivinkit

    Kun listaa dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, ei sopisi mainita tätä seuraavaa, mutta olkoon tämä se poikkeus. Stephen Kingin Laitos. Mies nimeltä Tim päätyy sattuman kautta pieneen kylään Etelä-Carolinaan. Ensin kuvataan Timin matkaa Yhdysvalloissa, liftaamista, roadtrip-tunnelmaa. Maanteiden numerot vilisevät. Sitten tarina yhtäkkiä kiskaistaan toiselle puolelle maata. Huippulahjakas nuori poika Luke kaapataan kotoaan, hänen vanhempansa murhataan ja poika kuljetetaan Laitokseen, jonne on koottu eri-ikäisiä lapsia ympäri maata. Laitos on paha paikka, jossa on paljon omituisia testejä ja pahoja työntekijöitä. Tarinassa lapset kokevat kamalia vääryyksiä, mutta pystyin silti kuuntelemaan teoksen, koska tarina oli niin tosimaailmasta irrallinen, että se ei tuntunut todelliselta eikä se kiinnittynyt mihinkään lukemani uutisen jättämään muistijälkeen.

    laitos stephen king dekkarivinkit

    Seuraajien suosituksia kirjoista, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

    Arttu Tuomisen kirjat. Olen lukenut vain viime vuonna ilmestyneen Verivelka-teoksen. Se ei ole perinteinen tiukkojen juonenkäänteiden takaa-ajotarina vaan solahtaa enemmän ihmisen sisäiseen maailmaan: salaisuuksiin, syyllisyydentunteisiin ja menneisiin tapahtumiin ja menneisyydessä annettuihin lupauksiin.

    dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

    Patricia Cornwellin teokset. Luin Kay Scarpetta -dekkareita teininä vinon pinon, mutta en muista niistä enää yhtään mitään. Paitsi että ne olivat niin vetäviä, että luin kaiken, mitä kirjastosta löysin.

    Henning Mankell Wallander-teokset olen lukenut kaikki ja tykkäsin jokaisesta todella paljon. Ikävä kyllä Wallandereiden lukemisesta on jo niin kauan aikaa (suurimman osan luin ennen kuin sain lapsia), että en enää muista, oliko niissä paljon lapsiin kohdistuvia väkivaltakuvauksia vai ei.

    kirjavinkit

    Nämä kirjat saivat hajamainintoja seuraajilta:

    Tarquin Hall Vish Puri -sarja. Minulla on tästä intialaisetsiväsarjasta pari kirjaa hyllyssä, mutta en ole ehtinyt vielä aloittaa niitä. Vish Puri -sarjan vinkkasi minulle kirjallisuusalan rautainen ammattilainen, joten tästä sarjasta menen takuuseen. Yritän ehtiä lukemaan näitä ensi vuonna.

    Stuart Turton Evelynin seitsemän kuolemaa. Kustantajan (Otava) mukaan kyse on murhamysteeristä, joka yhdistelee Agatha Christien dekkarit ja Black Mirror tv-sarjan tunnelman yhteen pakettiin.

    Carin Gerhardsen, suomennettu Musta jää -trilleri ja Hammarby-dekkarisarjan ensimmäinen osa Piparkakkutalo.

    Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella. Taidemaailmaan liittyvä dekkari, jota on kehuttu jännittäväksi ja mukavasti eteenpäin soljuvaksi dekkariksi, jossa on mukana sivistävää taidehistoriaa. Viehättävän kuuloinen kombo!

    Outi Pakkanen on kirjoittanut lukuisia jännitysromaaneja, joista valtaosa sijoittuu Helsinkiin. Ihan nolottaa myöntää tämä suunnaton vääryys itseäni kohtaan, että en ole lukenut vielä ensimmäistäkään Paakkasen kirjaa. Ensi vuonna luen – olkoon tämä ainoa uudenvuodenlupaukseni.

    dekkarivinkit

    Kun J.K. Rowling alkoi kirjoittaa dekkareita, hän teki ne nimellä Robert Galbraith. Näiden dekkareiden päähenkilö Strike on etsivä, joka ratkoo henkirikoksiin liittyviä mysteerejä. Striken tähdittämiä brittidekkareita on tähän mennessä suomennettu viisi. Luin niistä ensimmäisen Käen kutsu. (Muistelisin, että se oli hyvä ja viihdyttävä, mutta ei tehnyt minuun sellaista vaikutusta, että olisin ahminut seuraavat osat niiden ilmestyttyä.)

    Nora Roberts Etsijät. Roberts on maailmalla tajuttoman suosittu kirjailija ja valtavan tuottelias. Hän on kirjoittanut yli 200 teosta (jaiks!). Etsijät sai pari mainintaa: se yhdistelee kuulemma hyvällä tavalla jännittävää rikoskirjaa ja romanttista viihdettä.

    Alex Michaelides Hiljainen potilas -teoksen loppuratkaisua monet kehuivat yhdeksi parhaista kautta aikojen. Psykoterapeutti alkaa auttamaan miehensä murhasta tuomittua naista psykiatrisessa sairaalassa.

    Louise Pennyn Three Pines -kylään sijoittuva dekkarisarja on seuraajieni mukaan leppoisa. Mukana on paljon bistroissa istuskelua ja herkuttelua. Suljetun paikan mysteerejä, kuoliaaksi säikäyttämistä ja sellaista muuta pikkuisen pelottavaa ja jännää, mutta ei kamalaa ja liian kammottavaa. Erityisen freesiä sekin, että tämän sarjan sankaripäähenkilö ei ole traumatisoitunut.

    Kirjastot, kirjakaupat ja kuunteluaikapalvelut

    Näistä kirjoista suurin osa löytyy kirjastoista ympäri Suomen. Uusimmat kirjat löytyvät kirjakaupoista – itse suosin yleensä Adlibriksen verkkokirjakauppaa. Olen huomannut, että siellä on usein edullisimmat hinnat. Klikkaa siis tästä edullisille kirjaostoksille! *

    Suurin osa tässä jutussa mainituista kirjoista löytyy myös luku- ja kuunteluaikapalveluista eli Bookbeatista, Storytelistä ja Nextstorystä. Storytel liippaa läheltä omaa työelämääni ja siksi tarjoan kaikille halukkaille 1 kuukauden maksuttoman kokeilujakson Storyteliin*. Neljän viikon ilmaisjakso on tarkoitettu uusille käyttäjille, eikä se sido mihinkään.

    Tähdellä merkkaamani linkit ovat affiliate-linkkejä, eli saan pienen provikan jos ostat jotain.