• Millainen on islantilainen joulu?

    Islantilainen joulu, ah! Aluksi se järkytti, nyt jo näin 13 vuoden jälkeen naurattaa. Kylän musiikkikoulu on viettänyt tämän viikon ajan joulujuhlaa. Musiikkikoulua käyvien lasten ja nuorten konsertteja on ollut joka ilta: pianoa, jousisoittimia, puhaltimia, kuoron esityksiä… Eilen istuimme kuuntelemassa kuoron laulamia joululauluja. Ohjelmistoon kuului muun muassa perinteiset joulurenkutukset, kuten Aatamin seitsemän poikaa ja Joulupukki kävelee lattialla. Varpunen jouluaamuna -tyylisiä mollivoittoisia joulusävelmiä täällä ei juuri kuulla. Surumieliset joululaulut eivät vain… niin, ne eivät vain oikein sovi tänne.

    islantilainen joulu joulupukki

    Kaikki on jotenkin riehakkaampaa kuin Suomessa. Siis koko joulu, ihan sieltä joulunalusajasta joulunpyhiin. Vietin Islannissa ensimmäistä jouluani noin 13 vuotta sitten ja suomalaisena huomasin eron välittömästi. Täällä on koko joulun enemmän meteliä ja meininkiä. Se tuntui aluksi oudolta, mutta ei oikein auttanut kuin hypätä messiin ja leikkiä mukana.

    Hyvä esimerkki on eilinen kuorojuhla. Kun lasten joululauluesitys oli lopuillaan, ilta huipentui joulupukkien vierailuun. Tällä kertaa taloon sisälle ryntäsi vain kaksi pukkia (niitä on siis yhteensä kolmetoista). Ne tulivat huutaen ja metelöiden, kiipeilivät pitkin seiniä ja ”hauskuuttivat” lapsia roikottamalla heitä jaloista ja kaappaamalla syliin. Minä pelästyin ja lapsena olisin varmaankin purskahtanut kauhusta itkuun, mutta paikalliset lapset vain nauroivat ja kiusasivat pukkeja takaisin. He ovat tottuneet tällaiseen rempseään pelleilyyn.

    Islanti on kokoaan isompi maa – täällä joulupukkejakin on 13. Ne asuvat vuorilla lähellä ihmisasutusta ja joulun tullen ne laskeutuvat kotivuoreltaan ihmisten keskuuteen niin, että ensimmäinen pukki tulee 12. joulukuuta, toinen pukki 13. joulukuuta ja jouluaattona viimeinen. Jouluaaton jälkeen pukit häipyvät takaisin FIFO-periaatteella, eli ensin tullut lähtee kotiin ensimmäisenä ja 6.1. koko metelöivä porukka on siirtynyt vuoren rauhaan.

    Pukit toimivat islantilaislasten adventtikalentereina. Islantilaiskodeissa laitetaan itse tehty paperinen kenkä (me teimme yhtenä jouluna tällaisen kengän) tai oma oikea kenkä ikkunalaudalle, ja yön aikana vuorilta saapunut pukki jättää sinne pienen lahjan. Mandariinin, tikkarin, kynän – ja siellä paremmin toimeentulevilla alueilla kengistä löytyy välillä uusi älypuhelin (äly, hoi…niih). Jos lapsi on ollut jotenkin ilkeä tai tottelematon, hän saa kenkäänsä yhden perunan. (Jos niitä kertyy useampi, niistä voi sitten tehdä vaikka ranskalaisia.)

    Islantilaiset ovat multitaskaajia ja jokaisella tuntuu olevan vähintään kaksi ammattia, joten tietysti myös joulupukeilla on muutakin hommaa kuin vain jätellä lahjoja ja juureksia kenkiin. Tällaisia ne pukit ovat:

    Islantilainen joulu: 13 joulupukkia

    12.12. Stekkjastaur eli Aidantolppakamu saapuu ensimmäisenä. Hän on saanut nimensä pitkistä honteloista puujaloista. Tämän tyypin lempipuuhaa on kiusata lampaita ja juoda niiden maidot. 

    islannin joulupukit jpg

    13.12. Giljagaur eli Rotkojäbä laskeutuu vuorilta. Hän rakastaa maitoa ja varastaa kaiken löytämänsä lehmänmaidon. Tätä kontekstia vasten on helppo ymmärtää, miksi Islannin suurin meijeri on luonut oman joulumaitotuoteryhmän.

    14.12. Stúfur eli Pätkä varastaa paistinpannut, koska pitää niihin jääneistä ruoanjämistä. Hän on mun suosikkipukki!

    15.12. Þvörusleikir eli kotoisammin Lusikannuolija nuolee talosta löytyvistä lusikoista tähteet. Kannattaa siis jättää 15. päivän vastaisena yönä likaisen tiskikoneen luukku auki, niin kaverille jää jotain syötävää.

    16.12. Pottaskefill eli Padanraapija pistää suuhunsa kaikki kattiloiden pohjille jääneet ruoantähteet, jotka löytää. 

    17.12. Askasleikir eli Kiponnuolija vaanii etenkin lasten sänkyjen alla ja hyökkää sieltä syömään kaiken, mitä lapsilta jää lautasille. Joulun alla ei siis tosiaan tarvitse syödä lautasta tyhjäksi.

    18.12. Hurðaskellir eli Ovenpaiskoja kiertää paiskomassa talon ovia. Kun 18. päivänä kuuluu poikkeuksellisen paljon ovien kolinaa, kaikki tietävät, mistä se johtuu. 

    19.12. Skyrgamur eli Skyrinahmija ahmii islantilaista skyriä mahan täydeltä. Jos lukitset jääkaapinoven, tämä jäbä hajoittaa lukon päästäkseen käsiin skyriin. Mikään ei pidättele häntä!

    20.12. Bjúgnakrækir eli Makkarannyysijä näpistää talosta makkarat. Taitava pukki, joka liikkuu kattohirsiä pitkin. Sellainen oman elämänsä ninja.

    21.12. Gluggagægir eli Väijyjä tirkistelee ikkunoista sisään. Hyvin hyvin epäilyttävä tyyppi. 

    22.12. Gáttaþefur eli Herra Isonenä hiipii koteihin ja haistelee mahtavalla nenällään lempiruokiaan. Hänen ehdoton suosikkinsa on rasvainen joulunaluskorppu laufabraud.

    riiputettua lammasta

    23.12. Ketkrókur on Lihakoukku, joka piiloutuu talon nurkkiin ja tilaisuuden tullen nappaa pitkän koukkunsa avulla paistin ja vie sen mukanaan. Jos talossa on savupiippu, Lihakoukku ponnistaa sieltä varasretkelle. Kuvan riiputettu lammas on hänen suurinta herkkua. Joten pitäkää paisteistanne kiinni, ettette jää ilman joulupäivän perinteistä lammastarjoilua.

    24.12. Kertasníkir eli Kynttilävaras varastaa lapsilta kynttilät ja toivottaa kaikille hemmetin pimeää joulua.

    Joulupukin äitimuori syö lapset, joulukissa likaiset aikuiset

    Islantilainen joulu ei ole islantilainen joulu ilman pukkien muuta perhettä. Taustaksi on varmaan hyvä tietää, että joulupukit ovat ainakin puolittain trollien sukua. Trollit eivät kestä auringonvaloa, vaan asuvat sisällä vuorten pimeydessä. Pimeällä ne riehuvat ulkona, mutta jos auringonsäde nappaa heidät, he jähmettyvät kiviksi ja jäävät siihen ikuisiksi ajoiksi.

    Joulupukkien äiti on Islannin pelätyin trolli nimeltä Gryla. Häijynnäköinen koukkunenä, repalaiset vaatteet ja lihaksikas olemus pelottaa pimeässä talvi-illassa, eikä ihme. Gryla omistaa ison säkin, joka selässään se juoksee kotivuorensa rinnettä alas kylään ja poimii säkkiin kaikki huonotapaiset lapset ja tekee heistä itselleen herrrrrrkullisen jouluillallisen!

    Lempeällä joulumuorilla on poikaystävä nimeltään Leppaludi. Ehkä Leppaludilla on jotain Grylaa miellyttäviä ominaisuuksia, joista minä tai kukaan muukaan ei mitään tiedä, koska kansanperinteen mukaan hän on saamaton nahjus josta ei ole mitään iloa kenellekään. Hän on tavattoman laiska eikä tee mitään muuta kuin makaa vuoren sisässä koko vuoden ja räkii kattoon. Melkoinen isäpuoli.

    islantilainen joulu joulukissa

    Islantilaiset perhesuhteet ovat joskus vähän monimutkaisia eikä tämäkään kokoonpano ole poikkeus. Leppaludi ei nimittäin ole joulupukkien isä. Vanha kansanperinne kertoo, että Gryla ei ole enää yhdessä lastensa isän kanssa. Tämän uusperhekuvion tapaamisoikeuksista minulla ei ole kauhean selkeää näkemystä – en ole koskaan kuullut joulupukkien isästä mitään. Se taitaa olla Islannin tarkimmin varjeltu salaisuus. Ehkä se on joku niistä jalkapallonpelaajista!

    Tähän uusperheeseen kuuluu myös yksi lemmikkieläin. Musta, terävähampainen ja kiiluvasilmäinen kissa nimeltään Joulukissa hyökkää jouluaattona ihmisasutuksen pariin ja syö kaikki sellaiset lapset ja aikuiset, jotka ovat pukeutuneet rikkinäisiin tai likaisiin vaatteisiin. Islannissa ei yksikään lapsi (eikä kyllä aikuinenkaan) uskalla olla joulunpyhiä reikäiset sukat jalassa. Voitte uskoa, että mekkokauppa käy joulunalla hyvin, kun ihmiset ryntäävät kauppoihin hankkimaan itselleen uuden joulumekon, uudet sukkahousut, uudet sukat, uudet housut… Ja niin edelleen.

    Islantilainen joulu. Etsii valtaa loistoa, kaipaa kultaakin. Mä pyydän uusia mekkoja ja hitsin pitkää maksuaikaa. Ehkä se Joulukissa palaa sitten helmikuussa ja käy pistämässä poskiinsa ne kaikkien luottokorttilaskut ja pari ulosottomiestä. Ei voi tietää.

    Ei varmaan ihme, että islantilaisissa joulupostikorteissa ei koskaan toivotella Rauhallista Joulua.

  • Eräänä lauantaiaamuna Hildur koputti oveen

    WSOY:n kevään ja kesän 2022 katalogi ilmestyi tänään. Nyt voin vihdoin kertoa teillekin, miksi en ole viime aikoina ehtinyt pahemmin kirjoitella mitään muuta näkyvämpää, kuten tätä blogia… Jos te olette lukeneet edellisen kirjani, Talo maailman reunalla, muistatte ehkä, kuinka se loppuu. Laitan osan viimeisestä tähän alle. Ihan siellä lopussa on kappale, jonka kirjoitin jo viime talvena, mutta poistin sen minuuttia ennen kuin lähetin käsikirjoituksen luettavaksi kustannustoimittajalle. Koska en ollut silloin vielä ihan varma. Mutta nyt olen. Uskallan näyttää teille edellisen kirjan alkuperäisen lopetuksen. Sen, miten sen pitikin mennä ja niinhän se sitten näköjään menikin.

    Hildur Satu Ramo

    ”Mielestäni kaikki on nyt pohjimmiltaan ihan samanlaista kuin aikaisemminkin. Ja juuri se on mielestäni koko homman juju. Kun ei tarkoituksella yritä tehdä mahdollisimman isoja muutoksia (koska ne tulevat kuitenkin) ja pysyvää mielenrauhaa (koska sitä ei saa ikinä kiinni), voi rauhassa iloita pienistä askelista. Kuten isosta palsternakasta ja siitä, että kaikki on tavallista. Aivan kuten aina ennenkin. Tavallisuus on valtava etuoikeus.

    Istun Ísafjörðurin kotitalomme edustalla ja katselen alkavaa päivää. Postinumeroalue 400:ssa on tyypillinen lauantaiaamupäivä. Kodin ja meren välisellä kävelytiellä läntystelee muutamia islantilaisia ulkoiluttamassa koiriaan. Monella on leipäpussi kainalossaan, lauantaisin haetaan tuore leipä Ný Bakarísta. Kävelytiellä leikkii muutamia lapsia pyörineen ja potkulautoineen. Turisteja ei koronatilanteen takia näy. Silloin tällöin talomme ohi kävelee kissa. Meren yllä lentelee muutama isokokoinen korppi. Olen erityisen hyvällä tuulella.

    Kuulen, kuinka ulko-oveen koputetaan. Kävelen talon etupuolelle katsomaan, kuka on mahtanut tulla kylään näin aikaisin lauantaiaamuna. Kävelen hitaasti, sillä on viikonloppu ja kello vasta niin kovin vähän. Pääsen talon nurkalle ja kurkkaan ulko-ovelle. Yllätyn uudesta tulijasta, mutta vain hieman. Minä nimittäin tiedän jo, että rappusilla seisova hahmo on eräs Hildur. Pyydän hänet sisään. Keitämme kahvit.”