
Hildur-dekkarisarjan julkkaritunnelmia
Hildurin ilmestymisestä on nyt reilu viikko. Viestien ja palautteiden määrä on yllättänyt kaikki odotukseni (iik!!). Teidän ajatuksia kirjasta on ollut niin hieno lukea. Onneksi ne,
Hildurin ilmestymisestä on nyt reilu viikko. Viestien ja palautteiden määrä on yllättänyt kaikki odotukseni (iik!!). Teidän ajatuksia kirjasta on ollut niin hieno lukea. Onneksi ne,
Mainos: F-Secure Työskentelen kirjailijana ja viestintäyrittäjänä. Tällä hetkellä kirjoitan Islantiin sijoittuvaa dekkarikirjasarjaa ja työstän yhdessä kollegani kanssa neuleohjekirjaa islantilaisista villapaidoista. Aiheeni ovat siis aika pehmeitä
Luin viime viikolla viimeisen kerran Hildurin käsikirjoituksen läpi. Uusille lukijoille tiedoksi siis: olen viimeisen puoli vuotta kirjoittanut Hildur-nimistä dekkaria, joka ilmestyy kesäkuussa. Tein käsikirjoitukseen viimeiset
WSOY:n kevään ja kesän 2022 katalogi ilmestyi tänään. Nyt voin vihdoin kertoa teillekin, miksi en ole viime aikoina ehtinyt pahemmin kirjoitella mitään muuta näkyvämpää, kuten
Osallistuin eilen illalla mukavaan kirjakerhohetkeen etäyhteyksien päästä. Rotterdamin merimieskirkon lukupiiri kokoontuu säännöllisesti ja tällä kertaa sain kunnian olla vieraana kertomassa Islantiin sijoittuvista kirjoistani. Oli virkistävää
Kirjan kirjoittaminen on hillitön projekti, ainakin itselleni. Sain viikko sitten palautettua kirjan käsiksen vihoviimeisen version. Talo maailman reunalla (WSOY) ilmestyy kesäkuun ensimmäisellä viikolla ja sen
Kirjoittajakurssi, kirjoittamista käsittelevät kirjat – kirja, kirjampi, kirjaa. Elikkäs nyt paljon sisältöä kirjoittamisesta. Koska niinhän siinä sitten kävi, että nämä Kynä – Kaikki tärkeä kirjoittamisesta
Pikainen vinkkaus-hinkkaus Myynninmurtajat-kurssista! Tämä on siis mun osittain tekemä tuote, josta tässä nyt kerron ja yritän houkutella teitäkin asiakkaiksi. Koska kannattaisi! Kuluneen kesän aikana mä
Myynninmurtajat-verkkokurssilla opitaan paremmiksi myyjiksi. Saat käytännön neuvoja myyntipuhelun soittamiseen, tarjouksen tekemiseen, tinkaamiseen, somekanavien kasvattamiseen ja oman uskottavuuden rakentamiseen. Siinä oli meidän 10 sekunnin hissipuhe! Puhe, jonka tekemistä
Ootko haaveillut kirjan kirjoittamisesta, kiinnostaisiko kirjoittajakoulu? Tai ehkä sinulla on jo idea ja valmiita sivujakin, mutta kustantajaa ei ole lötynyt? Jospa saisi sen ensimmäisen apurahan!
No nyt kaikki freelancerit, kevytyrittäjät ja kaikki muutkin oman työelämänsä unelmaduunarit kuulolle! Haluaisitko tsempata omassa työssä pärjäämistä, oman työn hinnoittelua ja sulavampaa arkipäivää yhdessä mun
Unelmaduunarin tilipäivä – 8 askelta ja tienaat tarpeeksi -kirja on työntynyt ulos painokoneesta ja on valmis luettavaksi. Viudevau! Sain juuri käsiini tämän kirjan lämpimäiskappaleen. Kirjalaatikot