Mitä lukea kesällä? Kirjasuosituksia eri tilanteisiin

Mainos: Kirja.fi

Kiitos kun olette pyytäneet kirjavinkkijuttuja ja kiitelleet jo tulleista vinkeistä. Täältä pesee lisää 🙂 Kesän lähtökuopissa on mainio hetki antaa isolla lapiolla kirjasuosituksia. Valitsin pitkästä listasta parisenkymmentä uutuuskirjaa ja luin niitä lasteni kanssa. Jaottelin kirjavinkit erilaisten lukutilanteiden mukaan. Vinkkaan kirjoja, joiden avulla voi selättää lukujumin. Kerron myös muutamasta sellaisesta kirjasta, joista saa uusia ajatuksia edessä olevaan elämänmuutokseen. Ja sitten on kirjoja, jotka houkuttelevat uppoutumaan tuntikausiksi laiturinnokkaan tai sohvalle. Luvassa myös muutama kirjavinkki eri-ikäisille lapsille lomalukemiseksi. Aloitetaan!

kirjasuosituksia satu rämö

Kirjasuosituksia uuteen elämänvaiheeseen

Kun elämä muuttuu perustavanlaatuisesti, kuinka siihen voi suhtautua? Mélissa da Costan Kaikki taivaan sini on upea. Kaikki kirjan saamat lukuisat kehut ja myyntilistojen kärkipaikat ovat ansaittuja kuin letut kesäaamuna. Teoksessa kerrotaan kahden ison elämänmuutoksen kokeneen ihmisen tarinat, jotka kietoutuivat yhteen. Ne asiat, joihin ei voi vaikuttaa, täytyy hyväksyä. Kaikki taivaan sini kertoo upeasti sen, miten eri tavalla sen hyväksymisen voi tehdä. Lukiessani ota viereen jotain, mihin voi niistää.

Kirjasuosituksia elämänmuutokseen

Lisää kirjasuosituksia samasta aiheesta, mutta erilaisessa paketissa: Pekka Töllin Minä näen sinut kolahti minuun lujaa. Tämä on tietokirja ja hyvin erilainen lukukokemus kuin Kaikki taivaan sini, mutta saman elintärkeän asian kanssa ollaan. Toisen ihmisen kohtaaminen eli todellinen näkeminen on yksi tärkeimpiä asioita, mitä voimme ihmisinä tehdä. Organisaatiopsykologi Tölli kertoo hienosti, miksi toisten ihmisten näkeminen, kohtaaminen ja hyväksyminen on tärkeää. Ajatuksia herättävä, kaunis ja silti tosi käytännönläheinen tietokirja.

Uppoudu tuntikausiksi näiden kirjojen pariin

Mitä tahansa Stephen King kirjoittaa, minä antaudun. Eikä silloin saa tuntikausiin häiritä. Hollyssä yhdistyy rikoskirjagenren omituisimmat pahikset, luku luvulta tihentyvä juoni ja niin lähelle tulevat henkilöhahmot, että niiden hien voi haistaa. Tähän kirjaan kun tarttuu, ei näe eikä kuule vähään aikaan mitään muuta. Täydellinen omiin, hiljaisiin kesähetkiin.

Ken Follettin Valon aseet vie 1700-luvun Englantiin. Follett vyöryttää historiallisia yksityiskohtia, paremman elämän eteen taistelevien ihmisten tunteenpaloa, tapahtumien kulkuun vaikuttavia ihmissuhteita ja kompleksisia henkilöhahmoja sellaisella intensiteetillä, että tarina imaisee mukaansa välittömästi. Onneksi kirjassa on lähes 700 sivua: ei lopu tämä nautinto ihan äkkiä kesken. Follett on yksi tämän hetken tunnetuimpia jännityskirjailijoita – hän tosiaan osaa hommansa!

kirjasuosituksia

Sielua kutittelevaa kesäpäivälukemista

Kun antaa krjasuosituksia, joista tulee varmasti hyvä mieli, on melkeinpä pakko aloittaa tästä: Maija Kajannon Sitruunakevät on kirja, jota voi määrätä tunnelman kohottamiseksi mihin tahansa tilanteeseen. Se tuo väriä melankoliseen sadepäivään, rauhoittaa ylivireistä mielentilaa, tarjoaa avaimenrei’än suomalaisessa maalaisidyllissä asuvien ihmisten elämään. Tämän kirjan parissa kaikki tuntuu paremmalta!

Matkaa ajassa hieman kauemmas ja tartu Riikka-Maria Rosenbergin Vapaaherratar-teokseen. Se tarjoilee historiallista draamaa Hämeessä 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Kirjassa kerrotaan Janakkalassa sijaitsevan Haikoisten kartanon rakennuttajan vapaaherratar Helena von Burghausenin elämästä. Huhheijaa, mikä muikkeli! Tämä kirja kuvaa vahvoja naisia vaikeissa paikoissa ja yhdistelee vaivatta faktaa ja fiktiota. Todella kiehtova lukukokemus. Kannattaa lukea huolellisesti myös teoksen loppusanat. Tämä on muuten ihan nappivinkki mökkituliaiseksi, jos olet menossa Hämeen suunnalle kesämökkivieraaksi.

Kolme vetävää kesädekkaria

Lilja Sigurdardóttirin Áróra-sarjan kolmas osa Kalmankalpea maa on mielestäni jo tähänkin asti vahvan sarjan parhain osa. Tarinassa seurataan ihmiskaupan reittejä Afrikasta manner-Eurooppaan ja edelleen Islantiin ja Reykjavíkin poliiseja, jotka tekevät parhaansa selvittääkseen karmivaa rikosta. Plussaa aidontuntuisista henkilöhahmoista, tiukasta juonesta ja Áróra-päähenkilöstä, jonka anteeksipyytelemätön ja hieman juro asenne muistuttaa minua kovasti Hildurista. Jotain yhteistä näissä kahdessa itseään muilta suojaavassa päähenkilössä on!

kesädekkari kirjavinkkki

Elly Griffiths tunnetaan kiehtovasta Ruth Galloway -sarjasta, jossa arkeologi auttaa selvittämään henkirikoksia. Viimeinen leposija on sarjan todennäköisesti viimeiseksi jäävä, jo 15. osa. Jos et ole vielä tututunut Ruth Galloway -sarjaan, tämän parissa solahtaa helposti koko kesä. Herkullinen sekoitus Neiti Marplea ja Sydämen asialla -tunnelmaa.

Jos astetta kovempi meno kiehtoo, tartu Joona Keskitalon teokseen Saari, joka repesi. Se aloittaa itsenäisten teosten sarjan, jossa seurataan rikoksia suomalaisilla syrjäkylillä. Tämä teos vie Korppooseen. Aluksi ei tapahdu mitään ja sitten tapahtuu ihan hemmetisti. Kuinka ihanaa! Aivan kuin Fargossa. Tässä teoksessa on erittäin hyvä vääntö.

Elämäntarinoita, jotka ravitsevat kenen tahansa sielua

Minusta tämä on hyvä ohje: jos haluat lukea jotain, joka jättää pysyvän jäljen, lue jotain, mikä on totta. Niinpä seuraavaksi kirjasuosituksia, jotka ovat molemmat elämäkertoja. Anna-Riikka Carlsonin kirjoittama teos Eeva Kilvestä itkettää, naurattaa, saa ymmärtämään, tekee lukijasta paremman ihmisen. Ystävyyttä, kirjallisuutta ja elämän kauneutta ylistävä teos on kirja, jonka ilmestymistä odotin enemmän kuin yhtäkään kesälomaa. Enkä pettynyt, vaan päinvastoin. Ilahduin enemmän, mitä uskalsin odottaa. Tämä kirja sopii ihan kaikille ja ihan milloin vain. Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä. on kaivattua lääkettä välillä aika hullunkin nykymaailman meininkiin.

kirjasuosituksia elämäkertoja

Sitten ihan toisenlainen ihmisyyttä ravitseva teos. David Gogginsin Läpi harmaan kiven – hallitse mielesi ja onnistu mahdottomassa kertoo erään epätodennäköisen elämäntarinan. Lapsi, jolla oli tilastojen valossa surullinen tulevaisuus, päätyi eliittisotilaaksi ja kestävyysurheilijaksi. Kuulostaa maskuliiniselta uhoamiselta, mutta kirja ei ole sitä. Se kertoo yhden esimerkkitarinan siitä, kuinka kovalla työllä, sitkeydellä, itseensä uskomisella – ja okei, myös ripauksella onnea – voi saada haluamansa. Tämä kirja auttaa katsomaan asioita uudesta näkökulmasta ja ymmärtämään elämää hieman paremmin.

Kirja, jonka avulla pääset vauhtiin lukemisessa

Tartuin Colleen Hooverin uutuuteen Muistoja hänestä hieman epäluuloisena. “Joku tiktok-hitti? En ehkä kestä.” Ja kun ryhdyin lukemaan, jouduin niemelmään sanani. Todellakin kestin, kahdelta istumalta kirjan alusta loppuun asti. Jos sinun on vaikea keskittyä lukemiseen ja tuntuu, ettei mikään kirja tempaa mukaansa, kokeile tätä. Tässä on kiehtovia ihmissuhteita, romantiikkaa ja jokainen sivu herättää kysymyksiä. Kuka tuo on? Miksi tästä kerrotaan? Miten nämä asiat kytkeytyvät toisiinsa? Lukijasta tulee heti salapoliisi, joka haluaa tietää lisää. Pirullisen vetävä viihdekirja!

Mitä yhteistä siis Tommi Kinnusen Kaarnalla on Hooverin uutuuden kanssa? Tarinassa, henkilössä eikä kirjoitustyylissä ei niin yhtään mitään. Yhdistävä tekijä löytyy tarinan imusta. Kun alkaa lukea Kinnusen mitä tahansa teosta, tapahtuu lumoutuminen ja piilossa olleiden asioiden paljastuminen. Tarinaa on pakko jatkaa, koska tunne, että nyt ollaan tärkeän asian äärellä, vain kasvaa. Kaarna on lyhyt mutta iso kirja. Se käsittelee venäläisten partisaanijoukkojen iskuja suomalaisiin rajan lähellä oleviin kyliin 1940-luvulla yhden perheen tarinan kautta. Helvetin rankka, mutta niin kovin hyvä. Ja mikä hienointa: rankka tarina päättyy valoon. Itkeä tirautin eniten lopussa, kun tunsin, miten historian painolasti keveni ainakin sen yhden ihmisen kohdalla hieman.

Loma Cookin teoksessa Ystävät, rakastavaiset, viholliset liikutaan Kaarnan tapaan toisen maailmansodan ajassa, mutta tapahtumapaikkana on Guernseyn saari Ranskan Normandian rannikolla. Perhesiteitä, vastarintaa, rakkautta ja suuria uhrauksia. Suurten historiallisten tarinoiden ystäville.

Kirjasuosituksia lapsille ja mökkituliaisiksi lapsiperheisiin

Luimme lasten kanssa Kirja.fi:n valikoimasta muutaman teoksen tätä juttua varten ja haluaisimme suositella ainakin näitä seuraavia. Jos olet menossa lapsiperheen luo mökkikylään kesällä, poimi tästä kiva tuliainen mukaan!

kirjasuosituksia pienille lapsille

Ihan kaikista pienimpiä lapsia (ja heidän vanhempiaan) ilahduttaa varmasti tämä hirvittävän kaunis (kuvittaja Kati Vuorento) runokirja Kuiskaan sinulle salaisuuden. Maaret Kallion herkät tekstit ovat liikuttavan ihania ääneen luettuina. “Vaikka painaisi mieltäsi millainen taakka, minä rakastan sinua tähtiin saakka.” Tämä sopii erinomaisesti vaikka ristiäislahjaksikin.

Joka säällä Muumi ja Pikku Myy. Tove Janssonin tarinoihin perustuvat kuvakirjat kestävät paksujen sivujen ansiosta rajumpaakin käsittelyä ja kuolaamista. Värikkäät, yksinkertaiset kuvat kiehtovat pieniä silmäpareja lukukerta toisensa jälkeen. Mitä enemmän lapsille lukee ihan vauvasta asti, sitä helpommin kirjat ja lukeminen tulevat osaksi lapsen arkea hänen kasvaessaan. Kirjoihin kasvetaan vähitellen. Ensin katsotaan ja pureskellaan, pian jo käännellään sivuja ja kohta nauretaan aina sille samalle kohdalle, jossa meressä uiva mustekala katsoo veneessä istuvaa Niiskuneitiä.

Paula Norosen Supermarsu paljastaa salaisuuden jatkaa suosittua Supermarsu-sarjaa. Oivaltavaa huumoria ja tarina, jossa arjesta pullahtaa esiin seikkailu. Aivan hittejä meillä, 8-vuotiaan Pampulan mielestä maailman kivoimpia. Yli 7-vuotiaille itsenään luettavaksi.

Yhdessä Satu Kontisen kanssa kirjoittamani lastenkirja Lottalehto avaa Satujen saaret -sarjan, jossa kaksi noin kymmenvuotiasta tyttöä seikkailee koulujen loma-aikoina. Satu asuu Lauttasaaressa Helsingissä ja hänen serkkunsa Saga Islannissa. Koulujen loma-aikoina he matkustavat toistensa luokse, selvittävät mysteerejä ja syövät herkullisia eväitä. Lottalehto-kirjassa seikkaillaan kesäisessä Helsingissä. Tytöt ryhtyvät selvittämään äkäisen vaarin salaisuutta. Yritimme kirjoittaa mahdollisimman mukaansatempaavan ja hyväntuulisen kirjan, jossa tehdään joka päivä jotain hauskaa ja vaarallista. Maaseudun Tulevaisuuden arvion mukaan taisimme onnistua: “Satujen saaret -lastenkirjasarjan avausosassa Lottalehto on samanlainen jännite kuin Satu Rämön Hildur-sarjan dekkareissa. Silti se on kepeää kesälukemista.”

lottalehto kirjasuositus

Venny Helénin Rambon talli – kadonneiden hevosten mysteeri on ihana mysteerisarja hevostallimaailmasta. Meille 80-luvulla kasvaneille, Merja ja Marvi Jalojen kirjoittamien hevostallisarjoja lukeneille, Rambon talli on ihan must! Tässä on nykyaikaan tuotua tallidraamaa, hevostenhoitoa ja ystävyyttä. Veikkaan, että jos lapsi harrastaa hevosia, tämä kirja on kesän lemppariluettavaa! Suositusiät ovat välillä vaikeita antaa, mutta toivottavasti en mene pahasti pieleen sanomalla että tämä sopisi 9-vuotiaille ja sitä vanhemmille

Ja sitten! Tätä olen odottanut ja koska kirjasuosituksia tulee nyt useampi, tämäkin on mainittava, vaikka se ei ihan vielä ole ilmestynyt. Helena Immosen (tunnetaan aikuislukijoiden parissa kiitellyistä sotatrillereistään) uusi aluevaltaus: animaagiheimojen seikkailuja, taisteluja ja kohtaloita seuraava fantasiakirjasarja nuorille (yli 9-vuotiaille) lukijoille.

Kumpi on vahvempi, ihminen vai eläin? Siihen kysymykseen etsitään vastausta sarjan ensimmäisessä osassa Karakalin voima, jossa nuorten animaagien rohkeutta koetellaan kun he joutuvat taistelemaan olemassaolonsa puolesta. Kirja ilmestyy 10.6. mutta kun tilaat tämän ennakkoon, saat sen heti kirjan ilmestyttyä. Veikkaan, että tästä fantasiasarjasta kuullaan myöhemmin myös Suomen ulkopuolella! Niin omaperäinen se on ja onnistuu kuitenkin olemaan nuorten fantasiagenrelle uskollinen.

Nyt tuli melko paljon kirjasuosituksia! Näistä löytyy toivottavasti jokaiselle juuri se oikea kesäihanuus. Löydät kaikki nämä kirjat suoraan linkeistään sekä kirja.fi -verkkokaupasta. Siellä saat koko tämän vuoden ajan 25 %:n alennuksen ostoksista koodilla SATURÄMÖ25. Saat alen kaikista kirjoista (myös niistä, joita tässä jutussa ei mainittu) ja mikä parasta: myös aletuotteista. Suurin osa myös omista kirjoistani löytyy Kirja.fi:n valikoimista.

Nyt kesäkirjat, kesälahjat ja omat kesähimotukset hankintaan ja nauttimaan. Tehdään tästä kesästä kaikkien aikojen kirjakesä!

Teemat
Poimintoja Blogista:
Yleinen

Parhaat vinkkini Barcelonaan

Olimme viime viikolla puolison kanssa cavan huuruisella reissulla Barcelonassa, entisessä kotikaupungissamme. Asuinvuosistamme Katalonian pääkaupungissa on vierähtänyt kohta vuosikymmen, mutta yhä vaan sinne on mahtava palata.

Lue lisää »
Yleinen

Ystävät eri maissa

Tämä juttu on omistettu etenkin kaikille ulkosuomalaisille ja heille muillekin, joiden ystävistä ja kavereista valtaosa asuu muualla.  Aikuisiällä uusien ystävien saaminen on hitsin vaikeaa, koska

Lue lisää »

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö