• Onko Anyfin huijausta?

    Mainos: Anyfin

    Kun tein ensimmäisen kaupallisen yhteistyön Anyfinin kanssa, sain läjän viestejä, joissa epäiltiin, että onko tilini hakkeroitu. Ihmeteltiin, miksi mainostan tällaista ”jotain epämääräistä lainahommaa”. Olen taklannut näitä epäluuloja siitä ensimmäisestä yhteistyöstä asti, ja jatkan sitä vielä vähän.

    Misinformaatio ja liian nopealla perstuntumalla tehdyt päätökset voivat johtaa harhaan kenet tahansa. Siksi halusin avata tätä asiaa vielä vähän lisää.

    onko anyfin huijausta

    Anyfin on siis ruotsalainen finanssiteknologiayritys, fintech-firma, joka laskee asiakkaiden jo olemassa olevien lainojen korkokuluja ja tarjoaa muita taloudenhallintapalveluja. Minä keskityn tässä jutussa Anyfinin bisneksen ytimeen eli olemassa olevien lainojen korkokulujen madaltamiseen. (Muista Anyfinin palveluista, kuten taloudenhallintaan keskittyvästä Budget Bootcampista voit lukea lisää vaikka täältä.)

    Noin joka neljännellä suomalaisella on luottokortti-, osamaksu- tai kulutusluottovelkaa. Moni maksaa aivan turhan korkeita korkoja ja kuluja osamaksuistaan, luottokorteistaan ja muista kulutusluotoistaan. Anyfinin bisnesidea on auttaa ihmisiä madaltamalla jo olemassa olevien lainojen kuluja.

    Siis onko tämä vain joku uusi keino markkinoida pikavippejä?

    EI OLE. Anyfin ei ole pikavippiyhtiö. Anyfin ei myönnä uutta lainaa kenellekään. Se uudelleen rahoittaa sellaisia lainoja, joiden korkokuluja se pystyy laskemaan. Anyfin maksaa pois asiakkaan vanhan lainan ja sitten asiakas alkaa maksamaan lainaa Anyfinille, mutta pienemmällä korolla.

    Anyfin ei myönnä lisää luottoa eikä Anyfinin kautta saa rahaa tilille. Anyfin tekee liiketoimintaa sillä, että se auttaa ihmisiä pääsemään edullisemmin eroon korkeakorkoisista pikavipeistä ja muista kulutusluotoista.

    Saletisti ne pidentää lainan maksuaikaa. Kulut näyttää muka pienemmiltä, mutta niitä maksetaan pidempään. Hah! 

    Ei. Anyfin EI pidennä lainojen maksuaikoja. Eikä Anyfin yhdistä lainoja yhdeksi isoksi lainaksi vaan ainoastaan madaltaa luottojen kustannuksia.

    Anyfin tekee rahaa sillä, että se ostaa asiakkaan lainat pois esim. kulutusluottoyhtiöltä tai luottokorttiyhtiöltä. Sitten Anyfin tarjoaa asiakkaalleen korkoa, joka on matalampi kuin se korko, mitä asiakas maksoi alkuperäisestä lainasta esim. sille luottokorttiyhtiölle.

    Ei kukaan voi ”taikoa” korkoja pienimmiksi. Joku kompa tässä on pakko olla.

    Ei ole kompaa. Kyse on finanssimarkkinoiden toiminnasta ja teknologian avulla saavutetuista tehokkuuseduista. Yhteen virkkeeseen tiivistettynä kyse on tästä: mitä pienempi riski, sitä matalampi tuotto (korko). Jos lainanantaja tietää asiakkaastaan paljon ja pystyy arviomaan maksukyvyn hyväksi, korko usein laskee. Jos lainanantaja myöntää isolle ryhmälle kyselijöitä samoilla ehdoilla muutaman satasen lainaa (esim. vaikka pikavippifirmat), kaikille lätkäistään korkea korko, koska lainanantaja tietää, että osa velallisista ei tule maksamaan velkaansa takaisin.

    Anyfin arvioi tekoälyn avulla jokaisen asiakkaan yksilöllisesti. Usein juuri tämän takia he pystyvät rusikoimaan korkoa alaspäin. Tekoälyn avulla Anyfin pystyy laskemaan lainoitusprosessin kustannuksia. Se tekee toiminnasta tehokkaampaa ja näkyy asiakkaalle matalampina kustannuksina eli matalampana korkona. Sitä paitsi lainanantajan näkökulmasta Anyfin on luotettavampi takaisinmaksaja kuin yksittäinen ihminen; siksi Anyfin saa lainan itselleen paremmilla ehdoilla kuin yksittäinen velallinen. 

    Anyfin

    Mutta miten Anyfin sitten tekee itse rahaa?

    Anyfin tekee tuottonsa jälleenrahoitettujen luottojen koroilla kuten muutkin finanssialan toimijat. Ainoa ero on se, että Anyfinin tarjoama korko on aina asiakkaalle edullisempi kuin heidän nykyinen korkonsa. Anyfin siis tekee itselleen liikevaihtoa ottamalla pienen preemion itselleen. Samalla se tulee tarjonneeksi asiakkaalleen matalampaa korkotasoa eli rahansäästöä.

    Asiakkaaksi ei pääse, jos lainan kustannuksia ei pystytä laskemaan. Tässä ei voi kuin voittaa – eli säästää. Anyfinin omien tietojen mukaan heidän asiakkaansa säästävät keskimäärin 45 prosenttia korkokuluissaan verrattuna heidän aiempaan luotonantajaansa. 

    Njääh. Kuulostaa hämärältä silti. Mistä tiedän, että juuri minä voin säästää koroissa? En halua sitoutua mihinkään, mistä ei pääse irti.

    Juuri tässä on Anyfinin hienous: tee hakemus ja testaa rauhassa. Hakemuksen tekeminen ei sido kumpaakaan osapuolta mihinkään. Anna pyydetyt omat tietosi (kuten henkilötiedot, palkkatiedot jne.) ja lataa mukaan kuva laskusta (esim. luottokorttilaskusta tai kulutusluottoyhtiön laskusta). Jää odottelemaan.

    Anyfin sovellus

    Anyfin tsekkaa  laskun ilmoittaman koron ja ottaa huomioon antamasi tiedot. Anyfin käyttää todennäköisesti useampaa tietoa luottotietosi päättelyyn kuin alkuperäinen luotonantaja. Kaiken tämän avulla Anyfin laskee, voisiko kuluttajalle antaa matalamman todellisen vuosikoron tällä hetkellä. Jos se ei voi, et saa tarjousta eli et pääse asiakkaaksi. Jos Anyfin pystyy laskemaan lainasi todellista vuosikorkoa, saat tarjouksen. Ja vasta sitten päätät, lähdetkö Anyfinin asiakkaaksi vai et. 

    Jos hyväksyt tarjouksen, Anyfin maksaa pois vanhan lainasi ja alat maksaa maksamaan sitä Anyfinille, mutta matalammalla korolla. Jos et hyväksy tarjousta, ei tapahdu yhtään mitään. 

    Kenelle Anyfin on tarkoitettu?

    Anyfinin asiakkaiden pitää olla täysi-ikäisiä. Anyfin voi jälleenrahoittaa luottoja enintään 20 000 euroon saakka jokaista asiakasta kohden. Jokaisen hakemuksen yhteydessä tehdään aina erillinen luottoarvio.

    Tällä hetkellä Anyfin auttaa mm. luottokorttien, osamaksujen tai muiden vakuudettomien lainojen jälleenrahoittamisessa (palvelua ei ole tällä hetkellä suunnattu esim. asuntolainavelallisille).

    Nooohhhh okei. Anna vielä yksi syy testata Anyfinia?

    Kokeile itse, miten palvelu toimii ja päätä sitten. Lähetä kuva viimeisimmästä osamaksu-, luottokortti- tai muun lainan laskusta Anyfinin nettisivuilla tai lataamalla Anyfinin sovelluksen puhelimeesi. Koodilla saturamo saat ensimmäisestä laskustasi 20 € pois mikäli Anyfin hyväksyy hakemuksesi. Koodi on voimassa 12.4. asti  asti.

    ”Jos 1300€ arvoinen laina siirretään Anyfinille, tulee säästöksi 143€ seuraavan esimerkin mukaan: Jos alkuperäinen nimelliskorko 18.88% laskee 12.50%:in ja 2€ kuukausikulu laskee 0€ suuruiseksi, on uusi kuukausimaksu 24 kuukauden laina-ajalle 61,5€, jolloin todellinen vuosikorko on 13.24%. Lainan kokonaissumma on tällöin 1476€. Anyfin tarjoaa aina yksilöllisiä korkoja. Anyfin ei koskaan anna tarjousta jos he eivät voi madaltaa luoton todellista vuosikorkoa. Anyfin ei nosta nykyisen luoton kokonaiskustannuksia pidentämällä takaisinmaksuaikaa.”

  • Islantilaisen lampaanvillan darkweb

    Luulenpa, juuri nyt on ihan hyvä aika keskittyä hetkeksi niinkin tavalliseen asiaan kuin villalankaan. Neulomisesta ei ole ikinä haittaa ja villalanka on aina pehmeää. Tämän aiheen äärelle voi hetkeksi pysähtyä vaikka maailma ympärillä tuntuu nyrjähtäneen käsittämättömään muotoon.

    Tämä juttu sai alkunsa siitä, kun yhtenä päivänä törmäsin villalankaohjeita googlatessani Novitan sivuille. Novitan sivuilta löytyy muuten tosi kivoja vinkkejä neulomiseen ja kuviokaavioiden lukemiseen. Tykkäsin! Siellä klikkaillessani löysin verkkokaupan puolelta islantilaista villalankaa. Novita Icelandic Wool.

    No onpa mielenkiintoista, ajattelin. Sitten pistin merkille, että islantilainen villalanka on saanut Suomalaisen Työn Liiton myöntämän Avainlippu-merkin. Nyt on jo todella mielenkiintoista. Two for one. Kahdella alkuperämaalla brändättyä yksissä kääreissä.

    Pistin messengerillä tuotelinkin muutamalle islantilaiselle ystävälleni, jotka neulovat paljon. Heiltä alkoi saman tien sadella räkänauruhymiöitä. Islantilaista villaa ”made in Finland”. Yllätyin, että kukaan ei vaikuttunut loukkaantuneen tästä. Kukaan ei alkanut puhua kulttuurisesta omimisesta tai MEIDÄN VILLALANGAN nyysimisestä. Kaikkia vaan nauratti tämä ihan hemmetin paljon. Että mikä vitsi tämä niinkun on? Hahahahahahaha. Ilon kautta, niin sanotusti. En tiedä, olisinko suhtautunut itse vähän eri tavalla, jos olisin löytänyt islantilaisesta kaupasta pussillisen karjalanpiirakoita Made in Iceland tai islantilaisesta turistikaupasta Kolilta otetun maisemakuva, jonka kehyksissä olisi teksti Aidosti Islannista. Myönnän, että kyllä minua olisi siinä tilanteessa ottanut päähän.

    No, en minä viitsinyt islantilaisten ystävieni puolesta loukkaantua. Heidän mielestään tämä tuntui vain naurettavalta. Mutta aloin kuitenkin selvitellä asiaa. Ensinnäkin aika pian selvisi, että Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu on siis merkki, jonka voi saada, jos tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa. Avainlippu-merkkiä voi hakea, jos kotimaisuusehdot täyttyvät: tuote pitää olla valmistettu Suomessa ja tuotteen kotimaisuusasteen täytyy olla vähintään 50 prosenttia omakustannusarvosta. Eli islantilainen villalanka voi olla Avainlippu-tuote, jos lanka on valmistettu Suomessa ja sille kohdistetuista kustannuksista yli puolet on muodostunut Suomessa. Suomessa työvoima on tunnetusti aika kallista, joten se 50 % kotimaisuusaste täyttyy aika nopeasti. Joku voisi tuoda Kreetalta hunajaa Suomeen, kaataa hunajan purkkiin Espoossa ja lätkäistä purkkiin etiketin ja myydä sen Suomen lipulla koristeltuna. Tai joku voisi tuoda Suomeen Italiasta rucola-salaattia, joka pakattaisiin Suomessa. Sillekin voisi hakea Avainlippu-tunnusta. Muovipussi + työvoima muodostaa isomman osan kustannuksia kuin se vihreä juttu, mitä sinne pussiin laitetaan.

    Sitten sekin on aivan mahdollista, että joku pieni salaatinviljelijä Forssasta on kylvänyt, kasvattanut ja korjannut salaatin Suomessa, eli se on enemmän kotimainen kuin se italialainen rucola, vaikka sillä Suomessa kasvatetulla salaatilla ei olisi Avainlippu-merkkiä. Eli on kotimaista ja on kotimaista. Osa yrityksistä ei merkkiä kustannussyistä hae, vaikka sen saisikin. Avainlippu-merkki tietysti maksaa. Sen hinta vaihtelee yrityksen koko liikevaihdon ja kyseisen tuotteen liikevaihdon perusteella.

    Novitan Icelandic Wool on Suomessa kehrättyä, siksi se on saanut Avainlippu-tunnuksen.

    Kahdella alkuperämaalla brändättyä yksissä kääreissä.

    Nooohhh. Seuraavaksi aloin selvitellä, mistä ihmeestä se islantilainen villa oikein tulee. Asia kiinnosti, koska tiedän, että Islannissa on lankojen kovan kysynnän takia pula lampaanvillasta. Olin yhteydessä Novitan asiakaspalveluun ja kysyin asiaa. Minulle kerrottiin (ja tämä taitaa käydä ilmi myös tuotteen markkinointimatskuista), että Novita Icelandic Wool on on 70 % islantilaista villaa ja 30 % englantilaista. Jälkimmäinen osuus villasta tekee kuulemma langan pehmoisemman tuntuiseksi. Monet laittoivat minulle Instassa viestiä, kun tätä aihetta ekan kerran ihmettelin ja kertoivat, että tämä lanka on käsissä pehmeämmän tuntuista kuin islantilainen lopi-lanka. Muutamat laittoivat myös kuvia paidoista, joita olivat tästä villasta neuloneet ja osa harmitteli, että pusero oli nyppyyntynyt nopeasti käytössä.

    Olen omin jaloin käynyt kävelemässä Islannin suurimman kehräämön Istexin varastohalleineen ja nähnyt, kuinka hallin hyllyt kumisevat tyhjyyttään, koska kaikki lanka, mitä valmistetaan, myydään. Ihan kaikki. Sitä myydään paljon Islannissa, ja sitä myydään paljon ulkomaille. Koska Islannissa on isot kehruukoneet ja kapasiteettia tehdä villalankaa, mutta raaka-aineesta on pulaa, koska kysyntä ylittää jatkuvasti tarjonnan, niin miksi ihmeessä islantilaiset myisivät sitä villaa ulkomaille jatkojalostukseen, kun siitä saa paremmat massit valmistamalla langat itse? Langassa on paljon parempi kate kuin langan raaka-aineessa. Sitä paitsi Ístexin kehräämö on 80 prosenttisesti lammasfarmarien omistama – ei lammasfarmarien kannata myydä sitä villaa ulkomaille, ja jäädä osattomaksi arvonnoususta kun villasta tulee lankaa. Ei kukaan, joka tajuaa bisneksestä jotain, myy raaka-ainetta jollekin toiselle, jos pystyy itse jalostamalla tekemään siitä arvokkaamman. Kaikki, jotka kykenevät, janoavat arvoketjussa ylöspäin, koska siellä arvoketjun yläpäässä liikkuu enemmän rahaa.

    Kirjoitin noin vuosi sitten jutun Ístexin-vierailustani (on Islannissa siis toki muitakin kehräämöjä – ne ovat pienempiä, mutta kyllä heidänkin lankojaan näkee ainakin monissa islantilaisissa lankakaupoissa). Jutun voi lukea täältä: Islantilainen villalanka lampaalta minulle.

    Jutussa kerron tarkemmin villasta raaka-aineena ja sen kaupasta Islannissa, mutta tässä oleellisin:  ”Kaikki se villa menee käyttöön, joka lammastiloilta saadaan. Jos villa on niin huonossa kunnossa, että sitä ei voi käyttää villalankojen valmistamiseen, se myydään ulkomaille, esimerkiksi Isoon-Britanniaan, huonekaluteollisuudelle.” Ykkösluokan villaa ei myydä ulkomaille, ei ainakaan Ístexiltä eikä ainakaan tuon viime vuonna kirjoittamani jutun ja tekemieni haastattelujen perusteella.

    Kysyin siis uudestaan Novitalta, mistä se islantilainen lampaanvilla tarkalleen ottaen tulee. Kuka sitä heille Islannissa myy? Koska kyseessä on yli 20 miljoonan euron vuosiliikevaihtoa tekevä yritys, on vaikea uskoa, että he investoivat uuteen tuoteryhmään, jota saadaan tuotettua noin kymmenen kerää.

    Ehkä täällä Islannissa on joku islantilaisen lampaanvillan darkweb, jossa voi maksaa bitcoineilla. Tai ehkä Islannissa pystytään kasvattamaan lampaanvillaa jossain salaisessa laboratoriossa? No joo, leikki sikseen.

    En (tietenkään) saanut kysymykseeni tarkempaa vastausta. Kysyessäni mistä villa ostetaan, vastaus oli, että 70 % on islantilaista villaa. En jaksanut alkaa lypsää sen tarkempaa vastausta. Tämä oli se tietomäärä, jonka he ovat halukkaita kuluttajille antamaan ja siihen on tyytyminen. Tällaiset asiat ovat luultavasti bisnessalaisuuksia. Yrityksillä on omat syynsä olla kertomatta, mistä he raaka-aineensa ja piirilevynsä tarkalleen ottaen ostavat. Täysin läpinäkyvä tuotantoketju raaka-aineista kuluttajalle on arkipäivää joillekin yrityksille, mutta suurimmalle osalle ei. Ei ainakaan vielä.

    Voiko islantilaisen villan jäljittää Islannissa? Osittain. Islannissa maajussit tuovat lampaanvillat säkeissä Ístexin pesulaan. Säkkien päällä lukee maatilan nimi, mutta villat menevät tuotantoprosessissa sekaisin. Kuluttajan on mahdoton tietää, minkä tilan lampaanvillasta joku yksi tietty kiekko plötulopia on peräisin.

    Suomessa esimerkiksi Myssyfarmi (jonka kanssa olen tehnyt joskus mainosyhteistyötä, mutta se ei liity tähän juttuun) valmistaa tuotteensa suomalaisen luomulampaan villasta, ja kaikki tuotteissa käytetty villa pystytään jäljittämään tiloille (luomutodistuksen takia). Tästä voi lukea lisää Myssyfarmin nettisivuilta.

    Valinnanvaraa on siis villamarkkinoillakin paljon. Tämä oli itselleni ihan vain pintaraapaisu aiheeseen, jonka pariin eksyin puolivahingossa kun etsin vastausta neulekaavioiden itselle vieraisiin merkintöihin. Olisi joskus mielenkiintoista perehtyä tähän vielä lisää. Nyt ei auta kuin jatkaa neulomista. Mulla on puikoilla valkoisesta léttlopista aika vänkä, leveähelmainen pusero. Laitan siitä kuvia, kunhan pääsen kuvioon asti. Siis siihen kuvioon, jonka kaaviota opin vihdoin lukemaan.