Hildurin ilmestymisestä on nyt reilu viikko. Viestien ja palautteiden määrä on yllättänyt kaikki odotukseni (iik!!). Teidän ajatuksia kirjasta on ollut niin hieno lukea. Onneksi ne, jotka eivät ole kirjasta tykänneet, eivät ole viestejä laitelleet (hahaa), niin olen saanut löllyä tässä onnellisessa kuplassa ainakin jonkun aikaa.
Halusin järjestää Hildurille kunnon julkkarikemut, ja mieleeni tuli vain yksi paikka Helsingissä, joka olisi kaikkia muita parempi: Islannin suurlähetystö. Helsingissä sijaitseva Islannin lähetystö palvelee Suomen lisäksi myös Baltian maita ja Ukrainaa. Olen ikuisesti kiitollinen lähetystön hurmaaville tyypeille siitä, että sain mahdollisuuden näinä muuten todella ankeina aikoina järjestää pienet pirskeet, joissa arki hetkeksi unohtui ja vieraat ja emännät ja isännät pääsivät hetkeksi heilumaan fiktion maailmassa.
Jos olette lukeneet mun ensimmäisen Islantilainen-sarjan kirjan Islantilainen voittaa aina, muistatte ehkä teoksen lopussa olevan kohtaamisen islantilaisen kanssa, joka kertoi minulle hauskan vertauksen siitä, millainen olisi täydellinen islantilais-suomalainen ihminen. No tämä valloittava tyyppi oli tällä hetkellä Islannin suurlähetystössä Suomen, Baltian maiden ja Ukrainan lähettiläänä toimiva Elín Flygenring. Yhdestä kirjasta toisen julkkareihin. Voih, miten ihanan pieni ja turvallisen tuntuinen maailma. Isot kiitokset myös Arna Lísbet Þorgeirsdóttir suurlähetystöstä – Arna taikoi nämä juhlat!
Hildur ilmestyi kauppoihin ja ääni- ja lukuaikapalveluihin 10. kesäkuuta. Julkkareita vietimme kuitenkin reilun viikon etunojassa, toukokuun viimeisenä päivänä, sillä olin itse 10. kesäkuuta jalat tukevasti Islannin laavakentällä, ratastamassa islanninhevosilla kesätyöhommissa.
En ole pitkään aikaan – siis vuosiin – järjestänyt juhlia, joissa olisi näin paljon omia ystäviä ja työkavereita (aika pitkälle muuten sama asia) yhtä aikaa samassa paikassa. Arvostin valtavasti ihan jokaista, jolta liikeni aikaa tulla paikalle. Erityisen hauskaa oli se, että täältä minun kotikylästä, jonne siis fiktiivisen Hildur-kirjankin tapahtumat ainakin osittain sijoittuvat, tuli mukana iso porukka kylämme kirjakerholaisia. Isafjördurin lukion henkilökunnalla oli toukokuun lopussa opintomatka Helsinkiin, ja heistä omat ystäväni pidensivät omaa työmatkaa muutamalla päivällä päästäkseen osallistumaan näihin kemuihin. Kuinka ihanaa! Tässä osa porukasta:
Puolisonikin oli mukana juhlissa, mikä meinasi, että monet suomalaiset ystäväni tapasivat hänet ensimmäistä kertaa livenä. Hän on olemassa, ei ole pelkkä stooreissa vilahteleva IG-husband 😀
Pidin puheen, jossa lupasin että en ole tappanut vielä kaikkia kyläläisiä Hildur-kirjassa (olihan heistä osa mukana juhlassa) ja kiitin mielestäni ihan jokaista, mutta kuitenkin unohdin ison osan. Koska niinhän se on, että vaikka idea oli minun ja minä sen kirjoitin, tätä tuotetta on ollut mukana tekemässä niin moni muukin, että ilman monien ihmisten työpanosta tämä ei olisi valmistunut läheskään yhtä hienona.
Kirjoitin joku aika sitten tänne blogiin jutun Hildurin alkusysäyksestä. Jos aihe kiinnostaa, klikkaa juttuun: Eräänä lauantaiaamuna Hildur koputti oveen
Fiktion kirjoittamisesta löytyy juttu täältä: Miksi fiktion kirjoittaminen on niin samperin vaikeaa?
IG-husbandini harmitteli jälkeenpäin, että hän ei saanutkaan kuvia kaikista vieraista, vaikka luuli räpsineensä otoksia ihan jokaisesta. Näistä kuvista uupuu nyt ainakin Valeäiti nelosineen, Katja Tampereelta ja Hildurin äänikirjaääni ja näyttelijä ja laulaja Sanna Majuri. Ja niin moni muukin! Tulimme skoolanneeksi sen verran useaan otteeseen, että en ihmettele vaikka joku muistikortti olisi hötäkässä tipahtanut jonnekin puvuntakin sivusaumaan. Kaivellaan niitä esiin sitten myöhemmin.
Mutta laitan tähän nyt kunnon tykityksen kuvia tuolta illalta. Tai siis alkuillalta. Myöhemmin illalla menimme BasBasiin syömään (kiitos ystävä Iina joka autoit meitä saamaan pöydän – lovee!) ja sen jälkeen jatkoille Pataässään, jossa jokainen islantilainen halusi päästä laulamaan suomalaista karaokea. Sieltä meillä ei sitten kyllä kuvia enää olekaan ja ihan hyvä. Oli niin tärähtäneen hauskaa, ettei niistä enää mitään selvää saisi.
Hildurin startti on ollut mielettömän hieno. Näitä upeita julkkareita järjestettiin reilu viikko ennen ilmestymistä. Päivä ennen kirjan ilmestymistä kuulin agentiltani (jes, mulla on nykyään sellainen!), että Hildur-sarja on myyty Saksaan. Siis ennen kuin edes ensimmäinen teos on ilmestynyt suomeksi. Melko hurjaa. Viikko ilmestymisen jälkeen kuulin, että Hildurista otetaan heti toinen painos.
Islannin hyisissä vesissä surffaava rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttir vyöryy dekkarigenreen kuin hyöykaalto. Tämä kirja on luettava kerralla!
Max Seeck
Hildurin murhakuvioiden taustalla oleva motiivi on lopulta tyydyttävän islantilainen ja juonikuvio ovela. Kun tämä yhdistetään verrattoman mielenkiintoiseen miljööseen ja miellyttäviin ja kiinnostaviin päähenkilöihin, voi vain tyytyväisenä jäädä odottamaan jatkoa. Tapaan enemmän kuin mielelläni niin Hildurin kuin toivottavasti myös Jakobin uudelleen.
Kirsin kirjanurkka
Suosittelen ja vahvasti! Uskon, että Hildurista voivat nauttia kaikki dekkarien ystävät, mutta erityisesti he, jotka ovat innoissaan tutustumassa vieraisiin kulttuureihin ja he, jotka mielellään kohdistavat pienet, harmaat aivosolunsa mysteerin ratkaisuun, sillä case on nerokas!
Kirsin Book Club
Rämö ei ole pelkästään tyylikäs, mukaansa tempaava kertoja, vaan hän onnistuu tuomaan jotain uutta ja jopa koskettavaa kuluneelta tuntuvaan sarjamurhaajajuoneen. Kotimaisten esikoisdekkaristien rima on noussut viime vuosina korkealle, mutta Satu Rämö ylittää sen vaivatta ja nostaa rimaa vielä lisää. Näin täysin valmiita, kypsiä ja keskenään aivan erilaisia kotimaisia esikoisdekkareita on ilo lukea.
Hildurin lopussa viritetään jatko-osaa, ja hyvä niin. Tätä herkkua on saatava lisää.
Kansan Uutiset
Toivottavasti tekin pidätte Hildurista. Palautetta ja ajatuksia saa antaa tänne blogiin tai vaikka Instankin kautta. Kokoan sinne Hildur Q&A:ta stoorien kohokohtiin.
Voikaa hyvin 🙂
Kuvat: Björgvin Hilmarsson (ja kuvat joissa Björgvin on itse, otti Dorit Salutskij)
