Olen ollut kaksikielisen lapsen vanhempi jo kohta 11 vuotta. Ja silti: joka kerta, kun joku (suomalainen) kehaisee, miten hyvin lapsemme puhuvat suomea, koen itseni tavattoman onnelliseksi. Olen iloinen, että muutkin ovat huomanneet! Tämä ei ole tietenkään vain omaa ansiotani, mutta jos minä en olisi tätä suomen kielen asiaa meillä kotona ajanut, lapset eivät tietenkään suomen kieltä puhuisi yhtä hyvin kuin ne nyt puhuvat. Minä tein sen ja minä onnistuin siinä. Jess!
Väläytän joskus Instan stoorien puolella lapsiamme lukemassa suomalaisia satukirjoja tai hoilottamassa suomalaisia lauluja. He tekevät sitä tosi usein; keskustelevat välillä jopa keskenäänkin suomeksi, vaikka minä en ole vieressä kuuntelemassa. Pampula saattaa lallatella välillä jopa tunnin putkeen kaikenlaisia juttuja puuhaillessaan omiaan. Jaaa nyyyyyyytten mä meneen tänne koomeerooon ja täälläää onkin aika pimeääääääää. MISSÄÄ SE TASKULAMPPU OOONNNNNN….
Molemmat lapset, nyt siis iältään 10 ja 5, vaihtavat nopeasti kieltä islannista suomeen ja toisinpäin ja välillä sekoittelevat erikielisiä sanoja keskenään, jos sanasvarasto ei muuten riitä. Tyyliin: Äiti jos mä voisin laittaa tämän naerbolurin päälle (sana aluspaita ei tullut sillä hetkellä mieleen, joten se korvattiin islanninkielisellä sanalla). Luovaa kielenkäyttöä on hitsin kiitollista kuunnella.
Kaksikielisen lapsen vanhempi osaa olla pitkäjänteinen mutta rento
Ei tämä lasten kaksikielisyyden edistäminen nyt ihan kamalan vaikeaa ole ollut, mutta pitkäjänteisyydestä on ollut hyötyä. Kaksikielisen lapsen vanhempi joutuu välillä ajattelemaan ja tekemään kotioloissa asioita kahteen kertaan. Kaikki toiveet ja pyynnöt kun eivät välttämättä mene yhdestä kerrasta perille jokaiselle. Mä olen ottanut tämän kieliasian juttuna, johon haluan keskittyä. Täytyy niin sanotusti valita taistelunsa ja tämä on ollut se mun ”taistelu”. En ole vanhempana kovin tiukka sääntöjen asettaja. Olen itse asiassa usein aika höveli – puolisoni on paljon minua jämptimpi. Pari sääntöä lasten kasvatuksen suhteen on, joista ei jousteta. Yksi on se, että ketään ei kiusata ikinä. Toinen on se, että mun ja muiden suomalaisten kanssa puhutaan suomea.
En ole ollut suomen kielen suhteen raivopäisen vaativa lapsia kohtaan, vaan se sääntö on enemmänkin kohdistunut muhun itseeni. Olen yrittänyt pitää kiinni periaatteesta, että puhun aina lapsille suomea. Luen lapsille suomenkielisiä kirjoja. Katsomme ja annan heidän katsoa keskenään suomenkielisiä televisio- ja nettisisältöjä. Tällä hetkellä Elinan ja Sofian tubekanava on molempien lasten suosikki. Oon halunnut tehdä suomen kielen puhumisesta ja lukemisesta mahdollisimman normaalia, osan ihan tavallista arkea. Meillä ei ole kielikylpyjä tai suomi-sunnuntaita, vaan suomen kieli kulkee mukana joka hetkessä.
Mä törmäsin tähän johdonmukaisuuden suositukseen muutama vuosi sitten, kun tein lehtijuttua lasten kaksi-/monikielisyydestä ja siitä, miten vanhempana toimisi mahdollisimman oikein, jotta lapset oppisivat molemmat/useamman kielen kotona hyvin. Jututin silloin filosofian tohtoria Sirje Hassista. Hän esitteli väitöskirjassaan (Simultaaninen kaksikielisyys, 2002) viisi erilaista tapaa, joita noudattaen kaksikielisen lapsen vanhempi pystyy tukemaan lapsensa kaksikielisyyttä. Tapoja on monia, eikä tärkeintä ole se, minkä tavan valitsee vaan se, että on johdonmukainen.
Kaksikielisen lapsen vanhempi, mitä jos valitsisit jonkun näistä?
1. Minimaalisen ymmärryksen strategia. Aikuinen vaatii lapselta käyttötilanteen mukaista kieltä ja kieltäytyy ymmärtämästä tai ei oikeasti ymmärrä lasta muilla kielillä. Lapsi saa tahtonsa läpi vasta, kun hän käyttää oikeaa kieltä. Tämä vaatii lehmänhermoja ja paljon pokkaa.
2. Selvityksiä ja korjauksia vaativa strategia. Jos lapsi puhuu vanhemmalleen vierasta kieltä, vanhempi pyytää lasta selventämään asiaansa, koska lapsen käyttämä kieli ei ole kieli, jota hän ymmärtää. Tässäkin on hyötyä kärsivällisyydestä ja kiireettömyydestä.
3. Toisella kielellä toistamisen strategia. Aikuinen toistaa lapsen lausuman omalla kielellään, eikä siis suoraan vaadi lapselta puhumaansa kieltä. Tämä tapa on tavallaan superiisi eikä vaadi ylimääräisiä ponnisteluja, koska aika usein kaikki pitää sanoa monta kertaa joka tapauksessa. Ainakin Pampulalle, joka viitosvaihteella tohottaessaan ei aina ehdi kuulla kaikkea, mitä hänelle sanoo, koska ääniaaltojen väreillessä hän on jo toisaalla.
4. Kielen vaihtaminen. Tässä tavassa kaksikielisen lapsen vanhempi ei välitä lapsen käyttämästä kielestä, mutta puhuu hänelle sitkeästi omaa kieltään. Mulla on ollut lasten kanssa käytössä tämä strategia. Joskus on niin, että puhumme aiheesta, josta lapsella ei vielä ole sanavarastoa suomeksi. Emme esimerkiksi ole koskaan käyneet yhdessä ratsastamassa Suomessa. Siksi kaikki hevosiin, satuloihin ja ratsastusvarusteisiin liittyvä sanasto on esikoisella suomen kielessä huomattavasti heikompaa mutta islanniksi hyvin hallussa. Niinpä minä puhun satulasta, kun hän puhuu hnakkurista.
5. Kielenvaihdon strategia. Aikuinen vaihtaa tilanteen mukaan kieltä. Mä en itse suosi tätä tapaa, koska lapset eivät kuule arkisin suomea keneltäkään muulta kuin minulta. Jos minä puhuisin sitä entistä vähemmän heidän kanssaan, suomen kielen käyttö vähentyisi huomattavasti ja saattaisi jopa tipahtaa kokonaan pois. Kun minä ja tyött olemme kolmistaan tai minä puhun isossa ryhmässä vain heille, käytän suomea. Jos lapsilla on kavereita kylässä ja puhun yhteisesti kaikille lapsille, puhun islanniksi. Jos viestini on tarkoitettu vain omille lapsille, käytän suomea.
Miten tämä kaksikielinen arki sujuu romanttisessa suhteessa? Katso täältä ajatuksiani kaksikielisestä parisuhteesta.
Puhu, kuuntele, lue, kirjoita – mutta ei paineella vaan osana tavallista arkea
On ihan parasta, jos kieltä pääsee treenaamaan kaikissa muodoissa eli ei vain puhumalla vaan myös kirjoittamalla, kuuntelemalla ja lukemalla. Koska olen kaksikielisen lapsen vanhempi ja suomen kielen kehittyminen on mulle tärkeä asia, olen koittanut jollain tavoin saada nuo kaikki kielenkäytön muodot mukaan meidän arkeen. Olen raahannut selkä vääränä ja pyytänyt äitiäni, suomalaisia kirjakustantajia (kiitos kaikki tähän asti meille kirjoja lähetelleet!!) ja kavereitani lähettämään meille suomenkielisiä lastenkirjoja Suomesta. Minä luen niitä ja lapset kuuntelevat. Lapsilla on myös usein kuuntelussa suomenkielisiä iltasatuja tai autossa kuunneltavia satuja jonkun muun kuin äitinsä lukemana. On hyvä välillä kuunnella jonkun muun kuin minun puhuvan suomea.
Lukemista olemme harjoitelleet vähitellen. Olen antanut taidon karttua puolihuomaamatta. Molemmat lapset ovat oppineet ensin lukemaan islanniksi, ja suomen kielellä lukeminen on tullut mukaan vähitellen pieninä palasina. 10-vuotias lukee islanniksi paksuja nuortenkirjoja, mutta suomenkielisten kirjojen lukeminen on vielä sen verran hitaampaa, että olen antanut hänelle vähän nuoremmille suunnatumpia kirjoja, joissa on vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia.
Kun lukeminen on alkanut sujua, he ovat harjoitelleet myös suomenkielisten tekstien kirjoittamista. Puuhakirjat, tehtäväkirjat ja ystäväkirjat (Elinan ja Sofian Ystäväkirja on meillä tällä hetkellä erittäin kovassa käytössä) luovat rentoja tilaisuuksia harjoitella kirjoittamista. Kirjaimet tulevat välillä väärin, koska islannissa ja suomessa kirjainten äänteet eivät vastaa toisiaan. Esimerkiksi islantilainen u lausutaan kuin suomalainen y, islantilainen y lausutaan kuin suomalainen i. Pikkuhiljaa taidot karttuvat ja yksityiskohtia alkaa jäädä mieleen.
Olen kaksikielisen lapsen vanhempi mutta kokemusasiantuntijuuteni kattaa tasan kaksi lasta muutaman vuoden ajalta. Eli ei mulla ole tähän kaksikielisyyden tukemiseen mitään yhtä viisasten kiveä. Luulen, että tärkeintä on olla johdonmukainen ja tavallinen. Kaksikieliseksi kasvamisen pitää antaa tapahtua osana päivittäistä arkea. Jos siitä tulee joku ihme projekti, jolle pitää antaa tietty määrä aikaa viikoittain ja jona olemassa oloa jatkuvasti korostetaan, kielen omaksumisesta tulee opettelua ja pänttäämisestä ja siitä lähtee rentous. Ja kolmantena: sen pitää olla siistiä eikä missään nimessä noloa. Lyttään verbaalivasarallani kaikki islantilaiset (ja toki myös muunkieliset), jotka tulevat suomea kuultuaan sössöttämään jotain siitä, kuinka hassulta toi teidän kieli kuulostaa. Jos lapselle jää fiilis, että jonkun asian tekeminen on noloa, into lopahtaa saman tien. Suomen kieli on erittäin hieno kieli ja minkä tahansa kielen osaaminen on todella hieno juttu.
