Tuplanaruhyppyjen harjoittelu on ollut mulle aina yhtä tuskaa. Aloitin crossfit-treenaamisen kuusi vuotta sitten ja siitä asti olen opetellut. Kävin parilla hyppynarukurssillakin, kun tuntui, että en tavallisilla tunneilla oppinut. Homma vaati aika paljon kärsivällisyyttä, sillä minulta kesti viisi vuotta oppia. Vasta viime vuonna opin tekemään DU-hypyt jokseenkin oikein.
Tuplanaruhyppyjen harjoittelu on homma, jossa päti sama periaate kuin melkein kaikessa: ei kannata tuhlata aikaa, jos homma ei kiinnosta. Ja jos ei harjoittele, ei voi oppia.
Harjoittelun alkuaikoina naru sotkeutui aina jalkoihin. Välillä se tarttui ponnariin, sitten aukesivat kengännauhat ja lopulta lorahti kusta punttiin. Välillä treenikertojen jälkeen ohut hyppynaru jätti käsivarsiin ja reisiin ja välillä niskaankin ikävännäköisiä ja kipeitä naarmuja.
Oliko mitään järkeä jatkaa viisi vuotta? Ei se kyllä kovin loogiselta kuulosta. Olisin voinut lopettaa narun kanssa sekoilun ja tehdä vain niitä yksinkertaisia naruhyppyjä (raskaita nekin ovat), enkä olisi hävinnyt yhtään mitään. Paitsi että… En samperi sentään halunnut antaa periksi. Olen nähnyt muiden tekevän näitä samoja hyppyjä, ja ajattelin, että jos tuokin, niin kyllä minäkin. Perhana. Tavoiteorientoituneelle ihmiselle tavoite se on kuulkaa tuplanaruhyppykin. Päätin, että en hitto soikoon anna periksi vaan aion olla paremmassa kunnossa nelikymppisenä kuin kolmekymppisenä ja oppia uusia taitoja, mukaanlukien tämän narulla lattian piiskaamisen. Ihan vain koska minä halusin.
Päämäärätietoisen tuplanaruhyppyjen harjoittelu alkoi reilu vuosi sitten. Päätin, että teen tästä eteenpäin joka kerta treenaamassa käydessä kymmenen tuplanaruhyppyharjoitusta, ja kaikki onnetonkin räpiköinti lasketaan. Asetin pienin askelin eteneviä päämääriä. Etenin kutakuinkin tähän tapaan.
- Tuplanaruhyppyjen harjoittelu kannattaa aloittaa hyppimällä aluksi ihan mitä vaan. Sata yksinkertaista hyppyä putkeen ainakin kerran viikossa seuraavan neljän viikon aikana.
- Sen jälkeen vuorojaloin hyppelemistä 2 kertaa viikossa minuutti putkeen seuraavan neljän viikon aikana. Vuorojaloinhyppelyssä rytmi on melko lähellä tuplanaruhyppelyn rytmiä.
- Kolmannella harjoituskuukaudella tein pingviinihyppyjä 10 x 10 jokaisen treenin jälkeen. Eli hypin ilman narua ja jokaisella hyppykerralla läpsäytin käsiä reisiini kaksi kertaa. Tämä oli hyvä rytmiharjoitus, jonka opin toiselta treenaajalta.
- Neljännellä harjoituskuukaudella jokaisen treenin jälkeen tein vähintään 5 onnistunutta tuplanaruhyppyä eikä väliä, kuinka monta yksinkertaista hyppyä sinne väliin meni. Parhaimmillaan riitti yksi yksinkertainen hyppy, sitten tuplahyppy, yksinkertainen hyppy jne.
Tuplanaruhyppyjen harjoittelu: muutama toimiva vinkki
Mieti ensin, mikä hommassa on isoin ongelmasi. Mulle itselleni alussa vaikeinta oli onnistua hyppäämään niin korkealle, että hyppynaru vaivatta ehti kaksi kertaa jalkojen alta yhden hypyn aikana. Niinpä keskityin ponnistusvoiman kehittämiseen. Niin kutsutut “pingviinihypyt” auttoi tässä paljon. Pingviinihyppy tarkoittaa sitä, että hyppäät ilmaan ilman narua kädet vartalon vierellä. Jokaisen hypyn aikana lyöt kämmenillä kaksi kertaa reisien ulkoreunoihin. Tap-tap. Tap-tap. Tap-tap. Voit keskittyä pelkästään hyppäämiseen ja unohtaa narunpyörityksen. Samalla saat jujua tuplanaruhyppyjen rytmistä. Tap-tap. Tap-tap. Tap-tap. Pidä keskivartalo eli koko matka navasta pyllyreikään koko ajan tosi tiukkana. Hih!
Totea sitten toiseksi isoin ongelmasi. Kun tuplanaruhyppyjen harjoittelu eteni ja ponnistusvoimaa alkoi löytyä, huomasin, että nopeuteni ei riitä. En pääse hyppäämään niin korkealle niin nopeasti, että tuplanaruhypyt narun kansa onnistuisivat. Naru sotkeutui aina jalkoihin ja teki raipanjälkiä käsivarsiin. Ratkaisu: ostin paksun ja painavan eli hitaan hyppynarun. Se on tuo kuvissa näkyvä köysi, jossa on sisällä ohut puuvillanaru ja sen päälle muovisia putkilohelmiä. Tällä pystyn nykyään tekemään parhaimmillaan 40 tuplahyppyä putkeen. Väsyneenä kymmenen. Se ei sotkeudu jalkoihin enää niin usein eikä minun ei tarvitse hypätä niin nopealla temmolla. Painava naru vaatii toisaalta paljon pyöritysvoimaa, koska naru on raskas. Narua pitää ihan huolella “hakata lattiaan”. Tilasin oman painavan nauruni Roguelta ja lisäsin siihen pituutta itse (ostin hölmönä vähän liian lyhyen narun, joten jos tilaatte niin olkaa tilatessa tarkkoja että saatte oikean mittaisen narun). Mulle itselleni sopii parhaiten sellainen naru, että kun astun sen päälle yhdellä jalalla, kahvat osuvat vaivatta kainaloihin.
Viimeisenä varotoimenpiteet. Sido kengännauhat todessa hyvin, että ne eivät pääse aukeamaan hyppimisen aikana. Pitkätukkaisten kannattaa laittaa fleda nutturalle niskaan tai takaraivolle. Ponnari on itselleni no-no, koska se on jäänyt välillä kiinni naruun. Jos on lirautteluongelmia (kenelläpä ei), käy ennen hyppelyä veskissä vaikka sata kertaa ja tunge housuihin tarpeeksi paksu satsi terveyssiteitä. Kyllä se siitä!
Jos crossfit-jutut kiinnostavat, täältä blogista löytyy crossfit-kategorian alta lisää aiheesta.
Kuvat: Björgvin Hilmarsson, otettiin nykyisellä kotisalilla Crossfit Isafjördurissa.
