Se on taas lähtö edessä. Tänään aamulla pakkaamme autoon makuupussit, kameraroinat, eväät ja vaihtokalsareita ja suuntaamme Islantia kiertävälle ykköstielle. Tavoitteenamme on kiertää saari viikossa. Oikeastaan kyseessä on työreissu. Viikon aikana pitäisi saada otettua ensi keväänä ilmestyvään kirjaani valokuvat. Työmatkaan voi – luonnollisesti – yhdistää myös perhelomailun, eli kiertoradalle lähtevät myös anoppi ja kersa.
Pian ollaan tuolla taas!
Olemme koko kesän nauttineet anopin lihapatojen antimista ja pyykinpesuavusta. Halusimme tehdä vastapalveluksen, ja koska mieheni äiti on innokas Islannin-matkaaja, halusimme ottaa hänet reissulle mukaan. Päälle seitsenkymppisellä anopilla on takanaan useita vuosia Islannin maaseudulla, mutta kartalta löytyy kuulemma muutama kylä, joissa hän ei ole koskaan käynyt. Nyt käymme katsomassa nekin.
Ruska islantilaisittain.
Tällä reissulla emme pysähdy niillä kaiken suosituimmilla luonnonnähtävyyspaikoilla, koska ne on jo käyty moneen kertaan katsomassa. Sen sijaan keskitymme paikkoihin, joissa emme ole aikaisemmin kunnolla vierailleet. Käymme itäislantilaisissa pikkukylissä, kaarramme välillä pois 1 300 kilometriä pitkältä ykköstieltä ja jatkamme matkaa kuoppaisia pikkuteitä. Käymme valokuvaamassa vanhoja majakoita, tyhjäksi jääneitä maatiloja ja harmaansinistä Atlanttia.
Iloista ulkoiluseuraa vuodesta 2010.
Itse opin telttailemaan kesällä 2007.
Veikkaan, että lähipäivinä Instagram-tililleni putkahtaa paljon lisää kuvamateriaalia teiden varsilta, syrjäisiltä huoltsikoilta ja hienoista auringonlaskuista. Kaikista upeinta olisi, jos pääsisimme jollain ilveellä pääsemään purkautuvaa tulivuorta kuvausetäisyydelle. Sen päiväreissun ajaksi lapsi ja anoppi jäisivät nauttimaan rauhallisemmista tunnelmista hostellille. Jos reissu tulivuorelle onnistuu, kuumia kuvia päivittyy myös tänne blogin puolelle heti kun löytyy toimiva nettiyhteys.
Se on moro!
PS. Viime keväiseltä maailmanympärimatkaltamme tehdyt jutut alkavat ilmestyä matkailulehti Mondossa loppuvuodesta alkaen. En voi julkaista noita kyseisiä juttuja toiseen kertaan täällä blogin puolella, mutta Mondosta siis löytyy tarkemmat kohdejutut vinkkeineen. Huomasin, että A-lehdillä on menossa syyskampanja, jossa mm. Mondoa saa puoleen hintaan (10 numeroa alle 40 €)*
Seuraa muutamat upeat matkavinkit Ahvenanmaalle! Huhtikuussa minä, ystäväni Katja, minun esikoiseni ja Katjan kuopus pakkasimme viikonloppukamat kasseihin ja lähdimme laivalla Ahvenanmaalle. Sinä viikonloppuna kesä otti äkkilähdön.
Olipa kerran suomalainen, islantilainen ja tasa-arvoinen perhevapaa. Sitten suomalainen kuoli hapenpuutteeseen. Sen pituinen se. Ne tekivät sen jumalauta taas. Suomessa perhevapaauudistus tallaantui jälleen kerran lysyyn,
Mainos: Visit Ylläs Pystyisitkö vinkkaamaan sellaisia helppoja hiihtolatuja Ylläksellä – siis jos vaikka pelkää jyrkkiä ala- ja ylämäkiä tai kunto tai aikataulu ei kestä mitään
Uulalaa, keittiöremonttimme totisesti etenee! Ei enää puutu kuin rappuset keittiöstä kellariin – vielä toistaiseksi kulku kellariin on reikä lattiassa ja tikapuut – ja uusien astiahyllyjen