Se on taas lähtö edessä. Tänään aamulla pakkaamme autoon makuupussit, kameraroinat, eväät ja vaihtokalsareita ja suuntaamme Islantia kiertävälle ykköstielle. Tavoitteenamme on kiertää saari viikossa. Oikeastaan kyseessä on työreissu. Viikon aikana pitäisi saada otettua ensi keväänä ilmestyvään kirjaani valokuvat. Työmatkaan voi – luonnollisesti – yhdistää myös perhelomailun, eli kiertoradalle lähtevät myös anoppi ja kersa.
Pian ollaan tuolla taas!
Olemme koko kesän nauttineet anopin lihapatojen antimista ja pyykinpesuavusta. Halusimme tehdä vastapalveluksen, ja koska mieheni äiti on innokas Islannin-matkaaja, halusimme ottaa hänet reissulle mukaan. Päälle seitsenkymppisellä anopilla on takanaan useita vuosia Islannin maaseudulla, mutta kartalta löytyy kuulemma muutama kylä, joissa hän ei ole koskaan käynyt. Nyt käymme katsomassa nekin.
Ruska islantilaisittain.
Tällä reissulla emme pysähdy niillä kaiken suosituimmilla luonnonnähtävyyspaikoilla, koska ne on jo käyty moneen kertaan katsomassa. Sen sijaan keskitymme paikkoihin, joissa emme ole aikaisemmin kunnolla vierailleet. Käymme itäislantilaisissa pikkukylissä, kaarramme välillä pois 1 300 kilometriä pitkältä ykköstieltä ja jatkamme matkaa kuoppaisia pikkuteitä. Käymme valokuvaamassa vanhoja majakoita, tyhjäksi jääneitä maatiloja ja harmaansinistä Atlanttia.
Iloista ulkoiluseuraa vuodesta 2010.
Itse opin telttailemaan kesällä 2007.
Veikkaan, että lähipäivinä Instagram-tililleni putkahtaa paljon lisää kuvamateriaalia teiden varsilta, syrjäisiltä huoltsikoilta ja hienoista auringonlaskuista. Kaikista upeinta olisi, jos pääsisimme jollain ilveellä pääsemään purkautuvaa tulivuorta kuvausetäisyydelle. Sen päiväreissun ajaksi lapsi ja anoppi jäisivät nauttimaan rauhallisemmista tunnelmista hostellille. Jos reissu tulivuorelle onnistuu, kuumia kuvia päivittyy myös tänne blogin puolelle heti kun löytyy toimiva nettiyhteys.
Se on moro!
PS. Viime keväiseltä maailmanympärimatkaltamme tehdyt jutut alkavat ilmestyä matkailulehti Mondossa loppuvuodesta alkaen. En voi julkaista noita kyseisiä juttuja toiseen kertaan täällä blogin puolella, mutta Mondosta siis löytyy tarkemmat kohdejutut vinkkeineen. Huomasin, että A-lehdillä on menossa syyskampanja, jossa mm. Mondoa saa puoleen hintaan (10 numeroa alle 40 €)*
Kun löytää tehokasta luonnonkosmetiikkaa ja vinkkaa siitä muille, niin käy lähes aina näin: joku tuotteista myy loppuun. Olen huomannut itsekin asiakakana, että kun valinnanvaraa on
Suurin osa ratsastuskilometreistäni on kerääntynyt mittariin täällä Islannin leveysasteilla. Ennen maastoratsastukseen hurahtamista harrastin ratsastamista Suomessa muutaman vuoden. Kävin ratsastustunneilla, kaahailin lapsena omilla shettiksillä ja puunasin
Kaupallinen yhteistyö: Biodelly Tsäppädää, se on taas luonnonkosmetiikka-asian aika! Tällä kertaa haluan esitellä teille yhden luottotuotteeni, joka on paitsi kapoisen meikkipussini perusta myös kuivalle iholleni
Viisi asiaa, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen viime vuodesta ilman etukäteissuodatusta ja sen tarkempaa pohdintaa. 1. Helpompi lapsiperhearki eli kasvavat lapset. 2. Kirjat ja podcast. 3.