On siis sunnuntai. Meillä se on siskopäivä. Sunnuntaisin on aina siskopäivä. Tämä on jännä, liikuttava ja hirveän tärkeä juttu. Ja ennen kaikkea: tämä on siskojen oma juttu, meistä vanhemmista ei kumpikaan ole osallistunut tämän ideoimiseen. Tässä päivässä jotenkin niin kovin kauniisti konkretisoituu se, kuinka tärkeitä ihmisiä sisarukset toisilleen ovat – ilman meitä vanhempiakin. He ovat kaksistaan keskenään jotain, johon meillä muilla ei ole pääsyä.
Siskopäivää vietetään joka sunnuntai. Se alkaa yleensä jo lauantai-iltana; sisarukset nukkuvat silloin samassa huoneessa pikkusiskon mennessä isosiskon lattialle patjamajoitukseen. He heräävät yhtä aikaa aamulla, katsovat aamun lastenohjelmat ja menevät kaksin laittamaan itselleen aamupalaa (aivan ehdottomasti on parempi, että aikuiset eivät ole häiritsemässä kananmunanpaistoa vaan mieluummin esim. nukkumassa – kuinka huomaavaista!). Sen jälkeen toteutetaan isosiskon suunnittelemaa ohjelmaa. Isosisko antaa yleensä kaksi vaihtoehtoa, joista pikkis saa valita. Mennäänkö eväiden kanssa kävelylle lumivallille vai jätskille huoltoasemalle. Otetaanko mukaan kaakaot vai mehua?
Yleensä päivään kuuluu myös yksi isosiskon pikkikselle tekemä yllätysohjelmanumero. Tänään sunnuntaina se on elokuviin meno. Kylän leffateatterissa näytetään jotain kaniaiheista animaatioelokuvaa ja isosisko pyysi minua varaamaan heille sinne liput. Tietysti hoidin homman. Isosisko pakkasi reppuun karkkia, popcornia ja mehut – ne ovat yllätyksen yllätys, jotka kaivetaan esiin sitten kun sali pimenee ja leffa alkaa. En kestä miten ihanaa!
Ohjelma päättyy lukuläksyjen tekemiseen (sunnuntaisin isosisko kuuntelee pikkiksen 15 minuutin mittaisen lukuläksyn ja toisinpäin) ja pianon soittamiseen (maanantaina on molemmilla pianotunti – hyvä että he harjoittelevat yhdessä koska meistä aikuisista ei kumpikaan harmiksemme ymmärrä niistä nuoteista mitään). Päivällisen jälkeen siskopäivä on ohi, ja otetaan hapuilevia haaveita seuraavan viikon siskopäivän ohjelmaan. Tarkenisikohan ensi viikolla jo rannalla?
Tähän rituaaliin liittyy muutamia sääntöjä. Sunnuntaisin kummallakaan ei ole lupa leikkiä muiden kanssa. Kylällä aika moni jo tietääkin ettei tule meille sunnuntaina hakemaan kaveria leikkimään, koska niillä on se siskopäivä. Jos joskus on joku viikonloppumeno eli ei olla esimerkiksi kotona, siskopäivää ei siirretä seuraavaan päivään. Se jää välistä ja sitä vietetään sitten viikon kuluttua. Tämä on selkeästi sunnuntaipäivän juttuja. Ja ennen kaikkea kotijuttu. Siskopäivä liittyy kotiin, sitä ei voi toteuttaa yökylässä tai esimerkiksi ulkomaanmatkalla tai mökillä.
Meillä on vietetty tätä siskopäivää nyt noin pari vuotta ja aina sunnuntaisin. Aina heidän kahden ideoimana ja tekemänä. Valitettavasti en voi kerätä tästä mahtavasta ideasta mitään kiitosta itselleni. Roolini on nyt vai ihailla kauempaa ja tilailla leffalippuja.
Minua on tottakai kamalasti kiinnostanut, mistä idea tähän ihanaan juttuun on alunperin tullut. Kysyin asiaa joku aika sitten esikoiselta. Hän oli vähän aikaa hiljaa ja rypisteli nenäänsä kuten hän aina miettiessään tekee. Ei hän kuulemma ollut ihan varma, mistä se idea tuli päähän. Se tuli vain. Jostain! Ehkä joskus silloin kun hän luki Heinähattua ja Vilttitossua, tai ehkä se oli sittenkin Annelia ja Onnelia. Tai ehkä se ajatus tuli jostain Elinan ja Sofian kirjasta, jota hän selaili. (Lukeminen, kirjat, ah ja jee! Täällä on muuten juttu lasten omista äänikirjavinkeistä.)
Jossain oli siis tarina, jossa seikkaili joku mieleenpainuva kaverus- tai sisaruspari. Joka pääsi yhdessä seikkailuihin ja söi salaisia karkkieväitä repussa pimeässä elokuvateatterissa…
Ja kas. Se olikin totta. Ihan yhtä totta kuin se, että omassa vanhemmuudessa on tultu tällaiseen kohtaan, jossa vanhemmuus ei ole enää pelkkää hengissä pitämistä, pelastuslaitostoimintaa ja ovien availua. Nyt minä puolestani pääsen kurkkaamaan paikkoihin ja juttuihin, joita en osannut itse kuvitella olevan edes olemassa.
