Seuraleikkejä lapsille – lastensynttäreillä testattua

Pampula täytti tänä syksynä neljä. Järjestimme synttärikemut ja lasten seuraleikkejä meillä kotona, koska halusimme samalla saada päiväkotiryhmän kavereiden vanhemmat meille kylään kahville. Se oli fiksu veto, sillä saimme samalla kattauksella itsekin uusia tuttavia täällä uudella paikkakunnalla. Samalla testasimme muutamia seuraleikkejä lapsille.

Pidimme lastensynttärit mahdollisimman yksinkertaisina:
– kokonaiskesto 1,5 tuntia
– tarjottavana hedelmiä, suklaamuroleivoksia ja mokkapaloja
– ohjelmassa vapaata leikkiä ja kolme valmiiksi mietittyä seuraleikkiä lapsille.

Sain teiltä valtavan määrän lasten seuraleikki-ideoita Instagramin kautta ja lupasin aikanaan jakaa niitä myös täällä blogin puolella. Tässä niistä kahdeksan melko takuuvarmaa lasten seuraleikkiä, jotka toimivat ainakin jo 4-vuotiaiden kaverisynttäreillä.

Lahjojen avaus pullonpyörityksessä. Tämä leikki on hyvä silloin, jos vieraat tuovat juhliin lahjan (myös lahjattomat lastensyndet ovat erittäin, erittäin ok). Istutetaan lapset rinkiin. Synttärisankari aloittaa pullonpyörityksen. Juhlakalu avaa lahjan häneltä, johon pullo osoittaa. Sen jälkeen lahjan antanut pyöräyttää pulloa ja niin leikki etenee siihen asti, että kaikki lahjat on avattu. Tässä leikissä on mainio tilaisuus opettaa lapsille kiittämistä ja lahjasta iloitsemista (eikä mitään pulinoita siitä, kenen lahja on paras, suvaita).

Onginta. Perus ja paras! Me emme halua järjestää lastensynttäreillä seuraleikkejä, joissa on yksi voittaja, joka saa jotain ja muut eivät saa mitään. Niistä jää aina jollekin pikkuisen paha mieli. Onginta on hauska ohjelmanumero. Lakana oviaukkoon, onkivapaksi vaikka pastakauha ja siihen kiinni narunpää ja narun toiseen päähän pyykkipoika. Aikuinen laittaa pienen lahjan jokaiselle (vaikka vaahtokarkin tai tikkarin tai heijastimen – jotain pientä, edullista ja suht järkevää). Tässä voi lapsesta riippuen käyttää huumoria ja laittaa välillä pyykkipoikaan kiinni vaikka sukan tai vessapaperinpalasen – ja sitten ongitaan uudestaan. Meillä tehtiin huumoria isosiskon kustannuksella, joka etukäteen tiesi että sieltä ei välttämättä ihan ensimmäisenä tule oikeaa saalista. Pikkuisia kikatutti.

Aarteenetsintä. Teimme kartan, johon merkittiin viisi paikkaa, joista saa lisää vihjeitä. Lapset liikkuivat helpon kartan kanssa pitkin taloa ja aarrepaikasta löytyi rasiallinen tikkareita. Jokaiselle yksi. Tämä leikki saavutti eniten riemastuneita iik-huutoja.

Patsasdisko. Musiikki soimaan ja aina kun musiikki loppuu, lapset jäävät paikoilleen. Tämä leikki laskee kivasti desibelejä. Seuraleikkiä ei ole pakko tehdä karsintaperiaatteella. Sen voi vetää läpi vaikka kymmenellä kierroksella ilman, että kukaan putoaa.

Yhteinen taideteos. Paloja paperia teipattuna lattiaan ja lapsille värikynät käteen. Piirretään vartti kaikkea mahdollista ja sen jälkeen paperit otetaan talteen ja jaetaan lapsille. Yksi kullekin.

Etsi väri. Mennään lasten kanssa yhteen huoneeseen tai muuhun rajattuun tilaan. Sen jälkeen sanotaan joku väri ja jokaisen lapsen pitää löytää huoneesta sellainen väri. Kuulostaa yksinkertaiselta, ja varmaan juuri siksi tämä toimii!

Koristele kakkupala/keksi. Ennen kuin ryhdytään syömään kakkua, jokainen saa oman keksin tai kakkupalan, jonka saa koristella strösseleillä ja/tai piparkakkukoristetahnoilla. Sokeriöverit taattu…

Oma käsikoru. Osta valmiiksi kuminauhaa ja puisia pieniä helmiä. Korupaja pitää lapset tyytyväisenä ainakin vartin ja juhlien keskimääräinen sykekin vähän laskee. Ja kaikki saavat hauskat omatekoiset käsikorut tuliaiseksi kotiin.

Tsekkaa täältä oma suosikkini, joka toimii jo lukemaan oppineiden lasten ja myös aikuisten kesken: Hauska hattupeli seuraleikki. Tätä meillä pelataan aina jouluisin ja kesälomilla, eikä peliin kyllästy koskaan.

Teemat
Poimintoja Blogista:
Yleinen

Neuvoja Lappiin?

ielä on hellettä ja hyttysenpuremia. Lapsi elää vaniliapehmiksillä ja herneillä. Itse valvon kesän innoittamana iltaisin myöhään ja nukun aamulla pitkään kuin kunnon keskivertoteini. Mutta ajatuksissani

Lue lisää »