Issikkavaellus lapsen kanssa

Muistatteko kun vielä viime vuonna olin vakaasti sitä mieltä, että en ehkä koskaan uskaltaisi ottaa omaa lastani mukaan hevosharrastukseen? Ratsastus kun ei ole mikään riskitön harrastus ja kaikenlaista voi sattua ja on sattunutkin.

Noh. Jouduin kääntäämään takkini, pyörtämään mielipiteeni ja nielemään vielä sanani siihen päälle. Kyllä ratsastus on edelleen mielestäni harrastus, jossa on riskejä. Toisaalta niitä riskejä voi kyllä nähdä ihan missä tahansa, kun ympärilleen tarpeeksi pälyilee. Lapsen mielenkiinnonkohteet ovat aika fyysisiä: uinti, rullaluistelu, kiipeily, vaeltaminen, puissa kiipeily ja kuoroon pyöräily. Kaikessa tekemisessä voi sattua mitä tahansa. Riskejä voi minimoida, mutta niitä ei voi koskaan täysin poistaa. 
Esikoinen on niin hartaasti puhunut hevosista, ratsastuksesta, maaseudusta ja maatilan eläimistä, että en enää pystynyt vastustamaan voimistunutta kiinnostusta. Joten niinpä me lähdimme yhdessä tallille.
Viime viikolla vietin aivan täydellisen ihanaa työviikkoa Pohjois-Islannin maisemissa. Sain mahtavan matkailijaryhmän Suomesta ja kolusimme yhdessä viikon ajan pitkin Islantia. Ehdimme käydä Reykjavíkissa, ratsastaa kolmena päivänä maastossa, uida kuumissa lähteissä, vaeltaa vuoristossa ja laavapelloilla, käydä kuumilla lähteillä ja vesiputouksella. Osa kävi katsomassa merellä valaita. Viimeisenä päivänä ehdimme kaikki yhdessä kokea islantilaisen ilmapiirin tiivistymän, kun kannustimme Akureyrin kaupungin ulkoilmakisakatsomossa Islannin “voittoon” Argentiinasta lukemin 1-1.
Tälle matkalle annoin esikoiselle luvan tulla mukaan yhtenä ratsastajana. Islannissa on tapana ottaa välillä lapset työpaikalle mukaan, ja koska maatila oli esikoiselle entuudestaan tuttu ja lapsi on reipas ulkoilija ja myös itsekseen viihtyvää tyyppiä ja minä tiesin tilan hevoset kilteiksi, koin että ehkäpä tätä hevosasiaa voisi nyt kokeilla yhdessä tässä tutussa ja turvallisessa ympäristössä.
Viikon aikana esikoinen täytti aivan kaikki odotukset. Vuoristovaelluksilla hän loikki meidän muiden edellä ja ratsastusreissuilla naama oli naurusta näkkärillä. Iltaisin hän hengaili huoneessamme lukemassa ja katsomassa piirrettyjä iPadilta, eikä mikään asia ollut koko viikon aikana huonosti. 
Ensimmäisellä ratsastusretkellä lapsen ratsu kulki käsihevosena. Esikoisella oli ohjat käsissä, mutta opas piti toisia ohjia omissa käsissään ja vastasi hevosen pysymisestä reitillä. Toisella kerralla lapsi esitti toiveen saada mennä yksin. Hän uskoi pärjäävänsä, enkä minä halunnut sitä uskoa horjuttaa.
Tiesin hevosen rauhalliseksi ja lapsen päättäväiseksi, joten annoin hänen yrittää. Ja kyllähän se pollen pää nousi tomerasti sieltä heinikosta, kun oli aika jatkaa matkaa tauolta eteenpäin. Kun käynnistä piti kiihdyttää hitaaseen tölttiin, esikoinen antoi tömäkästi pohkeita ja kannusti hop-hop-kehotuksella hevosta eteenpäin. Hänen ratsunsa oli tallin laiskeinta sorttia, eli jo pelkkään hölkkävauhtiinkin pääsy oli pienen työn takana. Liikuttavan hyvin lapsi kuitenkin jaksoi rimpulapohkeillaan pollea kannustaa. Hymy ei hyytynyt kasvoilta ratsastuslenkin aikana kertaakaan.
Ensi vuonna olisi taas luvassa tällainen issikkavaellus aloittelijoille ja vähemmän ratsastaneille. Nyt kun reissu on itse tullut testattua lapsen kanssa, voin kyllä lämpimästi suositella sitä myös alle 10-vuotiaille, luonnosta kiinnostuneille lapsille, jotka jaksavat liikkua ulkona ja tykkäävät eläimistä. Minulla on vähän sellainen kutina, että ainakin yksi yli-innokas palaa halusta päästä jälleen mukaan.
Itselleni tämä oli ensimmäinen kerta kun käytännössä kokeilin islantilaisille tyypillistä tapaa ottaa  välillä lapset mukaan töihin. Omaksikin yllätyksekseni täytyy myöntää, että kun työnsin omat ennakkoluuloni ja pelkoni siitä että lapsi häiritsee muita tai on tiellä työasioissa lukemattomine keskeytyksineen sivuun, huomasin koko palapelin toimivan oikein mallikkaasti. Hän kulki mukana yhtenä matkaajista. Yksi reissun omia ehdottomia tähtihetkiäni oli näiden ratsastus- ja vaellusosuuksien lisäksi se, kun lapsi itse ehdotti laavakentällä vaeltaessamme, että hän haluaisi laulaa kaikille meille suosikkilaulunsa, koska täällä ulkona on nyt niin kaunista. Voi nyyhkis. Maístrjarna lapsen laulamana Islannin karussa maisemassa oli kyllä liikuttavinta ikinä.
Jos nämä issikkavaellusjutut kiinnostavat, niin täältä löytyy muutama arkistojen aarre:
Issikkavaellus vapaan hevoslauman kanssa. Seitsemänkymmentä hevosta, parikymmentä ratsastajaa ja suuri Islannin erämaa. Mitä tällaisella reissulla oikein tapahtuu?
Vähän tai ei koskaan aikaisemmin ratsastaneille sopiva reissu, jonka aikana myös vaelletaan luonnossa ja pulikoidaan kuumissa uima-altaissa. Tällä matkalla voi jakautua kahteen tasoryhmään, kuten teimme viime viikollakin. Kokeneemmat menivät retket kovemmalla vauhdilla, aloittelijat tutustuivat islanninhevoseen käynnillä ja rauhallisella töltillä.
Syksyinen issikkavaellus. Kun maassa on ruska ja talvi lähenee, on ihanaa karauttaa tölttäävillä issikoilla ylös vuoristoon. Tämä reissu sopii keskitason ratsastajille. Viime vuoden syysvaelluksella pohdin itsekseni omaa ratsastushistoriaani ja sitä, kuinka olen suuresta hevostyttöydestäni huolimatta aina vähän myös pelännyt hevosia.

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö