Paremmassa kunnossa 40- kuin 30-vuotiaana

Tämä on lupaus, jonka olen itselleni antanut. Että ollapa kaikin puolin paremmassa kuosissa 40- kuin 30-vuotiaana.
Kolmekymppisenä olin raskaana; odotin ensimmäistä. Nelikymppisenä lapsiluku on totta vie täynnä ja nuo molemmat kullannuput ovat ylittäneet sen helpottavan 3-vuotisrajapyykin. Herranjestas, nehän ovat silloin jo 10- ja 5-vuotiaita. Miten ihanaa! Sitten kun aikaa on enemmän kaikelle muullekin, haluan totta vie olla siinä kunnossa, että jaksan.
Neljäänkymppiin on vielä kaksi ja puoli vuotta aikaa. Jos aion pitää lupaukseni, aikaa ei ole hukattavaksi. Mitään pysyvää elämäntaparemonttia, kunnonkohotusta tai muutakaan elämänmuutosta ei nimittäin tehdä puolessa vuodessa eikä oikein vielä vuodessakaan. Ihmisen solut eivät uusiudu päivässä. Uusien tapojen omaksumisessa menee aikansa. Osa tavoista sutjahtaa rutiiniksi muutaman viikon väännön jälkeen, mutta meissä jokaisessa on myös asioita, joita on vaikeampi saada muutettua muuksi yhden kuunkierron aikana. Ne vaativat enemmän opettelua, joskus jopa vuosia.
Tiedän, että omalle päälleni yksi tärkeimpiä asioita on liikunta. Olen huomannut, että kun olen fyysisesti hyvässä kunnossa, sairastan vähemmän. Hermoni ovat vähemmän kireällä ja ajatukseni toimii nopeammin ja luovemmin. Jos en liiku, lösähdän kasaan ja minusta tulee aikaansaamaton harmaa möykky, joka murisee kaikille niille, jotka tulevat liian lähelle.  
Liikunnalle on siis ihan pakko pieraista aikaa jostain ja etenkin nyt, kun arki tuppaa muutenkin olemaan täynnä jos jonkinlaista sälää ja langanpätkää. En ole aamuihminen, joten aamutreenit ennen perheen heräämistä eivät tule kysymykseen. Sitä paitsi kuopuksessamme on sisäänrakennettuna sellainen tutka, että se herää vaikka yrittäisin pumpulilla etenevän kastemadon melutasossa pitäytyen hiipiä ulos makuuhuoneesta. Ei onnistu, ei.
Lapsiperheen kaoottisimmat tunnit ajoittuvat ainakin meillä illalla kuuden ja kahdeksan välille. Silloin pitäisi yhtä aikaa auttaa läksyissä, tehdä ruokaa, siivota, lukea lasten kanssa kirjoja, halia esikoista, halia kuopusta, syödä, syöttää, siivota jäljet. Sellaista yhtä säätöä ja säntäilyähän se on. Siinä myrskynsilmässä omiin treeneihin lähtö joka arkipäivä on vähän sama kuin näyttäisin puolisolle keskisormea viisi kertaa viikossa. 
Niinpä riistän aikaa liikunnalle keskellä työpäivää. Yksityisyrittäjänä minulla ei ole työsuhde-etuna liikuntasetelejä tai työpaikan alakerrassa punttisalia, mutta otan sen ajan ja tilan itselleni itse. Teen työt sen verran reippaasti, että ehdin rykäistä puolitoistatuntisen jokaisesta päivästä liikunnalle. Osallistun kello 11 crossfit-treeneihin tai lähden lenkille.
Kunnianhimoisena tavoitteenani kun on urheilla viidesti viikossa. Treenikertojen paras mahdollinen määrä on henkilökohtainen juttu. Omalla kohdallani kolme treenikertaa viikossa riittää juuri ja juuri ylläpitämään senhetkisen kunnon, mutta tarvitsen 4 tai 5 treenikertaa, jos haluan parantaa suoritustani tai oppia uutta. 
Olen huhkinut tuon otsikon lupauksen parissa nyt puolitoista vuotta. Ja olen ilokseni huomannut, että eksyin ihan oikealle polulle. Olen saavuttanut oman, raskauksia edeltäneen lähtötasoni! Jaksan – ilman että kuolen – hölkätä kymmenen kilsan lenkin. Leuanvetotanko on osoittaunut niin ystävälliseksi minua kohtaan, että olen saanut vaihtaa apunauhan ohuempaan. Ja tästä olin ihan tulessa: tein viime viikolla viisi sarjaa punnerruksia suorin jaloin ja levypainot korokkeina käsien alla. Wohoo!
Tuollaisista asioista revin nykyään ne suurimmat kicksit.
Crosfitien, uimisten, lenkkeilyn ja muun hikisekoilun ohella raskaana olleiden mutsien on kuitenkin toooodella tärkeää pitää ensin huolta siitä, että oma keho on valmis harjoitteluun. Raskauden aikana sisäelimet siirtyvät, vatsanahka venyy ja keskivartalon lihakset valahtavat jonnekin ihan uusiin ulottuvuuksiin. Jos treenin aloittaa liian aikaisin ja liian kovaa, voi aiheuttaa itselleen vahinkoa ja takapakkia. Jos oma keskivartalo on vinossa kuin kierremakaroni, sillä ei pysty tekemään yhtään mitään kunnolla. Ei edes istumaan, ei seisomaan oikein saati lenkkeilemään.
Koska itse halusin olla supervarma siitä, että keskivartaloni on nyt tarpeeksi vahva ottamaan vastaan kovemman treenin enkä kärsi esimerkiksi vastalihasten erkaumasta, otin vastaan kutsun Hyvinvointistudio Lupauksen äitiyskurssille (sain siis kurssin ilmaiseksi). Viiden viikon mittaisen verkkokurssin aikana keskitytään lantionpohjalihaksiin, syviin vatsalihaksiin ja muihin raskauden ja synnytyksen rasittaman seudun juttuihin. Olen käynyt kurssista nyt vajaa puolet.  Palaan kurssin sisältöön tarkemmin vähän myöhemmin. Kerron ainakin sen, kuinka kotikonstein voi koittaa testailla, kärsiikö suorien vatsalihasten erkaumasta.
Yksi islantilainen voimamies, Jón Páll, sanoi reteästi aikanaan, että “Ei ole mitään syytä olla elossa, jos ei voi tehdä maastavetoa.” On siinä varmasti osa totuutta tuossakin. Lisäsin tähän raavaaseen kansanviisauteen kuitenkin sen, että “Ei ole mitään syytä tehdä maastavetoa, jos keskikeho on ihan viturallaan.”
Teemat
Poimintoja Blogista:
Yleinen

Viikonloppu hyvälle elämälle

Sain osan Långvikin palveluista maksutta näkyvyyttä vastaan. Tapahtuipa eräänä päivänä tänä syksynä, että menimme ystävykset kaksistaan Långvikin kokous- ja kylpylähotelliin. Hyppäsin U-junaan Helsingissä ja Katja

Lue lisää »
Yleinen

Meidän verkkokauppa on auki!

Joskus tulee elämässä niitä hetkiä, että tekisi mieli kylpeä kossussa. Tämä on nyt juuri sellainen hetki. Meidän verkkokauppa Islannissa saatiin auki. Meinasi hengitys ottaa takapakkia,

Lue lisää »

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö