Paras tomaattikeitto

Paras tomaattikeitto – tässä se on. Ei tarvitse enää etsiä, se on löytynyt!
Rakastatko tomaatteja? Tämä on sinun reseptisi. Suhtaudutko skeptisesti tomaattisoppaan? Siinäkin tapauksessa tämä on sinun reseptisi. Sillä tämä ei ole mitään tavallista tomaattikeittoa vaan toisiaan täydentävistä mauista rutistettua ydinlientä.
Jok’ikinen, kenelle tätä tomaattikeittoa olen tarjonnut, on kehunut syömäänsä sanoja säästelemättä. Jopa kasviskeittoihin noin muuten aika skeptisesti suhtautuvat lapset nuolevat ruokailun jälkeen lautaset, koska se oli kuulemma niin hyvää. Paras tomaattikeitto ikinä, olkaa hyvä!
Ensin on toki pakko mainita ja tuottaa pieni ennakkopettymys, että tämähän ei siis ole alkujaan oma reseptini. Sen on kehittänyt Hanna Jensen ja aikanaan luin ohjeen nyt jo kuopatun Olivia-lehden verkkosivuilta, joissa Hanna piti mahtavaa ruokablogia, jonka nimeä en enää muista. Mutta tämä resepti on jäänyt mieleeni ja takertunut kaikkiin aisteihin. Pienellä tuunauksella siitä on muodostunut oma vakkaribravuurini. Maailman paras tomaattikeitto.
Minä vastaan meillä kotona ruoanlaitosta ja kaupassakäynnistä. Kotityön onnenpyörässä se sektori on napsahtanut minulle ja olen siitä hyvilläni. Tykkään tehdä ruokaa, puuhata keittiössä ja kokeilla uusia reseptejä. Etenkin, kun minun ei tarvitse siivota jälkiäni. Diiliin nimittäin kuuluu, että minä teen jokaisen aterian ja puoliso tiskaa ja siivoaa jokaisen aterian jälkeen. Toimii.
Käytöntö on opettanut, että arkea helpottaa julmetun paljon se, että pyörittää päivällisillä muutaman vakioarkiruoan valikoimaa. Tämä tuoreista tomaateista tehty keitto kuuluu siihen valikoimaan.

Tuoreista tomaateista tehty paras tomaattikeitto

noin neljälle nälkäiselle
1 kg tomaatteja (voit käyttää myös säilyketomaatteja, maku on melkein yhtä hyvä)
voita vähän
1 sipuli pilkottuna
3-4 laakerinlehteä
1 iso valkosipulinkynsi
1 rkl tummaa sokeria (käytän itse fariinisokerin tapaista märkää sokeria, mutta kyllä valkoinenkin sokeri kelpaa hyvin)
iso nippu tuoretta basilikaa
mustapippuria
suolaa
250 g maustamatonta tuorejuustoa (esim Philadelphiaa)
4 dl kermaa (tai kerman ja maidon sekoitusta, jos kaipaa kevyempää)
1. Ensin kaltataan tomaatit. Eikä se ole yhtään vaivalloista, usko pois! Eli tee viiltoja tomaatteihin ja laita ne kiehumaan muutamaksi minuutiksi veteen. Kun kuoret alkavat irrota, kaada keitinvesi pois ja kuori tomaatit. Kuorimisen voi tehdä vaikka ruokalusikoiden avulla, sillä kuoret irtoavat helposti.
2. Pilko sipuli. Ei tarvitse pilkkoa pieneksi, koska sipulit päätyvät kuitenkin lopulta blenderiin.
3. Paista sipulinpaloja isolla pannulla voissa minuutti tai pari. Lisää pannulle kaltatut tomaatit ja sokeri ja veitsellä litistämäsi valkosipulinkynnet, maun mukaan suolaa ja pippuria (niitä voit lisätä myöhemmin, joten ihan kamalasti ei tässä kohtaa tarvitse laittaa) ja pari ruokalusikallista basilikasilppua.
4. Pidä levy matalalla lämmöllä ja anna edellämainittujen kiehua hiljakseen noin puolisen tuntia.
5. Poista keitoksesta valkosipulinkynsi ja laakerinlehdet, sanotaan alkuperäisessä ohjessa. Minä olen tosin jättänyt valkosipulit keittoon, koska niistä tulee kiva lisämaku.
6. Anna jäähtyä hetki. Kaada pannun sisältö blenderiin ja lisää tuorejuusto (tai korkeaan astiaan, jos käytät sauvasekoitinta) ja murskaa koko hoito soseeksi. Sur-sur-sur.
7. Palauta ydinkeitto kattilaan ja lisää kerma. Kiehauta, mutta älä keitä. Lisää maun mukaan suolaa ja mustapippuria myllystä. Valmista!
Tarjoilen ruoan kanssa tuoretta basilikaa (erinomaista aina mutta etenkin tämän keiton kanssa), leipää (sillä saa pyyhittyä kulhon tyhjäksi) ja keitettyjä kananmunia (proteiinit).
Sanosin, että tämä on paras tomaattikeitto, mitä olen koskaan valmistanut. Ja syönyt.
Ihan törkeän ihanaa.
Teemat
Poimintoja Blogista: