Suurin osa ratsastuskilometreistäni on kerääntynyt mittariin täällä Islannin leveysasteilla. Ennen maastoratsastukseen hurahtamista harrastin ratsastamista Suomessa muutaman vuoden. Kävin ratsastustunneilla, kaahailin lapsena omilla shettiksillä ja puunasin naapurin ravitallin lämppäreitä.
Kun tulin ensimmäistä kertaa issikkatallille Islannissa – siitä on herran pieksut kohta 16 vuotta aikaa – olin lievästi sanottuna hämmentynyt. Hevosenhoito- ja ratsastustavoissa tuntui olevan niin monta asiaa aivan toisella tavalla, kuin mihin olin tottunut. Vuosien saatossa olen kierrellyt useammalla maastotallilla Islannissa (askellajitunneilta tai kilpatalleilta kokemusta on pyöreä nolla) ja huomannut, että jutut tehdään yllättävän samalla tavalla ympäri maata. Islantilainen tapa käsitellä hevosia on hyvin suoraviivainen, ripeä ja käytännönläheinen.
Kaikki ylimääräinen puunaus, nimilaputus ja pikkutarkka näpertely loistaa poissaolollaan. Hevoshommissa ei kiinnitetä liikaa huomioita sellaisiin seikkoihin, joilla ei ole sen isommin väliä hevosen hyvinvoinnin kannalta. Ei nipoteta turhasta eikä tehdä asioita, joista ei ole isommin iloa kenellekään, mutta pidetään silti hevosista hyvä huoli. Minulle tämä tyyli tuntuu oikealta. Vaan mitäpä näistä käytännöstä tuumaatte:
1. Hevoset kiinnitetään satuloinnin ajaksi kiinni ohjista. Riimuja ja riimunnaruja näkee harvoin. Useimmiten ohjat laitetaan kiinni johonkin helposti irtoavaan lenksuun, mutta aitaan sitominen ei ole sekään täysin harvinaista.
2. Issikkamaastoilu on urheilua, jossa käytetään minimimäärä välineitä. Satulahuopia ei käytetä. Olen joskus nähnyt sellaisia pehmeitä kumisia ”mattoja” satuloiden alla: 16 vuoden aikana yhteensä noin kaksi kertaa. Suitsissa ei ole otsa- eikä leukaremmejä. Kuolaimet pysvät suussa poskihihna-niskahihnan avulla, ja kuolainten päälle laitetaan ennen retkelle lähtöä turparemmi. Loimia en ole nähnyt maastotalleilla kertaakaan, enkä pinteleitä tai säärisuojia.
3. Satula valitaan ratsastajan, ei hevosen mukaan. Hevosilla ei ole omia satuloita, vaan melkein kaikille sopii melkein kaikki. Jos ei sovi, kokeillaan jotain toista.
4. Kahdellasadalla hevosella on noin 20 harjaa ja 5 kaviokoukkua. Jos toisin tallille nimikoidun harjakorin, saisin osakseni kummastuneita katseita.
5. Hevosia ei harjata päästä vuohisiin ennen ratsastusta. Harjaa tai häntää ei kammata eikä letitetä. Satulan ja suitsien kohtien sekä kavioiden pitää olla puhtaat, mutta se riittää.
6. Kotipihaan laukataan. Se on se niin kutsuttu islantilainen loppujäähdyttely. Satulat pois, kavioiden tarkastus ja sitten hevoset laitumelle piehtaroimaan ja jaloittelemaan.
7. Satulat pestään painepesurilla. Erittäin rapaisen vaelluksen jälkeen satulat laitetaan riviin pihalle ja ne suihkutetaan puhtaiksi. Joskus avuksi otetaan varrellinen katuharja. Rasvaaminen hoidetaan myöhemmin – mutta ei mitenkään kovin usein.
8. Satulavyö ei voi olla liian kireällä. Sain osakseni hyväksyvää nyökyttelyä kun olin laittanut vyön niin kireälle että hevosen maha (okei, se oli tosi pyöreä hevonen) muodosti kaarillaan seisovan kolmosen. Tuplamaha.
9. Osa hevosista sidotaan kiinni paikalleen siten, että ohjat yksinkertaisesti laitetaan maahan. Hevonen luulee seisovansa ”paikallaan”.
10. Asiat pidetään yksinkertaisena myös ruuan ja majotuituksen suhteen. Hevosten koti on laidun ja hevosten ruokaa on heinä. Heinän lisäksi on vettä ja suolakivi ja katos kovimpien myrskyjen varalta. Täällä ei grammavaa’an kanssa mittailla erilaisia reuhuja ja mineraaleja nimilaputettuihin ruoka-astioihin. Traktorilla viedään pellolle heinäpaali, josta sata hevosta syö mahansa täyteen.
