Kaksi viikkoa, 12 hiihtopäivää ja 172 kilometriä perinteistä hiihtoa. Hiihtoloma Ylläksen laduilla oli juuri niin ihana kuin uskalsin odottaakin. Katsokaa nyt vaikka noita upeita reissuripsiäni. Ihan hiihtämisen onnesta ne siihen kasvoivat. Ehkä 25 asteen pakkasellakin oli jotain tekemistä asian kanssa…
Kirjoitinkin jo aikaisemmin siitä, kuinka hiihtäminen yhdessä lasten kanssa sujui. Nyt on aika kurkata peilistä omaa naamaa ja katsoa, mitä kaltaiseni sunnuntaihiihtäjän varustekassista löytyy.
Pakkasin mukaan todella vähän vaatetta ja tavaraa, sillä ostin neljän hengen porukallemme vain kaksi ruumaan menevää matkalaukkua. Tiesin nimittäin jo tullessa, että viihdymme sisätiloissa tasan kaksissa vaatteissa: yöpuvussa ja hiihtovaatteiden alle puettavassa kerrastossa. No yhdet mekot pakkasin mukaan jouluaattoiltaa ja uuden vuoden juhintaa varten, mutta muutoin viihdyimme kalsareissa ja villasukissa koko joululomamme ajan.
Olen ikuisesti sunnuntaihiihtäjä. Tykkään hiihtää paljon ja pitkään, mutta olen tosi hidas ja hannaan alamäissä. Traktorinia jyrään kyllä ylämäet, eikä ylämäkien kapuaminen tee yhtään niin kipeää egolleni kuin alaspäin kiitäminen. Ne ohuet sukkatrikoot ja virtaviivaiset hiihtoasut eivät siis ole minua varten. Jäätyisin sellaisessa kokovartalokondomissa kuoliaaksi ennen ensimmäistä latukahvilaa.
Minulla ei myöskään ole omia murtsikkasuksia tai monoja. Islannissa ei ole samanlaista hiihtoperinnettä ja yhtä hienoja latuja kuin Suomessa. Niinpä en ole katsonut järkeväksi ostaa omia varusteita varaston seiniin nojailemaan. Reissuilla vuokraamme kamppeet. Vuokraamalla säästää matkatavaran raahauksessa hermoja ja rahaa ja saa varmemmin oikeat varusteet. En tajua voiteluista tai erilaisista suksipohjista juuri mitään. Saan suuremmalla varmuudella juuri siihen säätilaan sopivat sukset, kun joku asiantuntija valitsee ne puolestani. Ja jos vaikka mono hajoaa tai sauva katkeaa (meille kävi molemmat), uuden saa helposti.
Me vuokrasimme Äkäslompolon SportShopista ahkion lapselle (90 €/viikko). Sukset monoineen sain heiltä käyttööni maksutta, eli ne sain oravannahkakauppana blogini kautta. Olen käynyt parissa muussakin vuokraamossa ja myymälässä Ylläksen alueella, mutta tähän yhteen olen tykästynyt eniten. Laaja valikoima, hyvä palvelu ja sijainti lähellä latuja.
Monojen sisään laitan yhden sukkakerroksen: ohuehkot ja joustavat villaa sisältävät sukat. Esimerkiksi Smartwoolin ja Bridgedalen sukat ovat toimineet tosi hyvin käytössä. Käytän näitä samoja sukkia myös crossfit-treeneissä, hevosvaelluksilla ja juoksulenkeillä, kesät ja talvet. Ne pitävät jalat lämpimänä, mutta eivät hikoiluta keskellä kesääkään. Eivät paina eivätkä rullaannu ärsyttäväksi mytyksi varpaiden alle. Kannattaa muuten pitää huoli siitä, että monot ovat tarpeeksi isot. Kovalla pakkasella omat varpaani kylmettyvät helposti, jos monoon ei jää tarpeeksi ilmaa. Käytän normaalisti kokoa 39, mutta hiihtomonoissa minulla on ollut aina koko 40.
Sitten muu vaatetus. Urheilurintsikoiden ja pikkareiden päälle puen lämpimät pitkät kalsarit ja pitkähihaisen aluspaidan. Kaapistani löytyy useamman merkin kerroksia, mutta parhaiksi olen kokenut Ruskovillan silkkivillavaatteet. Ne pitävät lämpimänä eivätkä ala haista hielle. Ja ne on mitoitettu oikein! Onko mitään ärsyttävämpää kuin ostaa mielestään reilunkokoiset pitkät aluskalsarit ja sitten ne jäävät puoliväliin takapuolta tai pitkähihaisen aluspuseron, joka ei tule tarpeeksi alas eli ei ylety kunnolla kalsareiden sisään. Mrr. Olen hylännyt tekokuituiset pitkät alusvaatteet ihan täysin, koska ne haisevat parin käyttökerran jälkeen hirveälle. Villaiset tai villasilkkiset taas eivät tuoksahda viikonkaan hiihtämisen jälkeen. Pieni tuuletus ja ne ovat valmiina käyttöön.
Päällyshousut pöllin ennen lähtöä puolison vaatekaapista, sillä en löytänyt omia talvitoppahousujani mistään. Miehen varastossa on näitä Mountain Equipmentin ulkohousuja varmaan sata lahkeellista. Vähän pitkäthän ne olivat, mutta annoin olla. En halunnut ostaa omia housuja kahden viikon hiihtourakkaa varten ja vain muutaman senttimetrin takia. Lahkeissa oli kuitenkin pitkät tarrat, jolla lahkeensuun sai kiinnitettyä monon ympärille tukevasti eikä lahje lähtenyt karkuun monon alle. Nämä ovat tuulen ja vedenkestävät ja yhdistettynä Ruskovillan lämpimiin pitkiin alushousuihin kroppa pysyi lämpimänä myös 25 asteen pakkasella. Jos ne toimivat Vatnajökullin yli hiihtäessä, niin ei kai ihme että niillä pärjää myös Ylläksen valaistuilla laduilla.
Takkina käytin puolisolta viime vuonna lahjaksi saamaani lämmintä kuoritakkia. Tämä keltainen Patagonian takki (täyte polyesteria) paitsi näyttää hyvältä myös toimii urheillessa. Se on superkevyt ja kaikki ulos puskemani hiki tuli takista kevyesti läpi ja hävisi haihtuen ilmaan. Muutamana hiihtopäivänä säät olivat todella viileät ja silloin pelkkä aluspaita ja kuoritakki ei olisi riittänyt. Kun mittari valahti alle 15 pakkasasteen, laitoin kuoritakin alle islantilaisen villapaitani.
Vaikeinta talvipukeutumisessa minulle ovat hanskat, sillä näppini jäätyvät todella nopeasti. Puolisollani oli mukana kolmet talvikäsineet, mutta ne olivat kaikki minulle liian ohuita. Parin kilsan hiihtämisen jälkeen sormeni olivat tunnottomat ja kylmä sattui sydämessä asti. Kävin reissumme aikana ostamassa SportShopista lämpimimmät mahdolliset hanskat ja ne myivät minulle nuo valkoiset nahkapäällysteiset Hestran rukkaset. Maksoin niistä yli satasen, mutta kyllä ne sitten lämpimät ovatkin. Varmuuden vuoksi sujautin kovimmilla pakkasilla peukalo-osastoon kahdeksan tuntia lämpöä tuottavat hanskanlämmittimet. Ei tullut enää kylmä!
Sitten vielä paksu hattu. Luottopäähineeni näillä hiihtoreissuillamme on Marmotin kirjava tupsupipo. Sen salaisuus on kaksinkertainen tosipaksu kangas, joka suojaa korvia tuulelta ja pitää pipon tukevasti päässä. Plussaa myös väristä: tuo päässä näkee läpi vaaleanharmaan maiseman, missä kohtaa latua hiihtäjäjonon viimeinen äheltää…
Tuubihuivi on myös möst. Käytän sitä kaulurina ja kovemmassa viimassa tai pakkasessa nostan sen suun eteen pehmentämään sisäänhengitystä ja suojaamaan kasvoja.
Näiden matkaltapaluujuttujen kirjoittaminen on muuten aika ankeaa. Hrr. Alkaa tehdä hirveä mieli uudestaan tuolle matkalle ja laduille. Työnteko ei pahemmin kiinnostele, kun mielessä pyörivät vain ladut, munkkirinkilät ja Kotamajan ensimmäinen ylämäki. Pääsisipä taas pian uudestaan!
