Hampaiden muovikuorista kokemuksia vuoden käytön jälkeen

Sain muovilaminaatit hampaisiin vuosi sitten. Blogin puolella ja sähköpostiviesteissä on kyselty ahkerasti viime kesänä laittamieni muovikuorien perään. Joten hampaiden muovikuorista kokemuksia, olkais hyvä.
Laitoin siis viime elokuussa neljään ylähampaaseeni muovilaminaatit. Tuosta edellisestä postauksesta näkee ennen ja heti kuorien laittamisen jälkeen -kuvat. Tilanne vuoden suussaolon jälkeen on tämä:

Eli kerrassaan erinomainen! Hampaiden muovikuorista on minulla itselläni vain hyviä kokemuksia. Yksikään kuorista ei ole lohjennut tai tiputtanut murusia. Hammaslääkäri sanoi kuoria laittaessaan, että muovi saattaa ehkä värjääntyä herkemmin kuin oma hammas. Minä en ole huomannut kellastumisesta jälkeäkään.

Muovikuoret tuntuivat hassuilta suussa ensimmäiset pari viikkoa. Aivan kuin suussa olisi ollut jotain ylimääräistä ja ylähuuli pullottanut kuin nuuskaajalla. Ensimmäisen kahden viikon jälkeen tuo tunne kuitenkin hävisi enkä sen jälkeen ole enää edes muistanut, että etuhampaiden päällä todella on kerros muovia.

En ole kuorien takia muuttanut suunhoitorutiineja. Olen käyttänyt samoja hammastahnoja ja langannut hampaita joka ilta ilman ongelmia. Olen syönyt silloin tällöin toffeeta ja salmiakkia, juonut päivittäin kahvia ja viikoittain punaviiniä.

Vuoden käytön jälkeen  olen edelleenkin erittäin tyytyväinen. Laittaessani Lahden PlusTerveydessä nämä muovilaminaatit sai 500 eurolla neljä hammasta.

Huulipunavinkki. Yhden hampaisiin liittyvän muutoksen olen tehnyt viime vuonna: huulipunan! Kuulin erinomaisen huulipunavinkin siskoltani – tämä vinkki jakoon etenkin heille (meille), joiden hampaat luonnostaan vähän kellastavat. Jos käyttää lämpimänsävyisiä huulipunia kuten toffeen, lohenpunaisen, pinkin tai oranssin sävyjä, hampaiden kellertävä sävy korostuu. Hitusen siniseen taipuva huulipunasävy taas saa hampaat näyttämään valkoisemmilta. Siis ei sinistä huulipunaa, mutta sinertävää pigmenttiä sisältävää huulipunaa.

Olen viimeisen viiden vuoden aikanan ostanut tasan yhden huulipunan – siskon suosituksesta tietysti: MACin Ruby Woo Retro Matten. Kyselin värisävyä muutamasta MACin myymälästä ja lopulta löysin sen Tokion lentoasemalta. Ruby Woo Retro Matte on tulenpunainen, jossa on hitunen sinertävää. Nyt on pakko kehua, että se näyttä todella hyvältä. Ei paljon muuta tarvitse juhliin mennessä naamaan laittaa.

Teemat
Poimintoja Blogista:
Islantilainen villapaita

Islantilainen villapaita – neulontaohje

Islantilainen villapaita ja sen neulontaohje ovat islantilaisille arkipäivää. Minusta tuntuu, että täällä neuloo ihan jokainen! Islantilainen villapaita eli lopapeysa on suosittu lahja, kansallisvaate ja käytännöllinen

Lue lisää »