Pakettimatkavinkit Fidzille

Tänä talvisena sunnuntaina on niin kaunista, että pitää tehdä retki. Mutta koska kuopuksella on nuhaa ja olen lasten kanssa yksin kotona, tehdään retki tällä kertaa pään sisään. Kaivoimme esikoisen kanssa pöytään sipsit ja limut ja pistimme kuvaesityksen pyörimään. Ja Spotifystä Vesalaa. Tässä kuvia teidänkin iloksi. Sunnuntain matkapostaussarja siis jatkukoon Fidzillä, jossa kävimme huhtikuussa 2014.
Fidzi ja Samoa kuuluvat molemmat Polynesiaan, ovat trooppisia saaria Tyynellämerellä. Niiden välillä on vain parin tunnin lento, mutta oikeasti välimatka on paaaaljon suurempi. Jos Samoa olisi lande perähikiä jossain Kreikan perukoilla, Fidzin saariryhmä olisi Santorini. Samoalla ei juuri ole isoja hotelleja ja turismi-infra on muutenkin todella pienimuotoista. Fidzillä taas on valtava määrä hotellikomplekseja ja kokonaisia saaria, joissa ei ole kuin hotelleja ja uima-altaita. Fidzi on melko kallis, Samoa halpa. 
Vietimme Samoalla kolme viikkoa ja Fidzillä vain reilun viikon. Teimme aikajaon ihan tarkoituksella, sillä halusimme turistoida Fidzillä hyvässä hotellissa – oikein rietostella niissä massaturismin tarjoamissa mahdollisuuksissa. Isot uima-altaat, upea meri, helppo all inclusive, ilmastoitu suuri huone, hyvät sängyt ja mitä näitä nyt on. Viikko sellaisessa oli siinä kohtaa maailmanympärimatkaa meille ihan tarpeeksi (eikä pidempään oleskeluun olisi ollut sillä reissulla varaakaan).
Fidzin kymmenistä turistisaarista – saariahan on siis tuhansia, mutta niillä kaikilla ei ole asutusta – päädyimme Manalle. Se oli tarpeeksi lähellä Fidzin pääsaarta eli siis kansainvälistä lentokenttää. Siellä oli yhden ison hotellin lisäksi myös muutama guesthouse ja jonkun verran paikallisasutusta. Eli saarella pystyi kävelemään parikin tuntia törmäämättä samaan niemennokkaan kahta kertaa. Lisäksi olin kuullut, että Manalla on upeat snorklausmahdollisuudet ihan rannasta. Valinta osui täysosumaksi! Upeaa oli. 
Sateenkaaren väreissä loistavien korallien väleissä uiskenteli neonvärisiä kaloja. Kun sukelsi pari metriä syvemmälle näki valkoisia koralleja, jotka näyttivät ihan minikokoisilta hattivateilta. Upea koralliriutta jatkui kauas – tai siis ainakin kymmeniä metrejä. Vedessä pulikoidessani ohitseni kiisi kalaparvia ja pohjassa erotin muutamia tummanpunaisia meritähtiäkin. Jossain kauempana uiskenteli kilpikonna!

Se on mieletön lomatunne, kun korvissa kohisee meren rauhoittava ääni ja ihoa lämmittää kolmikymmenasteinen merivesi. Elämä pinnan alla on uskomattoman kaunista. Ja tuo kaikki vain 20 metrin päässä hotellimme rannasta. Snorklaamaan lähteminen oli helppoa ja säätövapaata. Pystyimme molemmat, siis sekä minä että puoliso, käymään vedenalaisilla reissuilla useampia kertoja päivässä, koska toinen jäi aina lapsen kanssa rannalle simpukankuoria keräilemään. Puoli tuntia merellä ja sitten läpsystä vaihto.
Sukellusretketkin olivat kuulemma hienoja, puoliso kävi parina päivänä paikallisen sukelluskoulun kanssa merellä. 
Lähtisinkö Manalle toisenkin kerran rentoutuslomalle? Jos noilla huudeilla vielä joskus seikkaillaan, niin todellakin lähtisin. Viikoksi tai miksei kahdeksikin. Rannalta huutelisin vain että bula, bula! Moikka moi!

Kuusi faktaa Fidziltä:

1 Fidzillä on satoja saaria ja tuhansia pikkuruisia merenpinnan päälle nousevia nyppylöitä, joilla ei ole asutusta. Pääsaarella Viti Levulla asuu kolme neljännestä Fidzin 900 000 asukkaasta. Pienimmät saaret ovat tosiaankin vain kasa hiekkaa. Vähän suuremmilla saarilla on yksi hotelli, ja rantaviivan ympäri kävelee minuutissa. Keskikokoisilla saarilla on paikallisasutusta ja ehkä pätkä tietäkin. Valkohiekkaisia, pestonväristen palmujen koristamia hiekkarantoja on Fidzillä yhteensä ainakin tuhansia. 
Meidän kohteemme, Mana, kuuluu Mamanucan saariryhmään. Sinne pääsee Fidzin kansainväliseltä lentokentältä bussi- ja lauttakombolla reilussa parissa tunnissa. Mamanucan saarista Manan lisäksi etenkin Castaway on perhelomailijoiden suosiossa. Beachbomber on kosteita rantabileitä arvostavien reppureissaajien ykköskohde. Tokoriki ja Matamanoa ovat aikuisille ja häälomalaisille suunnattuja lomasaaria.  Yasawa-saaret, jotka sijaitsevat muutaman tunnin lauttamatkan päässä pääsaarelta, ovat pikkukylien yksinkertaisine rantamajoituspaikkoineen paras vaihtoehto letkeää meininkiä hakeville reppumatkailijoille.
2 Nadi, Fidzin turistipääkaupunki, on portti, jonka kautta kaikki Fidzin lomailijat kulkevat. Sen kansainväliseltä lentokentältä ihmiset siirtyvät busseilla ja takseilla Denaraun lauttasatamaan, josta alukset turistisaarille lähtevät. Myös pääsaarella Viti Levulla on hyviä hiekkarantoja. Denarau on täynnä hienoja hotelleja, överiluksustakin, mutta alueen rannat eivät ole parhaasta päästä. Fidzille asti tultuaan kannattaakin mielestäni suunnata niille pikkusaarille. Lentoaikataulujen takia pääsaarella täytyy kuitenkin useimmiten viettää yö. Edullisin vaihtoehto on yöpyä Nadin keskustan ainoassa hotellissa, Nadi Downtownissa. Pääkadun varrella sijaitseva yhden tähden hotelli on aivan kaamea (ei törkyinen, mutta todella vaatimaton ja meluisa), mutta sijainti lähellä lentokenttää ja halpa hinta tekee siitä hyvän pysähdyspaikan yhdeksi yöksi (2 hh alkaen noin 15 euroa). 
3 Suomesta Fidzille pääsee ottamalla ensin lennot Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Hong Kongiin tai Los Angelesiin, josta on jatkoyhteydet Fidzille. Fidzin ja lähisaarten, kuten Tongan, Vanuatun ja Samoan, välillä on lentoja on lähes päivittäin. Me lensimme Fidzille Samoalta ja jatkoimme Fidziltä Yhdysvaltoihin. 
4 Fidzin pienillä turistisaarilla ei majoituspaikkojen ulkopuolella ole juuri ravintoloita. Hotelleissa ja majataloissa ateriat sisältyvät usein vuorokausihintoihin. Fidziläiseen kotiruokaan pääsee parhaiten tutustumaan aterioimalla huokeiden majatalojen ravintoloissa (pääruoat alkaen noin 10 €). Erityisen hyviä ovat kookoskermassa sipulin kanssa haudutetut kalaruoat, jotka tarjoillaan taaro- tai maniokki-juureksen tai riisin kera.

5 Paras aika mennä on huhtikuusta lokakuuhun. Turistisesonki on kiihkeimmillään kiwien ja aussien lomakautena eli heinäkuusta syyskuuhun. Ilman ja meren lämpötila on +30 astetta ympäri vuoden. Trooppiset myrskyt ovat yleisimpiä sadekauden aikaan marraskuusta huhtikuuhun. Me olimme paikan päällä huhtikuussa, mutta emme saaneet niskaan kuin yhden lyhyen sadekuuron.

6 Manalta tunnen paremmin kolme majoituspaikkaa ja tässä niistä perusfaktat (tiedot ovat vuodelta 2014):
Saaren ”The Hotellikompleksilla”, jossa mekin yövyimme eli Mana Island Resortilla (2 hh alk. noin 170 euroa ilman aterioita) on sekä pohjoinen että eteläinen hiekkaranta, joten tuulen suunnasta tai nousuvedestä riippumatta paratiisi on aina auki. Snorklausvälineet ovat hotellin vieraille maksuttomia, jes! 
Ratu Kini’s Backbackers sijaitsee Manan paikallisasutuksen keskuudessa. Heillä on tarjolla dormimajoitusta (alk. 20 euroa henkilö) ja bungaloweja (reilu 150 euroa vuorokausi). Hostellin lisäksi Ratu Kiniltä löytyy suosittu rantaravintola ja sukelluskoulu.
Naapurista löytyy myös Mana Lagoon Resort, jonka vuorokausihintaan kuuluu yksinkertainen huonemajoitus (2 hh alk. 120 €) sekä ateriat ja lentokenttäkuljetukset. Mana Lagoonin rantahiekalle kyhätty baari riippumattoineen on saaren mukavin istuskelupaikka. Yksi tai kaksi jääkylmää, hieman banaanille maistuvaa paikallista Fiji Premium -olutta kuuman aurinkopäivän jälkeen oli ainakin minulle se viimeinen silaus rantaparatiisilomalla.
Reissukuvat vuodelta 2014: Björgvin Hilmarsson

Teemat
Poimintoja Blogista:
Kirjat

Kynä – kirja kirjoittamisesta

Kynä – kaikki tärkeä kirjoittamisesta ja sen bestis Kynä – Tehtäviä oman äänen löytämiseen ovat kirjoittamisen opuksia, jotka ilmestyivät lokakuussa 2020. Miksi kirjoittamisesta pitää kirjoittaa?

Lue lisää »