Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
  • Tämä vuosi unelmahommissa

    Sen jälkeen kun aloitin yliopiston – vuonna 1999 – en ole tehnyt päivääkään palkkatöitä. Tämä ei ollut tietoinen päätös, se vain tapahtui. Huomasin nimittäin, että pieniä, opiskelun ohessa tehtäviä työjuttuja alkoi kertyä vähitellen. Kässäreiden oikolukuja, asiakaslehtipyyntöjä, juttutilauksia. Perustin toiminimen, koska se tuntui olevan helpoin tapa handlata tätä kaikkea.

    Tässä on viidentoista vuoden aikana tullut tehtyä yksityisyrittäjänä monenlaisia: lehtijuttujen kirjoittamisesta design-kauppiaan hommiin, markkinatutkimuksesta sometuottamiseen, maailmanympärimatkasta sovituskopin rakentamiseen. Vaikka olen asunut välillä vähän missä sattuu, reissannut paljon ja vaihtanut maata, olen voinut tehdä koko ajan töitä. Se on tärkeää, että tekemisestä saa kunnolla liksaa, koska harrastamisella ei elä, enkä istu perintöomaisuuden päällä. Olen pystynyt asumaan siellä, minne elämäntilanne on milloinkin vienyt, ja työt ovat kulkeneet mukana. Koti on siellä missä perhe ja tavarat ovat, työ on siellä missä läppäri on. Aloin elää todeksi ”uuden työn muotoja” jo ennen kuin koko sanaparia oli edes olemassa ja konsultit alkaneet rahastaa idealla. Tein niin, koska se tuntui hauskalta ja hommia tuntui riittävän. Ja on riittänyt.

    Olemalla oman itseni päällikkö, sihteeri ja assari olen pystynyt koko ajan enemmän keskittymään siihen, mikä on minusta kivaa, missä olen parhaimmillani ja mikä sopii parhaiten elämäntilanteeseeni. Siis unelmaduunia – mun unelmaduunia. Jonkun muun käsitys unelmaduunista voi olla täysin erilainen kuin omani. Fakta kuitenkin on, että työelämä muuttuu, fyysisen työntekopaikan merkitys vähenee ja syntyy uusia ammattinimikkeitä. Näiden muutosten ei ole aina pakko tarkoittaa pelkästään skeidaa eli siis yt-neuvotteluja, työttömyyttä ja toimettomuutta. Kun sekä työelämä että ihmisten tapa elää ja arvostaa asioita muuttuu radikaalisti, avautuu tilaisuuksia tehdä uutta. Mä tiedän, että tuo kuulostaa kiusallisen kliseiseltä, mutta kun se on pohjimmiltaan totta: parempaa ja uutta voi saada vain jos sitä lähtee itse hakemaan.

    Saan aika usein kyselyjä siitä, miten olen päätynyt tekemään näitä juttuja mitä teen, mitä pitää huomioida jos haluaisi avata oman kaupan, miten saa lehtijuttuja kaupaksi kun media-alalla menee niin heikosti, miten kirjoittamisella voi tässä tilanteessa tehdä rahaa. Ajattelin, että juuri nyt olisi oikea aika avata näitä aiheita vähän lisää. Koota ne kirjaksi.

    Tällaista kirjaa ei voi kirjoittaa yksin. Siihen tarvitaan enemmän näkemyksiä ja kokemuksia yksityisyrittäjyydestä. Joku, joka tekee samantyylisiä asioita mutta vähän eri näkökulmasta. Yrittäjä, joka tekee innoissaan bisnestä omista kiinnostuksenkohteistaan, tyyppi joka tuntee paljon samanhenkistä väkeä omista verkostoistaan. Ahkera, muita innostava ja rohkeasti oma itsensä. Joku joka myös hengaa paljon netissä, koska siellähän se kirjoittaminenkin tapahtuu. No mitä luulette, kukapa tuli mieleeni kun kuumeisesti mietin, kenen kanssa tämä kirja pitäisi kirjoittaa?

    Kysyin eka tietysti Lähiömutsin Hannelta. Ja se suostui. Jipii!

    Meidän tarkoituksena on siis näyttää, miten omasta intohimon kohteestaan – oli se sitten käsityö, kirjoittaminen, piirtäminen tai vaikka lumilautailu – voi tehdä rahaa.

    Tästä kirjasta ei siis ole tulossa mitään startup-hehkutusta (niiitä on jo kirjoitettu) tai yrittäjyyden ylilaulua (onhan meillä EK:t ja Perheyrittäjien liitot, ehheh) tai miljardibisnesten maalailua pilvien reunoille vaan rehellisiä kertomuksia yksityisyrittäjän arjesta; työnteosta, ideoinnista, verkottumisesta, ahkeruudesta, perseilystä ja hyvästä tuuristakin.  Kanssamme omia unelmahommiaan avaa joukko muita kiinnostavia yrittäjiä. Kaikki tämä käytännönläheisillä vinkeillä höystettynä, jotta oppimastamme ja kokemastamme olisi hyötyä muillekin, joilla on käynyt mielessä sama kysymys kuin itselläkin: Miten päästä käsiksi unelmahommiin ja tehdä niillä (tarpeeksi) rahaa?

    Nämä unelmahommat tarjoillaan teille valmiina ensi vuoden puolella, kun kirja ilmestyy. Kustannussopparin allekirjoitimme WSOY:n kanssa perjantaina (WSOY:n Joni Strandbergin kanssa yhteistyö Islantilainen voittaa aina -kirjan kanssa oli niin hauskaa ja antoisaa, että unelmahommatkin uskaltaa antaa näihin käsiin.)

    Kippis tälle! Kylläpä sormet jo ihan kutisevat innosta päästä kirjoittamaan.

  • Repussa reissusmoothie

                                                                                      Yhteistyössä Ella’s Kitchen ja Suomen Blogimedia

    Perheessämme matkustetaan paljon eikä matkustaminen juuri ole vähentynyt lasten synnyttyä. Matkustamisen määrä on itse asiassa kasvanut johtuen ihan siitäkin, että oma perheeni asuu eri puolilla maapalloa ja tapaaminen vaatii reissaamista paikasta toiseen. On äiti-lapsimatkoja, kokoperhereissuja ja omia lomia. Matkustamiseen on muotoutunut rutiini: mitä menee mihinkin laukkuun, mitä tarvitaan mukaan minkäkin mittaiselle matkalle, kuinka selvitään lentokenttähärdellistä ja kuka pitää huolta passeista ja lipuista (aina minä).

    Piirretyt ja ruokaa – lentomatka menee nopeasti.
    Töttöröö, tyhjä on.

    Reissun päällä olemisessa eli siinä paikasta toiseen siirtymisessä haastavinta on ruokailu. Jos en syö tarpeeksi usein ja verensokeri laskee, saan hepulin. Ainakin esikoinen näyttäisi perineen tämän ominaisuuden minulta. Nälän iskiessä tulee ostettua kaikkea typerää – suklaapatukka auttaa puolituntia mutta pian on olo entistä väsyneempi ja kiukkuisempi.

    Sylivauvan kanssa ruokailun järjestäminen on tietysti helppoa: mahan saa täyteen tissillä. Vähän vanhemman kanssa on eri juttu.

    Esikoinen bongasi viime kesän Suomen-matkalla ruokakaupan hyllyltä Ella’s Kitchenin hedelmäsmoothiet. Värikäs pakkaus täyttää tehtävänsä, sillä kauppamatkalla näitä oli ihan pakko saada. Päädyimme silloin ostamaan – yllätys – niitä vaaleanvioletteja pakkauksia. Hyvin upposi silloin. Nyt kun saimme vähän upseampia smoothiemakuja testaukseen tänne Islantiin, pakkasin niitä mukaan Lontoon-matkallemme.

    Passi, hamasharja ja eväät. Teimme viikonloppureissun pelkillä käsimatkatavaroilla.
    Pyysin, että lapsi poseeraisi eväidensä kanssa. No ihan kivahan siitä tuli.

    Lennämme olosuhteiden takia useimmiten Icelandairilla ja vaikka muuten kyseisellä lentoyhtiöllä palvelu pelaa erinomaisesti, ruokailupuoli ontuu pahasti. Lapset saavat kyllä maksutta ateriapaketin, mutta sen sisältö on kehno. Kuivahko paahtoleipä juustolla tai croisantti ja sen kaverina pieni paketti rusinoita. Ei kovin ravintorikasta, eikä lapsi edes tykkää.  Kolmen tunnin lennolla ehtii kuitenkin tulla nälkä, eli ainoa vaihtoehto ovat omat eväät.

    Mun reissutyttöni <3

    Reissun päällä huomasin, että nämä smoothiepussit ovat killerihyviä matkaeväitä. Ensinnäkin ne ovat yhtä terveellisiä ja täyttäviä kuin hedelmät, mutta niitä ei tarvitse kuoria, ne eivät sottaa, muuskaannu laukunpohjalle ja ne ovat alle desin kokoisia eli niitä saa viedä käsimatkatavaroissa mukaan lennolle (tämä on tärkeää). Sain mahtumaan yhteen lentoyhtiön ”nestepussiin” viisi smoothietötteröä. Se oli ihan tarpeeksi kolmen tunnin Lontoon-lennolle – viisvuotiaalle riitti matkaevääksi kolme, itse tyhjensin pullan ja kahvin kylkiäisenä kaksi omenanmakuista vihreää pussia.

    Pakkasin smoothieita Lontosssa ollessamme myös mukaan käsilaukkuuni, josta niitä oli kätevä ottaa esiin pitkillä metromatkoilla, busseissa ja leikkipuistossa.

    Vinkki: kannattaa _aina_ mennä huvipuistoihin heti aukeamisen jälkeen. Välttää jonot!
    Victorialta Kings Crossille.

    Kun huvipuistokäynnin jälkeen alkoi tehdä mieli syötävää, esikoinen otti pari smoothieta ja nälkä pysyi poissa seuraavat pari tuntia, aina illalliseen asti. Annos ei ole järin suuri, mutta ilmeisen täyttävä se on, sillä tuotteisiin ei ole lisätty lainkaan vettä tai sakeuttamisaineita. Plussaa myös luomusta ja sokerittomuudesta. Lapsen itsensä mielestä parasta on se, että näissä ei ole ”klönttejä” ja ”pakkausten päällä on piirustuksia”.

    Minä tykkään näissä etenkin helppoudesta. Pesemme käsiä reissussa maanisesti ja joka käänteessä. Lontoossa pöpötaso nyt ei ole sama kuin jossain Samoan viidakossa, mutta metroja kolutessa ja liukuportaita noustessa kädet koskettelevat ympäristöä. Unohdin tällä reissulla ottaa käsidesin mukaan eikä ravintoloiden vessojen lisäksi päivisin tule vastaan kovinkaan montaa käsienpesupaikkaa. Onneksi nämä eväät voi syödä ilman käyntiä käsienpesualtaalla. Arvostan! Syömisen jälkeen tyhjä pussi menee pieneen tilaan ja kasaan taitellut annospussit mahtuvat lentokoneessa sinne istuimen etutaskussa olevaan pieneen roskispussiin. Koska korkin saa syömisen jälkeen kiinni, tyhjän pakkauksen voi sujauttaa ilman sottaamisvaaraa vaikka omaan käsilaukkuun, jos roskista ei ole lähettyvillä. Pieni yksiytyskohta, mutta tekee matkustamisesta ja eväsmanageroinnista piirun verran helpompaa.

    PS. Instagramin puolella on menossa arvonta, jossa voi voittaa Ellan smoothietuotepakkauksen.

    Lontoon joulumarkkinoilla lapsi sai evääksi smoothien, äiti glögin. 
    Okei, söimme me välillä vähän toisenkinlaisia eväitä…