• Miksi fiktion kirjoittaminen on niin samperin vaikeaa?

    Luin viime viikolla viimeisen kerran Hildurin käsikirjoituksen läpi. Uusille lukijoille tiedoksi siis: olen viimeisen puoli vuotta kirjoittanut Hildur-nimistä dekkaria, joka ilmestyy kesäkuussa. Tein käsikirjoitukseen viimeiset omat korjaukset, triplatarkastin islantilaiset paikannimet kirjain kirjaimelta, katsoin että eihän sinne ole jäänyt vääriä henkilöiden nimiä, eihän kukaan juo ensin mukistaan kahvia ja seuraavalla sivulla siemaile teetään loppuun. Onko joku asia mainittu liian monta kertaa? Olihan siellä. Poistin. Sanoin toisin. Vaihdoin. Kun lähetin kustannustoimittajalle viimeisten viimeiset korjaukset ja siivosin työpöydän omista muistilapuistani, oloni oli tavattoman helpottunut. Viimeinkin olen tässä. Hiki tuli ja niskaa särkee, mutta voi perhana sentään, se on todellakin valmis.

    Hildur Fiktion kirjoittaminen

    Nämä viimeiset korjauskierrokset ovat mikroviilauksen mikroviilausta. Silloin ei enää muokata tarinaa, syvennetä henkilöhahmoja, muuteta juonta, vaan viilataan pintaa. Ja se on minusta ihan hirvittävän työlästä. Tykkään vetää isoilla pensseleillä, olen yksityiskohdissa tavattoman kärsimätön ja heikko. Mottoni on tarpeeksi hyvä on täydellinen. Ikävä kyllä fiktion kirjoittaminen – tai oikeastaan minkä tahansa tekstin kirjoittaminen – on sellainen laji, johon se motto ei vaan sovi.

    Vaikka tarina on mahtava, hahmot loistavan lihallisia ja juoni koukuttaa, siitä kaikesta häviää paljon hienoutta, jos tekstin pinta ei ole kunnossa. Typo-virheitä jää aina, mutta jos niitä on liikaa, tarina alkaa kompastella. Lukijaa alkaa ärsyttää. Minua alkaa ärsyttää. Tulee väärinymmärryksiä. Alan saada lukijoilta palautetta ”täällä on tosi paljon pilkkuvirheitä”, ja sellainen palaute sähköpostissa tappaa voikukatkin juurineen.

    En tietenkään kanna vastuuta tekstin viilauksesta yksin, ammattilaiset kustannustoimittavat ja oikolukevat, mutta kirjailijana olen ainoa joka on prosessissa mukana ensimmäisestä ideasta viimeisen sivun viimeiseen pisteeseen asti. Vain minä lopulta tiedän, kuinka vaikka joku islantilainen paikannimi kirjoitetaan oikein. Googlesta on apua, mutta ei se kerro, miksi Helgi on miehen nimi mutta Helga voi olla sekä nainen että mies – riippuen sanan roolista lauseessa. Jos minä olen sekoillut ihmisten nimissä käsikirjoitusvaiheessa, se virhe voi monistua painokoneeseen asti. Sana voi olla näennäisesti oikein kirjoitettu ja kuulostaakin oikealta – mutta olla silti kontekstissaan väärin.

    Tämäntyyppisiä pikkuasioita pyöritellessä minulla palaa helposti käämit. Eli olen ihan tietoisesti joutunut rauhoittamaan itseäni ja vaatimaan itseltäni keskittymistä tähän kirjan loppuvaiheen työstöön. Piiskaamaan itseäni pilkkujen tasolle. Pieni hikikarpalo on puskenut otsalta läpi kun olen rivi riviltä edennyt tekstiä läpi. Ei ole fiktion kirjoittaminen tältä osalta ollut helppoa, ei.

    Mutta! Eipä tämä vielä ole ollut homma eikä mikään. Pintaviilaus on mennyt takapuoli penkkiin ja homma valmiiksi -metodilla, mutta se koko kirjotustyö. Jaiks ja apua. Hildur on siis ensimmäinen fiktiivinen romaanini. Vaikka takana on parikymmentä kirjaa – asiaproosaa, oppaita, autofiktiota, oppikirjoja – fiktion kirjottaminen tuntui todella paljon vaikeammalta kuin mikään muu kirjoitustyö ennen tätä. Sehän oli noin 60 prosenttia ajasta suorastaan helvetillistä hommaa. (Se loppu 40 % taas oli niin kivaa, että sen takia sen 60-prosenttisen tervan kesti.)

    Minulla oli synopsis, ekseliin purettu tarinalinja, tarkat suunnitelmat ja paljon taustamateriaalia. Tiesin, että olen nopea kirjoittamaan ja muokkaamaan kirjoitettua tekstiä. Yksi ehdottomia vahvuuksiani on tehdä tosi nopeasti tosi paska teksti ja sitten puristaa siitä pienen miettimistauon ja Hannalta saadun ohjauksen kautta timanttinen (kustannustoimittajani Hanna, I lave juu!!!!).

    Hildur Satu Ramo

    Luulen, että tämä fiktion kirjoittamisen vaikeus kulminoituu kohdallani yhteen sanaan: vapaus. Yhtäkkiä sain kirjoittaa ihan mitä tahansa. Siis Ihan Mitä Vaan. Ei ollut todellisia tapahtumia, joista kertoa, ei ollut todellisia ihmisiä, joiden mielipiteitä avata nohevaksi tekstiksi. Ihan jokainen asia piti vain keksiä itse omasta päästä puristaen. Ja kun tällaiselle järjestelmälliselle kauriille annetaan vapaa laidun, että mene kuule tällä kertaa ihan minne vain haluat, niin pääkopassa alkaa kumista. Siinä vapauden portilla iskee järjetön pelko. Että siis tästäkö lähdetään…..ihan minne vain? Hirvittävä vastuu aivan kaikesta, jok’ikisestä päätöksestä.

    Fiktion kirjoittaminen antaa vapauksia, jotka tuntuvat pelottavilta. Tietokirjoihin kirjoitetaan se, mitä tiedetään ja mahdollisimman vetävällä tavalla tietysti. Jos fiktioon kirjoittaa vapaasti vain sen, mitä tietää tai minkä on itse kokenut, tarinasta tulee sekava pannukakku- hedelmäsalaatti. Koska sellaistahan oikea elämä on, sekavaa raastepöytää. Ei sellaista voi kirjoittaa, ei sitä kukaan jaksa lukea. Pitää olla kuitenkin joku eheys, se kuuluisa ”teoksen maailma”.

    Miten siitä vapauden tuomasta voimattomuuden tilasta sitten selviää? Jokaisella kirjoittajalla on tähän varmasti omat keinonsa, mutta minä opin aika pian Hildurin kirjoittamisen alkuvaiheessa, että on vaan pakko jatkaa sitä paaluttamista. Eli käytännössä: annoin jatkuvasti itselleni pieniä tehtäviä, joita minun piti suorittaa.

    Tänään kirjoitat viisi liuskaa valmista tekstiä.

    Tänään kirjoitat kahdeksan liuskaa Hildurin kotia kuvailevaa tekstiä, jota ei ole tarkoitus julkaista käsikirjoituksessa eikä missään muuallakaan.

    Tänään ruokakaupassa mieti, mitä Hildur ostaisi.

    Kun Hildur syö pitsaa, syökö hän kaiken heti vai jättääkö kannat?

    Automatka Länsivuonojen mutkaisilla teillä. Selvitä, mihin aikaan aurinko laskee marraskuussa. Milloin tulee pimeää?

    Otteita omasta Tehtäviä itselleni -vihostani

    Kirjoitin kalenteriin ylös kirjoituspäivät, annoin kirjoituspäivää edeltävänä iltana itselleni erisuuruisia tehtäviä, joita sitten seuraavana päivänä suoritin. Seuraavaa kirjoituspäivää edeltävänä iltana sama juttu. Ja pikku hiljaa pieniä palasia alkoi olla niin paljon kasassa, että käsikirjoitus alkoi muodostua kokonaiseksi. Kun oli vähän kokonaisuutta kasassa, sitä kehtasi lähettää eteenpäin kommentoitavaksi. Ja sen jälkeen muokattiin.

    Minun oli siis pakko rakentaa aitoja itse itseäni varten, ja sitten pitää huoli siitä, että se aidan paikka siirtyi pikkuhiljaa. Muutoin ei olisi koskaan valmistunut yhtäkään valmista sivua. Yksi tehtävä kerrallaan ja laput silmillä sain sen valmiiksi, ja aikataulu piti. Hildur ilmestyy kesäkuun alussa.

    Kirjoitin joku aika sitten vähän laajemman jutun kirjan kirjoittamisen prosessista, jos aihe kiinnostaa, niin vanha juttu löytyy täältä: Kirjan kirjoittaminen.

  • Äänikirjavinkkejä lapsille: pitkä matka muuttuu pitkäksi tarinatuokioksi

    Mainos: Storytel / Äänikirjavinkkejä lapsille

    Lapset väsyy autossa. Joko ollaan perillä? Kuinka kauan vielä? Onko pakko vielä istua? Montakohan päivää me on tänä vuonna istuttu autossa, jos laskisi kaikki tunnit yhteen? Kyllä niitä useampi tulisi, vaikka me ei edes käytetä tavallisina arkipäivinä autoa mihinkään. Täältä vuonojen perältä on vaan niin tajuttoman pitkä matka ihan joka paikkaan. Kun ajamme Reykjavikiin matka vie kesäisin mutkaista tietä pitkin viitisen tuntia, talviaikaan ainakin kuusi. Kahvitaukoineen lähemmäs seitsemän. Vuonoa vuonon perään ja huoltoasemien välillä pisimmillään jopa kolme tuntia ajoa.

    Äänikirjavinkkejä lapsille

    Äänikirjat tekee matkustamisesta niin paljon kivempaa! Meillä kuunnellaan paljon äänikirjoja autossa ja junassa. Lapset eivät pysty lukemaan tai katsomaan pädiä liikkuvassa ajoneuvossa – matkapahoinvointi iskee nopeasti. Ja kun se vatsanvääntö kerran alkaa, se ei meinaa loppua ennen perille saapumista. Äänikirjat onkin olleet meille loistavaa ajanvietettä pitkillä matkoilla. Automatkojen lisäksi etenkin esikoinen kuuntelee äänikirjoja iltaisin ennen nukkumaanmenoa, Pampula suosii iltaisin livelukemista. Tätä postausta varten me käytiin lasten kanssa läpi minun Storytelin kirjahyllyä (jutun lopussa tarkemmin siitä, miten me käytetään yhtä tiliä aikuiselle ja lapsille) ja pyysin molempia nimeämään kolme tämän hetkistä suosikkia.

    Jos sulla ei vielä ole Storyteliä käytössä, saat maksuttoman 30 päivän mittaisen kokeilun Storyteliin tästä linkistä. Kokeilu ei sido mihinkään.

    Äänikirjavinkkejä lapsille: 11-vuotiaan suosikkeja

    Esikoinen diggaa eniten sarjoista ja perustelu on aika itsestäänselvä: ”Kun löytää jonkun hyvän, ei tarvitse harmitella että se kohta jo loppuu!”

    Noin 10-vuotiaille ja sitä vanhemmille suunnattu Star Stable -sarja on freesi hevosaiheinen kirjasarja. Kaukana ovat ne ”vähän hömelö tallityttö ja komea huomattavasti iäkkäämpi, vakavasti otettava MIESratsastuksenopettaja” -asetelmat. Ja erittäin hyvä niin! Star Stable kirjoissa yhdistyy seikkailu, fantasia, ystävyys ja hevoset. Ruotsalaisen Helena Dahlgrenin kirjoittamasta sarjasta on ilmestynyt suomeksi viisi teosta äänikirjoina, ja niistä suurimman osan lukee Minttu Mustakallio. Monille tämä jännä hevosaiheinen seikkailuromaanisarja taitaa olla tunnettu ennen kaikkea tietokonepelinä: Suomessa Star Stablea pelaa netissä 200 000 tyyppiä.

    äänikirjavinkkejä lapsille sielunratsastajat sarja

    Neropatin päiväkirjat – aahh millaisen kulttisarjan Jeff Kinney on onnistunutkaan luomaan! Tätä sarjaa lukee Islannissakin melkein kaikki yli 8-vuotiaat. Esikoinen on lukenut kaikki islanniksi käännetyt teokset ja muutaman suomennoksen. Katsoimme vastikään Disney+-palvelusta Neropatti-elokuvan ja äänikirjoina näitä on kuunneltu meillä jo pitkään. Huippusuositusta sarjasta on ilmestynyt suomeksi äänikirjana jo hurjat 16 osaa. Kukin jakso on pituudeltaan hieman alta kaksi tuntia. Eli ei ihan heti lopu kuunneltava kesken. Reilu kolme Neropattia riittää kotivuonolta Reykjavikiin. Lukija on kaikissa sarjan teoksissa sama rento ääni: Toni Kamula.

    neropatti-sarja

    Elina ja Sofia -tubekaksikon kirjat. Tyttöjen kaikki kirjat on luettu meillä kannesta kanteen moneen kertaan – ja tottakai myös äänikirjaformaatissa. Itse asiassa esikoinen löysi Elinan ja Sofian Storytelissä kuuntelemansa äänikirjan kautta. Hän huomasi hauskannäköisen kirjan, alkoi kuunnella ja kirjaa kuunnellessa hän keksi, että tytöillä on tubekanvakin ja voisiko sitä katsoa. Siitä se sitten lähti. Elinan ja Sofian kirjoista Rohkeasti sinä! ja Kaikki on mahdollista ovat Elinan ja Sofian itsensä lukemia. Esikoiselle ja Pampulalle tuli pientä kränää siitä, kumpi saa nostaa nämä kirjat omalle listalleen. Me arvottiin, ja esikoisen arpa voitti. 🙂

    äänikirjavinkkejä lapsille

    Äänikirjavinkkejä lapsille: 6-vuotiaan suosikkeja

    Nuorempikin tykkää sarjoista (tuttu on helppo valita), mutta huomattavasti lyhyemmistä teoksista kuin esikoinen.

    Rudolf Rosvo -sarja. ”Tää on ihan sikahyvä, sun on pakko laittaa se listalle”, sanoivat molemmat yhteen ääneen. Roope Lipastin kirjoittama Rudolf Rosvo -sarja on julkaistu alunperin Storytel Originals -sarjana, eli näitä äänikirjateoksia pystyy kuuntelemaan vain Storytelissä. Mikä näissä kirjoissa kiehtoo? Kuulemma se, että Rudolfin perheessä kaikki ovat rosvoja paitsi poika itse. Rudolf ei halua olla rosvo, mutta kaikki hänen ympärillään ovat ja sitä perhe häneltäkin odottaa. Poika haluaisi vain käydä koulua, mutta perheen mielestä se ei ole alkuunkaan kannatettava idea. Tässä on ”aikuiset eivät hyväksy lapsensa omalaatuisia suunnitelmia” -problematiikka käännetty hauskasti ympäri. Rudolfeja on ilmestynyt 16, kukin jakso on reilu 20 minuutin mittainen ja lukijana kaikissa kirjoissa mainio Paavo Kerosuo.

    äänikirjavinkkejä lapsille rudolf kirjasarja

    Disneyn lyhyet sadut. Mulle tuli yllätyksenä, kuinka paljon Pampula on tykännyt kuunnella Disneyn kirjoja autossa. Meillä on kyllä kotona paljon Disneyn kirjoja, mutta äänikirjoina luulin ensin, että nämä eivät kiinnostaisi, koska suurin osa näistä tarinoista on pituudeltaan todella tynkiä: viidestä minuutista varttiin. Esikoiselle Disneyn lyhyet sadut eivät äänikirjoina enää uppoa, mutta jos on Pampulan vuoro päättää, hän valitsee Kolme pientä porsasta -teoksen, Olafin täydellisen kesäpäivän, Tuhkimon taikajoulun, Lystikkään lahjan (Lumikki), 101 Dalmatialaista tai jotain muuta niistä sadoista Disneyn kirjoista, joita Storytelistä löytyy. Mä luulen, että näissä kiehtoo tarinnoiden lyhyys: kun jokainen tarina kestää vain hetken, saa pian valita uuden ja se uudestaan valitseminen ja kirjahyllyn tallentaminen on hurjan kivaa!

    lyhyet äänikirjat disney

    Prinsessa Pikkiriikit (Hannele Lampela). Voi, tämä on niin ihana hahmo! Prinsessa Pikkiriikki ja hänen taikakoiransa nimeltään Makkara. Pikkiriikki työntää kukkapinnit nenään, leikkaa itse lettinsä veke ja hankkiutuu eroon vaatteista, joista ei tykkää. Aina yhtä mahtavan pahantuulinen mutta ei silti lainkaan ilkeä prinsessa. Tai siis eihän hän mikään oikea monarkki ole, mutta mitäs sen väliä. Pikkiriikki haluaa olla prinsessa, niin sittenhän hän on prinsessa. Äänikirjoiksi näitä rempseitä vauhtiprinsessakirjoja ovat lukeneet Elsa Saisio ja Sanna Majuri. Pikkiriikkejä on ilmestynyt äänikirjoina kuusi kappaletta, kukin teos on noin tunnin mittainen. Näiden kanssa ajaa mielellään Reykjavikiin asti.

    äänikirjavinkkejä lapsille pikkiriikit

    Voivatko kaikki perheenjäsenet kuunnella äänikirjoja yhtä aikaa?

    Riippuu tilaustyypistä. Storytelillä on olemassa Family-tilaus, jossa samaan parinkympin kk-hintaan kuuluu kahden aikuisen ja kahden lapsen kuuntelu- ja lukuoikeus. Jos jokaisella on oma laite, josta kuunnella, kaikki voivat silloin käyttää Storyteliä yhtä aikaa. Yksi kuukausimaksu, jokaiselle eri käyttötili ja oma kirjahylly, jonne voi tallentaa omia suosikkikirjoja kuunneltaviksi ja luettaviksi. Inasen kalliimpi Family Plus sisältää 3 aikuisten ja 3 lasten tiliä.

    Mulla itsellä on käytössä tavallinen Storytel-tili, koska meidän lapsilla ei ole omia älylaitteita. Meillä on käytössä maksuton Kids Mode -toiminto. Sen saa liitettyä jokaiseen Storytel-tiliin ilman lisämaksua. Lapsella on Kids Mode -tilassa oma henkilökohtainen kirjahyllynsä. Storytel antaa äänikirjavinkkejä lapsille sen perusteella, mitä hän on aikaisemmin kuunnellut tai lukenut.  Kids Mode on siis eräänlainen lapsilukko: se antaa turvallisen pääsyn lastenkirjavalikoimaan. (Eli lapsesi ei pääse kuuntelemaan sinun kirjahyllyysi tallentamia true crimen murha-, huumemaailma- ja väkivaltakuvauksia ja pehmopornoa.)

    Huom! Kun laitat Kids Mode -tilan päälle ensimmäisen kerran, sun tarvii luoda pin-koodi, jolla varmistetaan, että lapsi ei pääse vaihtamaan profiilia Kids Mode -tilasta ilman lupaa.

    lasten äänikirja

    Saat maksuttoman 30 päivän mittaisen kokeilun Storyteliin tästä linkistä. Samalta sivulta löydät myös muutamia muita äänikirjasuosikkejani.

    Täältä löydät lisää äänikirjalovea ja kirjavinkkejä:

    Koukuttavat, historialliset ja ihanan pitkät romaanit
    Rikollisen hyvää viihdettä (mm. kuratoimiani true crime -vinkkejä)
    Chick-lit on hauskaa ja älykästä

    Elämäkertoja, jotka ovat opettaneet minulle jotain uutta
    Dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa