Tänä talvena moni on kysellyt kirjavinkki-jutun perään, jossa suosittelisin islantilaisia kirjailijoita. Mahtava toive, kiitos! Islantilaisethan ovat perinteisesti kovia kirjoittamaan. Täällä julkaistaan eniten kirjallisuutta maailmassa henkilömäärään suhteutettuna. Oikeastaan koko maan 800-luvulta alkanut historia näkyy ja kuuluu nimenomaan tarinoissa: ensin suullisissa, 1200-luvulta eteenpäin nahoille kirjatuissa käsikirjoituksissa ja sitten myöhemmin printtitavarassa. Kirjakaupat mukavine kirjakahviloineen ovat Reykjavikissa auki joka päivä kello kymmeneen illalla. Todellista arjen luksusta!
Tässä jutussa suosittelen muutamaa omaa nykypäivän islantilaissuosikkiani. Jätän keskiaikaiset saagat ja Edda-runot tästä listasta pois – vaikka ne todellakin kuuluvat maailmankirjallisuuden klassikkoihin – ja keskityn vain uudempaan kirjallisuuteen. Ja kuten listat aina, tämäkin on rajallinen. Islantilaisia kirjailijoita on hyvin hyvin paljon enemmän kuin vain ne, joita tässä mainitsen. Jos teillä on itsellä islantilaisia kirjailijoita, joista tykkäätte paljon ja joita en ole tässä maininnut, jakakaa ilman muuta kirjavinkki tai pari kommentteihin, niin muutkin kiinnostuneet voivat löytää itselleen uusia suosikkeja. Islannin kirjallisuuskeskuksen nettisivuilta löytyy todella kattava lista, jossa on lueteltu suomeksi käännettyä tai suomeksi kirjoitettua islantilaiskirjallisuutta. Tuo lista tosin on vuodelta 2014.
Islantilainen rikoskirjailija Arnaldur Inðridason
Myyntilistojen kunkku ja tämän vuosituhannen Islannin tunnetuin ja myydyin kirjailija myös ulkomailla. Arnaldur kirjoittaa dekkareita, mutta on tärkeä pointti, että nämä eivät ole vain niin sanottuja perinteisiä juonivetoisia dekkareita. Arnaldurin tarinat ovat suuria kertomuksia maailmasta, Islannista, ihmisenä olemisesta ja kohtalosta. Arnaldur toistaa dekkareissaan hienosti vanhoja saagaperinteitä, jotka ovat antaneet kiehtoneet islantilaisia kirjailijoita läpi koko maan historian. Menneisyydessä, ehkä hyvin hyvin kauan sitten, on tapahtunut jotain, mikä on vaikuttanut monien ihmisten elämään pitkän aikaa – ja aiheuttaa rikoksen, jota sitten ryhdytään selvittämään. Arnaldurin kirjoista oppii tavattoman paljon Islannin yhteiskunnasta ja niistä asioista, joita ei perinteisistä matkailujutuista näe. Erlendur-poliisin mukaan nimetty sarja on todella tasokas ja suosittelen myös heille, jotka eivät Nestböistä välitä. Arnaldurin kustantaja Suomessa on Blue Moon ja Erlendur-sarjan teokset on suomentanut Seija Holopainen. Olen kirjoittanut tarkemmin kahdesta sarjan kirjasta täällä:
Arnaldur Inðridason: Menneet ja kadonneet
Arnaldur Inðridason: Jyrkänteen reunalla
Islantilainen rikoskirjailija Yrsa Sigurðardóttir
Ainoa islantilaiskirjailija, joka on viime vuosina pystynyt myyntimäärissä haastamaan Arnaldurin. Hänkin on tunnettu dekkareistaan. Yrsalta on suomennettu kahta sarjaa: yliluonnollisistakin ilmiöistä ammentavaa Thóra-sarjaa ja nyt tätä uudempaa Freyja-sarjaa. Jälkimmäisessä sarjassa päähenkilö Freyja on poliisin kanssa yhteistyötä tekevä lastensuojelun ammattilainen, joka auttaa poliisia rikosten selvittämisessä. Freyjan työpaikka on kirjoissa tämä Islannin Lastentalo, josta kirjoitin aikaisemmin juttua. Tietenkään Freyjan työ ei oikeasti vastaa Lastentalon ammattilaisten työtä, mutta paikka on toiminut sarjan innoittajana.
Freyja-sarjasta on käännetty kolme teosta, ja niistä uusin nimeltään Synninpäästö (Otava, suomentanut Tuula Tuuva) on siitä ihmeellinen dekkari, että juonen edetessä aloin olla tekijän puolella. Pimeimmissä ajatuksissani toivoin, että tappaisipa se ne kaikki, aivan jokaisen! Yrsaan minulla on läheinen suhde myös siksi, että kirjailijan suomalainen kustantaja pyysi minua taannoin lukemaan Freyja-sarjan ensimmäisen osan ja tekemään arvioni sen kiinnostavuudesta ja sisällöstä. Kannattaisiko se julkaista? Olin sitä mieltä, että ehdottomasti!
Yllättävä kirjavinkki Bergsveinn Birgisson
Musta viikinki on yksi viime vuoden puhutuimpia tietokirjoja Islannissa – ja miten upeaa, että se on käännetty suomeksi. Kiitos Bazar-kustannus (suomentanut Marjakaisa Matthíasson). Norjalaiselle kuninkaalle syntyy poika, joka näyttää vähän toisenlaiselta kuin keskimääräinen vaaleatukkainen viikinki. Poika saa nimen Geirmundur Heljarskinn eli Tummanahka. Hän muuttaa Islantiin ja hänestä kasvaa suuri ja pelätty hallitsija, mutta hänestä ei koskaan kirjoiteta omaa saagaa. Ei mitään sellaista kuin Egill Kalju-Grímurin pojasta tai Gréttir Väkevästä. Kuka tämä Tummanahka siis oikein on? Miksi hänestä ei ole juurikaan juttua perinteisessä historiankirjoituksessa? Kirjailija Bergsveinn kuuluu Tummanahan jälkeläisiin. Hän alkaa selvittää esi-isänsä tarinaa ja se ei olekaan sitten mikään ihan pikkuinen homma. Apuna kirjailijalla ovat paljon vanhoja asiakirjoja, moderni genetiikka ja huima määrä eri puolilta maailmaa koottuja tiedonjyviä. Kirja on massiivinen, mutta se tempaa mukaansa nopeasti. Kirjan lopussa on massiivinen lähdeluettelo.
Lyyrinen Sjón
Jos pitäisi nimetä kauneimpia tekstejä kirjoittavia islantilaisia kirjailijoita, Sjón nousisi listalla korkealle. Hän on paitsi kirjailija myös runoilija ja lauluntekijä ja ainakin islantilaiset muistavat hänet Sugarcubes-yhtyeestä, jossa myös Björk vaikutti. Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan on Skugga–Baldur (Like, suomentanut Tuomas Kauko). Se on minulle kaunein koskaan lukemani islantilainen kirja. Reilu 100 sivua pitkä proosaruno, lyyrinen kertomus, joka sijoittuu 1800-luvun islantilaiselle maaseudulle.
Vanhoissa islantilaisissa kansantarinoissa vilahtaa välillä hahmo nimeltä Skugga-Baldur. Se on eläin, jonka emo on kettu ja isä kissa. Siis epämuodostuma, joka on jäänyt elämään, koska on sattunut syntymään villinä luonnossa. Skugga-Baldurin serkku, jonka isä on kettu ja äiti kotikissa, taas ei yleensä selviä syntymäänsä pidemmälle. Yhteiskunnalla kun on ollut tapana karsia kaikki erilaiset joukoistaan:
”Ennen kuin ne ehtivät päästää ensimmäistäkään parkaisua, kätilö sulki niiden nenän ja suun palauttaen hengen takaisin siihen suureen sielujen kattilaan, josta koko ihmiskunta on kauhottu.”
Skugga-Baldur puhaltaa menneestä mutta suunta on meihin täällä nyt. Se pohtii, kenellä on oikeus elää ja kenellä siitä oikeus päättää. Kirja on rankka mutta se on kaunis, kuin iso upea maisemamaalaus jonka takaa kurkista peto. Siis ihminen.
Postmodernisti Vigdís Grímsdóttir
Ensimmäinen koskaan lukemani islantilainen romaani, jonka on taidokkaasti kääntänyt Tapio Koivukari. Z – rakkaustarina (Like) on yhtäaikaa kaunis ja ihan hullua suihketta. Se kuvaa kahden naisen rakkaustarinaa, joista toinen, Anna, on kuolemansairas, joka jättää puolisonsa ryhtyäkseen väistämättä lyhyeen suhteeseen Z:n kanssa. Kaiken muun ohella Anna haluaisi kehittyä runoilijana, mutta aika ei tahdo riittää. Kirjan sivulla olevat hapuilevan huonot (tai no, minua ne kyllä miellyttivät) runot korostavat kaiken keskeneräisyyttä ja kesken jäämistä.
Tietokirjailija ja lastenkirjailija Andri Snær Magnason
Yksi kirjavinkki pitää lastenkirjojenkin puolelta tähän juttuun nostaa, sillä Tarina sinisestä planeetasta (Pieni Karhu, suomentaja Tatja Pirinka) on kerrassaan mahtava lasten fantasiaseikkailu. Ne jotka ovat Pikku Prinssinsä lukeneet ja siihen ihastuneet, kiintyvät varmasti myös tähän kirjaan.
Kaukana avaruudessa sinisellä planeetalla asuu vain lapsia. He elävät onnellista ja tyytyväistä elämää aina siihen asti, kunnes eräänä päivänä rauha rikkoutuu omituisen pölynimurikauppiaan laskeutuessa isolla raketilla lasten keskuuteen. Hän tuo lasten arkeen kaikenlaisia keksintöjä, kilpailunaihetta ja meteliä. Upea tarina, jota aikuinen lukee Pikku Prinssin tapaan myös ihan itselleen. Andri Snær tunnetaan Islannissa etenkin perusteellisista ja taidolla kirjoitetuista asiaproosateoksista, joissa möyhitään muun muassa maan energiapolitiikkaa ja ilmastonmuutosta.
”Islantilainen kirjailija” eli Hallgrímur Helgason
Islannin tunnetuimpia nykykirjailijoita, toimittajia ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija Hallgrímur Helgason tunnetaan ainakin ulkomailla parhaiten kulttikirjastaan 101 Reykjavík, josta tehtiin myös samanniminen elokuva. Halusin tässä nostaa esille Hallgrímurin suomennoksen Islannin kirjailija (Otava, suomentanut Juha Peura), joka käsittelee riemastuttavan rienaavasti islantilaista kansalliskirjailijaa Halldór Laxnessia. Kirja aiheutti ilmestyessään pienen kohun, koska aikaisemmin kukaan ei ollut vitsaillut Nobel-voittaja Laxnesilla kuten Hallgrímur tekee tässä kirjassa.
Tässä kirjassa Laxnessia muistuttava henkilö on kirjailija nimeltä Einar, joka herää ”kirjasta”, joka muistuttaa kovasti Nobel-voiton saanutta Laxnessin teosta Läpi harmaan kiven. Tuon Nobel-voittajateoksen päähenkilö on köyhä ja itsenäinen lammaspaimen Bjartur, joka pitää lammasta hyvinvointinsa lähteenä. Lampaan eteen tehdään kaikki eikä yhtään vähempää. Kirja on tarina loputtomasta taistelusta, jota Bjartur käy vapautensa puolesta. Bjartur on karikatyyri islantilaisesta, joka haluaa pärjätä ilman muiden apua. Hän pitää jääräpäisesti kiinni omasta mielipiteestään, jonka mukaan yhteiskunnan hyvinvointi tulee lampaista. Hän haluaa asua maalla lampaidensa kanssa ja olla viimeiseen hengenvetoon itsenäinen. Tämän itsepäisyyden takia kaikki ihmiset hänen ympärillään ajautuvat köyhyyteen ja kuolevat. Bjartur tappaa perheen lahjaksi saadun lehmän, koska se on lahja ja lahjan mukana tulee aina joku velvoite. Lehmä saa mennä, vaikka sen maidolla olisi pystynyt ravitsemaan nälkiintynyttä perhettä.
Islannin kirjailija vitsailee tämän kansallisikonin kustannuksella ja voi että sitä on riemastuttavaa lukea! Islannin kirjailijan voi lukea, vaikka ei olisi tuota Laxnessin Nobel-teosta lukenutkaan, mutta enemmän siitä tietysti saa irti, jos viitattu teos on entuudestaan tuttu. Yhtä kaikki: tämä Hallgrímur Helgasonin teos on loisteliasta luettavaa etenkin kirjallisuusfaneille.
Konkarikirjailija Einar Már Guðmundsson
Einar Már Guðmundsson on julkaissut paljon ja suomennoksiakin on kertynyt aikamoinen pino. Oma suosikkini Einar Márin tuotannosta on hänen luultavasti tunnetuin teoksensa Kaikkeuden enkelit (Like, suomentanut Tuula Tuuva), joka kestää monen monta lukukertaa. Kirjan suurta suosiota on siivittänyt kirjasta tehty samanniminen elokuva ja Islannin kansallisteatterissa esitetty näytelmä.
Kaikkeuden enkelit kertoo Pállista, joka sairastaa skitsofreniaa. Vaikka aihe on vaikea, kirjan kansiin laitettu tarina on toiveikas ja välillä jopa hyväntuulinen. Teos on läpeensä empaattinen ja sisältää äkkinäisiä naurunpyrähdyksiä aiheuttavaa tilannekomiikkaa. Mutta mikä tärkeintä: kirjassa ei naureta sairaudelle vaan sairauden kanssa.
Islantilainen runoilija Gerður Kristný
Kun listaa islantilaisia kirjailijoita, ei voi jättää mainitsematta Gerður Kristnýä, tämän hetken ehkäpä tunnetuinta islantilaisrunoilijaa. Viime vuonna häneltä ilmestyi suomennos Surmavirsi (kustantaja Enostone, suomentaja Tapio Koivukari), jossa kaikuvat päällekkäin islantilainen muinaisruno ja nykypäivässä tapahtuva huumemurha. Gerður Kristný on älyttömän taitava tuomaan vanhoja tekstejä nykymaailman tapahtumiin. Tässä tarinassa hän kertoo muinaisen runoelman muodossa tarinan Reykjavikin hämäriin nurkkiin sijoittuvasta huumeiden ja väkivallan maailmasta. Hyvin harvasanainen ja harkittu, hieno lukukokemus. Erinomaisesti suomennettu. Gerður Kristný oli muuten vakkariasiakas Reykjavikissa pitämässämme Suomi-kaupassa. Tosi kiva tyyppi – ja hyvä maku 🙂
Nyt kirjavinkki-kirjoitusvuoro on teillä! Kertokaas, mitä islantilaisia kirjoja olette viime aikoina lukeneet ja mistä pitäneet. Olisi mahtavaa kuulla ja jatkaa keskustelua tästä aiheesta. Heyrumst!
