Huvila meren rannalla

Siinähän kävi sitten niin, että ostimme äsken talon täältä maalta ja meillä on nyt huvila meren rannalla. Tänään käytiin allekirjoittamassa paperit talosta, jonka keittiön ja olohuoneen ikkunoista näkyy tämä maisema (kunhan ikivanhat ikkunat on vaihdettu uusiin).

Länsivuonot Islanti huvila meren rannalla

Ei varmaan yllätä ketään, että me ollaan viihdytty täällä Länsivuonoilla älyttömän hyvin. Emme ole joutuneet luopumaan oikein mistään – paitsi Reykjavíkissa asuvien sukulaisten ja ystävien seurasta – mutta saaneet arkeen paljon enemmän tavallisia ja kivoja jokapäiväisiä juttuja. Tuntuisi ihan pimeältä nyt lähteä täältä, kun kaikki tuntuu niin mukavalta ja hyvältä, korona-aikakaudesta huolimatta. Ja Reykajvík on kuitenkin puolen tunnin potkurikonematkan tai kuuden tunnin ajomatkan päässä. Eli tänne nyt jäämme, ainakin joksikin aikaa.

Kun katsoo arkeaan taaksepäin, yllättyy, kuinka outoja polkuja oma elämä joskus kulkee. Pari vuotta sitten tulimme tänne työmatkalle, sen jälkeen Länsivuonot valittiin vuoden parhaaksi luontomatkakohteeksi ja nyt me asumme täällä. Tsäp-tsäp.

Länsivuonot huvila meren rannalla

Olemme kävelleet tämän talon ohi kymmeniä kertoja. Olemme talsineet siitä Pampulan päiväkotireissuilla, kävellessämme viikonloppuisin rannalla, lenkkeillessä ja pyöräillessä. Se on tämän vanhan kylän eli Ísafjördurin keskustan merenrantaraitti ja tämä talo on ihan siinä keskellä. Huomasin viime syksynä, että huvila meren rannalla on tullut myyntiin ja koska tunsin talossa asuvan naisen Reykjavikin-ajoilta, kutsuin itseni kylään katsomaan asuntoa. Ei minulle jäänyt talosta mieleen mitään muuta kuin tuo pienistä ikkunoista avautuva maisema Pohjoiselle Atlantille, seuraavan vuonon rannoille ja sitten taas niin kauas kunnes meri ja taivas ovat niin samanvärisiä, ettei kukaan osaa sanoa, mistä mikäkin alkaa.

Olimme puolison kanssa heti samaa mieltä siitä, että tällaista keittiönikkunamaisemaa ei tule vastaan ihan joka päivä. Ostimme siis ennen kaikkea maiseman. Kolmikerroksinen talo on vanha kuin piru ja ikkunat lahot – 120 vuotta vanha kohde joka vaatii paljon uudelleenjärjestelyä ja remonttia (aijjettä), ikkunat pitää vaihtaa heti ja vähintään pari seinää kaataa. Mutta kun se puolisokin jäi juuri tässä työttömäksi, niin sehän voi nyt remontoida tätä ihan täyspäiväisesti! Tein tulevia juttuja ajatellen jo ihan oman kategoriankin tälle projektille, pienellä vitsillä se on nyt huvila meren rannalla.

Huvila meren rannalla länsivuonot islanti

Ajoitushan on mitä parhain! Hieno aika ottaa lisää asuntolainaa. Hieno juttu aloittaa taas remontointi alusta. Hehhehhhhhhh…. Mutta se keittiöstä ja olohuoneesta avautuva maisema. Se on niin ainutlaatuinen, että siihen me sitten ihastuimme ja päätimme, että kyllä me nyt kerran vielä jaksetaan muutama seinä kaataa, sisäpintoja maalata, kylppäri remontoida, ulkoseinät korjata, sauna rakentaa… Kun on se maisema!

Kuvat: remonttireiska

Teemat
Poimintoja Blogista:
Satu Rämö kirjailijakuva
Kirjailijan työ

Satu Rämö – kirjailijavierailut

📚Satu Rämö – kirjailijavierailut syksyllä ja talvella 2024 📚 Olen koonnut syksyn ja talven 2024 kirjailijavierailut tähän juttuun. Lukijoiden kohtaaminen on minulle kirjailijantyössä tärkeää. Ensin

Lue lisää »
Yleinen

Viesti meni perille

Tässä on nyt viikko lomailtu leppoisissa, helteisissä tunnelmissa. Oli siis jo korkea aika ottaa vähän kipinää. Aivot saa nopeasti kiehumispisteeseen, kun joutuu taistelemaan itsensä kanssa

Lue lisää »