Minua haastateltiin taannoin KaksPlussaan. Juttu ilmestyy ensi vuoden alussa. Yksi haastattelun aiheista koski lasten kasvatusta. Mikä on minulle lasten kasvattamisessa tärkein tavoite? Löi hetken aikaa ihan tyhjää. Ööööööh, tuota noin. Että mikä se olisikaan se tärkein oma kasvatusperiaate.
Kun ei tiedä mitä sanoa, kannattaa lainata toisten ajatuksia. Mieleeni juolahti yksi erinomainen viisaus, joka toistuu meillä kotona iltasatukirjan ääressä melkein joka ilta.
Maailman tulevaisuus riipuu siitä, kuinka pienimpiä kohdellaan.
Taisin sanoa jotain sen suuntaista: että on ihan sama häviääkö penaali, kaatuuko maitolasi tai nukkuuko joskus pommiin. Kaikista tärkeintä on se, kuinka pienimpiä kohdellaan. Että lapsi pystyisi samastumaan muiden tilanteeseen, hämmästelisi erilaisuutta mutta ei ilkkuisi sitä ja muistaisi aina pitää niiden puolta, jotka tarvitsevat apua. Silloin olisin hirvittävän tyytyväinen.
Ehkä osa teistä arvaakin jo, mistä tuo nyysimäni lainaus on peräisin. Se kertoo Vaaksanheimolaisista. Vaaksanheimolaiset ovat muutaman sentin kokoisia pieniä ihmisiä, jotka sattumusten kautta muuttavat asumaan kahden mukavan tytön, Onnelin ja Annelin, suloiseen kotiin Ruusukujalle.
Vähän noloa tunnustaa, että minä tutustuin Onneliin ja Anneliin vasta ihan pari vuotta sitten. Vaikka nämä ovat ihan klassikkoja! Äitini lähetti lapsille postissa läjän suomalaisia dvd-elokuvia ja yksi nousi heti sekä minun että esikoisen suosikiksi. Elokuvan nimi oli Onneli ja Anneli. Elokuvaa katsellessamme huokailin, että miten minä en ole tätä aikaisemmin tajunnut etsiä käsiini! Jo ne pelkät elokuvien tunnusmusiikit ovat niin kamalan kauniita ja osuvia:
Maailma on kaunis ja hyvää elää sille, jolla on aikaa, aikaa unelmille ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.
Hankin saman tien ne kaksi muuta Onneli ja Anneli –elokuvaa (Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen ja Onnelin ja Annelin talvi) ja kirjan Onnelin ja Annelin kootut kertomukset (WSOY), johon on koottu tyttöjen seikkailuja yli 300 sivun verran.
Onnelin ja Annelin on luonut suomalainen lastenkirjailija Marjatta Kurenniemi (1918-2004). Päähenkilöinä ovat hyväntahtoiset mutta päättäväiset ja itsenäiset tytöt, joilla molemmilla on vähän kummallinen perhe. Toisen vanhemmat ovat eronneet eikä vanhemmista kumpikaan ole juuri koskaan kotona. Toisella taas on niin monta siskoa ja veljeä, että äiti ei edes huomaa, jos yksi lapsista puuttuu. Niinpä Anneli ja Onneli muuttavat kahdestaan asumaan yhteiseen kotiin ja pääsevät mukaan kaikenlaisiin seikkailuihin.
Tarinoissa tavataan ilkeä orpokodinjohtaja ja puolustetaan orpolapsia, vietetään peukalonkokoisten ihmisten kanssa pikkujoulua ja tutustutaan naapurissa säästöpossuja valmistavaan naiseen ja naapurissa asuvan kahden hauskan tädin hoitamaan puutarhaan, jossa kasvatetaan vappupillejä, ilotulitteita ja joulukoristeita.
Jokaisessa tarinassa on pieniä pahiksiakin: varkaita, ahneita ja keinottelijoita, mutta heissä kaikissa on sama yhteinen tekijä. Ihmiset tekevät vääryyksiä, koska heitä on itseään kohdeltu väärin. Ilkeily ei vie pitkälle, se vain lisää ilkeilyä.
Tytöt pelastaa pinteestä ja tekee onnellisiksi uudet näkökulmat, ennakkoluulottomuus ja rohkeus uskoa hyvään.
Nämä mahtavat taikaa ja realismia yhteen punovat hyväntuuliset tarinat on kerrottu erinomaisesti. Kurenniemen lauseesta kauniin ja erityisen tekee pikkuinen koukeroisuus, välillä hieman kummallisilta tuntuvat lauserakenteet ja nokkelat uudet sanat.
Olemme hyvin iloisia ja vähän surullisia myös.
Olin aivan uupuneena istahtanut ohi leijailevalle jakkaralle, ja kun vihreä karamelli vieri ohitseni, ojensin hajamielisenä käteni ja poimin sen suuhuni. Sitten en muista enää mitään.
Entä minkälaista unta te näitte, herra pääylioikaisuinsinööri?
Samaan aikaan kun äitini laittoi dvd-lähetyksen meille kotiin, muistan Hannen joskus jossain blogipostauksessaan kehuneen Kurenniemen kerrontaa. Siksi luinkin suurella mielenkiinnolla Hannen uusimman kirjapostauksen, jossa hän listaa kirjavinkkejä lapsille.
Olemme kahlanneet tuon kolmesataasivuisen Onneli ja Anneli -teoskokoelman läpi jo monen monta kertaa ja katsoneet elokuvat kymmeniä kertoja. Mutta meistä kumpikaan ei osoita mitään kyllästymisen merkkejä. Onnelia ja Annelia on aina mukava lukea. Tasokas kieli tekee ääneen lukemisesta ja kirjojen kuuntelemisesta mukavan hetken. Jos kuitenkin joskus kaipaa hieman vaihtelua, kannattaa tsekata myös tuo Hannen uusi lista.
”Kaikkein tärkeintä on ilo!”
