Kiipeilyseinä lapselle

Kiipeilyseinä lapselle on ollut kodissamme menestys! Esikoislapsemme sai kiipeilijäisältään 3-vuotislahjaksi boulderointiseinän omaan huoneeseensa. Jotenkin huojentavaa, että viimeistään nyt yhteisten lomien kiipeily- ja varmistuspaine on nyt lopullisesti poissa nivusistani. Pian nuo kaksi nimittäin treenaavat yhdessä. Kuopuksen synnyttyä myös hän on ollut iloinen kiipeilyoppilas ja seinällä roikkuja.
Kiipeilyseinän rakentaminen itse ei ollut kovin vaikeaa. Projekti vei pari iltapäivää maalin kuivumisineen. Ostimme puutavarakaupasta puolitoistametriä leveän ja kolmisen metriä korkean palan 1,5 senttiä paksua vaneria. Kiipeilyotteet tilattiin Atomikilta. Reippaan värisiin sammakoihin, autoihin, sydämiin ja pääkalloihin matsasi kirkkaanvihreä, jolla mies maalasi vanerin kolmeen kertaan. Otteet laitettiin kiinni kuivuneeseen levyyn, joka lopuksi pultattiin paksuilla ruuveilla kiinni lastenhuoneen seinään.
Jalka junalle, käsi sydämelle.
Olemme sopineet seinän käyttöön liittyen kahdesta säännöstä. Sormia ei saa koskaan eikä ikinä tunkea ruuvin kannassa oleviin reikiin, eikä kiipeilyseinälle saa mennä yksin. Koska veikkaan, että ainakin jälkimmäistä sääntöä joskus rikotaan, hankimme kiipeilyseinän alle paksu boulderointipatjan – siis sellaisen paksun alustan, jota kallioilla ilman valjaita kiipeävät käyttävät pehmukkeena.
Puoliväli.
Lasten kiipeilyseinä on ehdottomasti paras lastentavarahankinta, mitä olemme tehneet. Kersa on seinään ihan lovena. Se haluaa kiipeillä päivittäin. Joka kerta se haluaa oppia uusia otteita ja reittejä, ja aina kun joku homma menee kohdalleen, se haluaa näyttää isälleen. Kiipeilyseinä on lelu, johon ei kyllästy koskaan. Seinällä leikkiessän lapsi  kokee onnistuvansa ja kehittyvänsä treenatessaan, ja se haluaa jatkuvasti oppia lisää. Seinä muovaantuu myös kätevästi erilaisiin roolileikkeihin. Siisteintä on leikkiä Lumikkia ja pinkoa kuningatarta vertikaalisti karkuun.
Yksityiskohtaiset kiipeilyseinän rakennusohjeet löytyy vaikka täältä.
Teemat
Poimintoja Blogista:
Yleinen

Tällainen oli vuosi 2017

Viisi asiaa, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen viime vuodesta ilman etukäteissuodatusta ja  sen tarkempaa pohdintaa.  1. Helpompi lapsiperhearki eli kasvavat lapset. 2. Kirjat ja podcast. 3.

Lue lisää »
Yleinen

Issikkavaellus lapsen kanssa

Muistatteko kun vielä viime vuonna olin vakaasti sitä mieltä, että en ehkä koskaan uskaltaisi ottaa omaa lastani mukaan hevosharrastukseen? Ratsastus kun ei ole mikään riskitön

Lue lisää »