• Elämän seesteisintä aikaa!

    Kyllä niistä kuuden vuoden takaisista tapahtumista on sittenkin joku muistijälki. Palasi nimittäin taas kirkkaana mieleen se mieltä nostattava ajatusleikki pulujen potkimisesta. Ah.

    Tässä raskaanaolossa ei nimittäin ole mitään v*tun järkeä! Eilisiltana vedin jostain ihan järjettömästä syystä kilarit koko perheelle ja painuin nukkumaan kesken kaaoksen. Aamulla heräsin puoli viisi enkä saanut enää nukahdettua. Kotona hipsiminen kiristi hermoja. En pystynyt jauhamaan kahvipapuja tai tekemään aamupalasmoothieta, kun jo pelkkä murojen rouskunta kaikui aavemaisesti seinissä. Tai ainakin omissa korvissani. Pyörittelin siinä aikani peukaloita ja koitin keksiä jotain tekemistä.

    Sitten muistin, että ekat treenithän on aamukuudelta. No lähdin sitten sinne vetämään leukoja. Minä, joka en voi edes kestää aamu-urheilua. Kello 11 on juuri ja juuri niillä rajoilla.

    Ja nyt kello on puoli kahdeksan, takana 52 leukanvetoa (tosi paksulla kuminauhalla), 1,2 km juoksulenkki ja 63 kahvakuulaheittoa. Olen jo taas takaisin kotona, käynyt suihkussa ja rouskuttanut päivän toisen kulhollisen lesemuroja ja noi muut nukkuvat vieläkin! Heräisivät jo, että voisi pyytää anteeksi sitä eilistä. Ehkä pitäisi tehdä niille aamiainen valmiiksi. Tai jotain.

    Tämän pitäisi olla sitä seesteistä aikaa – joo todella.