• Hyppy, hyppy, lirahdus

    Osallistuin viime viikolla naruhyppelykurssille. Crossfit-harjoituksissa hypitään usein narulla ja tehdään tuplahyppyjä eli double underseja. Vihaan niitä. Pitää hypätä tarpeeksi korkealle, että naru ehtisi yhden hypyn aikana kahteen kertaan jalkapohjien alta. Voin kertoa, että minulla ei todellakaan ehdi paitsi pissa punttiin.

    Kun amerikkalainen JumpNrope tuli viime viikolla vetämään Reykjavíkin salille tuplahyppykurssia, ilmoittauduin mukaan, koska halusin vihollisesta yliotteen. Varotoimenpiteenä en juonut ennen treenejä mitään yli kahteen tuntiin. Kolmen tunnin yhtäjaksoisen hyppimisen jälkeen oli heikko olo. Vaikka onnistuin piiskaamaan narusta kolme peräkkäistä tuplahyppyä, en pystynyt vapinan takia nauttimaan tuloksesta ollenkaan.

    Nestehukasta johtuva heikotus kesti monta tuntia ja oli niin kamala kokemus, että toista kertaa en siihen lähde. Mutta en kyllä suostu olemaan kolmekymppinen housuunpissijäkään, joten mikäköhän neuvoksi?

    Miehiä sama ongelma ei tunnu vaivaavan, tai ainakaan he eivät puhu siitä. Naisten pukuhuoneessa sen sijaan kuulin useammaltakin kurssille osallistuneelta naiselta saman stoorin: double undersit ovat kamalia, koska hyppy, hyppy, lirahdus. Ja niin edelleen. Litsläts. Meillä kaikilla on yksi yhteinen tekijä: lapsia.

    Villi arvaukseni on, että syy löytyy lantionpohjan lihaksista, jotka ovat löystyneet paksuilun aikana tai synnytyksessä. Tuntuu järjettömältä, että omasta synnytyksestä on kohta viisi vuotta, mutta pissapuntti ilmestyy vasta nyt. Juuri nyt, kun olen parhaimmassa fyysisessä kunnossa kymmeneen vuoteen. Tosi loogista alkaa kusta housuihiinsa, kun on viimein saanut vyötärönsä takaisin.

    Jos syy löytyy lantionpohjanlihaksista, ongelmasta voisi kaiketi päästä eroon treenamalla. Olen patalaiska tekemään minkäänlaisia lihasharjoitukusia kotona. Treenisalilla voisi kuitenkin suorituksen jälkee pistää peliin ylimääräiset viisi minuuttia ja tehdä muutaman sarjan strategisia paikkoja vahvistavia harjoituksia. Pitäisi enää keksiä, että minkälaisia harjoituksia. Netistä löytyy kymmeniä erilaisia vinkkejä ja niiden keskinäisestä paremmuudesta on vaikea ottaa selvää. Kysynkin nyt, että onko kenelläkään muulla ollut riesana sama vaiva, ja mitkä liikkeet teitä ovat jeesanneet?

  • Luisteluradalla lapsen kanssa

    Mitä tehdä viikonloppuna, kun karmean sään takia ulos ei voi mennä eikä hoplop-tyylinen puuhakeskus ole vaihtoehto? Jotain on kuitenkin keksittävä, sillä kaksi päivää sisätiloissa ajaa porukan murisemaan toisilleen. Ei siellä uimahallissakaan voi ihan koko viikonloppua viettää. Tai jäätelökioskilla tai leffaa katsoen. Talvisin vaihtoehdot käyvät näillä leveyspiireillä aika vähiin. Viime viikolla lapsi ryhtyi proaktiiviseksi ja ehdotti, että mitä jos mentäisiin viikonloppuna luistelemaan. Se oli nähnyt jossain lastenpiirretyssä taitoluistelijahiiren ja haluaisi nyt olla samanlainen.

    No miksipä ei. Tosin yritin etukäteen varoitella, että  luistelu on sitten ihan pirun vaikeaa. Pitää kaatua joku tuhat kertaa, ennen kuin homma alkaa sujua. Piruetteihin on sairaan pitkä matka. 
    ”Joo ei se haittaa”, tyyppi vastasi ja kaivoi vaatekaapistaan toppahousujen päälle mekon, koska taitoluistelijalla kuuluu olla jotain röyhelöitä. Oh well.
    Jäähallilla kersa yllätti päättäväisyydellään. Sitä ei näyttänyt kaatuilu harmittavan. Useita kertoja se keräili itseään jäältä ja kömpi joka kerta takaisin ylös. Posket punaisena se vannoi yrittävänsä vielä kerran ja vielä kerran ja vielä kerran. 
    Kun sterkoissa soi Beyonce, valot himmenivät ja jäähallin diskopallo (joo, Reykjavíkin jäähallissa on katossa vakiovarusteena diskopallo) alkoi heittää värikuvioita jään pintaan, kersa kiihdytti vauhtia. Minulla oli persposket krampissa ja varpaat jäässä ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Lapsi  huiteli jäällä rollaattoria muistuttavan luistelutuen kanssa puolitoista tuntia, ja se piti silti kantaa ulos. 
    Minulla on vähän sellainen fiilis, että jäällä nähdään vielä.