Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
  • Mitä kirjailija tienaa eli voiko kirjoittamalla elää

    Voiko kirjoja kirjoittamalla elää eli mitä keskimäärin kirjailija tienaa ja mistä palkka muodostuu? Ensimmäiseen kysymykseen on kaksi selkeää vastausta. Voi. Ja sitten se toinen: Ei voi.
    Jos on Jo Nesbö, Ilkka Remes (eli Petri Pykälä), J.K. Rowling tai joku sellainen vastaava oman markkinansa megastara, jonka kirjamyynnit lasketaan sadoissatuhansissa ja miljoonissa, niin kyllä sitten kirjailijana voi elää, leveääkin elämää ja voi sanoa että kirjailija tienaa HYVIN.
    Suomessa myyntimäärät vain ovat kovin pieniä, koska meitä kirjojen ostajia on niin vähän. Kymmenellä tuhannella myydyllä kovakantisella pääsee Suomessa bestsellerlistalle ja saa noin 25 000 euron vuosimyyntitulot. Suomen Kirjailijaliitoin mukaan vuonna 2018 kaunokirjailija tienasi vuodessa keskimäärin noin 3 800 euroa.
    Mutta eipä sekään koko vuodelle jaettuna kuukautta kohden ihan kamalan isoa summaa tee. Sitäpaitsi tuohon kymmeneentuhanteen myytyyn kappaleeseen ei vuoden aikana kovin moni kirjailija edes pääse. Jo 4 000 myytyä kappaletta on paljon.
    Omat kirjani ovat myyneet vuositasolla keskimäärin muutamia tuhansia kappaleita, mitä pidän jo oikein hyvänä saavutuksena. Islantilainen voittaa aina -kirjaa oli tämän vuoden maaliskuuhun mennessä myyty häkellyttävät 12 000 kappaletta. Sehän on jo ihan hurjaa suorastaan! Mutta siihen lukuun sisältyykin sitten kaikki mahdollinen kirjan ilmestymisvuodesta asti: kovakantiset, pokkarit, e-kirjat ja äänikirjat. Kolmesta viimeisestä tulee vähemmän tuloja per kirja kuin kovakantisesta. Tili ei siis ollut ison omakotitaloremontin suuruinen.
    Eli kun noita lukuja katsoo ja yhteen ynnäilee, niin huomaa aika pian, että tällainen suhteellisen tavallisia määriä myyvä ahkera kirjailija ei kovin leveästi myyntituloilla voi Suomessa elää.
    Kehaisin itseäni ahkeraksi, koska julkaisen noin yhden ja parhaimmillaan kaksi teosta vuodessa. Jos julkaisisin vähemmän, ei tässä hommassa toimeentulon kannalta olisi sitäkään järkeä mitä siinä nyt on.
    Hommahan on niin, että mitä enemmän kirjoittaa kirjoja, sitä todennäköisempää on, että kirjoja kirjoittamalla voi ansaita tarpeeksi rahaa mukavaan elämään.
    Kirjailijan kirjoista syntyvät ansiot eivät tule yksinään kirjamyynnistä eli myydyistä kappaleista vaan siihen vaikuttaa pari muutakin asiaa.

    Mitä kirjailija tienaa: myyntitulot, apurahat ja lainauskorvaukset

    Suomessa on kaikin puolin upea kirjastojärjestelmä, josta meidän on syitäkin olla ylpeitä. Se on kirjaston käyttäjien, kulttuurin ja alueen ihmisten henkisen hyvinvoinnin lisäksi hirmu tärkeä myös kirjailijoille. Kiitos ahkeran lobbaustyön nykyään jokaista suomalaisesta kirjastosta lainattua kirjaa kohtaan tekijälle napsahtaa 0,26 € korvauksia. Kymmenen kirjalainaa on siis enemmän tuloa kuin yksi kovakantinen tai kolme äänikirjaa. Eli summa ei ole enää mikään ihan häviävän pieni.
    Mitä enemmän kirjoittaa, sitä enemmän on omia kirjoja kirjaston hyllyssä ja sitä enemmän niitä lainataan ja sitä enemmän niistä saa lainauskorvauksia. Minulle tulee vuodessa lainauskorvauksia sen verran, että niistä muodostuu noin neljän viikon palkka. Se on jo ihan kivasti.
    Sitten on apurahat. Mitä enemmän kirjoittaa ja mitä pidempään on kirjoittanut, sitä todennäköisempää on, että alkaa saada jossain kohtaa apurahoja. Esikoiskirjalle apurahan saanti on vaikeinta. Hakijoita on tsiljoonia, korkki on tiukassa ja apurahan myöntäjien on vaikeaa ottaa kantaa siihen, minkä teoksen kirjoittamiseen apurahaa kannattaa antaa. Kun kirjoja on takana enemmän, on helpompi saada apurahoja, koska kirjailijaa pidetään tuottelijaana.
    Olen hakenut apurahoja joka vuosi vuodesta 2009. Ensimmäisen sain muistaakseni vuonna 2011 ja se oli tosi pieni. Ensimmäinen apuraha on usein noin  500–1 500 euroa. Jatkoin kirjoittamista, tein loppuun kaikki ne hankkeet mihin olin apurahoja hakenut (aah, olenpa ollut tunnollinen!) ja raportoin ne apurahanantajille ajoissa. Säännöllinen pakertaminen tuotti tulosta: vuonna 2013 apurahoja alkoi tulla joka vuosi. Summat eivät ole olleet hirvittävän suuria, yleensä ne takasivat noin kuukauden tai parin työrauhan.
    Vasta tänä keväänä sain ensimmäisen ison apurahan, joka mahdollistaa muutaman kuukauden mittaisen keskittymisen pelkästään kirjan kirjoittamiseen. Olen vieläkin ihan soikeana onnesta, että puolivuotisapuraha osui tällä kertaa omalle kohdalleni.
    Lainauskorvausten ja apurahojen yhteenlaskettu summa on vienyt minut laskennallisesti viime vuosina jo noin 2,5 kk:n palkoille. Kun siihen päälle lisää myyntivuoden tulot, se tuo pottiin noin 1,5 kk verran lisää palkkaa.
    Kirjailijan työssä olen päässyt tilanteeseen, että kirjailijan palkka riittää kohdallani noin neljä kuukautta vuodessa.  Nopeampaa en pysty julkaisemaan, eli näillä myyntimäärillä summaa on vaikea saada ylöspäin.
    Eli: ei se kirjailijan työ minulla yksinään mitenkään riitä elämiseen, vaikka siitä useampi tonni vuodessa tilille tipahtaakin.
    Vaikka joskus tulisikin se megamenestys, joka myisi yhtenä vuonna 30 000 kappaletta, ei se silti riittäisi elannoksi asti, vaikka jokainen myyty kirja toisikin omaan taskuun tekijänkorvauksia 2,5€.
    Onhan 75 000 euroa jo hurjan paljon rahaa ja aika läski summa ollakseen kirjailijan palkka vuodessa. Mutta se on kuitenkin vain yksi vuosi. Jos jättäisin kaikki muut työt sinä vuonna tauolle, pitäisi monta asiaa aloittaa aivan alusta sen jälkeen, kun sen yhden hyvän myyntivuoden myyntirojaltit on käytetty asumiseen ja ruokaan.
    Eli vaikka joku kirjoistani myisikin joskus tulevaisuudessa ihan törkeän hyvin, olen sen verran riskinkarttaja, että en uskaltaisi laittaa kaikkia munia samaan taskuun ja lähteä polulle hyppimään täyspäiväisenä kirjailijana. Pelkäisin kuitenkin sitä, että jos seuraava kirja ei myisikään yhtä hyvin, mistä elanto silloin tulisi. Apurahat ovat aina epävarmoja, eikä lainauskorvauksiakaan saisi megamenestyksestä huolimatta mitään viisinumeroisia summia.
    Toki voisin hylätä muut työt ja hyväksyä reilun tuhannen euron kuukausipalkan. Sanon tämän vaikka se saattaa kuulostaa vähän mulkerolta. Minulle kun ei muutama tonni riitä. En halua joutua kahden tonnin kuukausipalkalle, jos minulla on mahdollisuus ”pienellä tuunaamisella” vaikkapa viiden tonnin kuukausipalkkaan.
    Mitäs se ”pieni tuunaaminen” on syönyt? Omalla kohdallani kaikkea mahdollista, joka kuitenkin jotenkin liittyy kirjoittamiseen. Eli kun minulta kysytään mitä kirjailija tienaa, kerron, että ihan kivasti, mutta se edellyttää myös paljon muita töitä.
    Jos minun pitäisi valita vain yksi asia, mitä tekisin kaikista työasioista eniten, se olisi ehdottomasti kirjoittaminen. Siksi haluan tehdä kirjojen ohella mahdollisimman paljon sellaista, jossa voi kirjoittaa. Tämä blogi on osittain työtenkoa. Kirjoitan lehtijuttuja, matkasuunnitelmia, sähköposteja, some-päivityksiä, tuotekuvauksia, apurahahakemuksia, myyntijuttuja, mielipidekirjoituksia. Podcast on puhuttua sisältöä, mutta tavallaan sekin pitää ainakin mielessä kirjoittaa, ennen kuin sen voi puhua mikkiin.
    Kirjoittamisen tueksi tulee tehtyä myös muita juttuja: ottaa valokuvia, olla ihmisten kanssa, hikoilla ulkona, lajitella kuitteja, organisoida tapahtumapäiviä, pitää hauskaa, ratsastaa issikoilla, luoda elämyksiä, kouluttaa kirjoittamiinsa kirjoihin liittyvistä asioista. Kaikki nuo jutut liittyvät jollakin tavalla kirjoittamiseen. Joko ne ovat työjuttuja, jotka ovat jalostuneet kirjoitushommista joksikin muuksi, tai ne ovat asioita, joita pitää tehdä, että voi ylipäätään kirjoittaa.
    Niin, että onko kirjailijan palkka sellainen, että kirjoja kirjoittamalla pystyy elämään? Siihen ei tietenkään ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Jokaisen kirjailijan työstä (ja oikeastaanhan tämä pätee kyllä ihan joka alalle) kiinnostuneen kannattaa  muistaa ainakin nämä seuraavat ansaintaan liittyvät jutut.
    – Paljonko pitää tienata, että se riittää (itselle)? Muista, että sinä määrittelet oman haavetulotasosi itse. Älä tee sitä jonkun toisen kautta tai jonkun toisen mittapuulla. Toisenlaisessa ympäristössä, toisenlaisessa hintatasossa ja toisenlaisessa perhetilanteessa 2 000 euroa kuukaudessa voisi olla minullekin enemmän kuin riittävä kuukausipalkka, johon olisi todella tyytyväinen. Nyt se ei riittäisi mitenkään.
    – Pystytkö kompromisseihin? Kestätkö ajatuksen siitä, että olet aamuisin ”haaveammatissasi” ja iltapäivisin twerkkaat rahan takia? Mieti, oletko valmis kompromisseihin eli esimerkiksi kirjoittamaan hienoa romaanikäsistä ja samalla tekemään kaupallisia projekteja vaikka ydinvoimalalle.
    – Ole realistinen. Jos haaveilee yli 5 000 euron kuukausituloista, ei pelkkä kirjailijan ammatti varmasti ole todennäköisin tai ainakaan helpoin tapa päästä sinne.
    – Ole sopivasti rohkea ja vähän hullu. Kaikki muuttuu joka tapauksessa koko ajan, ihan kaikki. Voi ihan hyvin olla, että tämänkään jutun asiasisällöstä ei kolmen vuoden kuluttua enää mikään pidä paikkansa. Ei siis kannata pelätä hälinän aiheuttamista. Välillä kannattaa irrotella ja hullaantua, koska ihan valmiiksi ja varmaksi ei voi koskaan suunnitella mitään. Mieti riskit ja ole suunnitelmallinen, mutta älä liiallisen hinkkaamisen nitistää onnellisuutta ja tekemisestä kumpuavaa riemua.
     
     
    Onnellisuus on menestymisen muoto, sanoi joskus joku jossain. Ja minähän tartuin tomerasti lauseeseen kiinni ja tein siitä itselleni moton. Kirjoittaminen tekee minut onnelliseksi, ja siksi olen tehnyt siitä itselleni työn. Jos sinäkin haluat olla kirjailija, niin ryhdy kirjoittamaan. Tämä on ihanaa! Ja muista, että jo ensimmäinen virke on alku.
  • Tein työpäivästä paremman kolmen kohdan listalla

    Vuoden alku on sujunut töiden kannalta yllättävän tahmaisesti. En oikein tiedä, missä on mättänyt. Pidinkö liian pitkän loman, josta oli yllättävän vaikea nytkähtää takaisin työrytmiin? Onko lautasella ollut liikaa sellaista pikkusälää, jonka organisoiminen vie julmetusti aikaa ja samalla aikaa pois laskutettavasta työstä? Vai enkö vaan osaa?

    Tahmaisuus on ollut luonteeltaan sellaista, äh-en-saa-mitään-aikaiseksi-aikaa-kuluu-mitään-ei-tapahdu. On tuntunut, että mikään asia ei etene, vaikka niiden tavallaan pitäisi. Olen esimerkiksi työstänyt joulukuun alusta asti yhtä valtavan hauskaa lehtijuttua, joka käsittelee suosikkiaihettani ja sitä on ollut periaatteessa aivan unelmakivaa tehdä.
    Yritin saada sen valmiiksi ennen joululomia. No ei onnistunut. Yritin loppiaista. Ei onnistunut (lomalla). Ennen matkamessuja (ihan mahdotonta). Matkamessuilla? (Messupäivän jälkeen ei jaksa tehdä mitään muuta kuin katsoa Siltaa.) Matkamessujen jälkeen? (Sain noroviruksen.) 
    Kyllä tuonne jonnekin rakoon olisin saanut sen päivän tai parin verran työtunteja puristettua, mutta oikeastaanhan syy oli ihan muualla kuin siinä, että ”ei ollut aikaa”. Deadline oli vasta tammikuun lopussa. Olen niin DL-orientoinut ekselinhinkkaaja, että en pysty olemaan luova ja tekemään jotain etuajassa, jos ei ole pakko. Tavallaan haluaisin, mutta tavalllaan en kuitenkaan saa sitä valmiiksi.
    Sitten kun työ ei etene, tulee aikaansaamaton laiska-kakkapää -olo. Ja se kiva loskainen tunnelma siitä sitten kätevästi leviää koko työviikon fiilikseen ja tekemisen meininkiin.
    Viime viikolla olin siis Helsingissä ja teimme  Lähiömutsin Hannen kanssa urakalla uusia jaksoja Unelmaduunarit-podcastiimme. Yksi vierastamme, psykoterapeutti Satu Pihjala, on kirjoittanut kirjan aikaansaamisesta ja se ilmestyy maaliskuussa. Juttelimme kaimani kanssa hirvittävän mielenkiintoisista jutuista liittyen ihan tavallisiin arkisiin työpäiviin: miten saada asioita aikaan, kuinka saada flow-olo päälle, kuinka ryhtyä tekemään, missä mättää silloin kun tuntuu että mistään ei lähde tapahtumaan mitään. Tästä kaikesta lisää aikanaan siinä podcast-jaksossa, mutta yhtä pientä asiaa en voi olla mainitsematta nyt jo. 
    Avauduttuani Satulle jonkin aikaa saamattomuuden tunteestani ja tahmaisesta alkuvuodesta, Satu kehotti minua tekemään kolmen kohdan listan. Hän kehotti kirjoittamaan ylös kolme asiaa, jotka seuraavan työpäivän aikana pitäisi saada tehtyä. Ne voivat ja itse asiassa niiden kuuluukin olla olla ihan tavallisia, jopa pieneltäkin tuntuvia juttuja, kuten vaikka: ”vastasin X:n sähköpostiin”.
    Jos ei työssään valmista mitään fyysistä, vastaanota X-määrää potilaita tai hoida X määrää lapsia kello 8 ja 17 välillä, ei välttämättä tajuakaan, mitä kaikkea sen päivän aikana tulee tehtyä. Kun omaa työtään ei pysty mittamaan fyysisin kappalein, voi helposti tulla olo, että ei ”ole saanut mitään aikaan”. Kun oman tekemisen tekee itselleen näkyväksi, huomaa yllättäen toiminttaneensa monenlaista asiaa. Tekemisen etenemisestä ilostuneena fiilis nousee ja seuraavat hommat sujuvat paljon paremmalla sykkeellä.
    Mutta entä jos unohtaa tehdä listan – kuten minä eilen unohdin tehdä tälle päivälle? Ei kuule onneksi haittaa yhtään! Ennen kuin lopetat työpäiväsi, kirjoita itsellesi kalenteriin, muistikirjaan tai kännykkään tai ihan mihin vaan ylös kolme asiaa, jotka sait tänään aikaiseksi.
    Kokeilin. Tänään minä olen saanut valmiiksi:
    – Yhden semityölään sähköpostin kirjoittamisen (tarjous).
    – Otsikot ja ingressin siihen lehtijuttuun, joka on aivan pian (eli 31.1.) valmis.
    – Tämän blogipostauksen.
    Heijaheija, kylläpä tuli kiva fiilis. Kannattaa kokeilla! Jatkan listojen tekemistä nyt joka päivä, jos niillä saisi vaikka vähän rotia tähän valtoimenaan vellonneeseen vuoden alkuun.
    Kuvia vaihtoehtoisilta työpaikoilta: Björgvin Hilmarsson