Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
  • Tasa-arvoinen perhevapaa – joko vihdoin?

    Hesari uutisoi tänään aiheesta tasa-arvoinen perhevapaa. Silmäni nappasivat uutisvirrasta jutun, jonka mukaan hallitus suunnittelee perhevapaiden pidentämistä 14 kuukauteen siten, että kummallekin vanhemmalle merkittäisiin hieman alle sata päivää korvamerkittyä vanhempainvapaata. Tuota osuutta ei siis voisi siirtää toiselle. Joko nyt vihdoin tämä asia etenisi?

    tasa-arvoinen perhevapaa

    Olen jaapattanut aiheesta tasa-arvoinen perhevapaa yhden kirjan (parin vuoden takainen Islantilainen kodinonni -kirja) ja monien blogijuttujen (Tasa-arvoinen vanhemuus -jutut ja Näin me jaoimme vanhempainvapaat) verran asiaa. Suomi on monessa suhteessa todella edistyksellinen, liberaali ja fiksujen asioiden takana seisova maa. Siksi minun on älyttömän vaikea ymmärtää, miten ihmeessä tähän perhevapaauudistusasiaan on onnistuttu hukkaamaan vuosikymmeniä. Vanhempainvapaajärjestelmään ei siis ole tehty isompia muutoksia sitten 1980-luvun.

    Keskustelulinjoja on tässä asiassa pääpiirteittäin usein kaksi. Toiset kannattavat vapautta (perhe valitsee itse), toiset tasa-arvoa (valtio ohjaa isät osallistumaan enemmän). Kannatan liberaaleja arvoja ja vapautta valita, mutta tässä kohtaa vapaus ei yksinkertaisesti toimi. Vapaus ei tässä asiassa ohjaa yhteiskuntaa haluttuun suuntaan, koska suurin osa tekee päätöksensä siten kuin ”on totuttu tekemään näin // mieheni tienaa enemmän // kyllä pienen vauvan paikka on äidin kanssa”. Se, että vapaus ei ohjaa, näkyy tilastoista. Suomessa isät käyttävät vain noin kymmenen prosenttia kaikista tulosidonnaisista vanhemmuuteen liittyvistä päivärahavapaista. Vain noin pari prosenttia iseistä käyttää muutakin vanhempainvapaata kuin sitä korvamerkittyä lyhyttä isyyslomaa. THL:n laskelmien mukaan nykyvauhdin jatkuessa kestäisi noin 200 vuotta, ennen kuin vanhempainvapaat jakautuisivat tasaisemmin. Jestas, siinähän odotellaan.

    Vaikka omat lapseni ovat jo kasvaneet tämän keskustelun ohi, aihe on mulle silti edelleen tärkeä. Vanhempainvapaat rahoitetaan verovaroin – eli meidän kaikkien lompakoista. Ja koska tulonsiirtojen yksi idea on ohjata yhteiskuntaa haluttuun suuntaan, on tosiaankin väliä, miten ne tulonsiirrot jaetaan. Ja koska minäkin maksan edelleen osan veroistani Suomeen, koen että saan edelleen räksyttää tästä asiasta ihan näin kettuuntuneen kansalaisenkin näkökulmasta.

    Tilanne Islannissa: tasa-arvoinen perhevapaa

    Meillä täällä Islannissa on siis yhdeksän kuukauden mittainen vanhempainvapaa, joka on jaettu vanhempien kesken siten, että isä ja äiti saavat molemmat kolme kuukautta. Yhden kolmen kuukauden jakson vanhemmat saavat jakaa kuten haluavat.

    Tähän malliin siirryttiin parisenkymmentä vuotta sitten, siis vuonna 2001. Ennen korvamerkintämallia isät eivät pitäneet lainkaan vanhempainvapaita. Mutta kun sääntöjä muutettiin, niin kuinkas sitten kävikään: nykyään Islannissa isien käyttämä osuus perhevapaista on Pohjoismaiden korkein, sillä isät käyttävät perhevapaista tällä hetkellä noin kolmanneksen. Semmottiis.

    tasa-arvoinen perhevapaa

    Ja tämä vapaa joustaa kuin notkea purkka. Vapaa on pohjoismaisittain aika lyhyt, mutta sen voi järjestellä itselleen sopivalla tavalla. Jos vanhempainvapaan pitää täysipäiväisenä, se on pituudeltaan yhteensä 9 kuukautta. Vapaan voi pitää myös osa-aikaisena. Esimerkki: jos koko vapaan ottaa 50-prosenttisena, saa puolet vanhempainvapaakorvauksesta, mutta 9 kuukauden vapaa venyy 18 kuukauden mittaiseksi.

    Juttelin kerran erään islantilaispolitiikon kanssa, joka tuolloin 2000-luvun alussa vaikutti valtakunnanpolitiikassa, ja hän kertoi, että soraääniä uuden vanhempainvapaasysteemin puolesta ei juuri kuultu. Kun vanhempien kesken jaettavasta vanhempainvapaajärjestelmästä aikanaan noin vuoden sisällä päätettiin, tuli eri eturyhmille kuulemma oikein kiistaa siitä, kenen idea se alun perin oli.

    Tottakai systeemin muuttaminen tarkoittaa muutoksia aika monien elämässä. Mutta sellaista se nyt vain on. Ei systeemiä voi pitää yllä vain sen takia, että se on aina ollut tietynlainen tai että ei meidän mies kyllä voi kotiin jäädä töistä kun se on yrittäjä ja kaikkea. (Niin, ja nainenhan ei siis voi olla yrittäjä, ei ainakaan sellainen yrittäjä jolla on paljon vastuuta ja iso bisnes pyöritettävänä.)

    Lempihuomioni tähän ”miten se onnistuu” -pohdintaan on esimerkki Reykjavikin palokunnasta. Olen kertonut tämän aikaisemminkin, mutta kun se on niin kuvaava. Kun tasa-arvoinen vanhempainvapaalaki tuli voimaan vuonna 2001, Reykjavíkin palolaitos joutui uuden eteen. Yhtäkkiä parhaassa työiässä olevia palomiehiä alkoi jäädä vanhempainvapaalle. Pelkästään miehiä työllistävä organisaatio ei ollut tottunut käsittelemään perhevapaista johtuvia poissaoloja lainkaan. Miten tästä suuresta muutoksesta selvittiin? Noh. Palkattiin lisää väkeä ja kasvatettiin budjettia. Eikä yhtäkään tulipaloa jäänyt Islannissa sammuttamatta sen takia, että joku palomiehistä oli paloauton ajamisen sijaan ruokkimassa kotona vauvaa.

    Kun vanhempainvapaat jaetaan tasaisemmin, asenneilmasto työpaikoilla paranee. Kun kuka tahansa voi jäädä vanhempainvapaalle, ei ole enää mitään mieltä vierastaa kolmekymppisten naisten vakinaistamista tai rekrytointia vaativimpiin tehtäviin. Kun vauvanhoito nähdään yhtä lailla miesten kuin naistenkin kotityönä, tasa-arvon kotien sisällä muuttuu. Ei ole enää niin selkeästi naisten ja miesten tehtäviä. Minulle ja tuhansille muille kaltaisilleni tällainen ajattelu on jo ihan arkipäivää, mutta todella monelle se ei ole. Monelle äiti on edelleen ÄITI. Se ainoa oikea vanhempi joka hoitaa lapset ja tekee kotityöt.

    Tasa-arvoinen perhevapaa ja vaikutus lapsiin

    Mutta lapset. Kuka ajattelisi lapsia! Onneksi tästäkin aiheesta on tehty tutkimusta, ettei tarvitse puhua vain omista (hyvistä) kokemuksista

    Islantilainen psykologian tohtori Ársæll Arnarsson on tutkinut paljon sitä, kuinka tasaisemmin jaetut vanhempainvapaat ovat vaikuttaneet lasten hyvinvointiin. Erinomaisesti, väittävät tutkimukset.

    WHO:n vertailevassa tutkimuksessa tarkasteltiin 11-, 13- ja 15-vuotiaiden lasten suhteita vanhempiinsa 40:ssä Euroopan maassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Tutkimukseen osallistui yli 220 000 lasta. Akureyrin yliopisto Islannissa on vuodesta 2000 asti tutkinut islantilaisten lasten hyvinvointia neljän vuoden välein. Tutkimuksessa on ollut mukana 12 000 lasta.

    tasa-arvoinen perhevapaa islannin malli

    Tutkimustulokset osoittivat, että Islannissa lasten suhde isiin on kaikista läheisin. Vanhempainvapajärjestelmä muuttui Islannissa asteittain vuonna 2000 eli silloin, kun tutkimuksessa mukana olleet vanhimmat ikäryhmät olivat pieniä.

    Jaetun vanhempainvapaan vaikutus näkyy. Kun isät viettävät aikaa lastensa kanssa jo näiden ollessa pieniä, suhteesta tulee läheisempi. Kaikissa tutkimuksen ikäluokissa Islannissa sekä pojilla että tytöillä on positiivisempi suhde omaan isäänsä kuin missään muussa maassa.

    Mitenköhän käy, kumpikohan tapahtuu ensin: ensimmäinen rautatie Kuuhun vai Suomeen tasa-arvoisempi perhevapaajärjestelmä? Jään jännityksellä odottamaan.

    Kuvat: Björgvin Hilmarsson

  • Raha parisuhteessa – kuinka tulot ja menot meillä jakautuvat?

    Luin Helsingin Sanomista älyttömän kiinnostavan jutun aiheesta raha parisuhteessa, tarkemmin sanottuna siitä, kuinka pariskuntien tulot jakautuvat parisuhteissa, joissa on lapsia. Jutun sisältö oli joiltain osin lähes kauhistuttavaa luettavaa. Lapsiperheiden tulonjakoa selvittäneessä tutkimuksessa (juttu on vain tilaajille) selvisi, että usein ajatellaan reiluimman ja yksinkertaisimman tavan hoitaa raha parisuhteessa olevan se, että molemmat perheen aikuiset laittavat yhtä paljon massia yhteisiin menoihin. Samanlainen huomio nousi esiin myös Me Naisten tekemässä verkkkokyselyssä: isot tuloerot voivat johtaa jopa kahteen eri elintasoon samassa perheessä. Ihan pimeä homma.

    Raha-asiat parisuhteessa

    Raha parisuhteessa voi määrittää paljon. Pahimmillan se voi olla taloudellista vallankäyttöä: toinen elää köyhyydessä ja toisella on paljon rahaa ja valta päättää kaikesta. Karmeaa ja niin väärin.

    Eihän siinä ole mitään järkeä, että kovatuloisessa työssä käyvä aikuinen maksaa asuntolainasta, ruuista ja muista yhteisistä menoista saman määrän euroja kuin perheen toinen vanhempi, joka tienaa paljon vähemmän tai on esimerkiksi kotona hoitamassa lapsia ja jonka ainoa tulo muodostuu valtion maksamasta tulonsiirrosta. Epäreilua ja väärin, sanon mä. Jos puolisoni tienaisi minua enemmän ja kävisi jatkuvasti ulkona syömässä ja minä en, kävisi ulkomaanmatkoilla joihin minulla ei olisi varaa, kävisi tapaamassa kavereitaan harrastuksissa, joihin minulla ei olisi varoja, pitäisin tilannetta niin outona, että en osaa sitä oikein edes kuvitella. Ei siinä paljon luottamuksellisesta ja lämpimästä parisuhteesta olisi enää jäljellä, jos toisen pitäisi jäädä ravintolan eteiseen odottamaan sillä välin kun toinen käy syömässä.

    Perheiden sisäiset elintasoerot on aihe, jota ei ilmeisesti ole tutkittu Suomessa kovinkaan paljoa. Vuonna 2010 tulo- ja elinkeinotutkimuksessa selvisi (tuo linkkaamani Me Naisten juttu), että Suomessa vain 14 prosenttia tutkimukseen vastanneista kertoi, että kaikki ansaitut rahat ovat yhteisiä. Se on muuten todella pieni prosenttiluku!

    Niin. No pitäisikö kaikkien tulojen olla yhteisiä? Vai olisiko parempi, että molemmat osallistuvat yhteisiin menoihin suhteessa palkkaansa – eli esimerkiksi puolet enemmän tienaava maksaisi myös puolet enemmän kaikista kuluista kuin pienituloinen? Molemmat tavat saattavat toimia, mulla on kokemusta vain tuosta ensiksi mainitusta. Kannattaa muuten lukea myös Valeäidin hyvä postaus aiheesta kuinka tulot jaetaan kun toinen on vanhempainvapaalla.

    Kaikki tulot ja menot ovat meillä yhteisiä

    Raha tai siis sen määrä ja jakautuminen meidän parisuhteessa vaihtelee. Tulotasomme muuttuvat jatkuvasti työtilanteiden ja vuodenaikojen mukaan. Useimmiten minä tienaan meistä kahdesta enemmän, mutta on myös kuukausia, jolloin hänen tililleen saama nettopalkka on paljon isompi kuin minun. Ajattelemme silti aina kaikki tulot ja menot yhteisinä. Asuntolainalyhennykset, vakuutukset, kiinteistövero, päiväkotimaksut ja koulun ateriamaksut menevät hänen tililtään. Minä maksan kaikki meidän matkat, ruokaostokset, lasten harrastukset, internetin ja auton kulut. Molemmat säästävät tahollaan, hän jollekin suljetulle korkeakorkoiselle tilille, minä indeksirahastoon. Minä olen ottanut vastuulle lasten kuukausisäästöjen siirtämisen oikeaan paikkaan (lapsille säästämisestä ja rahan roolista perheestä ylipäätään suosittelen mainiota Julia Thurénin Kaikki rahasta -kirjaa). Laskujen sulle-mulle-jakautuminen on sattumalta mennyt näin. En ole varma, kumman tililtä menee enemmän menoja kuussa, mutta sillä ei ole niin väliä, koska kaikki sisääntulevat rahat ja ulosmenevät rahat ovat kuitenkin yhteisiä.

    perheen sisaiset tuloerot

    Tämä toimii, koska meistä kumpikaan ei laita paljoa rahaa harrastuksiin tai hankintoihin ilman, että kysyy ensin toiselta, onko se ok. Kestääkö meidän talous, jos ostetaan valokuvaushommia varten se uusi drone? Asia tarkastettiin ja drone hankittiin (tai siis, köh, firmani hankki). Poikien pyöräreissu Norjaan maksaisi sen ja sen verran. Taas ihmetellään summia ja päätetään, että joo tai ei. Ihan jokaisen oluttuopillisen tai ulkona syödyn lounaan perään ei kysellä toisen mielipidettä, mutta jos hankinta on suurusluokaltaan satasen tai yli, siitä mainitaan toiselle.

    Emme kirjaa menoja ja tuloja päivittäin ekseliin emmekä seuraa niitä kovinkaan tarkasti tavallisessa arjessa. Emme arkistoi kuitteja, ellei kirjanpidon takia ole pakko tai takuu sitä edellytä. Raha parisuhteessa perustuu meillä keskinäiseen luottamukseen, opittuihin ja hyväksi havaittuihin tapoihin ja siihen, että olemme rahankäytössä aika samanlaisia.

    Jos toisen tililtä on rahat loppumassa, toinen nakkaa sinne rahaa. Noin kerran vuodessa pidämme talouspalaverin, jossa kirjaamme ylös sen hetkisen velkatilanteemme, omistuksiemme arvot ja pankkitilien saldot. Tavoitteena on, että joka vuosi olemme enemmän plussalla kuin edellisenä vuotena ja tähän asti käyrä on kulkenut oikeaan suuntaan. Yksittäiset matkat tai hankinnat ovat tottakai lisänneet välillä menoja ja lasten syntymän aikaan ja ensimmäisen elinvuoden aikana tienasimme molemmat vähemmän kuin tavallisesti, mutta samaan aikaan omaisuuksien arvo (esim. asuntojen hinnat) on noussut ja asuntovelkaa on lyhennetty. Taloustilanteemme tsekkaaminen kerran vuodessa on tuonut meille ihan riittävän määrän informaatiota siitä missä olemme ja mihin pitäisi kiinnittää huomiota.

    Jos meistä jommalla kummalla olisi suuria summia syövä harrastus, shoppailuvimma, tapa pelata rahapelejä tai joku muu isompia summia kerralla vievä juttu, tilanteemme olisi varmasti hyvin erilainen. Silloin perheen rahavirtoja tulisi varmasti käytyä läpi tiheämmällä kammalla ja huomattavasti useammin kuin nyt.

    rahat ja parisuhde

    Menot ja tulot ovat yhteisiä, mutta sitten tulee se yksi mutta. Minulla on nimittäin yksi ihan oma säästöpaikka, jonne siirrän silloin tällöin ylijäänyttä rahaa. Se on mun henkilökohtainen vararahastoni, jota käytän, jos kaikki muu ympärillä menisikin yhtäkkiä ihan persiilleen. Vaikka todennäköisyys sille, että kohta 15 vuotta mukana kulkeneesta puolisosta paljastuisi erittäin outoja puolia ja kaikki se, mihin on uskonut, ei ollutkaan totta, on aika pieni, se on silti aina olemassa. Koska olemmehan ihmisiä ja kaikkea voi aina tapahtua – niin rahassa kuin parisuhteessakin. Takaan oman mielenrauhani sillä, että huonoimmankin tilanteen tullessa eteen minulla on pieni oma jemma – hätävara – jonka turvin pääsee pahimman kuopan yli. Olen kertonut puolisolle tästä hätävarasta, eikä hän pitänyt sitä mitenkään omituisena tai huonona asiana. Totesi vaan, että ei itse kyllä semmoista hätävaraa säästä, mutta hän ei olekaan ”tällainen samanlainen yhtä järjestelmällinen ihminen”. Se oli siis vissiin kehu.