• Muistoja peruskouluajaltani – Millaista peruskoulu on nykyään?

    Mainos: Edita

    Millaista peruskoulu on nykyään? Elokuuta on menty hyvän matkaa ja koulut alkavat. Pienet lapset isot laatikonmalliset koulureput selässä keikkuen on joka syksy yhtä herkistävä näky. Siellä ne menevät ja kasvavat. Oppivat tunnistamaan haarapääskyn ja hieskoivun, sanomaan englanniksi jotain pyytäessään please. Heitä muistutetaan, että he ovat tärkeitä ja arvokkaita juuri sellaisena kuin ovat. Esikoinen aloitti koulun viisi vuotta sitten, tänä syksynä Pampulasta tulee ekaluokkalainen. Mä itse aloitin perusokoulun Tammelassa vuonna 1987.

    Ekan koulupäivän aamuna vuonna 1987.

    Edita yhteistyökumppaneineen on toteuttanut täysin maksuttoman Koulukoulu-verkkokurssin koululaisten vanhemmille. Kurssin ideana on päivittää koululaisten vanhempien tiedot peruskoulun arjesta. Tein muutaman tunnin mittaisen kurssin ja jäin miettimään mun omia peruskouluaikojani. Eli seuraavaksi osastolta täti muistelee!

    Aloitin peruskoulun syksyllä 1987. Silloin oli vielä Jugoslavia, taskussa markkoja ja Euroopassa Berliinin muuri. Oli lankapuhelin (meidän numeromme oli 33631 – ajatella, että muistan sen vieläkin!), noin kolme televisiokanavaa ja Neuvostoliitto.

    Listasin kymmenen muistoa omasta peruskouluajasta. Otin mukaan sekä hyviä että huonoja muistoja, niitä, jotka löytyivät mieleni laatikoista päällimmäisinä.

    Viisi rakasta muistoa peruskouluajaltani

    Koulu alkoi aamuisin 8:50, mutta minä menin koululle aina jo kahdeksan maissa, koska äitini meni kasiksi töihin. Ekaluokan openi oli nimeltään Armi, ja hän tuli koululle aamuvarhain valmistelemaan päivän töitä. Meillä oli Armin kanssa diili, että koputtaisin saapuessani ekan ja toka luokan (pieni maalaiskoulu, joten meillä oli ensimmäinen ja toinen luokka samassa huoneessa) ulkoseinää – ikkunaan en vielä ylettynyt – ja Armi tulisi avaamaan. Tein luokassa lisätehtäviä omaan tahtiin ennen kuin muut oppilaat saapuivat ja koulu alkoi.

    Ekaa kouluvuotta edeltävänä vuonna systerin kanssa katsomassa uutisia: koulutyö alkoi normaalisti ja piispat puolsivat naispappeutta.


    Opin ensimmäisenä kouluviikkona hyppimään twist-narulla. Se oli ihanaa.

    Vähän myöhemmin, luultavasti olin jo yläasteella, tajusin, että ei kannata kokeessa menestyäkseen opetella kaikkia kirjassa olevia asioita ulkoa (siihen meni aivan liikaa aikaa) vaan opetella muutama fakta ja sen jälkeen opetella katsomaan niitä faktoja eri näkökulmista. Tämä ahaa-elämys humahti päähäni muistaakseni sillä historiantunnilla, jolla käsiteltiin Suomen sisällissotaa.

    Eräällä uskonnontunnilla keskustelimme seksuaalivähemmistöistä, ja luokassamme oli pari erääseen kristilliseen herätysliikkeeseen kuulunutta oppilaista, jotka puhuivat homoista inhottavasti. Uskonnonopettaja rohkaisi meitä järjestämään väittelyn aiheesta ja argumentoimaan kantojamme Raamatusta löytyvien ajatusten perusteella. Minulla on vahva muistikuva, että meidän enemmistömme pesi ne kaksi ihan kuusi nolla.

    Yläasteella köksäntunnilla opin tekemään sileää marjakiisseliä. Olen kiisseleiden keitossa vieläkin aika hyvä!

    Viisi huonoa muistoa peruskouluajalta

    Ala-asteen ekalla luokkaretkellä menimme bussilla Hankoon. En ollut tajunnut ottaa karkkia mukaan bussimatkalle. En tiennyt, että saisi ottaa. Onneksi kavereilla oli paljon ja jaoimme karkit.

    Liikunnassa pärjäämistä arvioitiin yleisurheilusuoritusten mukaan. Hyppäsin korkeutta noin 55 senttiä ja inhosin joka hetkeä, koska en vain yhtään osannut. Olin myös aika hidas. Hiihdossa olin viimeisten joukossa, enkä todellakaan ollut kapteeniainesta joukkuelajeissa. Pääsin hiihtotraumoistani eroon vasta yli 30-vuotiaana. Sain liikunnasta huonoimmat arvosanani ja niin päädyin inhoamaan liikunnantunteja.

    Musiikintunnit. Inhosin tätäkin ainetta, koska musiikintunneilla piti ainakin kerran lukukaudessa laulaa yksin koko luokan edessä. Miten hirveää! Saan vieläkin vatsanväänteitä, kun mietin niitä piinallisia rupisia minuutteja luokan edessä. Jotta tuska olisi mahdollisimman lyhyt, valitsin aina mahdollisimman lyhyen laulun, Se oli aika usein Ostakaa makkaraa. Kuvitelkaa nyt tilanne, että pienenä lapsena naama
    punaisena laulat markalla ja kahdella jo paljon saa opettajan soittaessa suurieleisesti harmonikkaa ja puolen luokasta yrittäen pidättää naurua… En vain pysty jatkamaan tämän muistelua tämän enempää.

    Yläasteella minut melkein erotettiin koulusta, koska käyttäydyin niin huonosti. En kiusannut ketään, mutta toin kouluun itse keittelemiäni kotiviinejä. Ilmeisesti köksäntuntien kokkailukokeilut eivät olleet tyydyttäneet kaikkia liemien keittelemiseen liittyviä kokeilunhalujani. Kotiviini oli vaihe, joka meni onneksi ohi. Aina kun kuulen Anna Hanskin Kotiviini-biisin, purskahdan nauruun, johon sekoittuu käkätyksen lisäksi pieni annos häpeää.

    Muistan, että mulla oli tuo vaaleanpunainen paita myös sinisenä…

    Yläasteen kemian-, fysiikan- ja matematiikanopettaja kiusasi ja simputti niitä oppilaita, jotka eivät pärjänneet hänen tunneillaan hyvin tai jotka erosivat muuten porukasta. Teimme opettajasta valituksen opolle ja myös rehtorille, mutta ne valitukset eivät koskaan johtaneet yhtään mihinkään. ”Hän on aina ollut semmoinen!”

    Millaista peruskoulu on nykyään? Koulukoulu kertoo!

    Moni noista muistoista on aikansa kukkasia. Peruskoulu on muuttunut 1980-luvusta todella paljon. Ei oppilaita enää laulateta muiden oppilaiden edessä ja anneta sen shown perusteella arvosanaa todistukseen. Viestinvaihto oppilaiden, kodin ja koulun välillä on paljon säännöllisempää ja järjestäytyneempää kuin silloin. Se on todella hyvä juttu. Mitä enemmän viestitään ja puhutaan avoimesti, sitä vaikeampaa on lakaista kaikkia epäkohtia maton alle.

    Kesä ekan kouluvuoden jälkeen; meitsi on näköjään ottanut jakkupuvun haltuun ennen tokaa luokkaa.

    Oppiminen ja opettaminen on muuttunut paljon. Kun oli itse ala-asteella, meillä opiskeltiin monia aineita lukemalla oppikirjoja tunneilla ääneen. Rivin ensimmäinen oppilas luki ensimmäisen lauseen, toinen oppilas toisen lauseen ja niin edelleen. Sitten opettaja kertoi, mikä tekstissä oli niin tärkeää ja se kohta piti alleviivata. Hmm. Ei taida ihan vastata nykymeininkiä…

    Millaista se nykymeininki sitten on? Kun omista ekoista kouluvuosista on vierähtänyt muutama vuosikymmen ja kun oma lapsi on aloittamassa peruskoulua, mielessä pyörii saletisti sata kysymystä. Millaista nykymeininki kouluissa on? Mitä kouluissa opetetaan? Ja miten miten paljon opettaja saa vaikuttaa opetuksen sisältöön? Mitä ne vaihtelevat opetusympäristöt ovat? Millaisia arvoja opetussuunnitelman perusteisiin on kirjattu? Miten koulun ja kodin väliset mahdolliset arvoristiriidat huomioidaan? Miten lapset oppivat parhaiten ja kuinka tätä tutkimustietoa käytetään hyväksi kouluissa?

    Eka koulukuva! <3 <3

    Edita tuottaa oppimateriaaleja ja sisältöjä – siis paketoi luotettavaa tietoa käyttäjäystävälliseen ja innostavaan muotoon. Edita on myös tehnyt koulun aloittavien (ja toki myös jo koulua käyvien) lasten vanhemmille täysin ilmaisen Koulukoulu-lyhytverkkokurssin. Koulukoulussa kerrotaan, millainen se peruskoulu on, mihin omat lapset nyt menevät. Sekin kerrotaan, millaista peruskoulu oli silloin kun vanhempi sen itse aloitti. Aloitin ekaluokan vuonna 1987. Siitä Koulukoulu sanoo seuraavaa:

    1980-luku oli taloudellisesti hyvää aikaa kouluille. Työkirjoja ilmestyi pulpetteihin ja episkoopilla katseltiin valokuvia valkokankaalta. Käsialakirjoituksessa hylättiin koukerot ja siirryttiin uusiin mallikirjaimiin. Opetussuunnitelmaa uudistettiin, ja vuorovaikutus kouluissa lisääntyi. Koulu-tv toi luokkaan vaihtelua ja uutta sisältöä – tosin vain tiettyinä aikoina aamupäivisin.

    Hei minähän muistan etäisesti tuon koulu-tv:n! Minun luokallani opeteltiin vielä niitä koukerokirjaimia. Seuravana eli vuonna 1988 aloittanut ekaluokka siirtyi uusiin mallikirjaimiin.

    Editan yhteistyökumppaneineen luomalle Koulukoululle oli tarve, kun huomattiin että vuoden 2016 perusopetuksen opetussuunnitelman uudistukseen kuuluneita juttuja kuten mm. avoimia oppimisympäristöjä, ilmiöoppimista ja itseohjautuvuutta ja tehtyjen muutosten syitä oli syytä avata tarkemmin.  Täältä voit lukea lisää Koulukoulun taustasta.

    Koulukoulu opetti minulle paljon uusia juttuja. Kurssi avasi hyvin esimerkiksi koulujen ja kotien välistä yhteydenpitoa. Koulukoulussa perataan myös Wilmaa ja Wilma-merkinnöistä tehdyn tutkimuksen tuloksia. Todella mielenkiintoista!

    Koulukoulusta löytää vastauksia myös hyvin konkreettisiin kysymyksiin kuten siihen, miten lasten koulumenestystä nykyään mitataan.

    Lukuvuoden 2020–2021 alusta oppilaat saavat kaikissa Suomen kouluissa lukuvuoden päätteeksi numeroarvioinnin vuosiluokilla 4–9.  Vuosiluokilla 1–3 arviointi annetaan opetuksen järjestäjän päätöksen mukaisesti joko sanallisesti, numeroilla tai näiden yhdistelmällä.

    Nyt tiedän tämäkin. Koulukoulun voi tehdä täysin omaan tahtiin. Sen voi suorittaa muutaman minuutin mittaisissa pätkissä tai tehdä yhdeltä istumalta. Itse kävin koko materiaalin läpi reilussa tunnissa.

    Klikkaa tästä Koulukouluun. Sen tekeminen ei maksa mitään, ei vie kauaa aikaa ja se päivittää koululaisten huoltajien tiedot peruskoulun perusarjesta. Tavoitteena on synnyttää entistä parempaa yhteistyötä kodin ja koulun välille. Pidän tätä tavoitetta omiinkin peruskoulukokemuksiin peilaten erittäin tärkeänä.

  • Viimeisen päiväkotipäivän aamuna

    Heinäkuun ensimmäinen. Se on jotenkin hieno päivämäärä. Ensin säpäkkä ykkönen ja sen perässä samankaltainen merkki, joka lämmöstä venähtänyt seiskaksi. Tänään oli Pampulan viimeinen päiväkotipäivä koskaan ja mun viimeinen työpäivä ennen kesälomaa. Huomenna odottelee horisontissa heiluva kesäloma. Kysyin aamulla Pampulalta, mitä mieltä hän on siitä, että päiväkoti on tämän päivän jälkeen ohi.

    ”No eipä tartte aamulla herätä näin aikaisin”, kuului peiton alta. Päiväkodin pihalla askel oli kevyt ja sisälle päästyä hän kävi halaamassa kaikki näköpiirissä olleet päiväkodin työntekijät.

    ”Mä aion nauttia tästä päivästä”, hän sanoi.

    Ilon kautta ihan kaikkeen. Kaikki lapset ovat erityisiä, mutta Pampulassa on jotain sellaista, mitä en osaa oikein tallentaa sanoiksi. Hän on yhtä aikaa täynnä leikkisyyttä ja vahvaa tahtoa, herkkyyttä ja kovistelua. Hän on se tyyppi, joka kiertää maailman pikkusormensa ympäri, katselee sitä vähän aikaa ja pistää sen jälkeen pitkäkseen nurmikolle ja alkaa käkättää kärpäselle. Hän osaa ottaa itselleen vallan, mutta palauttaa sen kuitenkin takaisin hyllyyn, koska on kaikkea muutakin kivaa tekemistä!

    Pampula

    Ihanaa päästä viettämään tämän pikkumimmin ja muunkin perheen kanssa kesälomaa. Meidän kesälomasuunnitelmat ovat soljuneet kevään käännyttyä kesäksi rauhallisesti eteenpäin, eikä oikein mitään ole uskallettu naulata kalenteriin, koska muuttuva k-tilanne voi aina aiheuttaa muutoksia. Viime viikonloppuna teimme autolla muutaman päivän mittaisen retken Akureyriin Pohjois-Islantiin (postauksen kuvat ovat tuon automatkan varrelta). Kauemmas emme ole vielä lähteneet. Mutta NYT kuitenkin näyttää siltä (ja nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin että tämä toteutuu!): rokotukset on isketty käsivarsiin, todistukset odottavat passien välissä ja ensi tiistaina pääsemme Suomeen suoralla lennolla. Kentältä lähdemme suoraan kesämökille Sauvoon. Viime kesänä Suomi-seikkailut jäivät väliin, joten tällä kertaa tätä matkaa odotetaan jopa vielä enemmän kuin tavallisina menneinä kesinä. Suomessahan me olemme käyneet aika usein. Siitä asti kun esikoinen syntyi vuonna 2010, me olemme viettäneet vähintään kolme viikkoa Suomessa joka kesä. Se on kivaa, siellä on Suomen perhe ja osittain myös siksi, että lapsilla on kesäloman aikana kunnolla aikaa kuunnella ja puhua Suomea.

    Suomessa aiomme loikoilla suurimman osan aikaa mökillä. Lapset eivät ole koskaan käyneet Särkänniemessä tai Linnanmäellä, joten käväisemme toivottavasti ainakin toisessa niistä ellei k-tilanne mene ihan deltavariantiksi. Lisäksi varasin meille majoituksen muutamaksi päiväksi Utön saarelta, johon ihastuin luettuani siitä jutun Suomen Luonto -lehdestä. Viimeisiksi Suomi-öiksi varasin meille perhehuoneen Hotelli Sveitsistä, joka tuli minulle tutuksi muutama vuosi sitten yhden bloggaajareissun kautta. Muistelin, että siellä on joku aktiivipuisto, hyvät pulikointimahdollisuudet ja lentokentälle pääsee suhteellisen nopeasti. Näin ollen paluumatka, sitten joskus heinäkuun loppupuolella, sujuu mahdollisimman kivasti.

    pampula

    Ja mitä siihen loman alkamiseen tulee… No en tietenkään onnistunut saamaan kaikkea valmiiksi ja kaikkia sähköpostilaatikoita tyhjiksi ja kaikkia minulta odotettuja hommia valmiiksi. Mutta eihän mun tarttekaan. Kesäloma ei ole maailmanloppu eikä evakkomatka, vaan ihan vaan tauko töistä. Loma on tilaisuus tehdä jotain juttuja ilman, että työ paaluttaa päivän sisältöä millään tavalla. Viimeisenä työpäivänä ennen lomaa ei jaeta palkintoja, eikä niitä jaeta töihin palatessakaan. Syksyllä jatketaan siitä, mihin nyt jäätiin ja jos ei muisteta, mihin jäätiin, palataan muutama askel taaksepäin.

    Esikoinen muuten kirjoitti viime talvena kaverinsa kanssa lapulle viikonloppuloman ohjelman ja tuli tietämättään kirjoittaneeksi samalla mahdottoman hyvät elämänohjeet ihan jokaiselle päivälle:

    1. Tee jotain vaarallista.
    2. Tee jotain jännittävää.

    Hyvää kesää!

    Blogi päivittyy kesällä harvemmin, Instassa nähdään!