• Sunnuntai on siskopäivä

    On siis sunnuntai. Meillä se on siskopäivä. Sunnuntaisin on aina siskopäivä. Tämä on jännä, liikuttava ja hirveän tärkeä juttu. Ja ennen kaikkea: tämä on siskojen oma juttu, meistä vanhemmista ei kumpikaan ole osallistunut tämän ideoimiseen. Tässä päivässä jotenkin niin kovin kauniisti konkretisoituu se, kuinka tärkeitä ihmisiä sisarukset toisilleen ovat – ilman meitä vanhempiakin. He ovat kaksistaan keskenään jotain, johon meillä muilla ei ole pääsyä.

    lasten talvi vaatteet

    Siskopäivää vietetään joka sunnuntai. Se alkaa yleensä jo lauantai-iltana; sisarukset nukkuvat silloin samassa huoneessa pikkusiskon mennessä isosiskon lattialle patjamajoitukseen. He heräävät yhtä aikaa aamulla, katsovat aamun lastenohjelmat ja menevät kaksin laittamaan itselleen aamupalaa (aivan ehdottomasti on parempi, että aikuiset eivät ole häiritsemässä kananmunanpaistoa vaan mieluummin esim. nukkumassa – kuinka huomaavaista!). Sen jälkeen toteutetaan isosiskon suunnittelemaa ohjelmaa. Isosisko antaa yleensä kaksi vaihtoehtoa, joista pikkis saa valita. Mennäänkö eväiden kanssa kävelylle lumivallille vai jätskille huoltoasemalle. Otetaanko mukaan kaakaot vai mehua?

    Yleensä päivään kuuluu myös yksi isosiskon pikkikselle tekemä yllätysohjelmanumero. Tänään sunnuntaina se on elokuviin meno. Kylän leffateatterissa näytetään jotain kaniaiheista animaatioelokuvaa ja isosisko pyysi minua varaamaan heille sinne liput. Tietysti hoidin homman. Isosisko pakkasi reppuun karkkia, popcornia ja mehut – ne ovat yllätyksen yllätys, jotka kaivetaan esiin sitten kun sali pimenee ja leffa alkaa. En kestä miten ihanaa!

    Ohjelma päättyy lukuläksyjen tekemiseen (sunnuntaisin isosisko kuuntelee pikkiksen 15 minuutin mittaisen lukuläksyn ja toisinpäin) ja pianon soittamiseen (maanantaina on molemmilla pianotunti – hyvä että he harjoittelevat yhdessä koska meistä aikuisista ei kumpikaan harmiksemme ymmärrä niistä nuoteista mitään). Päivällisen jälkeen siskopäivä on ohi, ja otetaan hapuilevia haaveita seuraavan viikon siskopäivän ohjelmaan. Tarkenisikohan ensi viikolla jo rannalla?

    Tähän rituaaliin liittyy muutamia sääntöjä. Sunnuntaisin kummallakaan ei ole lupa leikkiä muiden kanssa. Kylällä aika moni jo tietääkin ettei tule meille sunnuntaina hakemaan kaveria leikkimään, koska niillä on se siskopäivä. Jos joskus on joku viikonloppumeno eli ei olla esimerkiksi kotona, siskopäivää ei siirretä seuraavaan päivään. Se jää välistä ja sitä vietetään sitten viikon kuluttua. Tämä on selkeästi sunnuntaipäivän juttuja. Ja ennen kaikkea kotijuttu. Siskopäivä liittyy kotiin, sitä ei voi toteuttaa yökylässä tai esimerkiksi ulkomaanmatkalla tai mökillä.

    Meillä on vietetty tätä siskopäivää nyt noin pari vuotta ja aina sunnuntaisin. Aina heidän kahden ideoimana ja tekemänä. Valitettavasti en voi kerätä tästä mahtavasta ideasta mitään kiitosta itselleni. Roolini on nyt vai ihailla kauempaa ja tilailla leffalippuja.

    Nauvo haukiburgerit

    Minua on tottakai kamalasti kiinnostanut, mistä idea tähän ihanaan juttuun on alunperin tullut. Kysyin asiaa joku aika sitten esikoiselta. Hän oli vähän aikaa hiljaa ja rypisteli nenäänsä kuten hän aina miettiessään tekee. Ei hän kuulemma ollut ihan varma, mistä se idea tuli päähän. Se tuli vain. Jostain! Ehkä joskus silloin kun hän luki Heinähattua ja Vilttitossua, tai ehkä se oli sittenkin Annelia ja Onnelia. Tai ehkä se ajatus tuli jostain Elinan ja Sofian kirjasta, jota hän selaili. (Lukeminen, kirjat, ah ja jee! Täällä on muuten juttu lasten omista äänikirjavinkeistä.)

    Jossain oli siis tarina, jossa seikkaili joku mieleenpainuva kaverus- tai sisaruspari. Joka pääsi yhdessä seikkailuihin ja söi salaisia karkkieväitä repussa pimeässä elokuvateatterissa…

    Ja kas. Se olikin totta. Ihan yhtä totta kuin se, että omassa vanhemmuudessa on tultu tällaiseen kohtaan, jossa vanhemmuus ei ole enää pelkkää hengissä pitämistä, pelastuslaitostoimintaa ja ovien availua. Nyt minä puolestani pääsen kurkkaamaan paikkoihin ja juttuihin, joita en osannut itse kuvitella olevan edes olemassa.

  • Munkki-intuitiota ja laturauhaa

    Terveisiä Ylläkseltä! Olemme täällä jo en muista kuinka monennetta kertaa, mutta mikään ei silti muutu. Samaa unelmalomakonseptia kuin aikaisemminkin. Tänään huomasin hiihtäessä miettiväni paljon sitä, kuinka paljon matkustaminen on muuttunut lasten kasvettua isommiksi. Jos siellä linjoilla on vielä teitä, jotka olitte mukana kun perustin blogin vuonna 2009, muistatte, että se pikkulapsiaika ei ollut mulle mitään herkkua ja unelmaa, vaan mössönmössönmöö-aikaa, jonka toivoin vain olevan ohi. Jälkeenpäin huomasin, että se ei ollut mitään pikkulapsibluesia tai vakavampaa vanhemmuusväsymystä, vaan ihan vain itsetuntemusta ja oma mielipide. Nyt, kun lapset ovat 12 ja 6, huomaan katsovani menneeseen helpottuneena. Ihan kaikesta lapsiperheeseen liittyvästä on tullut vuosien myötä pelkästään parempaa!

    Mutta muutama sana ensin tästä matkasta. Tulimme siis hiihtoloman viettoon Ylläkselle, kuten olemme tehneet aika monta kertaa viimeisten vuosien aikana. Ja ajatella, että tämä yllästely alkoi täältä blogista. Se oli teidän ansiota! Kävin ekan kerran Jyväskylän pohjoispuolella vuonna 2014. Muistan, kuinka kesällä 2013 kyselin täällä neuvoa, että minne päin pohjoista sitä oikein kannattaisi suunnata, jos haluaisi hiihtää rauhassa, olisi tarpeelliset palvelut lähellä eikä vilkas iltaelämä kiinnosta. Paikkaa, jonne pääsisi ilman omaa autoa ja paikkaa, jossa pärjäisi ilman omaa autoa.

    Tosi moni neuvoi tulemaan Äkäslompoloon. No minäpä sitten saman tien Kouvolassa äitini kodin keittiönpöydän ääressä naputtelin kylän nimen karttaohjelmaan ja katsoin, missä se oikein on ja miten sinne pääsee. Tammikuun 2014 jälkeen täällä onkin sitten käyty aika monta kertaa.

    Pampula vuonna 2015. Tämä oli se reissu, kun valvottiin paljon.

    Ensimmäisillä reissuilla vain murtomaahiihdettiin ja latukahviteltiin. Sitten esikoinen kasvoi ja halusi rinteeseen. Pari vuotta myöhemmin syntyi Pampula, joka huusi ensimmäisellä Äkäslompolon-reissullaan koko viikon kaikki yöt ja olin ihan helevetin kyrpiintynyt lasten kanssa matkustamiseen 😀 Jatkettiin silti tänne tulemista.

    Koska meidän Suomen-vierailut talviaikaan osuvat joululoman kieppeille, me on suunnattu tänne Ylläksellekin aina tammikuussa. Joululomasesongin jälkeen, joululoman jatkeeksi. Talven pimeimpään ja yleensä myös tosi kylmään ajankohtaan. Se tummansininen pimeys ja lyhyiden päivien pieni valonkajo on rauhoittanut vauhtia, tarjonnut lepoa ja saanut nauttimaan pitkistä illoista ja rauhallisista yöunista. Tammikuussa mökkivuokratkin olivat rutkasti edullisempia kuin joululomien aikaan.

    Tänä vuonan tultiin ensimmäistä kertaa kevättalven korvilla, helmikuussa. Islannin hiihtolomien aikaan, Suomen hiihtolomia ennen. Latukahviloissa on vielä tyhjää, rinteissä on tyhjää, mutta kaikki paikat ovat jo auki: eilen avattiin koko Ylläksen yli 300 kilsan mittainen latuverkosto.

    Yhtäkkiä täällä paistaa aurinko silmään ja naama punottaa hiihdon jälkeen muustakin kuin ylämäkipuserruksesta. Aamulla yhdeksän aikaan ladulle lähtiessä on valoisaa ja iltapäivällä aurinko paistaa tuntureiden yllä niin että silmiä häikii. Kun on käynyt täällä aina pimeän aikaan, tämä valon määrä tuntuu nyt hurjalta. Ihan kuin sen kaiken hyvän päällä olisi vielä paksu kerros sokeria.

    Ja tämä vanhempien lasten kanssa lomailu on minulle yhtä sokerikuorrutusta. Ei ole enää vaunuja, vaippoja ja talvihaalareihin pukemista. Kaikki aikuiset nukkuvat yhdestätoista vähintään kahdeksaan, lapset yhdeksään-kymmeneen. Me aikuiset voimme tehdä aamuisin muutaman tunnin hiihtoretken sillä välin kun lapset nukkuvat, syövät aamiaista ja katsovat televisiosta lastenohjelmia. Kun me palaamme ihanan hikiseltä lenkiltä mökille, kello näyttää vasta puoltapäivää ja kaikki yhteiset herkut ovat edessä. Minä olen esimerkiksi jäänyt Pampulan kanssa mökille venyttelemään, lyhyille hiihtoretkille lähiladuille, päiväsaunaan tai ihan vaan kahvilaan kakkupaloja vertailemaan.

    Ylläksen Hiihtokoulu ja Suski-opas (tutustuin Suskiin opastamallanni issikkaretkellä Islannissa, ja nyt me treffaillaan täällä päin pohjoista. Ihana, sattumanvarainen elämä!

    Puoliso on iltapäivällä lähtenyt esikoisen kanssa laskettelemaan muutamaksi tunniksi. Tänään esikoinen pääsi tutun Suski-oppaan yksityistunnille harjoittelemaan pujottelua. Oli kuulemma mahtavaa.

    Illalla sitten saunaa ja ruokaa ja villapaidan neulomista. Siis kaikille jotain, ilman että kukaan joutuu luopumaan mistään. Mä muistan kyllä edelleen elävästi, että pienempien lasten kanssa tällainen joustava tekeminen ei ollut mahdollista. Nyt on ja se on niin ihanaa. Muistan edelleen selvästi, kuinka kipuilin pienten lasten vanhempana. Olin ihan solmussa sen kaoottisuuden keskellä. Pikkulapsiaika ei ollut mun lempiaikaani ollenkaan, se oli väsyttävää ja epäselvää ja jotenkin rajatonta. En kaipaa siitä tällä hetkellä mitään. Nyt on ihan eri ääni tässä 42-vuotiaassa radiossa: vanhemmuus tuntuu kamalan helpolta ja miellyttävältä.

    Mitä siis tässä oikein yritän selittää? No esimerkiksi sellaista vapautta, että on olemassa muutaman tunnin mittaisia omia hetkiä, jolloin voin vaan antaa munkki-intuition viedä, että mennäänkö tänään Luosuun vai Aurinkotuvalle vai Velhon kodalle. Sellaista laturauhaa, että voin kuunnella äänikirjaa ja hiihtää ihan omalla tahdilla ilman, että on puolisyyllinen olo siitä, että olen väärässä paikassa väärää aikaan. Mitä vanhemmaksi lapset ovat kasvaneet, sitä suurempi varmuus mulla itsellä on siitä, että kaikki on mennyt ihan oikein. Sen huomaa etenkin lomalla, kun aikaa kaikkeen on enemmän.

    Jos Ylläs-aiheiset jutut kiinnostaa, niin täältä löytyy näköjään pienoisromaanin verran Ylläs-aiheisia blogijuttuja. Vuosien aikana on tullut kirjoitettua muun muassa seuraavista aiheista:

    Ylläksen-lomalla koronan aikaan (2021)
    Kuer-tunturi eli helppo retki vaahtokarkkimetsään (2021)
    Viisi kivaa hiihtolatua lasten kanssa (2021)
    Ylläs lasten kanssa eli Ylläs perhelomakohteena (2020)
    Kovat pakkaset Äkäslompolossa (2015)
    Miten Ylläkselle voi matkustaa – auto, juna, lentokone (2018)
    Murtsikkahiihtäjän varusteet (2018 – ja edelleen lähestulkoon samat kamat!)
    Kokemuksia Kolari-yöjunasta (2015)
    Siitä hetkestä, kun hurahdin hiihtämiseen enkä enää vihannut sitä (2014)