Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
  • Islantilaista joulukuusta hakemassa

    Islantilainen metsä on sen verran harvapuinen paikka, että sinne ei kompassia tarvita. Tiedättekös, mitä pitää tehdä, jos kuitenkin käy niin, että eksyy islantilaiseen metsään?

    Nousta seisomaan. Ehe-ehe.
    Haha. Vanha vitsi, mutta niin totta. Tällä ihanalla tuulen piiskaamalla jäisellä laavakökkäreellä ei juuri metsiä kasva. Puita on maisemassa harvakseltaan. Mutta saa Islannista silti kotimaisia joulupuita, ei tarvitse kaikkia Norjasta tai Puolasta tuoda.
    Paikallisilla islantilaisilla metsänkasvatusseuroilla on jouluperinteenä myydä joulun alla kuusia tai mäntyjä. Siellä täällä myös muutamat yksityiset maanomistajat pistävät joulupuumyyjäiset pystyyn.
    Meillä kotona ei ole perinteistä joulukuusta tällä kertaa, vaan koristelimme sellaisen Aarikan monivuotisen puisen joulupuun palloilla, valoilla ja Pipsa Possu -kalenterista tulleilla minikirjoilla. Hieno tuli!
    Aamulla eräs kaverini soitti. Hän oli hankkinut perheelleen aidon luonnonpuun paikalliselta maanomistajalta, mutta hänellä ei ollut autoa käytössä, koska puoliso oli etelässä käymässä lasten kanssa. Tottakai lähdin kuusimetsälle avuksi! Pistin dieseltraktorimme aamulla lämmitykseen ja lähdimme hakemaan puuta.
    Ajelimme muutaman kilometrin läheiselle golf-kentälle, jossa meillä oli treffit Gisli-nimisen miekkosen kanssa. Hän odotteli meitä tienposkessa vanha saha kädessä autoonsa nojaten. Lähdimme korkeavartisissa talvisaappaissa tarpomaan metrin paksuisessa hangessa vuoren rinnettä ylöspäin kohti sitä niin kutsuttua metsää.
    Jaejja. Pistetäänkö tuollainen tavallinen kuusi, hän kysyi ja osoitti sahalla semmoista reilun metrin mittaista kuusipuuta. Mutta ei nyt ensimmäistä vastaantullutta risua kuulu ottaa, vaikka islantilainen metsä ei järjettömän montaa vaihtoehtoa anna. Joten jatkoimme matkaa. Lunta oli jo sukissa asti ja pohjoinen 15 metriä sekunnissa hiveli hellästi poskipäitä. Niin nuo kuuset kyllä varisee nopeammin, hän lisäsi. Tuolla vähän ylempänä olisi noita mäntyjä ja mun vahva mielipide on, että ne kestää pidempään.
    No sinnehän me noustiin.
    Kaverini löysi miellyttävän männyn. Gisli sahasi sen poikki ja tiesi kertoa, että tämä on tuontipuu Alaskan länsirannikolta. Siellä on samalla tavalla valoa kuin täällä Islannissakin ja suuri meri on aivan vieressä. Tämäntyyppinen mänty kuulemma menestyy täällä meillä päin hyvin, koska kasvuolosuhteet ovat samanlaiset.
    Työnsimme männyn mäkeä alas, nostimme sen auton tavaratilaan ja ajelimme takaluukku auki takaisin kylään. Radiossa soi islantilaiset joululaulut ja se hetki tuntui jotenkin kamalan mukavalta.
    Muutamat ovat kyselleet islantilaisia suosikkijoululaulujani. Tässä on muutama sellainen, joista itse tykkään joulun alla eniten. Ne eivät kaikki ole sanoitukseltaan puhtaasti joululauluja, mutta eihän sillä ole lainkaan väliä. Tunnelma on tärkein. Ja onpahan siellä yksi laulu, jossa lauletaan islanniksi mökistä metsässä!

    Sautjánþúsund sólargeislar
    Jólasveinar einn og átta
    Jólasveinar ganga um gólf
    Jólakötturinn (etenkin Björkin laulamana)
    Í skóginum stóð kofi einn
    Kvæðið um fuglana (tämä on minulla sellainen kyynelkanavat auki -laulu, ihan jo pelkästään sekin versio, jossa ei lauleta)

    Jos melankoliset joululaulut eivät tunnu omilta, mutta jotain jouluista olisi kiva soittaa, kannattaa vilkaista viime vuonna tekemäni postaus, jossa listasin iloisia joululauluja.
    Nyysin muutaman alaskalaisislantilaisen männynoksan meillekin. Oksat kuivuvat nyt eteisessä ja niistä leviää tänne nukkekotiimme upea tuoksu. Ehkä ne jäävät eteiseen koko jouluksi, tai saattaapi olla, että laitan yhden maljakkoon olohuoneen matalalle pöydälle. Mietin sen kohta. Ennen sitä otan toisen mukillisen glögiä ja pohdin, mitä huomenna laitetaan joulukenkään. Ensi yönä kylään tulee Lihakoukku. Muistakaa siis illalla laittaa paistit piiloon!
     
    Tämän kuvan myötä joulurauhaa teille kaikille.
  • Mitä kaipaan kaupungista?

    Maalle muutto on ollut nasta kokemus ja näin puolen vuoden jälkeen tuntuu, että olemme reilusti plussan puolella. Täällä Islannissa asuessani minulta on aika usein kysytty, mitä kaipaan Suomesta. Nyt kun asumme tuolla ”maaseudulla”, on kyselty, mitä kaipaan kaupungista eli Reykjavikista.

    Viime aikoina olen huomannut useamman kerran miettiväni, että enpä oikeastaan mitään. Aika tylsä vastaus. Missä siis vika, mielikuvituksessako?

    Ulkomaille muutto. Maalle muutto. Hiusten leikkaaminen. Asioita, joita en niin kovin aktiivisesti jatkuvasti analysoi.

    Suomessa on monia mahtavia asioita, joita Islannissa ei ole. Suomessa asuvia ystäviä. Suomenkielisiä teatteriesityksiä. Kirjakauppoja. Superhyvä kirjastojärjestelmä. Reissumies-ruisleipää. Karjalanpiirakoita. Lämmin sää ja edullisemmat hinnat.

    Mutta ei noista asioista mikään ole oikein sellainen, jotka kovasti kaipaisin. Nykyinen elämä ja arki on kivaa ilma niitäkin. Sitten kun olen käymässä Suomessa, voin nauttia noista asioista. Mutta ei niitä ole sillä tavalla ikävä, että kaipaus painaisi mieleen mustelman.

    Sitten maalle muutto. Maaseudulla kaipaan kaupungista eli Reykjavikista… Nooh meidän naapurileipomo on ihana, samoin pari kahvilaa siinä nurkan takana. Ruokakaupassa oli vähän enemmän valikoimaa. Reykjavikin Crossfit-salilla on paremmat hyppynarut. Siellä on myös monta settiä voimistelurenkaita, Isafjördurissa ei yksiäkään. Ja meidän ihana talo Reykjavikin keskustassa, siinä oli mukava asua.

    Isafjördurissa on kamalan paljon sellaista kivaa, mitä Reykjavikissa ei ollut. Pääsen juoksemaan vuorille kotipihasta. Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä on kaikki mitä arkisin tarvitsen: työpaikka, päiväkoti, koulu, joogasali, crossfit, ruokakauppa, kahvila, ravintola, elokuvateatteri, uimahalli, posti ja kirjakauppa.

    En kaipaa oikein mitään yhtään missään. Paitsi ihmisiä tietysti, mutta siihen on jo niin tottunut, että kaikki läheiset eivät juuri koskaan ole samassa paikassa tai edes samalla aikavyöhykkeellä yhtäaikaa. Paikkakunnan vaihdos ei muuttaisi siinä kuviossa mitään.

    En tiedä, olenko vain oppinut pitämään asioista ja ihmisistä, joilla itseni kussakin tilanteessa olen ympäröinyt vai onko tämä kaikki tyytyväisyys vain sattumaa? Tai sitten olen sen verran laiska ja peruspositiivinen ihminen, että en vain jaksa laittaa aikaa ja energiaa sen miettimiseen, mihin minulla on milloinkin ikävä ja minne haluaisin mennä seuraavaksi. Kun näinkin elämä tuntuu oikein hyvältä, ettei ole ikävä yhtään minnekään. Maalle muutto tuntuu hyvältä idealta edelleen. Katsotaan, mikä fiilis on seuraavan puolivuotiskauden jälkeen.