Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
  • Kirja, jonka kanssa ajattelin paljon ja hitaasti – 7+7 Levottoman ajan kirjeitä

    Tästä kirjasta on pitänyt kertoa ajatuksiani jo niin pitkään. Nyt viimein! Luin kirjan ensimmäistä kertaa monta kuukautta sitten. Olen aloittanut Juha Itkosen ja Kjell Westön 7+7 Levottoman ajan kirjeitä -teokseen liittyvän Instapostauksen useita kertoja, mutta se on aina jäänyt kesken. Yritin usein, mutta en saanut kertaakaan mahtumaan kuvatekstiin kaikkea, mitä halusin sanoa, mitä halusin kirjasta toistaa ja mistä halusin keskustella. Joka kerta yritin, joka kerta julkaisu jäi tekemättä.

    juha itkonen kjell westö kirja

    Lähdimme tässä Suomen juhannuksen korvilla muutaman päivän mittaiselle työmatkalle Islannin Länsivuonojen itäosiin. Kotona tehdessämme lähtöä huomasin tämän kirjan erään muuttolaatikon päällimmäisenä. Hetken mielijohteesta nakkasin sen mukaan reissukassiin. Iltaisin kuvauspäivien jälkeen tekisi varmasti mieli keskittyä, ehkä ehtisin kirjoittaakin. Ja ehdin!

    Muita juttujani erilaisista kirjoista löydät täältä Kirjavinkit-osion alta.

    7+7 Levottoman ajan kirjeitä on kahden kirjailijan, Juha Itkosen ja Kjell Westön välistä kirjeenvaihtoa. Westön kirjeet on suomeksi kääntänyt Laura Beck.

    14 kirjettä ja yli 300 sivua kahden miehen välistä kirjeenvaihtoa kaikesta. Ihmisenä olemisesta. Siitä tunteesta kun identiteetti häilyy. Siitä, miltä tuntuu miehenä vierastaa tietynlaisia miesporukoita, vaikka on itse omasssa elämässään – miehenä – aika menestynyt. Miltä tuntui kun Juha Väätäinen voitti 10 000 metrin juoksukisan 1970-luvun alussa? Millaista se on, kun oma työ on sen luonteista, että sitä arvostellaan jatkuvasti julkisesti? (Hesarin arvio tästä kirjasta alkoi – tietenkin – kirjallisuuskritiikin kritiikkiin vastaamisesta, heh.) Ja voiko sellaisista ajatuksista edes kirjaan kirjoittaa? Millaista on olla osana pientä yhteisöä, jossa tekijät, arvostelijat, osallistujat ja ostajat sijaitsevat kaikki saman kannen alla? Ah, suomenruotsalaisuus!

    Aiheet ovat kirjeissä runsaanpuoleiset, mutta juuri sellaistahan meno ihmisen päässä yleensä on. Emme me mieti viikon aikana vain yhtä asiaa. Varttitunnin aikana mieleen pulpahtelee jos jonkinmoista ajatusta, ristiriitaa, riemun ja ärtymyksen aihetta.

    Kun ajattelee ammatikseen (ja minä uskon, että kirjoittaminen on hyvin pitkälle asioiden ajattelemista ja ajatusten järjestykseen laittamista), omia ajatuksiaan reflektoi herkästi. En ole varma, huomasivatko kirjailijat sitä itse, mutta itse kiinnitin jatkuvasti huomiota siihen, kuinka kumpikin kirjoittaja paalutti omaa reviiriään. He eivät sortuneet tekstin lölleröittämiseen aloittamalla joka toisen virkkeen puuduttavalla toisaalta-toisaalta-otamme-kaiken-huomioon-pohdinnalla.

    7+7 westö itkonen

    Westö ja Itkonen osoittavat oman kontekstinsa mutta tekevät sen hienovaraisesti. He piirtävät aitauksen ja käsittelevät mielipidettään sen sisällä. Ensin pohjustetaan, sitten täräytetään. Välillä kertaalleen rakennettua aitaa siirretään, pistetään porttia uusiksi ja silloin tällöin vastarakennetun aidan yli astutaan – mutta ei kompastella. Aiheen määrittely, oman näkökulman raamittaminen ja oman kontekstin tiedostaminen auttaa pitämään abstraktimmatkin aiheet – kuten feminisimin tai vanhemmuuden – kasassa ja käsissä.

    Kokematon kohtelias yrittää ottaa huomioon monta näkökulmaa ja lopputuloksena on taskulämmin päläpäläselostus. Kokenut pitää kiinni näkökulmastaan, mutta hän piirtää näkökulmansa esiin niin selvästi, ettei se a) jätä ketään epätietoiseksi siitä mitä juuri äsken sanottiin tai b) anna lukijan käteen aseita teilata sanottua yhden totuuden toitottamiseksi.

    Mitä siitä, jos tunnen oloni epämukavaksi? Niinhän minun kuuluukin tuntea. Jos valkoinen, keski-ikäinen mies pelkää #metoo-kampanjaa, on toki mahdollista, että hän pelkää ainoastaan oman asemansa ja omien tiedostamattomien etuoikeuksiensa menettämistä. Jotta ajattelu olisi ylipäätään mahdollista, tämä epäilys on ylitettävä.

    Juha Itkonen, 7+7

    Minä asetan tietyt rajat sille mitä voin ja saan kirjoittaa. Minkälaiset, se on oma asiani, mutta teen sen koska uskon maailmassa olevan asioita joita en ymmärrä, tai en kykene kuvaamaan, enkä halua loukata asianomaisia ihmisiä kirjoittamalla pinnallisesti ja huonosti sellaisesta, mikä ansaitsisi paremman ja syvemmän kuvauksen. Silti asennoidun niin, että meidän kirjailjoiden täytyy saada yrittää. Pyrkimys transsendenssiin, halu vapautua ahtaasta minästä ja yrittää ymmärtää toisenlaisia identiteettejä, elämänehtoja ja todellisuuksia, eikö se juuri ole alkusyy siihen, että kertomista ja kirjallisuutta on?

    Kjell Westö, 7+7
    7+7 kirjeitä kirja

    Hienovaraisesti ehjäksi tanssitun kontekstin ja tarkasti mietittyjen ja ajan kanssa kypsyneiden ajatusten lukeminen on tavattoman virkistävää. Tai oikeastaan tuo äskeinen oli huonosti valittu adjektiivi. Kirja ei virkistänyt, vaan se rauhoitti.

    Nautin suunnattomasti keskustelun seuraamisesta, Westön näennäisen viileistä havainnoista ja siitä, kun Itkonen silloin tällöin kiroilee.

    Koin oloni valtavan etuoikeutetuksi, kun sain lukea (tai kuunnella: 7+7:n äänikirjaversio on todella, todella hyvä, eikä vähiten siksi että kirjalijat lukevat kirjeensä itse) hitaasti haudutettuja ajatuksia aiheista, jotka koskettavat ja kiinnostavat. Kaksi ihmistä on kirjoittanut keskenään puolentoista vuoden ajan kirjeitä heitä itseään mietityttäneistä aiheista, ja nyt minä sain lukea ne kirjeet ja kokea niiden kirjeiden välittämät ajatukset. Pääsin seuraamaan kahden ihmisen väliseksi tarkoitettua ajatustenvaihtoa ja osallistumaan fiksuksi kokemaani keskusteluun ilman että piti tykätä / jakaa / kommentoida / siivilöidä. Tässä nopeatempoisessa someajassa tällaisessa ajatuksenvaihtojen seuraamisessa oli jotain tavattoman etuoikeutettua.

    7+7 Levottoman ajan kirjeitä (Otava) ilmestyi viime vuonna. Luin itse printtikirjan, mutta koska niin moni kirjoittamista harrastava tai työkseen kirjoittava ystäväni kehui teoksen äänikirjaversiota, kuuntelin sitä muutamia lukuja. Ja kyllä. Kehut osuivat kohdalleen. Äänikirjan lukevat nimittäin kirjailijat itse. Juha Itkonen lukee omat ja Kjell Westö omat kirjeensä. Se tuo keskustelutilanteen vieläkin lähemmäs.

    PS. Jos haluat kuunnella tämän äänikirjana, etkä vielä käytä Storyteliä, voit hyödyntää etukoodini ja saat 30 päivää maksutonta kokeiluaikaa. 7+7 löytyy Storytelin laajasta valikoimasta. Kokeilun voi lopettaa 30 päivän jälkeen eli se ei sido mihinkään. Linkki on affiliate-linkki.

  • Dekkarivinkit kesään – aina saa jännittää

    Dekkarivinkit kaupallisessa yhteistyössä: Werner Söderström

    Puhutaanpa hetki syvällisestä kirjallisuudesta eli siis dekkareista, rikosromskuista, jännäreistä. Kevyttä hömppää, liukuhihnatavaraa ja epäuskottavia halpoja juonenkäänteitä? No ei tosiaankaan! Se ettei pidä dekkareista on vähän sama kuin sanoisi että ei pidä säästä. Sitä on niin monenlaista.

    Laitos Stephen King kirjavinkki

    Maailmassa on paljon dekkarikirjallisuutta. Variaatiota riittää. Historiallisia dekkareita, juonivetoista action-dekkaria, ihmissuhdedekkareita, yliluonnollisia dekkareita, realistisia poliisityön kuvauksia ja yhteiskunnallisesti kantaaottavaa rikoskirjallisuutta.

    Hyvä dekkari on paitsi vetävää viihdettä myös tarkkanäköistä ympäristön kuvausta ja yhteiskunnan kanssa keskustelua. Kirjailija Ian Rankin on osuvasti sanonut, että ennen kuin menee uuteen kaupunkiin tai maahan, hän lukee sinne sijoittuvan dekkarin. Dekkari kun kertoo usein parhaiten siitä, mitä kyseisessä paikassa ja yhteiskunnassa parhaillaan on meneillään. Se kertoo jotain sellaista, mistä muu isot massat tavoittava viihde ei vielä äänekkäästi puhu. Toki hyvän dekkarin keskiössä pitää olla juoni, mutta se on vain osa stooria. Tarinan tapahtumapaikat, puheenaiheet ja henkilökuvaus usein näyttävät paljon ympäröivästä yhteiskunnasta. Usein jopa enemmän kuin muu proosa, jolla saattaa olla myös ns. ylevämpiä taiteellisia tarkoitusperiä kuin viihteeksi luokitellulla rikoskirjallisuudella. Väitän, että rikoskirjallisuus kehtaa katsoa suoremmin kohti. Se on yksi hyvä syy lisää fanittaa dekkareita.

    Dekkarivinkit

    Tänä keväänä olen lukenut ja kuunnellut tukun dekkariuutuuksia Tammelta ja WSOY:ltä. Ne kaikki olivat omalla tavallaan hirvittävän kiehtovia. Valitsin lukemistani kirjoista kokonaisuuden, joka sisältää keskenään hyvin erilaisia rikoskirjoja. Olkais siis hyvä, dekkarvinkit, joista löytyy vaihtoehtoja eri makuihin.

    meren ja pirun välissä dekkarivinkit

    Tämä! On! Mahtava! Anteeksi huutomerkit, mutta olen tästä kirjasta hirvittävän innoissani. Meren ja pirun välissä on Doggerland-dekkarisarjan uusin suomennos. Kirjassa on paljon dekkareiden lukijalle tuttuja elementtejä: vähän hunningolla oleva poliisi, jota painaa ihmissuhdekiemurat, elämisen vaikeus ja reistaava terveys. Alueella riehuu hemmetin ällöttävä seksuaalirikollinen, joka aiheuttaa kauhua yhteisön asukkaissa. Kiinnostavan kirjasta tekee se, mikä tässä on toisin. Alkoholia aika paljon nauttiva ja liikuntaa vierastava päähenkilö onkin nainen. Jes! Kerrankin rikoksia selvittää poliisi, jolla on tukku nordicnoir-piirteitä, mutta hän ei olekaan keski-ikäinen mies vaan keski-ikäinen nainen. Kotoiselta ja arkiselta tuntuva Karen Eiken Hornby on päähenkilö, joka alkaa välittömästi tuntua lähes kaverilliselta.

    Doggerland, jonne kirja sijoittuu, on keksitty paikka. Sellaista ei ole olemassa. Kuinka raikkaalta tuntuikaan lukea rikoskirjaa, joka ei tapahdu Reykjavikissa, Oslossa, Lontoossa, Tampereella, Porvoossa, Helsingissä, Tukholmassa, Dublinissa tai Malmössä vaan Doggerlandissa. Kuvitteellinen saarivaltio Tanskan ja Britannian välissä. Maa, jossa on oma kieli, oma raha ja omat juhlapäivät. Kerrassaan kutkuttavaa! Doggerland-niminen paikka on tosin ennen muinoin ollut olemassa. Tuhansia vuosia sitten tuonniminen maa-alue jäi mannerjäätiköiden sulamisvesien alle jossain päin Pohjanmerta. Merta, vuoristoa, autioita paikkoja – kuulostaa vieraalta mutta silti tutulta. Kirjaa lukiessa olin välillä ihan omien mielikuvitusteni Islannissa.

    kirjavinkit äänikirja dekkarivinkit

    Meren ja pirun välissä on päähenkilövalinnan ja tapahtumapaikan osalta raikas uusi tuulahdus mutta sisällön kannalta ihanan perinteinen dekkari syvällisine tunnelmakuvauksineen, huonoine ilmoineen ja juonen tarjoilemine langanpätkineen, jotka kasaamalla loppuratkaisu alkaa vähitellen selvitä. Meren ja pirun välissä -kirjaan tarttuminen aiheuttaa samanlaisen ihastuksen tunteen kuin vaatekaapista vanhan suosikkivillapaidan esille ottaminen. Miten olen voinutkin hetkeksi unohtaa, että täällä oli tämmöinen aarre?

    Maria Adolfsson. Meren ja pirun välissä. Suomentanut Terhi Vartia. Lyhyesti kuvailtu: tuulinen, tunnelmallinen, salaperäinen, jännittävä, riuska mutta haavoittuvainen poliisipäähenkilö.

    laitos stephen king dekkarivinkit

    Dekkarivinkit-jutussa eteenpäin eli kirjaan, joka räsäytti Instagramin viestiboksin täyteen. Tämä kirja on herättänyt valtavasti keskustelua, innostusta ja epäilyjäkin (koska King). Kevään isoin yllättäjä minulle itselleni oli Stephen Kingin uutuus Laitos. King on kirjoittanut kymmeniä kirjoja useiden vuosikymmenten mittaisen uransa aikana. Hohto taisi olla ensimmäisiä teoksia, joita itse aikanaan luin kannesta kanteen. Jättietanat ja zombielemmikkikoirat ovat minulle liikaa, joten en ole noin yleisesti ollut järin innoissani Kingin kirjoista. Mutta nyt. Voi juma! Laitos on yksi kiehtovimpia kirjoja, mitä olen kädessäni pitänyt. Sen juoni polttaa, henkilöt tulevat lähelle ja poliittisuus velloo vahvoina aaltoina tarinan pohjavesissä.

    Tarina alkaa verkkaiseen tahtiin. Mies nimeltä Tim päätyy sattuman kautta pieneen kylään Etelä-Carolinaan yökolkuttajaksi. Ensin kuvataan Timin matkaa Yhdysvalloissa, liftaamista, roadtrip-tunnelmaa. Maanteiden numerot vilisevät. Sitten tarina yhtäkkiä kiskaistaan toiselle puolelle maata. Huippulahjakas nuori poika Luke kaapataan kotoaan, hänen vanhempansa murhataan ja poika kuljetetaan Laitokseen, jonne on koottu eri-ikäisiä lapsia ympäri maata. Laitos on paha paikka, jossa on Etuosa ja Takaosa, paljon omituisia testejä ja pahoja työntekijöitä. Nämä kaksi tarinaa kohtaavat kirjan loppupuolella ja yksi tarinan loppukohtauksista (niitä on monta, ihmeellistä kyllä) on mahtavaa, sielua puhdistavaa tarantinoa.

    Bookbeat dekkarivinkit kevät

    Minusta tuntuu, että kaikki yritykset kuvailla Laitosta, tekevät kirjalle hallaa. Teos on niin monisyinen, että yhden asian kuvailu saa tuntumaan siltä kuin ohittaisin ne kaikki muut tärkeät asiat. Jos tykkäät vetävästä kerronnasta, kiehtovista henkilöhahmoista, etkä vierasta jännitystä, tartu tähän kirjaan. Ja vielä parempaa: kuuntele se! Tämä menee nyt ihan kehumiseksi, mutta äänikirjan lukija Antti Jaakola puhaltaa kirjan tarinan todella käyntiin. Hän antaa Laitoksen hahmoille sielun ja syvyyden. Tämän kirjan maailma avautui itselleni syvällisemmin äänikirjana.

    Stephen King. Laitos. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Lyhyesti kuvailtu: suuri tarina, poliittinen, salaliitto, kauhun elementtejä.

    Niko Rantsi Sinun puolestasi vuodatettu dekkarivinkit

    Sitten otetaankin suunta Yhdysvalloista Suomeen ja vaihdetaan konkarikirjailijasta ensikertalaiseen. Koska eihän dekkarivinkit voi olla kattava ilman yhtä lupaavaa esikoiskirjailijaa! Suomen Keskusrikospoliisissa työskentelevä Niko Rantsi kirjoitti ensimmäisen kirjansa, joka ilmestyi toukokuussa. Sinun puolestasi vuodatettu on dekkari, jonka kuuntelin ja luin loppuun yhden päivän aikana. Tarina houkuttelevuus ei syntynyt erityisestä juonesta tai uskomattomista juonenkäänteistä. Tämä on ennen kaikkea ihmisromaani ja kurkkaus poliisityön arkeen. Yhtenä hetkenä ihminen vaativassa ja stressaavassa työroolissa, toisena hetkenä kotona perheen parissa. Paini jaksamisen ja resurssipulan kanssa yhteiskunnan varjoissa. Vittumaisia rikollisia ja välillä toivottomaltakin tuntuvaa rikostutukintaa.

    dekkarivinkit kevät 2020

    Tämä teos eroaa monista muista suomalaista poliisityötä kuvaavista rikoskirjoista siinä, että päähenkilö Veli-Matti Suojanen on järjestyspoliisi eli tekee poliisissa sitä ruohonjuuritason hommaa. Oman mausteen juttuihin tuo Suojasen kokema työhön liittyvä häirintä ja hänen lapsuudenystävänsä, joka ajautuu talousvaikeuksien kautta rikollisiin hommiin. Tämä tuo hyvällä tavalla mieleeni Marko Kilven dekkarit, joista olen tykännyt paljon. Loistavaa saada lisää saman tyylin edustajia.

    Niko Rantsi. Sinun puolestasi vuodatettu. Lyhyesti kuvailtu: realistinen, kiinnostava, inhimillinen, myös sisäisen maailman kuvausta.

    Pauliina Susi Pulssi

    Mitä jos tietokone kaappaa vallan käyttäjältä ja alkaa tehdä mitä huvittaa? Entä jos robotit hyökkäävät? Tai joku ulkopuolinen pääsee tarkkailemaan sinua sinun oman tietokoneesi kautta? Näitä älykkään ja koneellistuvan maailman teemoja on pyöritellyt Pauliina Susi kolmessa rikoskirjassaan. Trilogian ensimmäisestä osasta Takaikkuna Susi sai Johtolanka-palkinnon, Pulssi päättää trilogian. Pulssissa ollaan pakkasessa ja pimeässä, kun tekoäly alkaa kaapata itselleen valtaa. Sosiologi-Leian lisäksi teoksessa seikkailee hakkerikamu Timo. Jos et ole lukenut Suden aikaisempia Leia-kirjoja, ei huolta. Huomasin, että Pulssiin pääsee kiinni näin uutenakin lukijana, sillä henkilöistä ja taustoista kerrotaan sen verran pitkästi. Tästä teoksesta tuli paikoitellen samanlaisia säväreitä kuin kirjoista Nainen junassa, Kiltti tyttö ja Teräviä esineitä.

    Pauliina Susi. Pulssi. Neljä kuvailevaa sanaa: ei-raaka, psykologista jännitystä, tieteiskauhua, hippusellinen yhteiskunnallista viihdettä.

    Aavekentät kirjavinkki

    Aavekentät on herkullinen sekoitus Neiti Marplea ja Sydämen asialla -tunnelmaa. Hurmaava dekkarisarja historian, brittiläisen elämänmenon, vanhojen kartanoiden ja kauniiden maisemien ystäville. Arkeologi Ruth Gallowaystä kertovan sarjan uutuus Aavekentät on taattua Elly Griffithsiä. Arkeologisia salaisuuksia, kohteliaisuuden ja hiljaisen pintakuoren alle painettuja tapahtumia, kiehtovia päähenkilöitä. Kun uuden asuinalueen maansiirtotöissä löydetään lentokoneen hylky ja hylystä ihminen, Ruth kutsutaan paikalle tutkimaan asiaa. Kuka lentäjä oli? Miten ihmeessä hän on päätynyt tänne? Kuka ei nyt kerro ihan kaikkea? Aavekentät vie keskelle hienostosuvun salaisuuksia. Ruth on poikkeuksellisen mukava dekkarikirjan päähenkilö. Hyvinvoiva, ahkera, ei juopottele. Arkeologina hän kaivelee todella vanhoja juttuja ja tulee siinä sivussa paljastaneeksi monenlaisia syy-seuraussuhteita. Lisämausteen tarinan maailmaan tuo tavanomaisesta poikkeavat perhejärjestelyt ja hykerryttävät ihmissuhdekuviot.

    Elly Griffiths. Aavekentät. Suomentanut Anna Kangasmaa. Lyhyesti kuvailtu: herttainen, ei-pelottava, viihdyttävä, älykäs.

    Ahnhem x tapaa kuolla

    Sitten jotain ihan toisenlaista. Ruotsalaiskirjailija Stefan Ahnhem on erityisen tunnettu Fabin Risk -dekkarisarjastaan ja mm. Wallander-televisiosarjan käsikirjoittajana. Ahnhemia voisi parhaiten kuvailla uuden polven rikoskirjailijana. Hän ei möyhi vanhemman ruotsalaisdekkariperinteen mukaan yhteiskunnan varjopuolia katuojasta käsin tai ota juurikaan yhteiskunnallisesti kantaa. Ahnhemin rikoskirjoissa tapahtuu paljon ja vauhdilla. Tiukkoja juonenkäänteitä, sarjamurhaaja ja arpakuutio on läsnä tässä kirjailijan uusimmassa suomennoksessa. X tapaa kuolla on Fabian Risk -sarjan viides teos ja juonivetoisten dekkareiden ystävien herkkupala. Ja tiedättekös mitä, pakko sanoa että tämä kirja toimii paremmin äänikirjana kuin ruudulta tai paperilta luettuna. Vahvaääninen Jukka Pitkänen on tämän tyyppiselle action-kirjalle loistava lukija. Kiihkeätempoinen teos on mitä parhainta lenkkiseuraa. Pieni ylikuntovaroitus lienee paikallaan. Kun tämän cliffhangertykin kanssa lähtee lenkille, tekee joka kerta mieli juosta pari ylimääräistä kilometriä. Jos et ole aikaisemmin lukenut Ahnhemia, mutta tykkäät esimerkiksi Keppleristä, tämä on oiva valinta.

    Stefan Ahnhem. X tapaa kuolla. Suomentanut Outi Menna. Lyhyesti kuvailtu: jännittävä, nopeatempoinen, toimintatykki, koukuttava.

    Max Seeck uskollinen lukija

    Suomen vastine Nesböille, Kepplereille ja Ahnhemeille on Max Seeck. Mainosmies, joka nousi muutamassa vuodessa suomalaisen jännärikirjallisuuden isoksi nimeksi. Seeckin kirjojen käännösoikeuksia myyty jo lähes 40 maahan. Kreisin hieno suoritus! Olen lukenut Seeckin kaikki teokset. Ensimmäiset kolme kirjaa muodostivat vetävän trilogian, joka kietoutui entisen Jugoslavian alueelle. Outoa kaksoiselämää elävä rikosylikonstaapeli Jessica Niemi aloittaa uuden sarjan teoksella Uskollinen lukija. Rikokset tapahtuvat Suomessa, taustatarinat Venetsiassa ja Yhdysvalloissa. Juonen keskiössä on bestsellerkirjailija, jonka kirjoittamissa kirjoissa tapahtuvia murhia joku tuntematon tekijä alkaa apinoida. Seeck – menestynyt kirjailija – siis kirjoitti kirjan kirjailijasta, jonka tarinoissa kuvatut murhat muuttuvat todeksi. Kuulostaa kierolta ja sitä se tosiaan on. Vauhdikkaat tapahtumat, yllättävät henkilöhahmot ja nopea kerronta on pilkottu suupalan mittaisiin lukuihin. Kirjan loppuratkaisu on dekkarimuistini kinkkisin. En vieläkään aivan varmasti tiedä, kuinka kirja oikein loppui. Uskollinen lukija pitää uskollisen lukijan pinteessä loppuun saakka ja sen ylikin.

    Max Seeck. Uskollinen lukija. Lyhyesti kuvailtu: tiukat käänteet, lyhyet ja nopeat luvut, salaperäinen päähenkilö, hyvin outo loppuratkaisu

    kesälukemista

    Etukoodilla SATURAMO saat Bookbeatista maksuttoman 30 päivän kokeiluajan ja nämä kaikki tässä mainitut kirjat löytyvät sieltä. Etu koskee uusia asiakkaita.

    Mahtavaa dekkarikesää! Kirjajutut jatkuvat pitkin kesää ainakin Instagramin puolella.

    Kuvat: Björgvin Hilmarsson