• Issikkavaellus Koillis-Islannin erämaassa

    Issikkavaellukselta moi! Islannissa on monenlaisia paikkoja. Pääkaupunkiseutu, jossa asuu kaksi kolmannesta saaren asukkaista. Sitten on pieniä kyliä, jotka elävät kesäkulttuuritapahtumista ja hipsterimatkailijoista. Hiihtoturismin takia virkänä pysyvä kylä, kylä jonka pitää hengissä rikas ja vaikutusvaltainen Islannin ”mafioso”.  Laaksoja, joissa on isoja ja menestyviä lammastiloja. Hevostalouden keskuksia, vilkas kalasatama, katkaraputehdas.
    Sitten on semmoisia paikkoja kuin Melrakkaslétta eli Napaketun tasanko. Se on leveä niemi Koillis-Islannissa eikä siellä ole oikein mitään sen ihmeellisempää. Alue menestyi aikanaan sillinpyynnillä. Mutta kun sillitkanta katosi, katosi kaikki muukin. Kalatalouden alasajosta saadut rahat pistettiin osakkeisiin, mutta alamäki oli jo alkanut. Se yritys meni nimittäin konkurssiin. Nykyään niemen länsirannalla on muutamia maatiloja ja pikkuruinen muutaman kymmenen talon kylä nimeltään Raufarhöfn. Niemen itärannikolla Kópaskerissä on maan suurin lammasteurastamo.
    Kahden pienen kylän, muutaman maatilan, lampaiden ja hevosten lisäksi täällä niemimaalla keittelee draamaa muutama miljardööri. Viime vuosina Islannin matkailubuumi on houkutellut maahan ulkomaalaisia sijoittajia ja nyt heistä osa yrittää ostaa alueen maita itselleen saadakseen omiin käsiinsä alueen hyvät lohijoet.
    Täällä on päällisin puolin hiljaista kuin uimahallissa sulkemisajan jälkeen. Ei ketään missään, mitään ei näytä tapahtuvan. Mutta pinnan alla on ainekset ihan kunnon draamaan. Sellaisisa maisemissa me ratsastimme.
    Melrakkaslétta on kaukana Reykjavíkista, kahdeksan tunnin ajomatkan päässä. Kymmenen, jos pitää kahvitaukoja. Näillä seuduilla ei kovin moni islantilainenkaan ole käynyt. Mutta mepä kävimme! Heinäkuussa kiersimme Melrakkasléttan niemimaan. Kuusi ratsastuspäivää, yli 70 hevosta, reilusti yli 200 kilometria satulassa, laukkaa, tölttiä, kömmähdyksiä ja kahvitaukoja. Pääsin ratsastamaan esimerkiksi hevosella jonka nimi oli Lóa. Se on linnun nimi ja kyllä se sitten lensikin. Sen päivän aikana sattui jotain varsin kummallist: olin ihan hiljaa. Keskityin vain pysymään satulassa. Se oli ihanaa.
    Välillä taivas näytti ihan öljyvärimaalaukselta. Joskus satoi, enimmäkseen tuntui helteeltä. Oli ihan samperisti tilaa joka puolella, välillä näki sadankin kilometrin päähän. Meri kuohui vieressä, eikä pikkukärpäsiäkään juuri pyörinyt kasvojen edessä häiritsemässä. Hevosilla oli tilaa juosta jokien yli, teillä, pelloilla, vuoristosolassa, laaksoissa ja hiekkaisissa mäissä. Välilä meni tunteja, että saimme kumistella maastoa ihan yksinään. Vastaan ei tullut auton autoa.
    Viimeisenä päivänä vähän kiipeiltiin vuoristossa. Huh. Olen niin iloinen, että päätimme tänä vuonna kokeilla uutta vaellusreittiä ja suunnata Melrakkasléttaan. Tämäkin oli nimittäin ihan täydellinen viikko.
    Nämä kuvat kertovat matkasta monta muuta tarinaa. Hevosmaisia hetkiä niiden parissa.
     
    Raufarhö
    fn
    , jotka näivettyvät ja vä
    hitellen kuihtuvat kokonaan pois. Esimerkiksi
    Raufarhöfni
    ll
    ä
    oli suuret odotukset
    sillinpyynnin suhteen. Kun sillikanta katosi, katosivat asukkaat
    kin. Kalatalouden
    alasajosta saatuja rahoja sijoitettiin muun muassa geeniy
    htiö deCODE Geneticsin
    osakkeisiin.
    Raufarhö
    fn
    , jotka näivettyvät ja vä
    hitellen kuihtuvat kokonaan pois. Esimerkiksi
    Raufarhöfni
    ll
    ä
    oli suuret odotukset
    sillinpyynnin suhteen. Kun sillikanta katosi, katosivat asukkaat
    kin. Kalatalouden
    alasajosta saatuja rahoja sijoitettiin muun muassa geeniy
    htiö deCODE Geneticsin
    osakkeisiin.
  • Islannissa töissä ja arjessa

    Millaista on olla Islannissa töissä? Islanti kärsii työvoimapulasta ja tänne kaivataan lähivuosina tuhansia ulkomaalaisia työntekijöitä tekemään hommia, koska 350 000 paikallista ei riitä. Kirjoitin viime viikolla siitä, miten ja mistä Islannista kannattaa hakea töitä. Kiitos kaikista hyvistä kysymyksistä postauksen lopussa. Laittakaa lisää tulemaan, jos jäi joku juttu mietityttämään ja harkitsette tänne lähtöä. Vastailen mielelläni. Nyt on postaussarjan toisen jakson aika. Eli lyhyt katsaus paikalliseen arkeen ja miten siitä selviää.
    Yhteistyössä ELY-keskus ja Suomen Blogimedia.

    Islannissa töissä
    Onnellinen reykjavikilainen.
    Islannin kesä!
    Ei syksykään ruma ole.
    Millaista Islannissa on tehdä töitä ja asua, minkälaista tänne on tulla ulkomaalaisena? Aiheesta riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka paljon (näitä asioita sivuan muuten pidemmin myös kirjassani Islantilainen voittaa aina), mutta otan tässä lyhyesti esiin muutamia käytännön juttuja, jotka tänne muuttavaa saattavat mietityttää. Ja kuten sanottua: aina voi kysyä lisää.

    Islannissa töissä – pärjääkö englannilla?

    Islannissa puhutaan todella hyvää englantia. Enkulla siis suhailee arjessa erinomaisesti. Tunnen monia tänne jopa yli vuosikymmen sitten muuttaneita ulkomaalaisia, jotka eivät vieläkään puhu yhtä kokonaista lausetta paikallista kieltä, ja silti heillä näyttää menevän ihan hyvin.
    Reykjavíkin talvi.
    Reykjavíkin syysyö.
    Reykjavíkin talven paras kestovaruste: villikset&kumisaappaat.
    Reykjavíkin kesä (on sen verran viileä, että rannan merivesikin lämmitetään).
    Itse oon kuitenkin sitä mieltä, että jos maahan asettuu kesätyökomennusta pidemmäksi ajaksi ja aikoo olla Islannissa töissä vaikka yli vuoden tai pidempäänkin, kielen opiskelusta on todella paljon hyöytä. Jo muutamassa viikossa oppii perusnumerot, leipomoislannin, lukemaan kylttejä ja käymään lyhyitä keskusteluja. Yhteiskuntaan pääsee mukaan ihan eri tavalla, kun osaa kieltä edes vähän: pystyy ottamaan osaa keskusteluihin, osaa lukea vuokra-asuntoilmoituksia, alkaa ymmärtää vitsejä ja Facebook-läppää ja tajuaa uutisista jotain (englanninkielisinä uutisina kun tupataan useimmiten tuuttaaman ulos vain niitä positiviisia turistijuttuja).
    Sitä paitsi kielikurssilta saa samassa tilanteessa olevia kavereita. Kävin itse muutaman kansanopistotyylisen islannin alkeet -kurssin ja tutustuin siellä muihin ulkkareihin, joista sain hyvän joukon hyvänpäiväntuttuja alkutaipaleelle.
    Perustason kielikursseja järjestävät Reykjavíkissa mm. The Tin Can Factory, Mimir ja Múlti Kúlti. Icelandic Online on mainio maksuton kielikurssi netissä. Siitä on hyvä aloittaa jo vaikka kotona ennen lähtöä.
    Kävin muutaman tuollaisen peruskurssin ja menin sen jälkeen yliopistoon opiskelemaan lisää. Jos tänne jää pidemmäksi aikaa ja haluaa oppia kielen kunnolla, yliopiston kieliohjelmaa kannattaa vakavasti harkita. Olen itse opiskelijatyyppi ja opin kieliä parhaiten opiskelemalla kieliopin kunnolla, joten minulle yliopistovuosista oli valtavasti hyötyä enkä usko, että olisin saavuttanut samaa kielitaitoa vain harjoittelemalla puhumista. Islannin yliopistossa tuo BA-kokonaisuus kulkee nykyään nimellä Íslenska sem annað mál eli islanti toisena kielenä.
    Onneksi perinneruokaa saa vain ihan muutamista ravintoloista.

    Uutena töissä Islannissa – Mistä saa kavereita?

    Kun saavuin Islantiin ensimmäistä kertaa huomasin sen heti: paikallisista oli vähän vaikeaa saada kavereita. Hyvänpäiväntuttuja löytyi nopeasti koulusta ja harrastuksista, mutta harvan kanssa tuttavuus eteni sen pidemmälle. Syy on täydessä arjessa eli ajanpuutteessa. Islantilaisilla on paljon lapsia ja ne saadaan nuorena. Monet tekevät ensin osan päivää yliopistolla, lähtevät sen jälkeen töihin ja töistä kovalla kiireellä päiväkotiin jälkikasvua hakemaan. Enkä enää ihmettele ajan riittämättömyyttä: olen tässä ihan käytännössä huomannut, kuinka mahdotonta on yrittää töiden ja arkisähläyksen ja yöunien yhteyteen lutvituttaa omat ystävyyssuhteet, uusista kaveruussuhteista puhumattakaan.
    Siksi kannattaakin alkaa heti tutustua muihin ulkkareihin. Paikallistuttavuudet tulevat jos tulevat – ja mitä väliä sillä kansalaisuudella ylipäätään edes on.
    Oman kokemukseni mukaan parhaimpia paikkoja tutustua uusiin ihmisiin uudessa maassa ovat niiden työpaikan kautta tulevien työkavereiden lisäksi kielikurssit, joukkueharrastus (peukku niille Islantiin tuleville, jotka pelaavat esimerkiksi jalkapalloa tai käsipalloa) ja oma koti. Suosittelen tänne yksinään muuttavalle kimppakämppää. Siinä säästää paljon raha, ja kivassa kimppakämpässä on ainakin alussa paljon hauskempaa kuin yksin yksiössä. Sosiaalinen tuttavapiiri kasvaa nopeasti: kun tutustuu yhteen kämppäkaveriin, tutustuu samalla myös hänen kavereihinsa. Siinä se sosiaalinen yhteisö sitten jo onkin.
    Ratsastusharrastuksen kauttaa saa monta jalkaparia hyviä kavereita.
    Uusien kavereiden hankinnassa on hyvä muistaa yksi juttu: seuraa voi aina vaihtaa. Tärkeintä on alussa tutustua kouralliseen ihmisiä ja saada itselleen jonkinmoinen sosiaalinen yhteisö. Kun tuntee muutaman ihmisen ja alkaa kotiutua, tutustuu useampiin ihmisiin ja kohta ehkä löytyy joku ihan oikea ystäväkin. Eli alussa ei kannata olla liian nirso. Tässä nyt tulee puhuttua ihmisistä vähän kuin huonekaluista, mutta olen huomannut, että uuteen maahan muuttaessa yksi tärkeimpiä juttuja heti sähkösopimuksen, paikallisen puhelinliittymän ja internetin hankkimisen jälkeen on tutustua edes muutamaan ihmiseen. Uusi paikka tuntuu helpommalta, kun ympärillä on muutama moikkaustuttu, joiden kanssa vaihtaa kuulumisia ja jutella.
    Ja baarit! Ei toki sovi unohtaa Reykjavikin hauskaa yöelämää. Baareissa roikkuessa saa paljon kavereita tai ainakin ison tukun tuttuja. Kun tähän harrastukseen oli enemmän aikaa tuossa ennen vuotta 2010 eli lasten ilmaantumista, minulla oli paljon enemmän moikkauskavereita kuin nykyään. Keskiviikko-, perjantai- ja lauantaiöisin baareissa luuhasi paljon samoja naamoja ja yhteisen riehakkaan illan tai vapisuttavan krapula-aamun jälkeen ystävyyssuhteet etenivät kuin itsestään.


    Töissä Islannissa ulkomaalaisena – Miten islantilaiset suhtautuvat ulkomaalaisiin?

    Hyvät havainnot ensin. Eli aika hyvin. Täällä ei ole kovin yleistä sellainen lötinä, jossa keskitytään mollaamaan ulkomaalaisia. Kyllä täällä silti tietysti rasisteja on siinä missä muuallakin, mutta he eivät ole saaneet mölinälleen niin paljoa tilaa ja huomiota kuin monessa muussa maassa – esimerkiksi Suomessa.
    Islanti on pieni mutta virkeä maa. Tänne on aina tullut väkeä muualta ja täältä on aina lähdetty maailmalle ihan siksikin, että näin pienessä maassa ei voi opiskella kaikkia mahdollisia asioita. Iso osa esimerkiksi lekureista tekee erikoistumisopintonsa Tanskassa, Briteissä tai Jenkeissä. Ulkomaille lähtevät myös hammaslääkäreiksi aikovat. Sitten on heitä, jotka lähtevät töiden perässä muutamaksi vuodeksi uusiin maisemiin tai muuten vaan seikkailemaan ja palailee – jos palailee – siinä vaiheessa kun perheeseen alkaa tulla lapsia. Eli vaikka Islanti on pikkuruinen maa, sosiaalisuus- ja avoimuusviisari värähtää reilusti ulospäin.
    Islannissa töissä
    Iltapäiväkaffet. (Tunge aina mukaan työpaikkojen kahvihetkille, lounaille ja after work -bisselle. Islantilaisilta puuttuu välillä huomaavaisuuspiirre, eli he eivät aina välttämättä itse tajua pyytää mukaan.)
    Sitten ne huonommat havainnot etenkin siitä näkökulmasta että on Islannissa töissä ja asuu täällä pidempään. Osa suhtautuu ulkomailta tuleviin ainakin aluksi vähän epäluuloisesti. Kuulen usein juttuja siitä, kuinka joku ei ollut uskaltanut käyttää tietyn siivousfirman palveluja, koska kaikki sen työntekijät olivat puolalaisia. ”Jos ne vaikka varastavat.” Jep. Ja islantilaisethan eivät varasta koska heillä on… Islannin passi…? Ööh.
    Kuulen itsekin tuollaisia heittoja tämän tästä ja sitten aina ystävällisesti huomautan, että minusta olet kyllä aika väärässä ja että olenhan minäkin ulkomaalainen, mutta et kai silti pelkää että pöllin käsilaukustasi sun lompakon sillä välin kun käyt vessassa? ”Mmmmmm….. Ai niin joo. Mutta kun sä oot nyt tollainen kuitenkin, tollainen suomalainen joka on asunut täällä pitkään.” Jepjep. Eli ihan niinkuin missä tahansa muualla, myös täällä joutuu muualta tulevana joskus kuulemaan heittoja ulkomaalaisuudestaan ja kohtaamaan ennakkoluuloja. Ne voi ohittaa heittämällä takaisin läppää vaikka sisäsiittoisista islantilaisista 🙂
    Länsivuonojen alue on yksi Islannin kauneimmista.
    Kesäjuttuja.

    Minkälaista Islannissa on tehdä töitä?

    Kokemusta on sekä työntekijänä että työnantajana. Ensin se ikävämpi puoli eli huijatuksi tulemisen vaara. Täällä on työehtosopimukset ja lainsäädäntö, joka katsoo työntekijän oikeuksien perään. On kuitenkin todella tärkeää aina tehdä työsopimus ja sopia kirjallisesti työntekemisen ehdoista eli työajasta, työn sisällöstä ja palkasta. Ulkomaaalaisia kielitaidottomia sahataan enemmän linssiin kuin paikallisia, koska paikallisilla on omat tuttavaverkostonsa, jotka pitävät ongelmatilanteessa puolia, mutta ulkkarilla ei välttämättä ole ketään. Liity siis heti ammattiliittoon ihan senkin takia, että jos työpaikalla tulee ongelmia palkanmaksun kanssa tai ihan missä tahansa asiassa, liitosta saa apua kun on kielitaidottomana näiden paikallisten hyväveliverkostojen ulkopuolella.
    Nämä poliitikkojen veronkiertosysteemit ja seksiseikkailut ovat tietysti oma lukunsa, mutta ne nyt eivät suoranaisesti vaaranna kenenkään terveyttä tai turvallisuutta.  Muutoin Islanti on aika lintukoto – siis sellainen elävän elämän muumilaakso. Turvallinen, puhdas ja rauhallinen. Täällä edes poliisi ei kanna mukana käsiasetta. Mutta aina joukkoon mahtuu tyyppejä, jotka yrittävät käyttää hyväksi ja hyötyä toisen heikommasta asemasta. Eli pidä siis huoli, että se, mistä on sovittu, on myös sovittu kirjallisesti.
    Maaseudulla autoillessa täytyy ajella hiljaa: välillä teillä hortoilee turisti-Yaristen lisäksi myös lampaita ja hevosia.
    Noin muuten työnteko on täällä aika samanlaista kuin Suomessa. Töissä pitää olla ajoissa (tietysti) eikä työnantaja saa teettää ylimääräisiä tunteja mielin määrin. Kaikille kuuluu kahvipaussien lisäksi ruokatunti joko osana työpäivää tai jos ruokatuntia ei pidä, se maksetaan rahana.
    Pokkurointikulttuuria ei ole. Kaikki vuorovaikutus työntekijöiden välillä – siis myös alaisten ja esimiesten välillä – on välitöntä ja epämuodollista. Eihän täällä ole kenelläkään edes sukunimiä, teitittelymuodosta nyt puhumattakaan. Kaikkia puhutellaan pelkillä etunimillä ja ihmisillä on tapana kysellä toistensa kuulumisia. Töissä on siis ihan normaalia puhua myös omista asioista kuten perheestä, harrastuksista ja lomasuunnitelmista. Ei ole ollenkaan tungettelevaa kysyä vaikkapa pomon perheestä tai kollegan kesäloman kulusta. Itse asiassa: jos et koskaan puhu itsestäsi mitään tai kerro kuulumisiasi muille, sinua voidaan pitää vähän omituisena.
    Ja sitten yksi varoituksen sana 🙂 Islannissa kaikki tuntevat kaikki ja piirit ovat pienet, joten kannattaa ainakin aluksi olla varovainen ennen kuin laukoo suoraan mielipiteitään asioista. Jos kiroilet vaikka kaupunginjohtajan typerää lausuntoa, saatat itse asiassa mollata keskustelukumppanisi vanhempaa, naapuria tai serkkua. Islantilaisetkin juoruilevat ja rakastavat kertoa juttuja toisistaan, mutta ulkopuolisen kannattaa olla valppaana, ettei tule suuren suunsa kanssa vahingossa aiheuttaneeksi ympärilleen epämukavaa hiljaisuutta (kokemusta on, hehheh).
    Pääkatu Laugavegur on nykyään aika matkailijavetoinen, mutta löytyy sieltä silti vielä muutamia vähän vanhempiakin kahviloita.

    Islannin elintaso eli elääkö palkalla?

    Islannissa ei tee isoja eikä edes keskikokoisia omaisuuksia tavallista työtä tekemällä (paitsi jos saa paikan kalastusalukselta, mutta ne paikat ovat kiven alla). Täkäläinen mediaanipalkka on vähän pienempi kuin Suomessa. Sijainti jääpalalla keskellä valtamerta vaikuttaa hintatasoon: tuontitavarat ovat keskimäärin kalliimpia kuin Suomessa. Toisaalta taas päivittäistavarat ainakin minun mielestäni tuntuvat edullisemmilta. Mennessäni Suomessa ruokakauppaan saan samalla rahalla paljon vähemmän kuin täällä. Islannissa saa törkeän hyvää ja melko edullista kalaa – ja ne kalakauppojen myyntitiskit ovat huikeita. Tarjolla on siis muutakin kuin todella kallista ahventa ja kirjolohisuikaleita. Kiitos kuuman veden ja halvan sähkön täällä saa kotimaisia vihanneksia vuoden ympäri. Kasvihuoneissa kasvatetaan etenkin tomaatteja, kurkkua, yrttejä ja erilaisia salaattilaatuja. Nam!
    Sähkö- ja lämmityskulut ovat huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa Suomessa, Espanjasta nyt puhumattakaan. Muistan, kuinka Barcelonan-talvina kuukauden lämmityslasku oli melkein puolet vuokrasta. Ja silti oli kylmä. Hurjaa!
    Húsavíkin kuumavesialtaissa.
    Vuoristopuuhissa.
    Vaelluksen jälkeen.
    Upea Pohjois-Islanti.
    Noin parintuhannen euron palkasta jää käteen verojen jälkeen noin 1 600 euroa. Jos vuokraa huoneen Reykjavikista (oman makkarin vuokra kimppakämpässä sijainnista riippuen 350-570 euroa), käteen jää yli tonni ja sillä saa jo vaikka mitä, jos asuu yksin ja vastaa vain omasta elämisestään. Yksiöiden hinnat huitelevat tällä hetkellä Reykjavikissa noin tuhannessa eurossa.
    Se, miten hyvin palkalla pärjää, riippuu monesta asiasta: asumisratkaisusta, tekeekö ylitöitä tai osa-aikaisesti päätyön ohella jotain muuta työtä, miten usein syö ulkona, paljonko harrastukset maksavat jne. Jos tekee vaikka kahvilassa paljon ylitöitä tai viikonloppuvuoroja, saattaa se parintuhannen euron kuukausipalkka helposti kivuta sinne kolmentuhannen euron korville.
    En halua edes tietää, mitä tämä vie satasella.
    Sitten on asioita joiden arvoa ei voi oikein rahassa mitata: upea ja puhdas luonto melkein takapihalla. Jäätiköt, vesiputoukset, laavapellot, islanninhevoset, tulivuoret, kuumat lähteet ja useiden kymmenien kilometrien näkyvyys kirkkaalla säällä. Maan melkein parisataa kuumavesiallasta, joissa voi suhteellisen pientä maksua vastaan (kymppikortilla hintaa tulee parisen euroa per kerta) pulikoida ulkosalla vuoden ympäri. Lakusuklaakarkit sekä Reykjavikin kirjakaupat, jotka ovat auki iltakymmeneen joka ilta, ja jäätelökiskat, joista saa jättisuuria jädeannoksia vaikka puoliltaöin ihan tavallisena maantaina.
    Lämpenitkö ajatukselle? Sitten pitäisi enää löytää asunto!

    Mistä löytää vuokra-asunnon Islannissa?

    Tämä onkin se tuhannen taalan kysymys. Huoneen kimppakämpästä löytää helpommin ja paljon edullisemmin kuin oman yksiön. Maaseudulla saattaa käydä niin hyvä tsägä, että työnantaja tarjoaa houkuttimena asunnon – maalle kun on vaikeampi saada ihmisiä töihin kuin pääkaupunkiin.
    Asunnon etsimisessä pitää käyttää hyväksi kaikki mahdolliset reitit. Kannattaa aina ensimmäisenä kysyä työnantajalta. Paikallisilla on paremmat verkostot kuin maahan juuri muuttaneella, ja iso osa vuokrakämpistä menee näiden tuttavaverkostojen kautta. Netissä asuntoja voi etsiä Morgunbladid-lehden asunnonvuokraussivuilta, Leiga.is-sivustolta, Islannin monitoimi-ilmoitussivustolta eli Blandista, Facebookin vuokraryhmistä (nämä löytyvät Leiga-hakusanalla; siellä on omat ryhmät eri kaupunginosille (Reykjavikin ydinkeskustan eli 101:n vuokrakämppäryhmä esimerkiksi on tässä). Leigulistinn.is-sivusto on maksullinen, mutta se on kattava ja myös englanniksi.

    Ai niin ja sitten loppuun vielä yksi islantilainen näkökulma siihen, kuinka matkailu ja ulkomaille lähteminen kannattaa. Islanninkielen sana heimskur tarkoittaa tyhmää. Se juontaa juurensa sanasta heima, joka taas tarkoittaa kotia. Eli tyhmä se on joka vain kotona kökkii! Kauniit, fiksut ja rohkeat lähtevät muille maille seikkailuun, vähän niin kuin viikingit aikanaan. Ja nuo ihanat lunnit.
    Lunnit viettävät talvet merellä ja palaavat kesäksi samalle kotipesälle (saman puolison kanssa).
    islannissa töissä
    Islanti on hyvä. Kyllä kissa tietää!
    Jäikö joku kaivelemaan mieltä? Kommenttikenttä on avoin – vastaan mielelläni jos vain suinkin osaan!

    Jutun kuvat satunnaisia otoksia Islanti-vuosieni varrelta, suurimman osan kuvasi Björgvin Hilmarsson.