
Islantilainen kodinonni – perhe-elämää viikinkien malliin
Islantilainen kodinonni – perhe-elämää viikinkien malliin -kirjani on ilmestynyt. Ihanaa! Se alkaa näin: Auringon säteet osuivat kuohuvan Atlantin pintaan. Meri kimalteli ja sen kohiseva ääni

Islantilainen kodinonni – perhe-elämää viikinkien malliin -kirjani on ilmestynyt. Ihanaa! Se alkaa näin: Auringon säteet osuivat kuohuvan Atlantin pintaan. Meri kimalteli ja sen kohiseva ääni

Olipa kerran suomalainen, islantilainen ja tasa-arvoinen perhevapaa. Sitten suomalainen kuoli hapenpuutteeseen. Sen pituinen se. Ne tekivät sen jumalauta taas. Suomessa perhevapaauudistus tallaantui jälleen kerran lysyyn,

Islanninhevosvaellus vapaan lauman kanssa – unelmieni täyttymys ja pelkojeni ylitys. Heinäkuun puolivälissä hevosnainen sisälläni ylitti itsensä. Lähdin viikon mittaiselle islanninhevosvaellukselle vapaan hevoslauman kanssa. Actionia, vauhtia

Millaista on olla Islannissa töissä? Islanti kärsii työvoimapulasta ja tänne kaivataan lähivuosina tuhansia ulkomaalaisia työntekijöitä tekemään hommia, koska 350 000 paikallista ei riitä. Kirjoitin viime

Olen saanut viimeisen parin vuoden aikana valtavan paljon kyselyjä, kuinka tulla ulkomaalaisena töihin Islantiin. Mistä löytää töitä, paljonko maksetaan palkkaa? Olen (toivottavasti – ilmoittakaahan jos

Olen tässä pari päivää hengitellyt ja keräillyt itseäni viimeviikkoisen murtomaahiihtoretken jälkeen. Sana retki on ehkä omalla kohdallani hiemaan harhaanjohtava. Puhuisin mieluummin fyysisestä puserruksesta, joka vei