Luonnonkosmetiikan aurinkosuoja – se paras anti-age ihonhoitotuote

Luonnonnkosmetiikan aurinkosuoja suojaa arskan haittavaikutuksilta ja on samalla kaikista tehokkain anti-age ihonhoitotuote. Aurinkosuoja on kamalan tärkeä juttu, eikä tosiaan rajoitu pelkkään ryppyestoon.

Ikääntyessä ihon kollageenin ja elastaanin muodostus vähenevät ja silloin iho ikään kuin menee rullalle ja veltostuu. Kokemusjuovissa ei siis tosiaan ole mitään vikaa, mutta eipä ole siinäkään, että niitä ei haluaisi lisää.

Jo tulleita ryppyjä ei pysty poistamaan tuotteilla, mutta oman ihon tuntumaa ja ulkonäköä voi parantaa oikeilla tuotteilla. Se mikä on ”parantamista” on jokaiselle henkilökohtainen juttu ja siksi on tärkeää, että tuotteet on valittu sen mukaan mikä itselle sopii.

Juuri nyt ajankohtainen neuvo on: suojaudu auringolta. Aurinkovoide ei poista kaikkia auringossa pitkään oleskelun haittavaikutuksia, mutta se pienentää niitä. Suojaudu siis auringonsäteilyltä, niin ihosi ei pala ja syöpäriski kasva (mutta voi syöpä silti tulla). Suojaudu auringonsäteilyltä, jotta ihosi ei vanhene ennenaikaisesti (mutta vanheneehan iho lopulta kuitenkin).

Riskejä ei voi ikinä täysin poistaa, mutta vain rasvaamalla voit voittaa! Luonnonkosmetiikan aurinkosuoja siis mukaan.

luonnonkosmetiikan aurinkosuoja sopii myös lapsille

Auringon riskibisnes liittyy auringon säteilyyn. Niin kutsuttu uv-b-säteily jää jää ihon pintakerrokseen ja saattaa aiheuttaa esimerkiksi ihon palamisen. Suurina määrinä ihon palaminen voi altistaa erilaisille ihosyöville. Uv-a-säteily imeytyy syvälle ihoon ja vanhetaa ihoa. Vanheneminen johtuu ihon kimmoisuuden vähenemisestä – eli kääntäen: veltostuminen lisääntyy.

Uv-säteily ei ole vain lämpimän kaveri. Sitä on, vaikka lämpötila olisikin alhainen. Naama voi siis palaa auringossa ihan pakkasellakin tai kylmässä kevätsäässä. Kesällä ulkona oleskellaan huomattavasti enemmän kuin talvella ja siksi nämä aurinkovoidehommat ovat ajankohtaisimmillaan nyt. Kun laitat aurinkosuojaa, laita reilusti. Aikuiselle noin 2 rkl koko vartalolle, parin tunnin välein. Uinnin lisäksi myös hikoilu poistaa suojaa iholta. Ja niille edelliskausien puolityhjille purkeille on ikävä kyllä vain yksi tarkoitus: roskiin. Osta joka sesonkiin uusi aurinkovoide. Vanhoja viime kesän puteleita ei saisi hautoa talven yli ja ottaa käyttöön seuraavana juhannuksena, sillä avattu aurinkovoide ei säily noin 8 kuukautta pidempään. Pienille lapsille aurinkovoiteet eivät sovellu. Alle kuuden kuukauden ikäisille lapsille ei suositella aurinkovoiteita lainkaan, koska rasvaus voi häiritä ihon normaalia hengittämistä (pikkuvauvojen iho ei vielä hikoile) ja ylipäätään olisi parempi aurinkorasvata vasta yli 3-vuotiaat lapset. Perheen pienimmät kannattaakin suojata auringolta ensisijaisesti vaatteilla ja päivänvarjolla. Jos taaperoille käyttää aurinkovoidetta, kannattaa käyttää luonnonkosmetiikan fysikaalisia suojia, joiden aurinkosuojafiltterit eivät imeydy ihoon.
luonnonkosmetiikan aurinkosuoja

Valitse luonnonkosmetiikan aurinkosuoja, koska…

  • Luonnonkosmetiikkatuotteet eivät sisällä haitallisia aineita ympäristölle. Synteettiset ainesosat kuormittavat esim. vesistöjä.
  • Luonnonkosmetiikan aurinkosuojat ovat peräisin mineraaleista: titaanidioksidista ja sinkkioksidista. Kyse on niin sanotusta fysikaalisesta suojasta eli voide muodostaa iholle panssarin, joka heijastaa auringonvalon pois. Kemiallisissa aurinkosuojissa aurinkosuojafiltterit imeytyvät ihon läpi muodostaen auringolta suojaavan kerroksen, joka imee uv-säteilyä itseensä.
  • Luonnonkosmetiikassa voidepohja on tehty kasviöljyistä, jotka jo itsessään hoitavat ja ravitsevat ihoa (itse levitän aurinkovoidetta päivävoiteen sijasta ja se riittää hyvin).

Miksi Alga Maris aurinkosuoja?

Meillä on ollut vakkarituotteena käytössä Alga Mariksen aurinkosuojat. Muitakin hyviä luonnonkosmetiikka-aurinkosuojia varmasti on! Olen tykästynyt näihin, koska:
  • Voiteet levittyvät todella helposti, eli nopea laittaa lapsillekin.
  • Oma suosikkini on tämä 30:n suojakertoimen pumppupullosprayvoide, jonka tuoksu on todella hyvä (mieto kookos – tuote sisältää mm. kookosöljyä). Käytän vartalolle ja kasvoille. Tästä on muuten nyt reilu ale verkkokaupassa (luonnonkosmetiikkapäivät!)
  • Algamariksen aurinkosuojia saa myös tuoksuttomina.
  • Tuotteet suojaavat sekä uv-a että ub-b säteilyltä.
  • Sertifioitu luonnonkosmetiikkatuote (ja vegaaninen).
  • Kevyesti sävytetty Alga Maris -voide tasoittaa ihon omaa väriä vähäsen: tällä saa samasta tuubista aurinkosuojan ja mainion kevyen kesämeikin. Tästäkin tuotteesta on nyt torstaina reilu ale verkkokaupassa.
  • Lapsille suunnattu korkean suojakertoimen täysin hajusteeton aurinkovoide on paksua ja riittoisaa.

House of Organicissa on parhaillaan  menossa luonnonkosmetiikkapäivät ja siellä on valikoimassa paljon kaikkea kivaa alehinnoin, jopa 70 prossan alennuksella! Esimerkiksi osasta Alga Mariksen aurinkovoiteista on nyt hyvät hinnat tarjolla. House of Organicin luonnonkosmetiikkapäivät kestävät 17.5.2020 asti ja tarjoukset vaihtelevat päivittäin.

Teemat
Poimintoja Blogista:
laitos stephen king dekkarivinkit
Kirjat

Dekkarivinkit kesään – aina saa jännittää

Dekkarivinkit kaupallisessa yhteistyössä: Werner Söderström Puhutaanpa hetki syvällisestä kirjallisuudesta eli siis dekkareista, rikosromskuista, jännäreistä. Kevyttä hömppää, liukuhihnatavaraa ja epäuskottavia halpoja juonenkäänteitä? No ei tosiaankaan! Se

Lue lisää »