Uuden-Seelannin vaellusreitit, ah. Palasin jälleen haaveissani tänne… Mennään hetkeksi sinne yhdessä! Matkapostaussarjassa käytiin aikaisemmin keväällä Fidzillä ja Samoalla. Nyt vuorossa ovat Uuden-Seelannin vaellusreitit.
Muutaman vuoden takaisella maailmanympärimatkalla vietimme Uudessa-Seelannissa kuukauden. Se oli oikea reissujen reissu ja matkamme kohokohta. Ajoimme matkailuautollayli 3 000 kilometriä ja teimme monta vaellusta. Matkan aikaan nelivuotias esikoinen käveli reippaasti itse muutamat ensikilometrit ja kulki loppupäivän Deuterin kantorinkassa.
Uusi-Seelanti oli ällistyttävä paikka. Se jäi mieleeni ja muistuttelee itsestään edelleen. Maan sijainti kahden mannerlaatan lähenemiskohdassa näkyy maisemassa tulivuorina, laajoina laavapeltoina ja kuumina lähteinä. Sieltä löytyy myös palmurantoja, jäätiköitä, vehreitä niittyjä ja huikeita vuoristoja. Puolimetriset vuonopingviinit asuvat eteläsaaren lounaisrannikon lauhkealla sademetsäalueella. Kuvailenkin usein Uusi-Seelantia paikaksi, joka on luonnon kannalta ja maisemiltaan yhtä ihana kuin Islanti, mutta sillä on kaksi asiaa paremmin: kesät ovat lämpimämpiä ja maalla on omaa viinintuotantoa.
Koska meitä kiinnostivat matkamme aikana ennen kaikkea vuoristovaellukset, aion kertoa nyt niistä.
Uusi-Seelanti ja vaelluskohteet
Maassa on vaellusreittejä huikea määrä. Yhdeksän monipäiväistä vaellusreittiä, ”The 9 Great Walks”, lupaavat kipeytyneitä pakaralihaksia kokeneillekin patikoijille. Meillä ei ollut aikaa eikä nuorimman matkalaisen iän takia – esikoinen oli tuolloin nelivuotias – mahdollisuutta noihin pitkiin vaelluksiin, joten teimme tukun pienempiä. Kävelimme päivät ja illat hengasimme matkailuautossa ruokaa tehden ja korttia pelaten. Onneksi päiväretkistäkin löytyy mistä valita: on haastavista vuoristopolkuja ja leppoisia rantaretkiä.
Tongariron ylitys (20 km) on maan suosituin päivävaellus mutta myös yksi rankimmista. Pohjoissaaren vuoristossa sääolosuhteet vaihtelevat nopeasti, joten eväiden lisäksi piti matkaan pakata myös riittävästi vaatteita. Vaikka aamulla paistoi aurinko, meillä oli varmuuden vuoksi myös paksummat ulkotakit, hanskat ja pipot rinkassa.
Olin etukäteen kuullut Tongariron kansallispuiston olevan yksi maailman hienoimmista vaelluspaikoista. Enkä joutunut pettymään. Se oli mahtava paikka! Huipulta avautuivat maisemat joka suuntaan. Alempana kimaltelivat turkoosit kuumat lähteet. Huipulta näkyvä punamusta tulivuoren kraatteri oli kuin paholaisen avautuva kita. Vähän kauempana näkyi Taru Sormusten Herrasta -elokuvista tuttu Tuomiovuori eli Mt Ngauruhoe. Koko vaellusreitti oli yhtä satumaata.
Vinkiksi vaellusta harkitseville: Vaellus kannattaa maisemien ja logistiikankin takia tehdä Mangatepoposta Ketetahiin. Mangatepopoon järjestetään bussikuljetuksia läheisiltä leirintäalueilta, kuten Tongariro Holiday Parkista (www.thp.co.nz). Jos aikoo ajaa reitin aloituspaikalle omalla autolla, voi vaelluksen tehdä puoleen väliin eli punaiselle kraatterille ja palata sen jälkeen takaisin samaa reittiä. Muutamien korkeiden nousujen takia Tongariro vaatii retkeilijältä hyvää peruskuntoa. Reitti on hyvin hoidettu ja erinomaisesti merkitty.
Sitten toinen vaellussuosikki: eteläsaaren Abel Tasmanin luonnonpuiston helpot kävelyreitit , jotka mutkittelevat pitkin Tasmaninmeren rantaviivaa. Luonnonpuiston vetonaula on 51 kilometrin mittainen Coast Track ja se on yksi niistä Uuden-Seelannin yhdeksästä suuresta vaellusreitistä. Reitin varrella on telttailualueita, vessoja, vuoristomökkejä ja tyylikkäitä hotellimajoitusvaihtoehtoja. Alueella järjestetään myös erimittaisia merimelontaretkiä.
Me vaelsimme Coast Trackista vain yhden lyhyen päiväosuuden, koska aika ei riittänyt muuhun. Valinta oli erinomainen. Varjoinen vaelluspolku oli niin helppokulkuinen, että nelivuotias lapsemme käveli omin jaloin noin puolet koko 12 kilometrin päiväreissusta.
Linnut lauloivat ja meri liplatti. Parin tunnin kävelyn jälkeen levitimme hiekkarannalle pyyhkeen ja istahdimme alas syömään eväitä: uusiseelantilaisella lampaanlihalla täytettyjä voileipiä ja pari päivää sitten maanviljelijältä ostettuja avokadoja. Ja lähitilalta mukaan ostettu luksuspiknikkori juustoineen ja pähkinöineen. Ai että!
Pitkät vaaleat hiekkarannat, siellä täällä merestä esiin nousevat kalliot ja rauhallisesti lainehtiva meri toivat mieleen Kreikan saariston. Ei uskoisi, että näistä maisemista on jäätikölle matkaa reilu viisisataa kilometriä.
Vinkiksi matkailijoille: Kansallispuistossa viihtyy hyvin useammankin päivän, mutta se on myös mainio päiväretkikohde. Koska autoilu on alueella kielletty, kansallispuistoon on mentävä lautoilla. Me jätimme oman matkailuautomme Kaiteriterin kylän satamaan. Otimme lauttakyydin Medlands Beachille, josta vaelsimme päivän aikana 12 kilometriä Torrent Bayhin. Päivän päätteeksi lautta haki meidät ja muut vaeltajat alkuillasta ja kuljetti takaisin Kaiteriteriin.
Uudessa-Seelannissa pääsee myös jäätikkövaellukselle, mutta koska puolisoni tekee jäätikönylityksiä työkseen, meitä ei tällä matkalla kiinnostanut jäätikölle nousu. Etenkin kun retket olivat aika kalliita ja jäätikölle pääsy Uudessa-Seelannissa vaivalloista: jäätiköiden vetäytymisen takia osalle vaelluksista pääsi tuollon vuonna 2014 vain helikopterikyydillä.
Kävimme kuitenkin katsomassa jäätikköä. Helpointen se tapahtui suuntaamalla Aorakin kylään. Vietimme siis muutaman päivän eteläsaarella Uuden-Seelannin tunnetuimman vuoristojonon eli Eteläisten Alppien sydämessä. Teimme muutaman tunnin mittaisen vaelluksen Hookerin laaksossa kohti näköalatasannetta, josta on kirkkaalla säällä upea näkymä Uuden-Seelannin korkeimmalle, melkein neljän kilometrin korkuiselle vuorelle Aorakille ja läheiselle jäätikölle. Aluetta mainostavissa postikorteissa ja infotauluissa lumihuippuinen maan korkein vuori tavoittelee taivaita. Me emme kuitenkaan nähneet mitään, sillä oli julmetun pilvistä ja taivaalta tippui lunta.
Vaellusmaastot Aorakin kansallispuistossa ovat erinomaiset. Alue on täynnä toistaan upeampia vuoristovaellusreittejä, joista osa vie aivan jäätiköiden läheisyyteen. Kansallispuistosta löytyy myös lyhyitä kävelypolkuja, jotka sopivat perheen pienimmillekin retkeilijöille. Hyvin merkityt vaellusreitit lähtevät pienestä Aorakin kylästä, josta löytyy myös kansallispuiston infopiste ja karttoja.
Tärkeä vinkki vaeltamaan aikoville: Aorakin kansallispuisto Eteläisillä Alpeilla jäätiköiden läheisyydessä on muuten Uuden-Seelannin viileimpiä paikkoja. Tavallisena kesäpäivänä lämpötila saattaa laskea jopa neljään asteeseen. Öisin lämpötilamittari voi helposti tipahtaa alle nollan. Talvivaatteet messiin kesälläkin!
Aorakin kylästä lähteviä vaelluspolkuja pitkin pääsee siis katsomaan jäätiköitä lähietäisyydeltä, mutta oppaiden vetämistä jäätikköretkistä kiinnostuneiden täytyy suunnata Franz Josefin ja Foxin jäätiköille. Ne sijaitsevat saman kansallispuiston länsipuolella. Linnuntietä matkaa kertyisi vain parikymmentä kilometriä, mutta sinne ei silti pääse Aorakista ihan hetkessä. Ajomatkaa kertyy Eteläisten Alppien mutkittelevassa maastossa yli 600 kilometriä. Eteläsaaren upealla länsirannikolla reissatessa kannattaa siis varata matkustamiseen aikaa.
Faktoja: Uuden-Seelannin vaellusreitit
– Uuteen-Seelantiin pitää lentää Suomesta Hong Kongin tai Kuala Lumpurin kautta.
– Reilun neljän miljoonan asukkaan saarivaltio on kolmanneksen Suomea pienempi. Vuoristoisten maastojen ja mutkittelevien rannikkoteiden takia matkustamiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Molempia saaria ehtii kierrellä autolla kuukauden aikana. Eteläsaari on pohjoista hidaskulkuisempi.
– Kesä (lokakuusta huhtikuuhun) on parasta ajankohta vaellusretkille. Lämpötila on +20 ja +30 asteen välissä. Talvisin ilma on kylmä ja sateinen kuin suomalainen marraskuu. Eteläsaarelle kannattaa varata mukaan lämpimiä ja sateenkestäviä vaatteita myös kesällä.
– Käytettyjen telttojen ja makuupussien tuonti Uuteen-Seelantiin on kielletty.
– Monipäiväiset vaellukset vaativat majoituksen takia etukäteisvarauksen. Tiedot The 9 Great Walks -reiteistä ja majoituksista: www.greatwalks.co.nz
– Uuden-Seelannin valtion ympäristöviraston sivuilta löytyy kattava lista kaikista maan patikointireiteistä: www.doc.govt.nz/parks-and-recreation/tracks-and-walks
– Maksullinen Official Camping NZ -applikaatio kertoo Uuden-Seelannin telttailualueet, retkeilymaastot ja luonnonnähtävyydet. Applikaatio toimii iPadeissa, iPhonessa ja Android-puhelimissa.
– Paras tapa kiertää Uutta-Seelantia on vuokrata matkailuauto. Tasokkaita ja hintavia matkailuautoja tarjoavat mm. KEA Campers ja Maui. Pakettiautoista ja farmareista tuunattuja edullisempia matkailuautoja tarjoavat esimerkiksi Lucky Rentals, Hippie Camper ja Mighty Campers.
– Bussiyhteydet ovat saarella hyvät. Intercityn reiteille saa liput edullisesti varaamalla ne etukäteen netistä (www.intercity.co.nz). Bussipasseja myyvät mm. Naked Bus (www.nakedbus.com/nz/bus/) ja Kiwi Experience (www.kiwiexperience.com)
– Pohjoissaarelta eteläsaarelle on päivittäinen lauttayhteys. The Bluebridge Cookin ja Interislanderin alukset vievät autoja ja matkustajia Pictonin ja Wellingtonin välillä useita kertoja päivässä.
– Maan sisäiset lennot ovat kätevä tapa matkusta, jos ei halua kiertää saaria vaan haluaa nopeasti vaikkapa Aucklandista Queenstowniin. Air New Zealand lentää Aucklandista yli 20 kotimaankohteeseen.
– Uutta-Seelantia kiertäessä säästää pitkän pennin, jos valmistaa ateriat itse (edullinen ruokakauppaketju on esimerkiksi PAKnSave).
– Teltalla tai asuntoautolla ei saa yöpyä missä tahansa. Maksuttomat free camping -alueet on osoitettu erikseen.
– Uuden-Seelannin matkailutoimiston sivuilta löytyy paljon vinkkejä matkan suunnitteluun: www.newzealand.com
Olisimme voineet jäädä seikkailemaan noille saarille vaikka 12 kuukaudeksi. Minulla on vähän sellainen olo, että jonain päivänä palaamme vielä!
Reissukuvat vuodelta 2014: Björgvin Hilmarsson
