Kuinka selvitä hengissä
Länsivuonoilla?

Hildur-dekkarisarjasta tutut Islannin Länsivuonot ovat oikeassa elämässä aika rauhallinen paikka.  Hildurin maisemat ovat kuitenkin totta! Jylhät vuoret, hiljaisuus ja lukuisat lämpimät luonnon lähteet tekevät paikasta meditatiivisen kokemuksen. Varaa ainakin viisi päivää, kun lähdet kiertämään tätä vähemmän tunnettua, mutta tavattoman kaunista Islantia. Jos haluat majoittua hotellissa tai majatalossa, varaa majoitus etukäteen. Länsivuonoilla on myös muutamia hostelleja (Korpudalurin HI-hostelli on upea!) ja Airbnb-majoitusta. Myös teltta-alueita löytyy joka kylästä, ja jos olet keskellä erämaata eikä lähistöllä ole telttailualuetta, teltan saa laittaa yhdeksi yöksi minne vain, ellei telttailua ole erikseen kielletty.

Matkavinkit Islantiin

Aikaero
Islannissa ei siirretä kelloja. Kello on Islannissa kesäisin kolme tuntia ja talvisin kaksi tuntia vähemmän kuin Suomessa.

Islannin hintataso
Ison pitsan saa noin 15–20 eurolla, lounaan viidellätoista eurolla, oluttuopin kahdeksalla eurolla ja lipun uimahalliin seitsemällä eurolla. Matkailijan lompakkoa ohentavat erityisesti autonvuokrat, bensa, hotelliyöt ja alkoholijuomat.

Islannin Ikärajat
Alkoholia voi ostaa 20-vuotias ja tupakkaa 18-vuotias.

Juomaraha
Juomarahakulttuuri on kuten Suomessa. Hyvästä palvelusta on mukava jättää tippiä henkilökunnalle, mutta käytäntö ei ole kovin yleinen. Oppaiden palkat eivät päätä huimaa, joten pieni tippaus hyvästä retkestä on iloinen yllätys.

Kaupat ja viinakaupat Islannissa
Alkoholijuomia voi ostaa ainoastaan Vínbúðista, joka vastaa Suomen Alkoa. Jos haluat ostaa viinipullon tai pari matkaeväiksi, tee ostokset Keflavíkin lentokentän tax free –myymälässä. Sieltä alkoholijuomat saa huomattavasti edullisemmin. Ruokakaupoista edullisin on halpahallihenkinen Bónus. Toiseksi edullisin kauppa on yleensä Nettó ja Krónan. Hagkaup on yleensä kallein, mutta esimerkiksi hedelmät ja vihannekset ovat tuoreita ja luomutuotteiden valikoima hyvä. Pienet kioskimaiset ruokakaupat (kuten Krambúd) ovat hintavia, mutta auki joka päivä aamusta iltaan. Reykjavíkin keskustassa Hallgrímurin kirkon vieressä oleva kauppa on auki 24/7.

Kielitaito Islannissa
Islantilaiset osaavat hyvin englantia.

Islannin lentokenttä
Islannin kansainvälinen lentokenttä Keflavik Airport sijaitsee 45 kilometrin päässä keskustasta. Ajomatka kestää noin tunnin. Lentokentältä pääsee kätevimmin bussilla, joita lähtee lentokentän ulko-ovelta lentojen jälkeen. Tilaa lentokenttäbussi etukäteen. Yhdensuuntainen lippu Keflavikin lentokentän edestä Reykjavikin keskustan BSÍ-bussiasemalle maksaa noin 30 euroa.

Matkustaminen Islannissa
Kätevin tapa liikkua paikasta toiseen Islannissa ovat oma vuokra-auto, bussi tai Islannin sisäiset lennot. Rautateitä ei ole.

Paikallisbussit (aikataulut ja reitit löytyvät netistä) kulkevat harvakseltaan, ja lippu maksaa pari euroa. Bussia varten täytyy varata tasaraha (kuskit eivät anna vaihtorahaa) tai lataa Klapp-appi älyluuriin. Voit ostaa liput ja katsoa reitit sen kautta kätevästi. Maan sisäisistä lennoista suurimman osan lentää Icelandair. 

Pankki ja posti
Postit ovat auki arkisin iltakuuteen. Maaseudulla postitoimistot tosin sulkevat yleensä aikaisemmin. Postimerkkejä voi ostaa myös kirjakaupoista ja huoltoasemilta. Postilaatikot tunnistaa punaisesta väristä. Pankit ovat auki arkisin yhdeksästä neljään. Käteisautomaatit tunnistaa Hraðbanki-kyltistä.

Paras aika matkustaa Islantiin
Jokaisella vuodenajalla on omat etunsa ja haittansa. Kesäisin päivät ovat valoisia ja ilma todennäköisimmin islantilaiseen tyyliin lämmin – eli noin +15 ja +20 asteen välillä. Talvella on romanttisen hämärää. Lyhyt päivänvalo toisaalta tekee matkustamisen maaseudulla hankalammaksi. Talvisin hotellien, retkien ja vuokra-autojen hinnat ovat edullisimmillaan. Parhaat kaupunkifestarit järjestetään myöhäissyksyllä (Iceland Airwaves) ja islantilaisen designin kaupunkifestivaali Design March maaliskuussa.

Puhelut ja numerot
Islannin maanumero on +354. Suuntanumeroita ei ole. Puhelinnumerot löytyvät sähköisestä puhelinluettelosta.

Tupakointi
Tupakointi on kielletty baareissa, kahviloissa ja ravintoloissa. Tupakkaa voi ostaa ruokakaupoista ja kioskeista, mutta sitä pitää pyytää kassalta.

Turvallisuus Islannissa
Taskuvarkaita on vähän. Suurin turvallisuusuhka Islannissa on luonto. Älä lähde vaellukselle ilman asianmukaisia varusteita ja suunnitelmaa. Jäätiköille ei ole asiaa ilman asiantuntevia oppaita. Jos autoilet, aja varovasti, sillä soratiet voivat olla kapeita ja mutkaisia ja tielle eksyy etenkin kesäaikaan välillä lampaita. Jos matkustat Islannin erämaassa ja sinulla on Android-puhelin tai iPhone, lataa kännykkääsi 112 Iceland -applikaatio.

Valuutanvaihto Islannissa
Islannin valuutta on epävakaa. Älä vaihda Islannin kruunuja Suomessa, sillä kurssi on huono. Islannissa käteistä voi vaihtaa pankeissa ja kruunuja voi nostaa myös pankkiautomaatista omalla kortilla. Käteistä tarvitsee vain vähän: kaikkialla voi maksaa korteilla.

Islannin juomavesi
Islantilainen kylmä hanavesi on erinomaista juomavettä. Vesihanoista tuleva kuuma vesi saattaa tuoksua kananmunalta, koska geotermisillä alueilla maan sisästä purkautuu vetysulfidikaasua. Ole varovainen vesihanan kanssa, sillä kuuma vesi on todella kuumaa.

Evästekäytäntö

Tämä sivusto ei jätä jälkeensä digitaalisia pullanmuruja. Emme seuraa sinua, emmekä tallenna klikkailujasi mihinkään – ihan vain, koska arvostamme sekä yksityisyyttäsi että omaa kahvitaukoamme (vähemmän dataa, vähemmän työtä!). Voit siis selailla huoletta, täällä ei ole mitään hyväksyttäviä evästeilmoituksia, koska ei ole hyväksyttäviä evästeitäkään. Kivaa päivää!

Sivustolla käytetään toiminnallisia evästeitä, jotka auttavat sivuston toiminnassa – ei mitään huolestuttavaa! Ne muistavat valintasi (kuten kieliasetuksesi) ja pitävät hommat sujuvina ilman ylimääräisiä mutkia. Ne eivät seuraa sinua, vaan vain auttavat sivustoa toimimaan mahdollisimman mutkattomasti. Jos tämä kuulostaa hyvältä, anna mennä – evästeet hyväksytään nappia painamalla!