Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
  • Raskausviikko 37

    Kampa alkaa käydä vähiin kun menossa on raskausviikko 37. Taas käydään kätilön luona ja setti sama kuin ennenkin: visiitti kestää vähän alle vartin. Odotushuoneen veskissä tehdään itse pissatesti, ja katsotaan minkäväriseksi tikku muuttuu. Kätilölle tikkua ei tarvitse näyttää. Riittää kun kertoo, oliko tulos normaali vai ei. Sitten mitataan verenpaine, mitataan kohdunpohjan korkeus, kuunnellaan sydänäänet, kysytään kuulumiset ja  pyynnöstä pääsen käymään vaa’alla. Lopuksi kätilö antaa tietopaketin synnytyksestä. Jaiks.

    Sikiö ei ole vielä kiinnittynyt ja voi kuulemma olla, että se ei kiinnitykään kuin vasta synnytyksessä. Yleensä kuulemma ensimmäistä lasta odottavilla kiinnittyminen voi tapahtua jopa pari kuukautta ennen syntymää, mutta toisen tai kolmannen lapsen kanssa sitä ei välttämättä tapahdu ollenkaan ja sikiö mellastaa kohdussa vapaana loppuun asti. Jos lapsivesi menee eikä sikiö ei ole kiinnittynyt, pitäisi kuulemma  käydä konttausasentoon ja soittaa ambulanssi.  Toisaalta kätilön mukaan lapsivesien meno käynnistää synnytyksen vain puolella raskaana olevista.

    Okei. Sitten saan seuraavan tapaamisajan kahden viikon päähän. On kuulemma melko todennäköistä, että tämäkin lapsi syntyisi laskettuna aikana, koska esikoinenkin teki niin, eli vielä me varmaankin tapaamme, kätilö sanoo ja toivottaa hyvät viikonloput.

    Tänään alkaa syksyn viimeinen isompi työprojekti, hevosreissu Pohjois-Islantiin.  Samalla kun pakkaamme miehen kanssa makuupusseja, sadevaatteita ja valluskenkiä rinkkaan, Deuterin laukun vieressä on toinen ja huomattavasti pienempi kangaskassi, jonne laitetaan vastasyntyneelle oma vaatekerta. Vaipat pitäisi vielä muistaa ostaa matkalta mukaan.

    Raskausviikkko 37 ja tuntuu, kuin olisin työn ja perheen yhdistämisen ytimessä. Tässä on ihan hauska olla, vointi on freesimpi kuin viime viikolla.

    Raskausviikko 36

  • Raskaana treenaaminen – crossfit

    Nyt se odotettu raskaana treenaaminen  -postaus! Tai ainakin minä olen sitä odottanut, sillä näillä viimeisillä viikoilla olen joutunut lähinnä mielikuvaharjoittelemaan. Ihan pelkkä urheilusta kirjoittaminen jo vähän helpottaa turhautumisen tunnetta, joka on syntynyt siitä, että en ole päässyt hengästymään urheilusta (istumisesta kylläkin) enää muutamaan viikkoon.
    Raskaana treenaaminen on tietysti tosi yksilöllistä. Se riippuu omasta voinnista, omasta liikuntahistoriasta ja raskauden etenemisestä. En siis suosittele ketään tekemään juuri niin kuin itse olen tehnyt – tärkeintä on tsiigailla, mitä omassa kropassa tapahtuu ja minne ei satu ja edetä sen mukaan.Oma liikuntahistoriani on aika rikkinäinen. Vihasin (koulu)liikuntaa lukioikään asti. Ala- ja yläasteella ratsastin muutaman kerran viikossa ja kävin talvisin luistelemassa lähikoulun jäällä. Lukiossa aloin lenkkeillä ja eksyin punttisalille. Hurahdin siihen punttisaliin ja huomasin, että olen oikeastaan aika vahva. Jotenkin siinä kävin niin, että päädyin treenaamaan viisi kertaa viikossa monta vuotta ja kävin parikymppisenä muutamissa fitness-kilpailussa. Näistä ajoista ei onneksi löydy kuvamateriaalia netistä – luojan kiitos, että silloin ei ollut digikameroita. Jos jollain tutuilla niitä kuvia on, niin please, älkää postailko niitä mihinkään. 🙂

    Alle kaksvitosena kyllästyin proteiinilisiin, punttisaliin, treenikassiin ja punttisalin karjuihin. Tuli monen vuoden tauko säännölliseen liikuntaan. Lenkkeilin silloin tällöin ja kävin joogassa. Islantiin muutettuani innostuin vaeltamisesta ja löysin ratsastuksen uudestaan. Kun ikä alkoi hilautua kohti kolmeakymppiä, huomasin, että ellen halua painon nousevan 2 kiloa joka vuosi ja hartiasäryn lisääntyvän, on pakko alkaa taas liikkua. Kävin spinningissä, pumpissa ja sään salliessa lenkillä. Mutta treeneihin lähteminen tuntui joka kerta vähän tylsältä.

    Vuoden mutsi -kirjan tiimoilta pistimme Katjan kanssa kasaan Vuoden mutsien juoksukoulun keväällä 2013. Säännöllinen juoksutreeni vähensi inhoa lenkkeilyä kohtaan ja Naisten kymppi meni reiluun tuntiin. Juoksu ei kuitenkaan jäänyt vakkariharrastukseksi. Jotenkin se vain, noh, ei loppujen lopuksi ole minun laji. Tylsää. Huono sää. Jne.

    Reilu vuosi sitten, toukokuussa 2014, löysin miehen siskon kautta crossfitin. Ja olin ihan liekeissä! Tulokset ovat olleet huimia. Joka kerta jaksoin vähän enemmän. Olotila joka vie muijan treenien jälkeen lattiaan on jotain niin siistiä, että treenejä ei voinut jättää väliin edes lomilla. 
    Tai työmatkoilla. Juhlapyhinä olen raahannut salille mukaan koko perheen. Ensimmäistä kertaa elämässäni löysin liikuntaharrastuksen, jonka treenejä odotan kuin kuuta nousevaa.

    Jatkoin crossfit-treenejä läpi raskausajan viikolle 35 asti. Kuukauden liikuntakiellon aikaan (alkaen raskausviikosta 14) en tietenkään tehnyt mitään, siis kantanut edes ruokakassia.

    Raskaana treenaminen on ainakin meidän salilla ollut helppoa. Reykjavikin Crossfit -salilla treenaa paljon raskaanaolevia naisia. Valmentajat ovat tottuneet siihen, että ryhmässä on mukana ainakin yksi möhömaha. Niinpä valmentajilla on aina takataskussa vinkit helpotettuihin ja raskaana oleville soveltuviin liikkeisiin. Lähtökohta on tietysti aina se, että mitään mikä sattuu väärällä tavalla ei saa tehdä. Muutamat liikkeet kannattaa jättää vähemmälle heti kättelyssä. Esimerikiksi kyykkyjä ei kannata tehdä kauhean syvään, jotta lantion alueelle ei synny liikaa painetta.

    Jotkut pystyvät tekemään laatikkohyppyjä 55 cm korkeiden laatikoiden päälle vielä viimeisellä raskauskolmanneksella, osa joutuu jättämään kaikki hypyt heti pois. Itselläni se meni kutakuinkin näin:

    Raskaana treenaaminen: ensimmäinen kolmannes

    Treenasin aivan kuten ennenkin. Sain jopa ensimmäistä kertaa nostettua varpaat leuanvetotankoon. Luultavasti viimeistä kertaa vuoteen. Raskausviikolla 12 tein sen hiihtovaelluksen.

    Raskausajan treenit: toinen kolmannes

    Jätin pois tuplanaruhypyt ja laatikkohypyt. Tavallinen naruhyppely sen sijaan sujui hyvin ja laatikolle askeltamalla nouseminen ja lattialle laskeutuminen sai hien pintaan. Aloin vähentää painoja painonnostoharjoituksissa. Leuanvedot tein samoilla kuminauha-avusteilla kuin aikaisemminkin, eikä kahvakuulaa tarvinnut keventää. Aloin helpottaa liikkeitä, joissa vatsa osuu lattiaan. Burbeet tein hyppäämällä vain jalkojen ja käsien varaan, en käynyt enää lattian kautta. Punnerruksissa siirsin polvet takaisin lattiaan, jotta mahalaskeutumisen vaaraa ei olisi. Lopetin lattialla tehtävät vatsalihakset, mutta tangossa roikkuen pystyin ilman omituisia tuntemuksia nostelemaan jalkoja (koukussa). Se ei tosin paljoa vatsalihaksissa tuntunut, lähinnä tuntui hyvältä kun sai nivusiin liikettä.

    Raskaana liikkuminen: kolmas kolmannes

    Seitsemännen kuukauden kohdalla en pystynyt enää ottamaan pieniä juoksupyrähdyhdyksiä. Korvasin juoksuspurtit soutulaitteella. Koska voimat alkoivat ehtyä ja paino nousta, siirryin leuanvedoissa tukevimpiin kuminauhoihin. Vauhti hidastui ja painot vähenivät. Lopussa tein kyykkyjä enää 30 kilolla, olkapääpunnerruksia 20 kilolla ja maastavetoja 40 kilolla. Tempauksissa tangossa oli ehkä juuri ja juuri 16 kiloa.

    Treeniseurana Annie <3

    Viikolla 35 lopetin treenaamisen ja laitoin crossfit-kortin hyllylle. Remontti piti huolta päivittäisestä liikkumisesta ja aloin käydä pari kertaa viikossa uimassa. Näillä raskausviikoilla se painottomuuden tunne, jonka uima-altaassa saavuttaa, on taivaallinen. Superköykäisiä puolen kilsan mittaisia rintauintitreenejä jatkan luultavasti ihan raskauden loppuun asti.

    Tällä hetkellä raskaanaolemisessa vaikeinta on huonon nukkumisasennon ja jatkuvan kusihädän lisäksi se, että en pääse purkamaan energiaa liikkumalla. Hengästyn istuessa, mutta kehossa pyörii energiaa, jonka haluaisin päästää urheilemalla pois. Se sisäänpäin patoutuva energia tuntuu turhauttavalta ja lyhentää pinnaa. Vatsallaan nukkumisen lisäksi siis odotan jo kovasti, että pääsisin takaisin urheilemaan, hiplaamaan kahvakuulia ja yrittämään punnertamista.

    En ole ihan varma, kuinka monta viikkoa synnyttämisen jälkeen pitää odottaa, ennen kuin liikunnan voi varovasti aloittaa uudestaan. Jos synnytys sujuu ilman suurempia komplikaatioita, luulisin että odottelen ainakin kuukauden päivät ennen kuin käyn aktivoimassa cf-kortin. Aloitus pitää tietysti tehdä rauhallisesti. Onneksi kotisalillani Reykajvik Corssfitissä onneksi järjestetään kaikkina arkiaamupäivinä mom-WOD, joka on suunnattu vähän aikaa sitten synnyttäneille mutseille. Liikkeet ovat helpotettuja eikä näissä treeneissä soiteta musiikkia, koska useimmilla on päiväunia kiskovat vauvat mukana rattaissa tai kuljetuskopassa.

    Jos teissä lukijoissa on muita crossfitiä tai muita lajeja harrastavia paksuilijoita tai vastasynnyttäneitä, olisi upeaa jos jaksaisit kertoa omista kokemuksistasi. Vertaistukea tarvitaan…

    Kuvat on otettu raskausviikolla 31.

    Kuvat: Björgvin Hilmarsson