Taustatieoksi siis, että meillä on kaksi kotikieltä, suomi ja islanti. Minä olen puhunut lapsille heidän syntymästään asti suomea, isä islantia. Lapset ovat nyt 9- ja 3-vuotiaat, ja molemmat ovat syntyneet Islannissa.
Kummalla kielellä lapset puhuvat keskenään?
Melkein aina islantia. Jos olemme kolmisin jossain, siis minä ja lapset, ja lapset alkavat puhua keskenään, he useimmiten puhuvat siinä tilanteessa suomea. Kun vietämme pidempiä aikoja Suomessa eli kesälomilla ja joka toinen joulu, lasten suomen kielen käyttö lisääntyy hurjasti.
Miten lasten islantilaiset kaverit suhtautuvat kaksikielisyyteen, onko naljailua vai ihastelua?
Ei kumpaakaan, onneksi. Osasyynä varmasti se, että Islannissa on paljon monikulttuurisia/-kielisiä perheitä ja on aika tavallista, että islannin ohella lapset puhuvat jotain muuta kieltä. Esikoisemme käyxz koulua, jossa on asuinalueemme takia paljon ulkomaalaistaustaisia perheitä. Siinä ympäristössä monikielisyys on arkipäiväistä.
Ontuuko toinen kielistä?
Hmm, mitähän tähän sanoisi. Omasta mielestäni ei. Ymmärrän lasten suomea hyvin ja he minua. He katsovat suomenkielisiä leffoja ja lastensarjoja ja luen heille ääneen joka ilta suomenkielisiä lastenkirjoja. Sanavarasto ei kuitenkaan ole suomeksi yhtä laaja kuin islanniksi, joten huomaan suomenkielisenä selittäväni useammin sanojen tarkoitusta kuin mitä puolisoni tekee islanninkielisten sanojen kohdalla.Esikoinen pystyy lukemaan suomea, mutta hitaammin kuin islantia. Kirjoittaminen on vaikeaa, koska hän tekee kirjoittamista vielä niin ajatuksella äänteitä miettien. Islannin ääntämis- ja kirjoitussäännöt vähän hämäävät välillä, kuten tuosta ylläolevasta minun ja esikoisen välisestä viesteilystä söpösti näkyy 🙂
Esikoinen on lukuvauhdiltaan luokassa keskitasoa, joten lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen on sujunut ihan hyvin.
Opetanko lapsille kirjakieltä vai puhekieltä?
Kiitos Muumien, Annelin ja Onnelin ja muiden kivojen suomilastenohjelmien lapset kuulevat aika paljon kirjakieltä. He itse asiassa puhuvat suomea kuin ”vanhat ihmiset”. Huomaan tämän suomalaisilla leikkipaikoilla. Lapset menevät rohkeasti ottamaan kontakteja muihin lapsiin mutta huomaavat usein että eivät ymmärrä toisten lasten puhumaa suomea yhtä hyvin. Minä puhun heille kuitenkin tavallista puhekieltä, eli sellaista vapaamuotoisempaa.
Puhunko minä lapsille ikinä islantia?
En. Ainoastaan, jos meillä on kylässä islantilaisia vieraita ja olemme kaikki samassa tilassa, tai jos olemme nelisin perheenä jossakin ja keskustelemme, puhumme koko porukka islantia. Jos sanon jotain vain lapsille osoitettua, sanon sen suomeksi.
Tuntuuko suomen kielen puhuminen koskaan pakkopullalta?
Ei – onneksi! Lapset eivät ainakaan ole kertaakaan valittaneet, että onko pakko puhua suomea. Ehkä sekin vaihe vielä tulee, kuka tietää…
Mikä on sinulle vaikeinta kaksikielisessä arjessa?
No perhearjessa se, kun on tosi väsynyt ja jaksaisi ylipäätään puhua vain kaksi sanaa minuutissa, tuntuu työläältä selittää joku asia islanniksi, että kaikki ymmärtävät.
Aikuisten kesken se, että vaikutan islantia puhessani paljon yksinkertaisemmalta mitä oikeasti olen. On joskus tosi hassua, kun islantilaiset tutuntuttuni, jotka eivät minua kovin hyvin tunne, saavat selville, mitä teen töissä tai että joku heidän kaverinsa Suomesta tuntee minut julkisuuden kautta, ja ovat siitä jotenkin ”otettuja”. Että aijaa, ootko sä siis oikeasti tällainen tyyppi. Mhjeh…
Puhuuko mieheni suomea?
Ei. Tai siis osaa kiroilla ja sanoa muutamia lyhyitä lauseita. Hän ymmärtää puheenaiheen, mutta ei pysty seuraamaan monimutkaisempia keskusteluja tai katsomaan esimerkiksi suomenkielisiä uutisia.
Onko kaksikielisyys vaikuttanut lasten puheen kehitykseen?
No mä en ole itse asiassa ihan varma. Esikoinen alkoi puhua vähän vanhempana kuin yksikieliset serkkunsa, mutta eroa oli vain muutamia kuukausia. Se saattoi johtua kaksikielisyydestä tai sitten jostain muusta. Kuopus taas on papattanut jatkuvasti, luultavasti jo kohdussa.
Ovatko lapsemme puhuneet suomea alusta asti? Kumman kielen he oppivat ensin?
Ensimmäiset sanat taisivat olla islanniksi, mutta suomi tuli kuvioihin hyvin pian mukaan. Aluksi islannin kieli kehittyi nopeammin ja suomea tuli ihan vain muutamia sanoja. Sitten yhtäkkiä tapahtui harppaus, ja suomi nousi islannin tasolle. Tämä suomen kielen kehitysharppaus tapahtui molemmilla Suomessa kesälomalla ollessamme. Eli siitä on varmasti ollut apua, että olemme viettäneet hieman pidempiä aikoja joka vuosi suomenkielisessä ympäristössä.
Mitä kieltä minä ja puolisoni puhumme yhdessä?
Aluksi puhuimme enkkua. Kun islannin-taitoni alkoi kehittyä, jatkoimme islanniksi. Se on vaatinut kyllä häneltä järjesttömän pitkää pinnaa. En tiedä, olisinko itse pystynyt / pystyisi edelleen keskustelemaan joka päivä aikuisen kanssa, jonka kielen kehitys on ensin 4-vuotiaan tasolla, sitten 10-vuotiaan, 12-vuotiaan… jne.
Millä kielellä minä ja puolisoni riitelemme?
Tämä on hassu juttu; me ei nimittäin riidellä. Siis minä kyllä joskus korotan ääntä tai suljen oven vähän tavallista äänekkäämmin, mutta tuo viilipytty ei koskaan lähde siihen mukaan. Yleensä hän vain toteaa (islanniksi) että ehkä olisi hyvä idea jos lähtisin vaikka lenkille. Siihen se kina sitten yleensä sulaa.
Olemmeko sopineet puolisoni kanssa, mitä kieliä puhumme lastemme kanssa?
Joo, alusta asti ajattelimme, että on hyvä idea puhua lapsille kummankin omalla äidinkielellä. Oli hyvä sopia tämä heti alussa, niin siitä tuli osa arkea.
Miten pidän huolen siitä, että lapset oppivat suomen?
– Olen puhunut heille alusta asti suomea.
– 90 % kaikesta, mitä lapset saavat katsoa ipadista tai televisiosta, on suomenkielistä.
– Pidämme joka kesä noin 2-4 viikon kesäloman Suomessa suomenkielisessä ympäristössä. Se on ollut todella hyvä päätös.
– Luen heille aina iltaisin suomenkielisiä kirjoja.
– Käymme Reykjavikin Suomi-koulussa, jossa isommat lapset opiskelevat myös hieman kielioppia eli esim. tuplavokaaleita jne. (aina silloin kun heräämme ajoissa; se on lauantaiaamusin kello 10:30, joka on meille vähän liian aikaisin…)
Mitä kieltä puhumme ruokapöydässä?
Islantia, jos olemme kaikki nelisin koolla ja juttelemme. Jos minulla on asiaa, joka koskee vain lapsia, puhun suomea. Tätä kielen vaihtoa ei tule enää tietoisesti ajateltua, vaan se on juurtunut osaksi arkea.
Kuinka tärkeää minulle on, että lapseni puhuvat suomea?
Tosi tärkeää. Suomen kieli on mahtava kieli ja se on ainoa kieli jota itse osaan todella hyvin. Olisi mielestäni myös väärin lapsia ja suomenkielisiä sukulaisia kohtaan, jos lapset eivät osaisi suomea. Kommunikointi olisi paljon vaikeampaa kuin nyt.
Tässä lisälukemista aiheeseen: Näin lapseni oppivat suomen
Onko vain kaksi kieltä? Mitä jos pitää oppia vielä englantiakin?
Nyt on vain kaksi kieltä. Esikoisella alkaa englanti vieraana kielenä ensi vuonna ja sitä seuraavana pakollinen tanskan kieli. Mielenkiinnolla odotamme!
Lue myös: Kaksikielisyyden vaikutus aivojen kehitykseen
Sovelletaanko toisen kielen kielioppia toiseen kieleen?
Kyllä! Huomaan lasten tekevän niin. On muutamia islanninkielisä sanoja, joiden vääntäminen suomeksi välillä hymyilyttää. Esimerkiksi verbi ”detta” on käytössä silloin, jos joku asia kaatuu, tippuu tai itse kompastuu. Suomeksi lapset välillä sanovat esimerkiksi että lunta kaatusi katolta, vaikka pitäisi sanoa ”tippui”. Yritän näissä tilanteissa toistaa sanotun oikein, mutta teen sen mahdollisimman huomaamattomasti. En halua alleviivata virhettä, jotta he eivät lakkaisi sen takia yrittämästä.
Onko jokin aihealue tai tilanne, jolloin kieli on aina suomi tai islanti?
Eipä oikeastaan. Enemmän se menee sen mukaan, kuka on paikalla samassa tilassa ja osallistuu keskusteluun.
Mitkä olivat lasten ensimmäiset sanat?
Huh, en muuten muista! Olenkohan kirjoittanut siitä tänne blogiin… Pitääkin etsiä. Lisään tähän vastauksen, jos löydän sellaisen.
Tiedätkö, millä kielellä lapsesi ajattelevat? Ajattelenko minä koskaan islanniksi?
Hyvä kysymys! En muuten tiedä. Yritin kysyä, mutta he eivät osanneet vielä vastata: ”Mähän puhun aina kun ajattelen.” Minä ajattelen islanniksi, jos kuuntelen jotain kaunista laulua jonka sanat ymmärrän tai katson elokuva tai televisiosarjaa, joka on puhuttu islanniksi. Yksin ollessani tai esimerkiksi työjuttuja pohtiessani ajattelen aina suomeksi.
Järjestetäänkö Islannissa suomen kielen opetusta?
Islannin yliopistossa oli muutama vuosi sitten mahdollista opiskella suomea ja opetin siellä itsekin yhden kurssin suomalaisesta kirjallisuudesta. Mutta oppilasmäärät olivat niin pieniä, että yliopisto säästötoimissaan lakkautti oppiaineen.
Nykyään Islannissa on Reykjavikin Suomi-koulu, jossa eri-ikäiset lapset saavat opetusta suomeksi. Opetusta on muutaman tunnin kuukaudessa ja se on nuoremmilla lapsilla leikkipainotteista, kouluikäiset tekevät myös kielioppi- ja kirjoitustehtäviä. Mahtavaa, että meillä on sellainen!
Saavatko lapset puhua kumpaa kieltä haluavat?
Saavat itse päättää. Jos he puhuvat minulle joskus islantia, en anna sen haitata. Vastaan suomeksi ja usein hekin sitten vaihtavat kieltä. Joskus he toivovat, että voitaisiinko äiti puhua islantia (koska puhun sitä heidän mielestä vähän hassusti ja hitaasti, ja vitsailu vanhempien kustannuksella on tietysti aina hirveän hauskaa), mutta sanon aina silloin että mieluummin suomea, koska se on meidän yhteinen kieli. Mutta en komenna puhumaan suomea, luulen että tietyn kielen puhumiseen pakottaminen veisi motivaation koko hommaan.
Mikä on ollut haastavinta kaksikielisten lasten kasvattamisessa?
Arkiaamut ja nukkumaanmenot 😀 Mutta nämä ovat kyllä ihan kieliriippumattomia arkiryönäaiheita. Kielen kannalta en ole kokenut mitään erityisen haastavaksi, se on ollut sitä samaa arkea molemmilla kielillä.
Vastaavatko lapset islanniksi, kun puhut heille suomea?
Joo, joskus. Mutta en anna sen haitata. Vastaan suomeksi ja usein hekin sitten vaihtavat omasta halustaan takaisin suomeen.
Opetatko esikoista lukemaan ja kirjoittamaan suomea (nyt tai tulevaisuudessa)?
Hän lukee yksinkertaisia kuvakirjoja suomeksi, mutta en ole vielä ohjannut niin paljoa suomenkielisten kirjojen pariin, koska islanniksi kirjoittaminen ja lukeminen on vielä niin aluvaiheessa. Tulevaisuudessa kyllä, ilman muuta.
Lue myös: Kaksikielisten lasten lukemisharrastus
Kumpi on esikoiselle vahvempi tunnekieli?
En ole ihan varma. Luulen, että molemmat ovat; me puhumme aika paljon kaikenlaisista asioista kaksistaan ja hän puhuu kyllä aina niitä vaikeimpiakin juttuja ja tunnejuttuja suomeksi. Se on ollut ihan mahtava huomata.
Puhutteko joka päivä molempia kieliä?
Juu, joka päivä, jos olemme kaikki nelisin yhdessä.
Mikä on haastavinta kaksikielisyydessä? Entä kivointa?
Lapset eivät vielä varmaan osaa vastata tähän kysymykseen, mutta omasta puolestani voin sanoa, että haastavinta on tuo itsensä tunteminen välillä vähän hölmöksi ja hitaaksi islanninkielisessä aikuisessa seurassa ja se, että en voi ikinä sanoa juuri täsmälleen sitä, mitä tarkoitan, sillä en osaa niitä kaikkia nyansseja vielä – enkä tiedä, opinko niitä koskaan. Kivointa on se, että on tavallaan jatkuvasti läsnä kaksi tapaa nähdä asioita ja kuvailla niitä. On mukavaa kun on kaksi maailmaa päällekkäin ja voin seilata niiden välillä.
Lue tarkemmin aiheesta: Kaksikielisen parisuhteen kiemurat
Tunnetko, että et saa aina itseäsi täysin ilmaistuksi vieraalla kielellä?
Jep, aika usein. Monta kertaa päivässä. Se pitää toisaalta ihmisen hereillä, kun viestintään pitää panostaa joka hetki, jotta se onnistuisi. Ja sitten on toisaalta joitain sellaisia aihealueita, joista on muutenkin joskus vaikeaa löytää tunnelmaan sopivia sanoja. Voisihan ehdotukset pariskunnan yhteisiin hetkiin varmasti ilmaista muutekin kuin kysymällä että mennääks nyt paneen kun noi nukahti. Olen ihan kaverilta kuullut, että jotkut esittävät toiveensa näin. Ei ihan kauhean proosallista.
