• Spagetti-temppu

    Lapsen karjuessa pystyn sulkemaan korvani ja meditoimaan ajatukset muualle. Menee vielä monta vuotta, ennen kuin hän päihittää minut verbaalisesti. Pystyn vielä syömään irtokarkkeja ilman, että hän huomaa (tasku on vielä toistaiseksi käypä piilo).

    Mutta yhden asian edessä olen voimaton. Nimittäin spagetti-tempun.

    Oletteko kokeilleet keitetyn spagetin tunkemista avainlukosta sisään? No se on vähän sama asia kuin pukee talvivaatteita ”lihaksensa rentouttavalle” kaksivuotiaalle. Kyllä ei osaa edes mun joogamaikka tällaista rentoutustemppua.

    Spagetti-temppu on julma. Hienointa on, kun ipana tekee spagetit kaupungilla, pidemmän kävelymatkan päässä kotoa. Löysää ja lyhyttä spagettipätkää on muuten julmetun vaikea kuljettaa kotiin. Se ei suostu kävelemään, eikä se suostu istumaan sylissä. Onneksi talvihaalari on sen verran tukeva, että siitä voi ottaa niskaperse-otteen. Muuten me oltaisiin siellä kirjakaupan edessä edelleen – lapsi löysänä karjuvana kasana kadulla ja minä sen vieressä kyselemässä, että laitetaanko carbonaralla vai jauhelihalla.

  • Ääninäyte

    Mikä avuksi, kun vauva itkee ilman näkyvää syytä? Jos sillä ei ole nälkä, märkä vaippa tai väsymys, niin yleensä minuakin alkaa itketttää. Ja se nyt ei paljon tilannetta auta. Muutamia unohtumattomia tilanteita menneeltä viikolta:

    – Mammajoogassa. Aloitin äiti-lapsi-joogan samalla salilla, jossa kävin raskausjoogassa. Närpäkkeellä on hauskaa niin kauan, kun joku liikkuu, pyllistelee tai nousee seisovaan koiraan. Se hihkuu, nauraa ja päästelee hassuja kurkkuääniä (siis ihan selkeästi treenaa joogahengitystä). Kun koittaa sen rentoutumisosion aika, vauva pärähtää huutamaan. Se ei kykene käsittelemään hiljaisuutta ja paikallaoloa. Kun on hiljaista ja ollaan paikallaan, se alkaa elämöidä. Yritän saada vauvaa hiljaiseksi keinumalla joogapallon päällä, laittamalla vauvan mahalleen käsivarteni päälle, ilveilemällä apinaa. Turhaa. Siinä vaiheessa ei paljoa lohduta tieto, että ehkä astangajooga on enemmän sen juttu.

    – Retki yliopistolle. Olen opettanut kevään kirjallisuutta paikallisessa yliopistossa. Keskiviikkona kävin viemässä tentin humanistisen tiedekunnan kansliaan ensi viikon tenttitilaisuutta varten. Heti, kun astuin vauvan kanssa humanistisen ovesta sisään, se läväytti naamansa punaiseksi ja alkoi karjua suoraa huutoa. Voi miten ärsyttävää! Eikä tilannetta auta yhtään, että kaikki toimiston tädit kerääntyvät ympärille ihmettelemään, että mikäs sitä pikkuista nyt vaivaa. Mun teki mieli sanoa, että se vittuilee. Tyydyin kuitenkin laukomaan jotain puolitotuuksia vatsakivuista. Ystäväni rohkaisi myöhemmin päivällä, että ehkä meidän lapsi vaan vihaa humanisteja. Ehkä. Meillä taitaa kasvaa täällä kotona karjuva insinööri.

    – Vappuaatto. Olen ekaa kertaa yksin kotona yötä vauvan kanssa (mies töissä). Ja se on jumalauta huutanut koko illan. Vihaakohan se vappuakin? Tällaisissa tilanteissa vituttaa, että meillä on vauva. Mieluummin istuisin nyt baarissa vetämässä kaksin käsin kaljaa kuin istuisin täällä himassa t-paita oksennuksessa ja karjuva kääpiö kehdossa. Jääkapissa mulla on yksi olut. Taidan käydä korkkaamassa sen heti kun tämä hiljenee. Huomenna vappupäivänä mennään vappubrunssin sijaan lastenkutsuille! Kaverin kaveri sai lapsen, ja huomenna tämä perhe on kutsunut ystävänsä kakkukahville kello 14. Sielläkään ei varmaan tarjoilla alkoholia… Muistakaa hyvät ihmiset käyttää juhliessanne kondomia, tai teille tulee tämä sama juhlimiskonsepti tutuksi viimeistään ensi talven hiihtolomaviikolla.

    Soukkisoukki.

    Käyttäkää e-pillereitä myös 😉

    *Kirjatärppi*

    Vanha opiskelukaverini – no ei nyt niin vanha – kirjoitti kirjan digimarkkinoinnista. En ole vielä lukenut  lärpäkettä, mutta tää aiheeseen liittyvä videopätkä antaa vähän esimakua. Lopun kirjainyhdistelmävuodatus sai mut nauramaan ääneen. Ime mun digii 😀

    Ääninäyte tämäkin.