Olen seurannut rikoskirjallisuusgenreä tiiviisti viimeiset 15 vuotta. Luen ja kuuntelen kymmeniä rikoskirjoja vuodessa, viime vuonna meni yli sadan, jos true crime -teokset lasketaan mukaan rikoskirjallisuusgenreen. Kyllähän ne rikoskirjallisuutta ovat – vaikka eivät fiktioon lukeudukaan. En ole pioneeri enkä kirjallisuudentutkija, mutta näin ahkeran lukijan näkökulmasta tarkasteltuna huomasin muutama vuosi sitten yhden isomman muutoksen rikoskirjallisuuden raakuudessa. Jo Nesbön Harry Hole -sarjassa sen huomasin ensimmäisenä: rikoksia alettiin kuvata yksityskohtaisemmin. Väkivaltakuvaukset hidastuivat, ne saattoivat kestää useita sivuja. Yksityiskohtaisuudessaan selostukset mitä mielikuvituksellisemmista murhaamistavoista vain karmistuivat. Sitten havaitsin sen muuallakin; yhtäkkiä markkinoille alkoi tulla teoksia, joissa ikään kuin kilpailtiin sillä, kuka keksii ja kirjoittaa kaikista kamalimmat väkivaltakuvaukset. Minulle ne ovat liikaa – en pysty lukemaan esim. Erik Axl Sundin Varistyttö -trilogiaa.

Meni muutama vuosi ja tapahtui keinahdus päinvastaiseen suuntaan. Julmat väkivaltakuvaukset jätettiin taakse ja naftaliinista kaivettiin uusi alagenre: cozy crime. Mukava rikoskirjallisuus. Kiltti rikosviihde. Aluksi tämä sanapari sai aikaan pieniä ällötysväristyksiä. ”Murhataan silleen näitisti.” Kyse on kuitenkin melkein aina siitä, että joku kuolee ja sitten selvitetään, mitä tapahtui ja kuka murhasi. Voiko edes fiktiossa tapahtuvaa murhaamista tehdä ”mukavasti”?

Aiheellinen kysymys. Enpä usko. Mutta kuvauksissa voi säästellä. Cozy crime on fiktiivistä rikoskirjallisuutta, jossa ei mässäillä väkivallalla, julmat yksityiskohdat eivät ole teoksen erityispiirre ja jännitys tai kauhu luodaan jotenkin muuten kuin graafista väkivaltaa mielikuviin roiskien. Kiltti rikoskirjallisuus pitää sisällään monenlaisia teoksia: on ihmissuhdekeskeistä cozy crimea, ympäristönkuvaukseen keskittyvää cozy crimea tai analyyttistä poliisityötä kuvaavaa mutta rikosten kuvausta säästelevää kirjallisuutta. Kiltti rikoskirjallisuus voi olla sitäkin, että sillä rikoksella ei loppujen lopuksi ollutkaan niin väliä vaan sillä, mitä vaikka kahden poliisipäähenkilön välillä tapahtuu.

Kiltti rikoskirjallisuus – viisi äänikirjaa

Kiltti rikoskirjallisuus ei siis tarkoita lällyä rikoskirjaa tai löperöä juonta. Väkivaltakuvausta on vähemmän ja sen rikoksen selvittelyn lisäksi kirjassa tapahtuu jotain muutakin; yleensä ihmissuhdekiemurat liittyvät asiaan ja luovat jännitettä. Viime aikoina cozy crimea on ilmestynyt runsaasti, joten ajattelin listata muutaman tuon alagenren tämänhetkisen suosikkini. Jos et ole vielä tutustunut cozy crimeen, näistä vaihtoehdoista voisi löytyä jotain kiinnostavaa, jolla pääset alkuun.

Nämä teokset löytyvät myös kirjoina kirjakaupiosta ja kirjastoista, mutta koska tämä on vuosiyhteistyökumppanini Storytelin yhteistyö, esittelen teosten äänikirjaversiot.

Vainajat eivät vaikene

Aloitan suurimmasta yllättäjästä. Vainajat eivät vaikene (Siltala) on runsas – joku voisi sanoa liiankin pitkä, mutta minusta juuri ihanan täyteläinen – teos, joka aloittaa rikosylikonstaapeli Ville Karilan ja oikeuslääkäri Viola Kaarion murhatutkimuksia käsittelevän dekkarisarjan. Teoksen alussa kuolee varakas ja hieman omalaatuinen nainen. Pian selviää, että kuvioon liittyy jollain tavalla lipevä ihmissuhderikollinen eli mies, joka huijaa naisilta rahaa keksityillä tarinoillaan. Vaan mitä kaikkea muuta tähän liittyykään? Pidin teoksessa erityisesti rauhallisesti etenevästä tutkintatyön kuvausesta (siitä kiitos toiselle kirjailijalle Juha Rautaheimolle, joka on entinen poliisi) ja kauniista kielestä (siitä kiitokset kirjan toiselle kirjoittajalle kustannustoimittaja Sari Rainiolle). Kaksikko on onnistunut luomaan tasalaatuisen, alusta loppuun vakain ottein kulkevan dekkarin, jossa suurin arvoitus löytyy ihmisten välisistä suhteista. Koukuttava, ihanan pitkä ja hienosti synkkyyttä ja romantiikan teemoja yhdistelevä teos. Äänikirjan toteutuksesta megahienot pisteet: Stephen King -kirjoista tuttu ääni Toni Kamula sopi tähän täydellisesti, ja murhatun naisen päiväkirjamerkintöjä tulkitsi upea Riitta Havukainen. Tätä olisi voinut kuunnella toiset 17 tuntia putkeen.

Kuolema Kulosaaressa

Heti perään toinen suomalainen kiltti rikosviihde -pläjäys. Laura Anderssonin kirjoittama Kuolema Kulosaaressa (Otava) edustaa hykerryttävän ihanaa salapoliisiromaanigenreä. Teos vie sodan jälkeiseen Suomeen. Lähtötilanne on tämä: Lyyli Huttunen on työtön kodinhoitaja ja lähes nelikymppisenä edelleen naimaton, mikä on 1940-luvun Suomessa katastrofi. Ex-sirkustaiteilija Riku Loimola on homomies – mikä sekin on 1940-luvun Suomessa katastrofi. Riku ja Lyyli lyöttäytyvät yhteen, menevät naimisiin, Lyylistä tulee naimisiinmenon myötä Lili Loimola ja pariskunta perustaa yhdessä etsivätoimiston, jonka myötä he joutuvat keskelle kimurantteja ja kiusallisia rikoksia. Äänikirjatuotantoon on satsattu tässäkin. Lukijoita on kaksi: pehmeä-ääninen Elena Leeve ja rauhallinen Mikko Kauppila ovat jännällä tavalla ajattomia ääniä, joiden ansiosta kuuntelijan siirtyminen vuosikymmenen takaiseen Suomeen onnistuu kuin huomaamatta. Tätäkin on tulossa lisää, sillä Kuolema Kulosaaressa on Lili Loimola ratkaisee -sarjan ensimmäinen osa.

Huonesiivooja

Ooh, ja sitten tämä kiltti rikoskirja, jonka päähenkilö vei sydämeni kertaheitolla! Tässä kirjassa keskeistä ei olekaan se rikos, vaan kertoja. Suurin yllätys ei ollut se, kuka murhasi murhatun, vaan se, miten kirjan päähenkilö-kertojasta paljastui pala palalta uusia ja ravistelevia puolia. Minäkertoja on yleensä tosi vaikea kertojavalinta, mutta nyt tässä se toimi aivan täpöllä.

Molly on huonesiivooja, joka on isoäitinsä kuolelman jälkeen maailmassa aika yksin. Hänellä on työpaikka huonesiivoojana hienossa hotellissa ja hän nauttii työstään paljon. Luksushotellissa kuolee mies, Molly löytää ruumiin. Sitten alkaa selvitystyö: kuka rikkaan miehen murhasi ja miksi?

Aluksi vierastin Mollyä. Hän ja hänen lapselliset ”elämänviisautensa” ärsyttivät. Sitten tajusin, että oikeastaan minä olin se, joka oli väärässä ja ärsyttävä. Mollyhän oli herttaisen täydellinen! Ymmärsin, että hän oli valtavan kiltti, hänessä oli luultavasti autistisia piirteitä ja hän oli lapsenomaisempi kuin muut teoksen aikuiset. Tämän teoksen jälkeen teki mieli huutaa kaikille, että uskokaa ihmisiin, heihin jotka ovat valtavan hyviä! Heitä on niin paljon. Nita Prosen Huonesiivooja (Bazar) on noussut menestykseksi ympäri maailmaa. Äänikirjan lukija Fanni Noroila oli minulle uusi tuttavuus; hänen lempeä ja pehmeä äänensä istui tähän kirjaan erinomaisesti.

Torstain murhakerho

Richard Osman on brittiläinen tv-julkkis, joka päätti kirjoittaa cozy crime -dekkarin. Ennen kirjan ilmestymistä sen oikeudet oli myyty ympäri maailmaa ja jäbyläinen sai kouraan miljoonan punnan ennakon. Kun tämä kirja ilmestyi (viime kesänä), se oli varmaa: kiltti rikosviihde on tämän hetken rikoskirjallisuuden kuumin trendi. Torstain murhakerho kertoo neljästä Coopers Chasen seniorikylän asukkaasta, jotka seurustelevat keskenään, siemailevat gin toniceja, syövät keksejä ja ratkovat rikoksia. Nimi tulee siitä, että murhakerhon jäsenet tapaavat aina torstaisin.

”Murharyhmän” tyypit ovat aika velmuja kavereita: he ovat alusta asti naamioineet tapaamisensa nimellä ”Japanilainen ooppera – vapaata keskustelua”, jotta he saavat pöhistä kerhonsa asioista rauhassa. Etsivähommat ovat kiehtovia (tarinan keskeisin selvitettävä rikos on paikallisen rakennusurakoitsijan murha), toimintaa riittää ja kaiken päällä leijuu ihana brittihuumori, joka tulee kuin vahinkopieru: yllättävässä tilanteessa eikä jää huomaamatta. Torstain murhakerhon lukee oma top 3 -miesäänilukijani Jukka Pitkänen. Kirja sai tammikuussa jatko-osan Mies joka kuoli kahdesti. Senkin on äänikirjaksi lukenut Jukka Pitkänen.

Mma Ramotswe tutkii -sarja

Lopuksi vielä yksi cozy crime -klassikkosarja, jota on julkaistu menestyksellä jo kauan ennen kuiin cozy crime nousi parrasvaloihin. Jos joku on rentouttava ja hyväntuulinen dekkarisarja, niin Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe tutkii -sarja (Otava) on. Ilman mitään disclaimereita. Sarja tapahtuu Botswanassa, jossa itsenäinen nainen Mma Ramotswe pyörittää omaa etsivätoimistoaan ja laittaa lähiseudun ketkuja kuriin. Hykerryttäviä pieniä ja vähän isompiakin rikoksia, aurinkoista elämänasennetta, jossa asiat saadaan tapahtumaan ja tarkkaa kuvausta Botswanasta. Tämä sarja toimii loistavana nojatuolimatkana. Äänikirjoja on suomeksi ilmestynyt jo parikymmentä. Tässä uusimmassa Kadonneiden ystävien maille Mma Ramotswe joutuu työnsä puolesta selvittelemään kimurantteja perheasioita.

Saat maksuttoman 30 päivän mittaisen kokeilun Storyteliin tästä linkistä. Samalta sivulta löydät myös muutamia muita äänikirjasuosikkejani. Aloita nyt ja lopeta kun haluat. Luurit korville ja nauttimaan

Täältä löydät lisää äänikirjalovea ja mun kirjavinkkejä:

Äänikirjavinkkejä pitkille automatkoille (lapsille)
Koukuttavat, historialliset ja ihanan pitkät romaanit
Rikollisen hyvää viihdettä (mm. kuratoimiani true crime -vinkkejä)
Chick-lit on hauskaa ja älykästä
Elämäkertoja, jotka ovat opettaneet minulle jotain uutta
Dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

The post Cozy crime eli kiltti rikosviihde – onko sitä? appeared first on Satu Rämö.

En osaa sanoa, milloin herkkyyteni tähän aiheeseen tarkalleen ottaen alkoi. Ehkä silloin reilu kymmenen vuotta sitten julkaistiin vähemmän sellaisia dekkareita, joihin sisältyi lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Välillä nimittäin tuntuu, että nykydekkareihin ei saada shokkiefektiä muutoin kuin kuvailemalla yhä karmeampia rikoksia, jotka kohdistuvat kaikista puolustuskyvyttömimpiin. Tai sitten kouraani ei vain juurikaan osunut silloin viime vuosikymmenellä sellaisia kirjoja, joita en pystynyt lukemaan. Tai sitten oma nahkani on ohentunut omien lasten myötä.

Noh, oli syy mikä tahansa, tiedostan vahvasti sen läsnäolon. Minähän olen se tyyppi, joka lukee ennen jokaisen uuden elokuvan katsomista IMDB:stä parental advisoryn. Sen luettuani pystyn arvioimaan, voinko katsoa kyseisen elokuvan vai en. Ennen dekkarien lukua googlaan kirjablogit, katson kirjojen takakansitekstit ja luen kirja-arvioit sillä silmällä, että onko näissä lapsiuhreja vai ei. Jos on, pyrin jättämään väliin.

Olen itse kaivannut tällaista listaa. Ja nyt sen ensimmäinen versio on valmis! Olen koonnut tähän juttuun listan dekkareista, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Osan kirjoista olen lukenut itse. Jutun loppupuolella on lista sellaisista dekkareista, joista sain vinkkejä Instagramin kautta. Jos listalle on eksynyt jotain, joka joutaisi sieltä pois, jätä kommentti kommenttikenttään, niin muut jutun lukijat eivät vahingossa eksy väärille sivuille. Jos listalle pitäisi ehdottomasti lisätä joku teos, vinkkaa ihmeessä siitäkin. Parhaat kirjavinkit on tehty jaettaviksi.

Dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

Jarkko Sipilän Takamäki-sarja. Realistista poliisityön kuvausta, päähenkilöt joihin olen monien vuosien aikana kiintynyt, sopivasti vauhtia, alamaailman kuvausta ja rikokset, joissa harvoin jos koskaan uhrina on lapsi (paitsi: keväällä 2020 ilmestyneesä Syy tappaa -kirjassa on uhrina nuori tyttö ja vuonna 2019 ilmestyenessä Uhripelissä on alussa lapseen kohdistuva uhkaus – kuuntelin ensimmäisen luvun kaksinkertaisella nopeudella). Olen lukenut tai kuunnellut kaikki Sipilän teokset paitsi tuota uusinta juurikin sen aiheen takia.

Taavi Soininvaaran Ratamo-sarja. Mahtavaa toimintaa, rajua juonenpyöritystä ja kiinnostavat päähahmot. Pahikset jäävät ohuiksi hahmoiksi, mutta huomaan, että niihin vakkarihyviksiin tutustuu ja kiintyy sarjan aikana. Ratamo-sarjan lukeminen on kuin nautinollisen action-leffan katsomista. Väkivallanteot tapahtuvat kansainvälisen politiikan areenoilla, eivät kodeissa tai muualla ihmisten yksityiselämässä. Kaikki tässä sanottu koskee mielestäni myös Ilkka Remeksen poliittisia trillereitä ja jännityskirjoja.

Arnaldur Indridasonin Erlendur-sarja on islantilainen kestosuosikkini. Synkkiä tarinoita, joiden juuret ulottuvat usein monien vuosikymmenten päähän Islannin historiassa. Sarjassa ei kuvata sarjamurhaajia eikä kiduttajia, vaan usein syyllisiä ja uhreja ovat ihan ”tavallisenoloiset ihmiset”, jotka ovat joutuneet kohtalon kynsiin ja historian painolastin töytäisemiksi. Huom! Haudanhiljaisesta-kirjassa on rankkaa perheväkivallan kuvausta ja Talvikaupunki-teoksessa uhri on kouluikäinen lapsi.

Max Seeckin Jessica Niemi -sarjasta on ilmestynyt kaksi osaa. Uskollinen lukija ja Pahan verkko. Niemi elää outoa kaksoiselämää ja hänen omasta lapsuudestaan löytyy paljon onnettomuutta (hänen pikkuveljensä kuolema kuvaillaan moneen kertaan, mutta toistuvuudesta huolimatta se ei sisällä rajua väkivallankuvausta). Niemi on taitava poliisi, mutta ihmissuhteissa problemaattinen. Juonissa mennään lujaa ja kurvataan nopeissa käänteissä. Seeck osaa tosiaan kirjoittaa kovan tason jännitysromaaneja! Olen lukenut myös Seeckin aiemmat teokset (entisen Jugoslavian alueelle hajoamissotiin paikantuvan trilogian; se sisälsi jonkin verran häiritsevää väkivallankuvausta).

Seppo Jokisen tuotanto. Tamperelaispoliisi Sakari Koskinen –sarjassa on ilmestynyt kymmeniä teoksia. Koskinen-sarja on mielestäni samaa sorttia kuin Jarkko Sipilän Takamäki-sarja. Poliisityön arkea, sarjan myötä tutuksi tulevat päähahmot ja tyypillisesti yksi rikos selvitettävänä per kirja. Jouhevasti etenevää rikosviihdettä, sopivasti jännitystä eikä teoksissa mennä kiduttamisjärjettömyyksiin. Lisäys: Räätälöidyt-kirjassa on teiniin kohdistuvaa väkivaltaa.

Agatha Christie. Christien rikoskirjat on tietysti pakko nostaa tälle listalle. Perinteinen, salaperäinen, arvoituksellinen, jännittävä, mutta ei silti kamaluudella mässäilevä. Väkivallanteko itsessään ja sen yksityiskohdat eivät saa juurikaan palstatilaa näissä teoksissa; paljon kiinnostavampaa on arvoituksen ratkaiseminen ja motiivien avaaminen. Kuka sen teki? Miksi? Mielenkiintoinen detsku: Christien kirjoja on myyty maailmalla yhteensä yli kaksi miljardia kappaletta. Huimaa! Huom! Kurpitsajuhlassa (en ole itse lukenut) on kuulemma lapsiuhri.

Kati Hiekkapelto. Kati Hiekkapellon ensimmäinen dekkari Kolibri ilmestyi vuonna 2013. Ihastuin siihen isosti! Todella hyvin rakennettu juoni, loistava päähenkilö ja yllättävä loppuratkaisu. Hiekkapelto on työskennellyt maahanmuuttajien opettajana ja asunut Serbiassa. Niinpä ei yllätä, että Hiekkapellon kirjojen päähenkilön, poliisi Anna Feketen juuret ovat entisen Jugoslavian alueilla. Anna on todentuntuinen henkilö ja mukava poikkeus kaikista niistä lukuisista kantasuomalaisista poliiseista, jotka seikkailevat suomalaiset dekkareissa. Fekete-sarjan kolme ensimmäistä teosta sopivat tälle listalle, uusin ei (Hiilloksen uhri on 5-vuotias lapsi).

Maria Adolfssonin Doggerland-sarja. Olen lukenut tästä sarjasta vain yhden kirjan, mutta sen perusteella uskallan nostaa sarjan tälle listalle. Perinteisillä dekkarigenren elementeillä leikittelevä sarja. Se hunningolla oleva ongelmallinen poliisi onkin tällä kertaa keski-ikäinen nainen Karen Eiken Hornby, johon muododstuu lukiessa kaverillinen suhde.

Christian Rönnbackan Antti Hautalehto -rikosromaanit (paitsi teos Julma). Ihan ensin pakko sanoa, että en itse juurikaan tykkää Vareksista. Niissä on liikaa sellaista ällömaskuliinisuus-hönöhönö-tissit-tissit-hönö-hönö-kaljaa-tissejä-läppää, joka vie tarinasta liikaa huomiota ja tilaa. ”Äijähuumori” ei kuitenkaan aina ole huono tehokeino. Joskus sellaista maskuliinista hikeä tursuavaa viihdettä on ihana lukea! Rönnbacka kirjoittaa hyvää äijäilyläppää, mutta se ei mene överiksi eikä se tunnu naisia esineellistävältä.

Elina Backman Kun kuningas kuolee. Tämän vuoden yksi puhutuimpia ja suosituimpia dekkareita on Elina Backmanin esikoisteos Kun kuningas kuolee. Jatkoa on tulossa pian (ihanaa!). Tarina on jännittävä ja sopivan monimutkainen, ihmissuhdekuvaus on piristävän erilaista ja sukellus paikallishistoriaan tuo tarinaan mahtavan twistin. Tätä kirjaa ei malta laskea käsistä, mutta sitä uskaltaa silti lukea yksin pimeässä.

Pekka Hiltusen Studio-sarja. Tämä on niin hyvä!! Jos et ole vielä tutustunut, tee se heti. Suomalaisnaiset pistävät tuulemaan Lontoossa ja antavat köniin pahiksille. Ah, miten ihanaa luettavaa! Voit lukea blogissani sarjan ensimmäisestä teoksesta Vilpittömästi sinun ja vähän myöhemmin ilmestyneestä teoksesta Varo minua.

Stieg Larsson Millenimum-trilogia. Minä en olisi nostanut tätä yhtä rikoskirjallisuushistorian parasta trilogiaa tälle listalle, koska kirjat muistaakseni sisältävät aika paljon seksuaaliväkivallan kuvausta ja julmia tapahtumia, joita mm. legendaarinen päähenkilö Lisbeth Salander joutui kokemaan nuorena ja lapsena. (Koska useampi seuraajani mainitsi Millenium-trilogian pyytäessäni vinkkejä tälle listalle, nostin sen mukaan, mutta tämä siis varauksella.)

Jo Nesbön Harry Hole -sarja ja uutuus, itsenäinen romaani Valtakunta. Parasta! Jo Nesböstä olen kirjoittanut niin usein, että vanhemmille seuraajilleni Nesbö-fanitukseni on jo tuttua. Ilmiömäiset juonenkäänteet, loistava henkilökuvaus ja tapahtumien ympärille maalatut kulissit ovat niin taidokkaasti tehtyjä, että en tiedä onko tässä genressä Nesbön voittanutta. Harry Hole -sarjassa riittää sarjamurhaajia, kiduttajia ja vaikka mitä kamaluuksia, mutta jos muistiini on luottaminen, olen aika varma, että lapsiin kohdistuvia rikoksia niissä ei ole. Olen lukenut Harry Hole sarjan ja kaikki muutkin Nesböltä suomennetut teokset, enkä muista yhtäkään lapsiin kohdistuvaa rikosta. Saatan olla väärässä, koska sivuja näissä kirjoissa on paljon ja osan lukemisesta on venynyt jo vaikka kuinka pitkä aika. Vinkkaathan kommenteissa, jos tiedät olevani väärässä. Kiitos! Lisäys: Torakat ei kuulemma kuulu tälle listalle. Poliisi-kirjassa viitataan lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin.

Kun listaa dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, ei sopisi mainita tätä seuraavaa, mutta olkoon tämä se poikkeus. Stephen Kingin Laitos. Mies nimeltä Tim päätyy sattuman kautta pieneen kylään Etelä-Carolinaan. Ensin kuvataan Timin matkaa Yhdysvalloissa, liftaamista, roadtrip-tunnelmaa. Maanteiden numerot vilisevät. Sitten tarina yhtäkkiä kiskaistaan toiselle puolelle maata. Huippulahjakas nuori poika Luke kaapataan kotoaan, hänen vanhempansa murhataan ja poika kuljetetaan Laitokseen, jonne on koottu eri-ikäisiä lapsia ympäri maata. Laitos on paha paikka, jossa on paljon omituisia testejä ja pahoja työntekijöitä. Tarinassa lapset kokevat kamalia vääryyksiä, mutta pystyin silti kuuntelemaan teoksen, koska tarina oli niin tosimaailmasta irrallinen, että se ei tuntunut todelliselta eikä se kiinnittynyt mihinkään lukemani uutisen jättämään muistijälkeen.

Seuraajien suosituksia kirjoista, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

Arttu Tuomisen kirjat. Olen lukenut vain viime vuonna ilmestyneen Verivelka-teoksen. Se ei ole perinteinen tiukkojen juonenkäänteiden takaa-ajotarina vaan solahtaa enemmän ihmisen sisäiseen maailmaan: salaisuuksiin, syyllisyydentunteisiin ja menneisiin tapahtumiin ja menneisyydessä annettuihin lupauksiin.

Patricia Cornwellin teokset. Luin Kay Scarpetta -dekkareita teininä vinon pinon, mutta en muista niistä enää yhtään mitään. Paitsi että ne olivat niin vetäviä, että luin kaiken, mitä kirjastosta löysin.

Henning Mankell Wallander-teokset olen lukenut kaikki ja tykkäsin jokaisesta todella paljon. Ikävä kyllä Wallandereiden lukemisesta on jo niin kauan aikaa (suurimman osan luin ennen kuin sain lapsia), että en enää muista, oliko niissä paljon lapsiin kohdistuvia väkivaltakuvauksia vai ei.

Nämä kirjat saivat hajamainintoja seuraajilta:

Tarquin Hall Vish Puri -sarja. Minulla on tästä intialaisetsiväsarjasta pari kirjaa hyllyssä, mutta en ole ehtinyt vielä aloittaa niitä. Vish Puri -sarjan vinkkasi minulle kirjallisuusalan rautainen ammattilainen, joten tästä sarjasta menen takuuseen. Yritän ehtiä lukemaan näitä ensi vuonna.

Stuart Turton Evelynin seitsemän kuolemaa. Kustantajan (Otava) mukaan kyse on murhamysteeristä, joka yhdistelee Agatha Christien dekkarit ja Black Mirror tv-sarjan tunnelman yhteen pakettiin.

Carin Gerhardsen, suomennettu Musta jää -trilleri ja Hammarby-dekkarisarjan ensimmäinen osa Piparkakkutalo.

Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella. Taidemaailmaan liittyvä dekkari, jota on kehuttu jännittäväksi ja mukavasti eteenpäin soljuvaksi dekkariksi, jossa on mukana sivistävää taidehistoriaa. Viehättävän kuuloinen kombo!

Outi Pakkanen on kirjoittanut lukuisia jännitysromaaneja, joista valtaosa sijoittuu Helsinkiin. Ihan nolottaa myöntää tämä suunnaton vääryys itseäni kohtaan, että en ole lukenut vielä ensimmäistäkään Paakkasen kirjaa. Ensi vuonna luen – olkoon tämä ainoa uudenvuodenlupaukseni.

Kun J.K. Rowling alkoi kirjoittaa dekkareita, hän teki ne nimellä Robert Galbraith. Näiden dekkareiden päähenkilö Strike on etsivä, joka ratkoo henkirikoksiin liittyviä mysteerejä. Striken tähdittämiä brittidekkareita on tähän mennessä suomennettu viisi. Luin niistä ensimmäisen Käen kutsu. (Muistelisin, että se oli hyvä ja viihdyttävä, mutta ei tehnyt minuun sellaista vaikutusta, että olisin ahminut seuraavat osat niiden ilmestyttyä.)

Nora Roberts Etsijät. Roberts on maailmalla tajuttoman suosittu kirjailija ja valtavan tuottelias. Hän on kirjoittanut yli 200 teosta (jaiks!). Etsijät sai pari mainintaa: se yhdistelee kuulemma hyvällä tavalla jännittävää rikoskirjaa ja romanttista viihdettä.

Alex Michaelides Hiljainen potilas -teoksen loppuratkaisua monet kehuivat yhdeksi parhaista kautta aikojen. Psykoterapeutti alkaa auttamaan miehensä murhasta tuomittua naista psykiatrisessa sairaalassa.

Louise Pennyn Three Pines -kylään sijoittuva dekkarisarja on seuraajieni mukaan leppoisa. Mukana on paljon bistroissa istuskelua ja herkuttelua. Suljetun paikan mysteerejä, kuoliaaksi säikäyttämistä ja sellaista muuta pikkuisen pelottavaa ja jännää, mutta ei kamalaa ja liian kammottavaa. Erityisen freesiä sekin, että tämän sarjan sankaripäähenkilö ei ole traumatisoitunut.

Kirjastot, kirjakaupat ja kuunteluaikapalvelut

Näistä kirjoista suurin osa löytyy kirjastoista ympäri Suomen. Uusimmat kirjat löytyvät kirjakaupoista – itse suosin yleensä Adlibriksen verkkokirjakauppaa. Olen huomannut, että siellä on usein edullisimmat hinnat. Klikkaa siis tästä edullisille kirjaostoksille! *

Suurin osa tässä jutussa mainituista kirjoista löytyy myös luku- ja kuunteluaikapalveluista eli Bookbeatista, Storytelistä ja Nextstorystä. Storytel liippaa läheltä omaa työelämääni ja siksi tarjoan kaikille halukkaille 1 kuukauden maksuttoman kokeilujakson Storyteliin*. Neljän viikon ilmaisjakso on tarkoitettu uusille käyttäjille, eikä se sido mihinkään.

Tähdellä merkkaamani linkit ovat affiliate-linkkejä, eli saan pienen provikan jos ostat jotain.

The post Kirjavinkkejä – dekkareita joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa appeared first on Satu Rämö.