Muistan, kuinka kirjan pistettiin alulle. Lähetin idean muutamaan kustantamoon. Ensimmäisenä yhteyttä otti WSOY, jonka silloinen kustantaja Leena Majander kutsui sumpille. Hän kiinnostui ideasta ja niinpä keskustelimme näkökulmasta. Leenan innostus, läsnäolo ja aito kiinnostus tarttuivat: juuri tällaisen kirjan minä haluaisin tehdä! Lähtiessäni Korkeavuodenkadulta lupasin toimittaa tarkemman synopsiksen muutaman viikon kuluttua.

Olimme seuraavalla viikolla lähdössä perheemme kanssa viettämään pitämättömiä kesälomia eli laukut olivat jo pakattuina ja kaikki valmista maailmanympärimatkallemme. Reissu oli ehtinyt Uuteen-Seelantiin asti kun tajusin, että se lupaamani muutama viikko on kohta mennyt.

Yhtenä iltana muiden mentyä nukkumaan hahmottelin printtaamani lentolippuvarauksen toiselle puolelle muutaman teeman, kunkin aihepiirin alle 5-10 otsikkoa ja lauseet, jotka kertoivat jonkun sattumuksen kustakin luvusta. ”Uusi kieli” -työotsikon alle sutaisin muiston epäonnistuneesta rautakauppakäynnistä, jossa liiman sijasta kävin kyselemässä pippeliä. ”Tulivuoret”-otsikon alle kirjasin mietteen siitä, kuinka paljon auton moottori kestää tulivuorentuhkaa hajoamatta.


Uuden-Seelannin matkailuviranomaisen sponsoroiman matkailuauton pöytä oli ihanan tukeva työskennellä ja penkki pehmeä istua. Siinä syntyi ihan hyvää jutunalkua. Seuraavana aamuna aamiaista syödessämme luin paperin läpi (ja pyysin perheeltä anteeksi kun toin TAAS kerran toin työasiat mukaan yhteiselle lomallemme) ja tajusin, että synopsishan on ihan pätevänoloinen. Parin päivän päästä kirjoitin sen puhtaaksi läppärillä, ja kun seuraavan kerran löysin vapaan langattoman nettiyhteyden, lähetin meiliä kustantamoon.


Kun synopsis oli hioutunut valmiiksi asiaproosan huippuhyvän kustannuspäällikön Joni Strandbergin kanssa, aloin kirjoittaa. Kirjoitustyö lähti kunnolla käyntiin vasta muutama kuukausi reissusta palattua. Kirjoitin joka työviikko yhden luvun, vähintään kaksi hyvää liuskaa päivässä. Syyskuussa 2014 aloitin ja neljä kuukautta myöhemmin käsis oli valmis. Sen jälkeen alkoi editiontityö. Työstin käsistä yhdessä kustannustoimittaja Kaisa Uusipaikan kanssa. Teksti parani Kaisan huomioiden kautta huimasti ja yksittäiset hyvät jutut saivat tarinan muodon.

Kirja valmistui kuin pysäkiltä toiselle etenevä juna. Jokaisella etapilla yksi asia kulki mukana: tämä blogi ja sen lukijat. Avauduin kirjoittamisesta, postailin kuvia, pohdin kirjan nimeä ja sain houkuteltua muutaman lukijan mukaan kirjajulkkareihinkin. Siitä kaikesta oli kirjan valmistumisessa törkeän iso apu. Kiitos siis teille, kun luitte kirja-aiheisetkin jutut ja lähettelitte niin paljon ihanaa palautetta!


Tammikuussa kirja lähti painoon ja maaliskuun lopussa juhlittiin julkkareita. Pian kirjasta otettiin toinen painos. Sitä on myyty kirjakaupoissa käsittääkseni ihan hyvä määrä. Olen kuullut, että kirjaa on vaikea saada kirjastoista, koska siihen on niin paljon varauksia. Silloin tällöin olen postitellut kirjaa Islannista ulkosuomalaisille. (Kirjatilauksen ulkomaille voi tehdä täällä, vinkvink.)


Parasta ja hämmästyttävintä on kuitenkin ollut palautteen määrä. Olen saanut lukemattomia viestejä sähköpostiin, facebookiin, blogiin, instaan ja jopa muutamia puheluja, joissa kirjan lukeneet ovat kiitelleet, kehuneet, korjanneet, vasta-argumentoineet ja kertoneet omista matkoistaan Islantiin, islantilaisista puolisoistaan, ystävistään ja työkavereistaan. Yhteydenotot ovat pistäneet iloiseksi. Kirjasta on siis ilmeisesti todella tarttunut lukijoille jotain mukaan.

Ja nyt se alussa lupaamani lehdistötiedote, jonka Mondo julkaisi hetki sitten:

Vuoden matkakirja kertoo Islannista
Matkailulehti Mondo on valinnut Vuoden 2015 matkakirjaksi Satu Rämön teoksen Islantilainen voittaa aina (WSOY). Kirja kuvaa islantilaista elämää suomalaisen maahanmuuttajan näkökulmasta.
”Islantilainen voittaa aina on mukaansatempaava, konstailematon ja oivaltava kuvaus islantilaisuudesta. Se auttaa ymmärtämään maata ja sen asukkaita pintaa syvemmältä, ja juuri tätä hyvältä matkakirjallisuudelta on lupa odottaa”, Mondon raati perustelee.
Salamatkustaja-blogistaan tunnettu Rämö on asunut Islannissa vuodesta 2007. Hän on kirjoittanut

Islannista aikaisemmin artikkeleita muun muassa Mondolle sekä Mondo matkaopas Islanti -kirjan. Rämö tunnetaan myös Vuoden mutsi -kirjoistaan, joita hän on tehnyt yhdessä Katja Lahden kanssa.
”Raati kävi pitkää keskustelun siitä, voimmeko valita Vuoden matkakirjaksi Mondollekin opaskirjan tehneen kirjailijan teoksen. Päädyimme siihen, että teemme valinnan yksinkertaisesti sisällöllisin perustein, kuten tähänkin asti”, Mondon päätoimittaja Kati Kelola perustelee.

”Kaiken kaikkiaan kisa oli tiukka, ja siksi halusimme antaa kunniamaininnat tänä vuonna poikkeuksellisesti peräti kahdelle teokselle”, Kelola sanoo.
Vuoden matkakirja -kunniamaininnat saavat Ville Hytösen ja Ville-Juhani Sutisen matkatarinakokoelma Ismailiitti ja lännenmies (Savukeidas) sekä ranskalaisfilosofi Frédéric Gros’n Kävelyn filosofiaa (Basam Books).
Vuoden matkakirja -palkinto jaetaan Helsingin kirjamessuilla lauantaina 24.10. klo 17.30 (Wine Corner -lava). Voittajat ovat tavattavissa palkintojenjaon yhteydessä.
Vuoden matkakirja on Mondon jakama vuosittainen matkakirjapalkinto, joka myönnetään ansioituneelle matkailuaiheiselle teokselle. Palkinnon saajan valitsee Mondon toimituksesta koostuva valitsijaraati. Mondo on 10 kertaa vuodessa ilmestyvä matkailulehti, jota kustantaa A-lehdet Oy.

Lisätietoja:
Kati Kelola, päätoimittaja, Mondo
kati.kelola@a-lehdet.fi
050 369 9964

Postauksen kuvat: Björgvin Hilmarsson (paitsi kannen kuva sen sisko, Guðný Hilmarsdóttir). Osa näistä kuvista on julkaistu Islantilainen voittaa aina -kirjassa.

The post Islantilainen voittaa aina – myös Vuoden matkakirja -palkinnon appeared first on Satu Rämö.

Yksi isoimpia sarvikuonoja parisuhteen olohuoneessa on puhumattomuus. Se, ettei keskustella omista toiveista ja haluista. Olen ollut kahdessa pitkässä parisuhteessa ennen tänä nykyistä. Yhdessä suhteessa keskustelu oli jääkaapista kaivettujen paprikoiden heittelyä keittiön seinään. Toisessa suhteessa keskustelua ei ollut. Vika ei ollut kummassakaan tapauksessa vain siinä toisessa, vaan myös itsessäni. Tällä kolmannella kerralla päätin, että ei helvetti. Nyt tämä ei kaadu ainakaan siihen, että en tiedä kuka tuo toinen on ja mitä se haluaa. Mies oli samaa mieltä. Siksi järjestämme kerran vuodessa keskustelutapahtuman, jonka olen nimennyt strategiapäiväksi (Miehen mielestä nimitys on ihan pöljä, mutta mitäs nai ekonomin.) 

Juttelemme kyllä keskenämme päivittäin, mutta normipäivän viestinvaihto ”voitsä ostaa maitoo”, ”meetsä jo nukkuun”, ”mitä mieltä sä olit tästä lehtijutusta” ei jätä aina tilaa harkitulle ja keskittyneelle keskustelulle. Siksi sille on järjestettävä omaa aikaa.

Strategiapäivän ideana on mennä ilman lasta jonnekin kodin ulkopuoliseen paikkaan ja varata aikaa puhumiseen. Mietimme yhdessä, olemmeko tyytyväisiä elämäämme nyt ja mitä haluamme tulevaisuudelta. Tulevaisuusskenaario tehdään yhden, kolmen ja viiden vuoden päähän. Lisääntymisasiat, kesämökkihaaveet ja työhön liittyvät toiveet. Asiat kirjoitetaan ylös, koska se helpottaa budjetointia. Ensi vuoden pitkästä matkasta päätettiin viimevuotisessa strategiapäivässä. Finäänssisyistä reissun noustessa listalle päätettiin lykätä yhtä pitkään suunniteltua remonttia vuodella.

Eihän elämä tietenkään mene niin kuin sen suunnittelee. Mutta jos molemilla on omia suunnitelmia ja ajatuksia niiden toteuttamiselle ja tieto siitä, mitä toinen haluaa ja onko se onnellinen, pystyy yllättävätkin tilanteet luultavasti handlaamaan vähän helpommin. Sitäpaitsi K-18-strategiapäivän ohjelmaan kuuluu aina paljon kuoharia, hotelliyö ja muita oheistoimintoja. 

The post Parisuhteen strategiapäivät appeared first on Satu Rämö.