Minun ja islantilaispuolison yhteinen tarina alkoi reilusti yli vuosikymmenen sitten. Pietarilla on ollut siinä saagassa melko tärkeä osa. Tapasimme Reykjavikissa baarissa ja tykkäsimme toistemme seurasta. Jatkoimme yhteydenpitoa.

Olimme deittailleet jo jonkin aikaa ja tapasimme milloin missäkin. Joskus Islannissa, välillä Suomessa ja joskus puolivälissä eli teimme tärskyt Köpikseen tai Lontooseen. Yhden matkan teimme myös Pietariin ja se oli erityisen merkittävä matka. Sillä reissulla sovimme, että mitä jos oltaisiin loppuelämä yhdessä. Päätös sinetöitiin  muutamalla venäläisellä skumppapullolla.

Yli kymmenen vuotta myöhemmin päätimme uudistaa sen hienon reissun. Palasimme takaisin samaan maisemaan – jälleen junalla – ja kävimme kokeilemassa, miltä Pietari tuntuu. Miltä se jännän tunteen jättänyt kaupunki tuntuu tuhansia yhteisiä arkipäiviä, kaksi lasta, pari asuntolainaa, lukuisia auton talvirenkaiden vaihtoja, monia iloja ja onnistumisia ja paria onnettomuutta myöhemmin. Noh, kaikki tuntui hitto soikoon ihan yhtä upealta ja ihmeelliseltä kuin silloin, kun olimme naamoiltamme vähän sileämpiä. Pietari tuntui tänä keväänä taas aivan mielettömän upealta ja ihmeelliseltä, että ihan piti pienet itkut siinä reissun aikana tirauttaa.

Pietariin junalla Helsingistä 

Sitä on melkein vaikea käsittää, kuinka lähellä Pietari on Helsinkiä. Sinne pääsee Helsingin rautatieasemalta suunilleen samassa matka-ajassa kuin Jyväskylään. Allegro kiitää kahden kaupungin välillä reilun 200 kilometrin tuntivauhdilla ja on perillä kolmessa ja puolessa tunnissa. Se oli minulle etten sanoisi jo melkein liian nopeasti. Olisin voinut istua mukavassa penkissä vielä ainakin tunnin, lukea kirjaa ja siemailla hieman lisää viiniä.

Junalla matkustamisen mukavuutta ei kyllä mikään bisnesluokka millään lentoyhtiöllä. Koska juna on ainoa, joka vie keskustasta keskustaan tasaisesti ja ilman odotteluaikoja. Reilussa kolmessa tunnissa on heti perillä ja keskellä Pietarin sykettä, Neva-joen rantakatuja ja venäläistä puheensolinaa.

Rajamuodollisuudet menevät kivuttomasti, koska passit ja viisumit tarkastetaan junassa. Sen sijaan että jonottaisin jossain passi kourassa viranomaisen puheille, virnomainen tulee minun puheilleni ja voin siinä samalla nauttia vaikka pikkupullon Proseccoa ja syödä keksejä.

Olen aikaisemminkin reissannut Pietariin junalla, mutta en ykkösluokassa. Nyt halusimme kokeilla sitä. Ykkösluokan liput maksoivat muutaman kympin enemmän per lippu per suunta kuin tavalliset junaliput. Jalkatilaa oli paljon, nahkaiset penkit olivat todella mukavia istua ja hintaan kuului kahvia, teetä, vettä, päivän sanomalehdet sekä ruokalistalta valittu ateria. Ripaus luksusta teki matkanaloituksesta entistä mukavamman ja sopi ihan täydellisesti tällaisen rakkauslomamatkan hemmotteluteemaan.

Pietariin junaliput ja viisumi

Junaliput kannattaa ostaa ajoissa, sillä peukalosääntö on, että mitä aikaisemmin tilaa, sitä halvemmalla saa. Täältä voi katsoa VR:n lippuhintoja Allegro-junalla Pietariin. 

Vaikka junalippujen ostamisen jättäisikin viime tinkaan, pitää reissuun valmistautua vähintään muutama päivä etukäteen, koska matkalle tarvitaan viisumi. Junalla Pietariin menijät saavat Lähialuematkoilta 10 %:n alennuksen viisumista.

Koska itse varasin reissun Islannissa ollessa, minun piti hakea viisumia Islannissa. Se ei ollutkaan ihan helppo juttu, koska viisumihakemukseen tarvitaan puolto (Venäjän viranomaistahon konsulaatille tekemä toimeksianto), ja koska en löytänyt Islannista sellaista matkatoimistoa, joka tämän puollon olisi voinut minulle tehdä, pyörittelin vähän aikaa peukaloita että mitäs ihmettä tässä tekisi. Sitten eräs usein Venäjälle matkustava islantilaiskaverini vinkkasi nettipalvelusta, jossa tällaisen puolloin voi tilata. Puoli tuntia ja muutaman kymmenen euroa myöhemmin olin tilannut puollon ja se kilahti sähköpostiini. Sen, matkavakuutustodistuksen ja viisumihakemuksen ja passivalokuvan kanssa marssin paikalliseen suurlähetystöön hakemaan viisumia.

Mutta palaanpa vielä hieman siihen Pietarissa itkemiseen.

Yritimme Pietariin saapumispäivänä tsekata saman tien sisään hotelliimme, mutta rappukäytävään vievä ovi oli lukossa. Ovipuhelimen kautta yritin kertoa, että haluaisimme tulla sisään hotelliin, että meillä on varaus joka on jo maksettukin. Mutta Neva-joen varressa leveän kadun kulmassa sijaitseva pikkupikkuhotellipa ei avannut meille oviaan. Meillä oli rakkausloma alkamassa, kevyt weekendbagi olalla ja mieli odottavana. Sitten alkoi sataa vettä, hiukset kastuivat, tuli kamala pissahätä eikä respa suostunut avaamaa meille ovea. No english, no english!! Yritin etsiä googlen kääntäjästä venäjänkielistä käännöstä sille että OLEMME KADULLA VOITTEKO AVATA TÄMÄN RASKAAN METALLIOVEN JA OLEN JO MAKSANUT HOTELLIHUONEEN.

Sitten puhelimesta loppui akku ja minua alkoi itkettää. Ihanko pieleen tämä nyt menisikin. Mistä voisi saada taksin, pyydetään se ajamaan lähimpään luksushotelliin ja sitten tungen kyllä kaikki visakortit respan tiskille enkä suostu väistymään ennen kuin saan hotellin suurimman huoneen ja jalkakylvyn ja kokovartalohieronnan ja kilon kultapölyä hiuksiini.

Vartin odottelun ja hotellinoven hakkaamisen jälkeen lyhyt ja iloinen rouva tuli vihdoin avaamaan meille oven ja hihitteli hyväntahtoisesti koko episodille ja elekielellä näytti että emmekö ihan oikeasti siis mitenkään saaneet tätä ovea auki, kun tässä on nämä ohjeetkin (venäjänkieliset, eikä meistä kumpikaan valitettavasti ymmärtänyt niistä mitään).

Kertasin tätä tapahtumaketjua myöhemmin Instagrammissa kaverini kanssa ja hän sanoi sen jälkeen niin osuvasti. Pietari on juuri tuollainen kaupunki, semmoinen kaupunki jossa saa myös itkeä. Suurien tunteiden kaupunki. Ja sitä se totisesti oli tälläkin kertaa.

Emme olleet tälle reissulle suunnitelleet mitään sen ihmeellisempää ohjelmaa tai nähtävyysten kiertelyä. Kävimme viime kerralla käyneet katsomassa Joutsenlammen. Olemme käyneet katsomassa Pietarin baletin esityksiä myös Reykjavikissa, jossa tanssiryhmä on käynyt kiertueella viime vuosien aikana useammankin kerran. Tällä kertaa halusimme käyttää pari päivää vain itsemme hemmotteluun ja  kahden keskiseen hengailuun.

Alkusäädön jälkeen ei enää itkettänyt. Loppu oli pelkkää riemua.

Pian seuraa toinen Pietari-postaus, jossa avaan hartaudella suunnittelemani ohjelman. (Siis sen osuuden, jonka voi esittää myös julkisesti, haha.)

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

The post Pietarissa saa itkeä – rakkausloma suurien tunteiden kaupungissa appeared first on Satu Rämö.

Kaupallisessa yhteistyössä: Silja Line ja Suomen Blogimedia

Esikoisen puheissa on nyt jo vuoden ajan toistunut yksi sama kysymys. Voitaisiinko me vielä joskus mennä mun suomalaisen ystävän ja sen äidin kanssa laivalla sinne saarelle?

Niin liikkistä. Esikoinen puhuu usein siitä, että hänellä on Suomessa yksi ystävä – Project Mama -blogia pitävän Katjan kuopus. Mehän olemme Katjan kanssa tunteneet kohta kymmenen vuotta ja vaikka asumme eri maissa, olemme onnistuneesti saaneet järkättyä kivaa yhteistä aikaa. Oma esikoinen ja Katjan kuopus tapasivat toista kertaa viime vuonna, kun teimme yhteisen, parin päivän mittaisen ystäväreissun sinne saarelle, siis Ahvenanmaalle.

Mimmeillä mätsäsi saman tien. He vertailivat Silja Galaxyn aamiaisbuffassa suosikkejaan, kertoivat juttuja omasta elämästään, vertailivat telkkariohjelmia ja söivät hytissä yhdessä karkkia. Melko samaa agendaa toteutimme aikuistenkin kesken.

Aamiaisen jälkeen vetäydyimme hyttiin pötköttelemään. Katjan kuopus esitteli Youtubesta omalle esikoiselleni suomalaisen televisio-ohjelman nimeltä Putous. Ajatella, että minäkin silloin näin ensi kertaa yhden kokonaisen Putous-sketsin! Me muijat kahdessa polvessa kikatimme muun muassa tälle faktalle.

Ahvenanmaan-reissu oli ensimmäinen risteilymatka, jonka esikoinen elämässään teki. Minullakin oli kulunut edellisestä kerrasta ainakin kymmenen vuotta. Viimevuotinen matka virkisti kummasti muistia siitä, kuinka mahtavaa risteilymatkailu parhaimmillaan voi olla.

Mihinkään ei ole kiire tai säätö. Risteilyllä on sellaisessa onnellisessa kuplassa. Sitä on matkalla jonnekin, mutta ei vielä perillä eikä enää kotonakaan. Välitilassa leijuminen on mahdollisimman rentouttavaa, kun keskittyy tekemään niitä asioita, joista pitää. Lapset hakivat taikurilta ilmapallot, mutta viihtyivät muutoin kaksistaan leikkien. Me muijaporukan aikuiset keskityimme syömiseen ja juoruamiseen.

Ahvenanmaalle meitä vei aamulautta Turusta, joten istuimme menomatkan lähinnä aamiaisbuffassa. Paluumatka Turkuun sujui mukavasti iltapäivälautalla Silja Baltic Princessin kyydissä. Matka-ajassta suurin osa vierähti Happy Lobster -ravintolassa, joka ylitti omat odotukset. Ruokalista oli todella hyvä, samoin viinivalikoima. Voisin lähteä päiväristeilylle ihan vaan tuon ravintolan takia eikä muukaan matkaseurue varmasti pitäisi ideaa kehnona.

Meriseikkailuun ei tarvitse lähteä toiselle puolelle maapalloa kokeakseen jotain uutta ja kiinnostavaa. Meidän reissuporukalle Ahvenanmaa oli uusi, ihmeellinen ja älyttömän mukava paikka. ”Ulkomaanreissu” ilman ulkomaanmatkaa. Avain kuin olisimme olleet jossain kaukaisemmassakin kohteessa, kaukana kaikesta tutusta, käppyrämäntyjen, sileiden kallioiden ja kalastajien valtakunnassa.

Matka jätti kipinän. Ahvenanmaalle tekisi mieli palata. Mieleeni on alkanut piirtyä kevyt sporttilomasuunnitelma, joka sisältäisi paljon pyöräilyä. Lähiömutsin Hannehan vei oman laatikkopyöränsä Ahvenanmaalle, mutta pyöriä voi ihan hyvin vuokrata periltäkin.

Ahvenanmaan suurin pyörävuokrausfirma taitaa olla RO-NO-Rent. Yrityksellä on kaksi toimipistettä Maarianhaminassa ja tarjolla on aikuistenpyöriä, lastenpyöriä, laatikkopyöriä ja perässävedettäviä lastenkärryjä. Pyörän saa viikoksi muutamalla kymmenellä eurolla.

Vähän syksymmällä, kun meno rauhoittuu entisestään ja puut vetävät ylleen kauniit värikerrokset, olisi täydellinen hetki mennä romanttiselle parisuhdelomalle. Ottaisin mieheni mukaan ja menisimme muutamaksi yöksi HavsViddenin merenrantahotelliin Ahvenanmaan pohjoisrannalle. Päivällisen jälkeen voisimme tehdä kävelyretkiä syysauringon lämmittämillä sileillä rantakallioilla. Aamulla nauttisimme hitaan aamiaisen merelle tuijottaen. HavsViddenin seutu kallioineen on kiistatta yksi upeimpia alueita, mitä olen Suomessa nähnyt, ja HavsViddenin hotellia suosittelen ihan kaikille.

Jos mietit tulevalle kesälle nastaa kesälomakohdetta, ota Ahvenanmaa harkintaan. Siellä on vaikka mitä. Merta, rantoja, pikkukaupungin tunnelmaa, hyviä ravintoloita ja mielettömän hyvät ulkoilumaastot.

Silja Linen Ahvenanmaa-sivustolta löytyy pian vinkkijuttuni omiin reissutärppeihin vaikkapa parin vuorokauden mittaiselle Ahvenanmaan-reissulle. 

The post Unelmien loma Ahvenanmaalla appeared first on Satu Rämö.