Arkkitehti, joka jeesaa meitä rakennuslupien hakemisessa ja remppasuunnitelman tekemisessä, oli aivan varma, että talon kuoren alta paljastuu puuta. Ei 1900-luvun alkuvuosina vielä mitään kivitaloja isommin pystytetty, puusta ne rakennettiin! Kivitalorakentaminen tuli Islantiin vasta 1900-luvun alussa. Tämä meidän talo on rakennettu vuonna 1905.

Talosta ei olemassa minkäänlaisia piirustuksia. Siis ei yhtään mitään. Pohjapiirrokset? Piirrokset joista näkyisi kantavat rakenteet? Nope. Nada. Rakennustarkastajan virastosta löytyi yksi lyijykynäpiirros noin 50 vuoden takaa. Siihen oli pistetty pari viivaa vinoon näyttämään, kuinka alkuperäistä eteistä kasvatettaisiin muutamalla neliömetrillä. Muuta ei sitten löytynytkään. Arkkitehti pyöritteli hetken ajatuksia suunnitteluohjelmistossaan ja soitti kaverilleen rakennustarkastajalle, joka suhtautui muutoksiimme alustavan positiivisesti. ”Onpa tosi kiva, että joku vihdoin tekee sille talolle jotain!”

Jatkoimme selvittelyä. Arkkitehti vinkkasi meitä ottamaan yhteyttä paikallisen kirjaston yhteydessä toimivaan museoon. Sieltä saattaisi löytyä vanhoja lehtikuvia, juttuja ja muuta materiaalia, joka liittyisi tähän taloon. Pari päivää sitten meiliin kilahti parisenkymmentä skannattua paperia täynnä kaunokirjoitustekstiä, kuolinilmoituksia, muistokirjoituksia ja vanhoja lehti-ilmoituksia. Aloimme laittaa palasia yhteen. Kuka kumma tämmöisen talon on rakentanut? Mitä täällä on tapahtunut ja ollut ennen meitä?

Vanhasta kaunokirjoituksesta ei tahdo saada kunnolla selvää, siis edes islantilainen puolisoni. Olemme iltaisin tavanneet näitä dokumentteja ja yrittäneet löytää vihjeitä talon historiasta. Selvitystyö on vielä kesken, mutta muutamia juttuja olemme jo saaneet kaivettua esiin.

Vuonna 1862 Länsivuonoilla syntyi Júlíus Símonarson, joka muutti tänne Ísafjörduriin 1900-luvun alussa. Ammatiltaan ukko jokapaikanhöylä: hän oli töissä merellä, maatiloilla ja rakennuksilla. Júlíus oli työläisaatteen kannattaja ja kylällä tunnettu aktiivinen aikaansaaja. Hän teki ilmaiseksi töitä monille, joilla ei ollut varaa maksaa, ja otti väsymättä selvää yhteiskunnallisista asioista ja puhui paljon politiikkaa. Júlíus oli myös taitava muurari. Hänen kerrotaan rakentaneen Ísafjördurin ensimmäiset kivitalot. (Esimerkiksi sen, minne me kohta muutamme!) Júlíus eli seitsenkymppiseksi, mutta hänen vaimonsa kuoli paljon nuorempana. Nämä kaikki tiedot selvisivät vanhasta muistokirjoituksesta, joka oli julkaistu paikallisessa lehdessä tammikuussa 1936.

Júlíus rakensi talon, mutta kuka sen omisti? Sekin selvisi. Talon rakennutti aviopari Helga ja Erlendur. Erlendur Kristjánsson työskenteli maalarina, mutta Helgan ammatista en ole vielä löytänyt vinkkejä. Hän oli luultavasti kotona lasten kanssa. Helga on ilmeisesti ollut varakkaasta perheestä tai hänellä on ollut joku oma tuottoisa sivubisnes, sillä vanhoista asiakirjoista selvisi, että rakennuslupaa oli hakenut ja sen oli saanut ja maksun kuitannut nimenomaan Helga eikä hänen aviomiehensä Erlendur. Paria vuotta myöhemmin Erlendur laittoi talon myyntiin (myynti-ilmoitus yllä). Mitä tapahtui Helgalle? Noh, se selvisi pariskunnan yhteisen lapsen muistokirjoituksesta vuodelta 1983. Helga ja Erlendur erosivat, Helga muutti naapurikylään Hnífsdaluriin ja meni sinne työnaiseksi (piiaksi), antoi osan lapsistaan huostaan muualle (kuulemma hyvään kotiin) ja piti itsellään nuorimman lapsen, tyttärensä. Sen jälkeen hänestä ei löydy mitään tietoja.

Talon osti kelloseppä Thorbjörn, joka hoiteli ”Erlendur-maalarin talossa” bisneksiään.

Olen todella nauttinut tämän talon tarinan selvittämisestä. Ja eikö olekin aika hauska yhteensattuma, että ensimmäinen islantilaiskirja, jonka luin, kertoi päähenkilöstä nimeltä Erlendur. Ja nyt asun ”Erlendurin talossa”. Huikeimmat tiedonjyväset ovat tähän mennessä löytyneet vanhoista muistokirjoituksista, joita Islannissa on tapana julkaista kuolleista yhä edelleen. Noissa yli pitkissä kirjoituksissa muistellaan vainajan elämää, ja yhdestä vainajasta julkaistaan kaikki hänestä kirjoitetut muistokirjoitukset. Joskus muistokirjoitusliite venyy sanomalehdessä parikymmentäsivuiseksi. Opiskelin Islannin kieltä täällä yliopistossa muutama vuosi sitten ja tein kandityön minua kiehtoneista muistokirjoitusteksteistä. Ja nyt luen noita muistokirjoitustekstejä ja yritän niiden avulla selvittää tulevan kotimme historiaa. Näköjään niistä oudoimmistakin päähänpistoista ja kokeiluista on elämässä myöhemmin jotain hyötyä ja iloa. En osaa yhtään sanoa, onko näistä selvitystöitä jotain hyötyä remontin suunnittelussa ja rakennuslupien saamisessa, mutta hitsin mielenkiintoista tämä on! Seikkailu jatkuu.

The post Vanhan talon historiaa selvittämässä appeared first on Satu Rämö.