Muutama vuosi sitten safarihaaveeni muuttui, kun luin jutun suomalaisista villieläinsafareista. Suomessa on paikkoja, joissa voisi nähdä villieläimiä omassa elinympäristössään. Sellaisia safareita ei kuulemma edes järjestetä juuri missään muualla. Ainutlaatuinen kokemus maailmassa, suomalaisessa metsässä.

Yhtäkkiä tuntui vähän omituiselta, että olin haaveillut norsun näkemisestä, vaikka ihan täällä vanhoilla kotinurkilla voisin nähdä jotain vielä harvinaisempaa: saman vuorokauden aikana karhun ja suden käyskentelemässä suolla, muutaman metrin päässä piilopaikastani.

Tuumasta toteutukseen ja ostin meille liput WildLife Safaris –nimiseltä yritykseltä. Kyselin muutamalta luontokuvaajalta paikasta ja paikkaa kehuttiin mukavaksi ja mahtavaksi paikaksi nähdä villieläimiä.

Sitä paitsi onhan se nyt ihan mahtava juttu, että haaveiden seikkailuloman voi toteuttaa junalla Suomessa. Matkustimme safaripaikkaan junalla ja loppumatkan juna-asemalta vuokra-autolla.

(Tästä muuten pääset juttuun, joka käsittelee kotimaanmatkailua päästönäkökulmasta eli: Erilaisten matkustustapojen päästövertailu.)

Pakkasimme reppuihin lämpimiä vaatteita, kumisaappaat ja kiikarit ja otimme iltapäiväjunan Kajaaniin. Reilu kuusi tuntia kestävän matkan aikana virittäydyimme reissutunnelmaan.

Söimme ravintolavaunussa lihapullat, joista lapset muuten haaveilevat vieläkin. Reissulta paluun jälkeen minulta on kyselty monen monta kertaa, voisiko ruuaksi olla niitä junapullia. I wish.

Ruoan jälkeen syötiin jätskit. Sitten esikoinen keskittyi katselemaan junanikkunasta suomalaista pystymetsämaisemaa. Kuopus pelasi iPadilla Pikku Kakkonen -sovelluksen pelejä. Minä olin haalinut junamatkan ajaksi läjän töitä, joita naputtelin läppärillä juna-asemien vaihtuessa. Puoliso kuunteli luureilla musiikkia ja pohti välillä, islantilaisiin laava-aukeamaisemiin tottuneena, että tuleekohan tämä juna metsästä ulos ennen Kajaania.

Kajaanin juna-asemalta kävelimme Hotelli Kajaaniin, josta olin varannut meille ensimmäisen yön majoituksen. Tunnelmallinen vanhaa aikaa huokuva hotelli metsän keskellä ja järven rannalla. Kävelimme läpi sumun valtaaman Kajaanin keskustan ja menimme illalliselle Suloon. Moni suositteli meille myös kaupungin tosta ravintolaa Anorakia ja jäi harmittamaan, että emme viipyneet kaupungissa toista iltaa, olisi ollut kivaa käydä siellä. Kuulopuheiden mukaan lähiruokaan erikoistunut paikka on todella hyvä.

Aamulla hyvin nukutun hotelliyön jälkeen noudimme vuokra-auton juna-asemalta ja lähdimme posottamaan kohti Kuhmoa. Ajomatka Kajaanista Kuhmoon oli muuten hirmuisen kaunis. Matkan varrella teki mieli pysähtyä useampaankin kertaan ihailemassa mäkistä maisemaa, metsiä ja vesistöjä.

Pysähdyimme Instasta tulleen vinkin varassa lounaalla Haapalassa Sotkamossa. Wou mikä paikka! Löytää nyt tällainen tavattoman tunnelmallinen ja tyylikkään hipsteriksi pistetty ravintola, panimo ja majoituspaikka keskellä ”ei-juuri-mitään”-maisemaa. Minän tilasin punajuurikeittoa ja vuohenjuustosalaatin, puoliso poronkäristystä ja lapset saivat paistettua kuhaa ja kermalla terästettyä perunamuusia. En ihmettele, että seuraavan päivän äitienpäivälounas oli jo myyty loppuun.

Sisustuksen ja tunnelman puolesta olisin voinut olla Berliinissä. Mutta koska olin Kainuussa, se teki tästä paikasta vielä astetta erityisemmän. Haapalan kaltaiset pysähdyspaikat kruunaavat reissun kuin reissun.

Kuhmossa saavuimme villieläinsafarin pääpaikalle neljän aikaan iltapäivällä. Nautimme varhaisen illallisen, pakkasimme eväsleivät ja juotavat reppuun ja suuntasimme oppaan kanssa piilokojuun suon laitaan lähelle Venäjän rajaa.Saimme lasten kanssa oman kojun, jossa oli tilavat kerrossängyt ja oma käymälä. Kojun etuseinä oli yhtä suuta ikkunaa, josta avautui suolle maisema kuin kaunein maalaus. Siihen maisemaan odotimme karhuja ja susia saapuvaksi.

Kymmenen aikaan paikalle lampsi ensimmäinen karhu. Se tuli hiljaa läheisestä metsästä ja tallusteli haaskalle syömään. Karhun häivyttyä takaisin metsään ympärille laskeutui pimeys ja minä painuin nukkumaan. Puoliso oli herännyt yöllä yhden aikaan karhun ääniin. Märällä suolla piilokojun lähellä lampsivan karhun tassuista oli kuulunut voimakas imukuppimainen ääni. Slupts, splits, spläts. Se käveli kymmenen metrin päästä piilokojustamme.

Olin laittanut oma herätyskelloni soittamaan neljältä, koska olin kuullut, että edellisinä päivinä susi oli ilmestynyt paikalle aamuyöllä. Kaadoin termarista kahvia kuppiin, käärin makuupussin harteilleni ja istuin ikkunan ääreen katsomaan nousevaa aamuaurinkoa. Vaikka arvelin suden tulevan, hätkähdin silti, kun huomasin aamuauringon säteiden paistavan suon keskellä makoilevaan vaaleaan eläimeen. Herätin puolison. Siinä me tuijotimme otsat ikkunalasissa pari tuntia katsomassa, kun susi ruokaili, lompsotteli pitkin suota ja katseli pää kallellaan piilokojuja kohti. Söimme eväsleipiä ja katselimme lisää.Välillä korpit tulivat härnäämään sutta, joka juoksi lintujen ärsyttämänä kauemmas. Vartin kuluttua susi palasi ruokailemaan ja heilutteli päätään korppien suuntaan. Korpit kraakkuivat ja yrittivät saada osansa haaskasta. Pieni aamusumu ja kellertävä auringonpaiste tekivät maisemasta uskomattoman hienon, kultaisen glitteriluomuksen.

Herätimme lapsetkin katsomaan sutta. Se hetki oli erityisen hieno. Aurinko paistoi mökkiin, lapset katselivat yöpaidat päällä kiikareilla suden suuntaan ja söivät mandariinia. En varmaan koskaan unohda sen hetken rauhallisuutta ja täydellisen raukeaa luonnon ihmettä. Kontrasti aran suolla hiipivän petoeläimen ja värikkäissä yöpuvuissa tuolilla hymyilevien lasten välillä oli melkoinen.

Susi häippäisi suolta puoli kahdeksan jälkeen takaisin metsään, ja me palasimme autolle ja ajoimme aamiaiselle safariyrityksen pirtille.

Sen vaan sanon, että olipahan kerta kaikkiaan mahtava reissu. Kahteen päivään mahtui pään ja sydämen täydeltä elämyksiä. Olisimme ihan hyvin voineet olla Kainuussa vaikka viikon: tekemistä olisi kyllä riittänyt.

Villieläinsafareita mainostetaan muuten ennen kaikkea luontokuvausta harrastaville, mutta ne sopivat kyllä ihan tavallisille luontomatkailijoillekin ja myös lapsiperheille. (Me varmistimme Pampulan hiljaiselon vastamelukuulokkeilla ja iPadilla.) Meistä kumpikaan ei ole luontokuvaaja, eikä meillä ole esimerkiksi tämäntyyppisessä luontokuvauksessa tarvittavia erityispitkiä putkia. Emme saaneet karhuista ja susista kovin kummoisia kuvia, mutta se ei ollutkaan meille tärkeintä. Hienointa oli, että me koimme ne.

Karhusafarille voi lähteä ihan vain kiikareiden kanssa, ei siellä ole pakko kuvata ollenkaan. Hienoa kuvia voi sitten katsoa myöhemmin vaikka Konsta Punkan Instagram-tililtä.

Kainuu oli minulle entuudestaan suuri tuntemattomuus, mutta onneksi kuuntelin kehuja ja menimme kokeilemaan. Se on yllättävän kaunis ja kotimaanmatkailussa aika vähän tunnettu seutu ja sinne pääsee Helsingistä junalla reilussa kuudessa tunnissa. Seikkailureissulle oli erityisen kivaa matkustaa juuri junalla. Ei tarvinnut itse ajaa vaan pystyi nauttimaan matkan etenemisestä, katsoa maisemia, ottaa vaikka torkut ja tehdä sitä, mikä huvittaa.

Jos kesälomasuunnitelmissa on vielä tilaa ja seikkailuun tekisi mieli, yksi nasta vaihtoehto on lähteä Kainuuseen. Kajaanissa voi viettää kivan viikonlopun (muista käydä ainakin Pekka Heikkinen & kump. –leipomossa, se on kainuulainen klassikko), tai voi lähteä vaeltamaan lähialueen maastoihin tai suunnata vaikka villieläinsafarille.

VR:n Säästöliput saa nyt halvimmillaan kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle 61,60 eurolla per suunta (aikuinen 19,20 e ja lapsi 11,60 e) ja meno-paluu olisi näin ollen 123,20 euroa.