Issikkavaellus ja varusteet – mitä pitää ottaa mukaan, mikä on turhaa, mitä ainakaan ei kannata jättää pakkaamatta laukkuun?

Takana on mielettömän upea issikkavaellus Koillis-Islannin maastoissa. Kuuden päivän aikana ratsastimme yli 200 kilometriä pitkin autiota rannikkoa, vehreitä laaksoja, mutaisia mäkiä ja mutkaisia hiekkateitä. Oli niiiiiiin hienoa, että sitä on melkein hankala sanoiksi pukea. Kunhan olen vähän sulatellut kaikkea tapahtunutta, kirjoitan reissusta aikanaan oma postauksensa. Mutta nyt ihan ensin pieni katsaus aiheeseen issikkavaellus ja varusteet. Muutamat ovat nimittäin kyselleet, mitä tällaiselle muutaman päivän mittaiselle issikkavaellukselle kannattaa pakata mukaan. Tässäpä siis omat käytännön vinkkini.

Aurinkoisena kesäpäivänä hevosretkellä. Vähemmästäkin hymyilyttäisi. Hihii. Jihaa!

Islanti on saari keskellä aavaa merta. Saari on eristyksessä muusta maailmasta ja siksi paikallisilla issikoilla ei juuri ole vastustuskykyä vaikkapa Euroopassa melko viattomia hevosnuhia vastaan. Tavallinen nuha voi olla islantilaiselle issikalle kuolemaksi. Siksi tänne saarelle ei saa tuoda esimerkiksi mitään käytettyjä hevos- tai ratsastusvarusteita puhdistamatta niitä kunnolla. Osaa varusteista – kuten käytettyjä ratsastushanskoja – ei saa tuoda ollenkaan, vaikka ne olisi miten hyvin desinfioitu. Olen kirjoittanut hevostavaroiden tuontirajoituksista jutun Tripsterin Islanti-matkaoppaaseen; juttu löytyy tuosta oheisesta linkistä.

Siten ne varusteet, mitä pitää tuoda mukana. Aloitetaan ihan alusta eli alusvaatteista. Pitkillä maastolenkeillä on syytä olla todella hyvät ja tukevat urheilurintsikat. Satsaa siis näihin. Useamman päivän mittaisella reissulla kannattaa ottaa mukaan vähintään kolmet, sillä hikiset on kiva vaihtaa uusiin ja puhtaisiin. Jos rinnat ovat isohkot, kannattaa miettiä, onko ekstratuelle tarvetta. Ravin tahdissa hyppivät tissit on nimittäin melko epämielyttävän tuntuista. Yksi hyvä tapa hillitä rintojen pomppimista ratsastaessa on käyttää niin sanottua rintateippiä eli rintojen päälle tulevaa tukevaa, joustavaa ja noin kymmenisen senttiä leveää Boobuddy-joustonauhaa, jonka voi tarrasäädöllä kiristää sopivan tiukaksi. Sen voi kiinnittää joku urheilupusakan tai -liivien päälle tai liivien alle. Se toimii tukena ratsastuksen lisäksi myös muissa liikuntaharrastuksissa.

Alushousuissa kannattaaa muistaa mukavuus. Olen huomannut, että parhaiten toimivat niin sanotut mummokalsarit, eli korkeavyötäröiset ja hieman pitkälahkeiset puuvillapikkarit, jotka ovat vähän löysät. Liian tiukat kiristävät ja stringit, jos ne vähääkään hankaavat, tuntuvat muutaman tunnin satulassa istumisen jälkeen kammottavilta jalassa. Kireistä urheilushortsialushousuista en tykkää, koska ne alkavat helposti kiristää herkistä paikoista.

Jos on herkkä takamus, saattaa satulan hankaaminen saada aikaan kipeitä kohtia. Pehmustetut ratsastusalushousut suojaavat naisten herkkiä paikkoja satulan hankaamiselta. Jos tämä vaiva on sinullekin tuttu, kannattaa miettiä saumattomien pehmustettettujen ratsastuspikkareidenhankintaa. Vastaavia alkkareita löytyy miehillekin tuosta samasta hevosaiheisesta verkkokaupasta.

Alusvaatteiden päälle puen Islannissa lähes joka säällä pitkähihaisen alusasukerraston. Suosin villaa tai villasekotteita, koska ne pysyvät pidempään raikkaampina ja puhtaantuoksuisina kuin tekokuituiset alusasut. Tykkään käyttää muun muassa Ruskovillan silkkivillasekoitteesta valmistettuja pitkiä kalsareita ja aluspaitaa.

Sitten sukat ja pintelit eli kompressio”sukat”. Ohuehkot villaiset mutta elastaania sisältävät vaellussukat toimivat hyvin myös ratsastussukkina. Ne pitävät jalat lämpimänä, vaikka kengät vähän hörppäisivätkin kosteutta vaikka jokea ylittäessä. Ne eivät paina eivätkä purista. Elastaani tekee niistä kuitenkin jämäkät jalkaterän ympärille eikä sukka mene makkaralle.

Tänä kesänä olen käyttänyt vaelluksilla kompressiosukkia (sukanvarsia eli pohkeenpuristajia eli siis pinteleiksiköhän näitä pitäisi kutsua). Ne ovat täydelliset pitkien kalsareiden ja sukkien alla. Jos housunlahje hinaantuu ratsastaessa ylöspäin, tukisukkalahje pitää pohjelihan piilossa ja lämpimänä. Se lisää ratsastusmukavuutta ja vähentää hankaumien syntymistä. Aivan mahtava varuste etenkin pitkille ratsastusvaelluksille! Tällaisia pohkeenpuristimia saa varmasti kaikista laajemman valikoiman urheiluvarustekaupoista. Ratsastusliikkeet myyvät myös erityisiä ratsastussukkia, joissa yhdistyy vaellussukan ja tuollaisen kompressiopintelin ominaisuudet. Minä tykkään kuitenkin pitää ne erillään, sillä käytän vaellussukkia myös tavallisilla kävelyvaelluksilla ja noita kompressiolahkeita esimerkisi lenkillä ja crossfitissä laatikkohyppypäivinä.

Seuraavaksi päällikerros eli ratsastushousut ja villapaita. Kehuin näitä Fjällrävenin vaellustrikoita taivaisiinalkukesästä, ja nyt kun olen käyttänyt niitä joka päivä myös pitkällä hevosvaelluksella, en voi kuin jatkaa hehkutusta. Kerrassaan upeat ratsastushousut! Saumat eivät paina, materiaali joustaa ja pohje- ja pyllypaikat suojaavat housuja satulan rasitukselta ja tuovat lisää kitkaa istuntaan. Vaellustrikoot yhdessä pitkien kalsareiden kanssa pitävät tuulen loitolla ja antavat suojaa tihkusadetta vastaan. Ja niitä molempiahan Islannin säässä riittää. Leveä vyötärönauha lisää housujen istumismukavuutta satulassa. Kännykkä ja pari eväspatukkaa mahtuu housujen reisitaskuihin ongelmitta.

Islantilainen villapaita eli lopapeysa on luottovaatteeni Islannin luonnossa. Ratsastaessa se riittää pitkähihaisen kalsaripaidan päällä, jos ei tuule todella kovaa ja sada. Se pitää lämpimänä, mutta ei tee olosta tukalan kuumaa. Se kestää pienen kosteuden ja on helppo puhdistaa roikottamalla paitaa illalla ulkona muutama tunti. Ilman lopapeysaa en lähde Reykjavíkin ulkopuolelle.

Ratsastuskenkiä ja -saappaita on monenlaisia ja vaihtoehtoja on runsaasti. Minä suosin maastoratsastuksessa tavallisia vaelluskenkiä. Ne pitävät kosteutta eli ovat hyvä kaveri jokien ylityksillä. Ne ovat tukevat ja lämpimät. Kenkien kanssa on turvallista puljata hevoseten kanssa, koska kova kärki suojaa mahdollisilta varpaille astumiselta. Leveä vaelluskenkä voi tietysti jäädä sutjakkaa ratsastussaapasta helpommin kiinni jalustimeen, mutta jos maastossa käyttää turvajalustimia, ei vaelluskengän käyttö ratsastuskenkänä ole mitenkään ongelmallista. Tykkään vaelluskenkien monikäyttöisyydestä: jokaista ulkoiluharrastusta varten kun ei välttämättä tarvita erillisiä kenkiä.

Lopulta se viimeinen kerros eli sateen ja tuulen pitävät kuorivaatteet. Märät vaatteet saavat olon tuntumaan kylmältä ja vievät nautinnon ulkoilusta ja ratsastamisesta. Koska Islannissa sataa aika usein, ovat hyvät sadevaatteet todella oleellinen osa pukeutumista. Käytän kevyellä sadesäällä vedenkestävää takkia. Esimerkiksi tälläista ympäristöystävällistä Mamaliten sadetakkia  (se toimii raskaustakin lisäksi myös ihan tavallisena ulkoilutakkina) tai vähän hevimpää goretex-takkia, josta kerroin esimerkiksi Islannin pakkausvinkit  -jutussa.

Jos sataa rankasti eli kaatamalla – eli siten kuin Islannissa useimmiten sataa – kannattaa vetäistä niskaan hevostallin omat sadevaatteet/-haalarit. Jokainen maastoretkiä järjestävä talli tarjoaa ainakin täällä Islannissa asiakkailleen paksut ja panssarimaiset sadevaatteet. Minäkin pidin tällä tänään päättyneellä retkellä mukana hevostilan omia sadehousuja ja -takkia, mutta niitä ei onneksi tarvinnut vetää ylle kuin kerran.