Ajomatkalla Paso Roblesta. Takana viinitiloja, edessä hyvät yöunet.

Yrittäjäystäväpariskuntamme voi itse päättää lomistaan, joten vietimme seuraavan viikon tiiviisti yhdessä tehden kaikkea mahtavaa. Suhailimme kahdella autolla tutustumassa San Diegon olutpanimoihin, Los Angelesin hipsterikaupunginosaan, kalifornialaisiin maatiloihin ja viinialueeseen. Ystäväperheellämme on 1,5-vuotias lapsi, joka on myös puoliksi islanninkielinen.

Kersojen suosikit: Pingu ja spagetti.

Heidän ja meidän lyhyistä tyypeistä tuli viikon aikana hyvät kaverit. He keräilivät kukkia, juoksivat pitserian pihalla kilpaa, katsoivat iPadista Pingua ja kaivoivat samaan tähtiin räkää nenästä camping-ilallispöydän ääressä. Lapsemme opetti nuoremmalle kirjaimia ja numeroita. Aikuiset pitivät vuorotellen viihdytys- ja vahtivuoroa ja aina jonkun laukusta löytyi hankaliin tilanteisiin avokado tai trippimehu.

Telttailu Kaliforniassa voittaa telttailun Islannissa ainakin kahdessa sarjassa: lämpötilassa ja grillaamisen helppoudessa.

Lasten kemioiden kohtaaminen ei kuitenkaan yksin riitä. Jotta loma onnistuu, aikuisillakin pitää olla samantyyliset sävelet. Kun matkasuunnitelmaa tehdessämme kuvailin omia intressejäni siten, että New Yorkissa en halua jonottaa Empire State Buildingin katolle vaan mieluummin menen juomaan pari hyvää cocktailia jonnekin ruuhkaiseen katutasobaariin, tajusimme olevamme samoilla aalloilla. Haemme matkoiltamme samantyylisiä asioita. Eli hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa nauttia niistä sekä sopivan määrän telttaöitä ja nuotiotulia suhteessa sisävessaan ja hyvään sänkyyn.

Aamu Lake Casitaksen leirintäalueella.

Niinpä me emme yhteisen viikon aikana käyneet Hollywoodissa, Beverly Hillsissä tai Rodeo Drivella. Kuulin vasta jälkeenpäin, että jossain melko lähellä Losia on myös Disneyland. Venice Beachille emme ehtineet. Sen sijaan kävimme huippuhyvässä sushipaikassa LA:n Little-Tokyossa, teimme onnistuneen ostoskeskus-entryn ja maistelimme oluita Angel City Breweryssä. Napan viinialueelle emme ehtineet, mutta kävimme parilla viskiryypyillä ja jälkkäriviinitastingissa Paso Roblessa. Pystytyimme teltan luomumaatilalle omenapuutarhaan ja joimme hyvää mutta vähän kylmettynyttä punkkua muovimukeista.

Adelaidan viinitilalala, Paso Roblessa.

Ensimmäinen lomaviikkomme Kaliforniassa oli ihan täyskymppi. Kyllä sitä passaisi lähteä toisenkin kerran kaveriperheen kanssa reissuun! Oma pätkämme oli hyvästien jälkeen onnettomana ja kysyi, että eikö tyttö voisi tulla meille asumaan. Onneksi jäimme vastavierailun ”velkaa”. Sovimme, että ensi kesänä kierrämme yhdessä Islantia!

Voi näitä Kalifornian maisemia.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

The post Onnistunut perheloma. Case: Kalifornia appeared first on Satu Rämö.

Hei sitten, Kea. Sisälläsi oli kiva asua! Kuva: Björgvin Hilmarsson.

Olemme viimeisen kuukauden aikana ajaneet noin kolme tuhatta kilometriä maan pohjois- ja eteläsaaria ristiin rastiin. Päiväohjelma on noudattanut suurin piirtein edellämainittua. Olemme ehtineet tehdä vaikka mitä, mutta silti yllättävän suuri osa arjen säädöstä pyörii paikasta A paikkaan B siirtymisiin, nukkumisen, syömisen ja siivoamisen ympärillä.

Uuden-Selannin maisematiet ovat upeita mutkaisia. Takapenkiltä on lentänyt yrjöt niskaan kuitenkin vain kahdesti.

Matkalla leirintäalueille nähdään usein sellaisia pikkukyliä, joihin ei tulisi muuten hakeuduttua. Näillä reiteillä ei näy matkatoimistoja, trendikkäitä kahviloita tai isoja mainoskylttejä. Taloista on maali rapissut, lyhtypylväät ovat pikkuisen vinossa ja kaupungin ainoasta julkisesta kahvienjakelupaikasta saa mustaa kahvia kylmällä maidolla. Lyhyet pysähdykset arkisissa paikoissa ovat itse asiassa aika mukavia. Kaikki uusiseelantilaiset eivät harrasta benji-hyppyjä. Olen myös tavannut monia eteläsaarelaisia, jotka eivät ole koskaan käyneet pohjoissaarella – ja toisinpäin.

Kello 16 maanantaina, pikkukaupunki Uuden-Seelannin pohjoissaarella.

Leirintäalueelle saavuttuamme ruokavastaavana (koska mies ajaa) tarkastan keittiöt: keittiövarustuksen mukaan päätän, käristetäänkö suosiolla asuntovaunussa vai käytetäänkö yhteisiä tiloja. Hyvän leirintäalueen tunnistaa siististä keittiöstä. Täällä Cambridge Motor Parkissa on jopa teline tiskatuille astioille. Luksusta!

Ihanaa! Astiankuivauasteline!

Ennen reissuun lähtöä stressasin lapsen syömisestä. Matkailuauto on tehnyt Uudesta-Seelannista lapsen (ja matkabudjetin) kannalta todella helpon matkakohteen. Teemme joka päivä ihan tavallista ruokaa kuten pastoja, salaatteja, puuroja ja lampaankyljyksiä. Päälle syödään kilokaupalla matkan varrelta tienvarsimyymälöistä ostettuja paikallisia hedelmiä.

Jos leirintäalue tarjoaa puitteet, niin tietty reissussa myös rillataan!

Ruoan jälkeen jompi kumpi leikkii pätkän kanssa ulkona ja toinen pesee ja kuivaa pyykkiä. Leirintäalueiden pyykkikoneet ja kuivurit toimivat dollarinkolikoilla. Pikkurahaa vaihtaessa tulee Thaimaan Puhtaat pyykit käteen -pesulapalveluita ikävä.

Yhden koneellisen pesu ja kuivaus syö noin kymmenen dollarin kolikkoa.

Asuntoautossamme on kaksi sänkyä. Yksi parisänky parvella kuljettajan yläpuolella sijaitsevassa tilassa ja yksi auton perällä. Mies saa paremmin nukuttua ylhäällä, minä taas alhaalla. Koska autossa on kaksi sänkyä, ei ollut järkevää kaikkien ahtautua samaan tilaan. Niinpä minä olen nukkunut takakontissa ja mies ja lapsi kaksistaan parvella. Samoalla ängetään taas kaikki samaan sänkyyn…

Terkkuja! Huomisesta eteenpäin virnistelemme Samoalla.

Kirjoitin Mondon maailmanympäriblogiin juuri listan Uuden-Seelannin-reissumme parhaista hetkistä. Matkaltamme on myöhemmin tulossa myös juttua itse lehteen. Jos et vielä tilaa Mondoa, niin asian voi korjata tästä linkistä
*.

*) affiliate-linkki (jos tilaat, saan euron)

The post Matkailuautoarkea Uudessa-Seelannissa appeared first on Satu Rämö.