PS. Tsekkaa arvonta jutun lopussa

Kirjoittamisesta piti kirjoittaa ainakin vielä tämä yksi kirjapari, koska kirjoittaminen on paitsi hauskaa, myös ihan pirun tärkeää. Kirjoitettu teksti ei epäilyistä huolimatta ole häviämässä yhtään minnekään. Vaikka kännykän sovellukset ovat täynnä videokuvaa, instaa, stailattuja tai harkitun kieli poskella tehtyjä kuvia, kuvakansioita ja podcasteja, teksti ei lakkaa olemasta. Ehei, se on nykyään entistä tärkeämpää. Kaikki nuo edellämainitutkin digiviestinnän sisällöt pitää ensin kirjoittaa. Ei ole olemassa uutta Netflix-sarjaa, myyntipitchiä tai instagram-päivitystä, jos ei niitä ensin kirjoiteta valmiiksi.

Mä ja Mirjami huomasimme heti yhden samankaltaisuuden toisissamme: me saamme molemmat inhonvärityksiä, kun joku alkaa puhua kirjoittamisesta asiasta, joka vaatii luovuutta, jota vain joillakin on, tai lahjakkuutta, jota on jaettu vain harvoille ja valituille. Höppppsistä, sanon minä liian monella p-kirjaimella. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Simple as that. Jos ei harjoittele, ei kehity. Jotta osaa kirjoittaa hyvin, on osattava myös ajatella hyvin. Ajattelu ja kirjoittaminen ovat kuin lettu lakkahillolla; päällekkäin paras lopputulos. Omaa ajatteluakin voi kehittää; se vaatii keskittymistä ja – kyllä – harjoittelua.

Tämä koko Kynä-homma alkoi eskaloitua, kun Mirjami laittoi mulle meiliä ja kysyi, kiinnostaisiko mua olla mukana tällaisessa kirjoittamiseen liittyvän kirjan tekemisessä. Aikaa ei ollut mulla yhtään, omia ajatuksia vieläkin vähemmän ja koko ajan karmea säätö, kuten kai aina elämässäni on. Jotain kiehuu jatkuvasti ja iloisesti yli. Olin tekemässä Helsingissä podcastin äänityksiä yhtenä talvena 1,5 vuotta sitten, kun tapasimme ensimmäistä kertaa katajanokkalaisessa kahvilassa. Jokin siinä pöydän toisella puolella istuvassa mimmissä ja kirjoittamiseen liittyvän kirjan kirjoittamisessa kiinnosti. Oon aina halunnut riisua mystiikkaa kirjoittamisen ympäriltä ja levittää kirjoittamisen hauskuutta ympärilleni; onhan niitä kirjoja syntynyt kohta parikymmentä.

Mirjami tuntui tosi skarpilta tyypiltä ja hänellä oli sellaista osaamista, jota mulla ei ollut – ja mulla sellaista, joka täydensi hänen osaamistaan. Huomasimme aika pian olevamme ihan todella hyvä tiimi! Ei siinä mitään sen ihmeempiä tarvittu. Joimme kaffet loppuun ja aloimme suunnitella kirjaa – ja sitten niitä olikin kaksi. Tekstiä ja tehtävää. Juttelimme monien eri kustantajien kanssa ja Mirjamin Tuumaan laittama kontakti otti tuulta alleen ja saimme hyvän kustannussopimuksen. Sitten oltiinkin jo toista kertaa kasvotusten samassa tilassa, kun otettiin nämä kirjan promokuvat.

Lokakuun puolivälissä nämä molemmat kirjat näkevät päivänvalon. Ja täytyy kyllä sanoa, että en ole aikaisemmin laskenut omista käsistäni maailmalle näin hyvännäköisiä teoksia. Leena Oravainio Gut Studiolta suunnitteli kirjojemme visuaalisen ilmeen ja visusta tuli kertaheitolla ihan törkeän kaunis. Yhtäaikaa tasapainoinen ja leikkisä, syvällinen mutta ehdottomasti ei-pönöttävä. Valokuvaaja Arsi Ikäheimonen vastasi kirjojen upeista kuvista. Odottakaas, kun näette meidän kuvat esim. Kjell Westöstä ja Pyhimyksestä. Niistä tuli täydelliset. Kustantajamme Tuuma pistää tämän koko upean paketin kasaan ja on ollut arvokas sparrauskumppani koko kirjantekoprosessin ajan. Kiitokset siis myös sinne Keski-Suomeen!

Jos olet kohderyhmää eli kirjoittaminen ikäänkuin kiinnostaa, suosittelen tilaamaan kirjat nyt etukäteen, ne ovat mun henkilökohtaisen linkin takana tarjolla erityisen kivaan hintaan eli yli 10 € hinnoista pois. Kynä – kaikki tärkeä kirjoittamisesta on fiksu ja inspiroiva opas kirjoittajille.

Yli 300 sivua asiaa kirjoittamisesta: tarinoita, vinkkejä ja ennen kaikkea konkretiaa. Haastattelimme mausteeksi kirjaan myös muita ammatikseen kirjoittavia ihmisiä ja saimme heiltä hirmu hyviä vinkkejä oman ajattelun ja kirjoittamisen harjoittelemiseen ja siinä kehittymiseen. Meillä on kirjoittamiseen liittyviä harjoituksia mm. Anna-Leena Härköseltä, Riku Rantalalta, Kjell Westöltä, tiedeviestintään erikoistuneelta Maria Ruuskalta ja monilta moinilta muilta! Teimme tekstipainotteisen kirjan oheen harjoituskirjan, josta löytyy paljon välineitä oman kirjoittamisen preppaamiseen. Kynä – Tehtäviä oman äänen löytämiseen jelppii säkenöivämpään ideointiin, tukee oman äänen löytämistä ja vie kohti paremman kirjoittamisen ruutiinia. Aahh. Kuulostaa yhtä hyvältä kuin ison irtokarkkibaarin valikoima!

Krediitit: Tässä jutussa olevat kirjailijakuvat on ottanut loistava henkilökuvaaja Heidi Strengell. Lainaukset ovat otteita lokakuussa ilmestyvistä kirjoista. Kustantaja on jyväskyläläinen Tuuma, visuaalisen sunnnittelun on tehnyt Gut Studion Leena Oravainio ja kirjaan kuvat otti Arsi Ikäheimonen.

ARVONTA!

Mikä kirjoittamisessa kiehtoo sinua? Arvon kaksi Kynä-kirjaparia kaikkien perjantaina 13.11. kl 21 Suomen aikaa kommentin jättäneiden kesken.

Arvonta suoritettu ja voittajiin otettu yhteyttä. Kiitos kaikille osallistumisesta

The post Kynä – kirja kirjoittamisesta appeared first on Satu Rämö.

Lähdimme tässä Suomen juhannuksen korvilla muutaman päivän mittaiselle työmatkalle Islannin Länsivuonojen itäosiin. Kotona tehdessämme lähtöä huomasin tämän kirjan erään muuttolaatikon päällimmäisenä. Hetken mielijohteesta nakkasin sen mukaan reissukassiin. Iltaisin kuvauspäivien jälkeen tekisi varmasti mieli keskittyä, ehkä ehtisin kirjoittaakin. Ja ehdin!

Muita juttujani erilaisista kirjoista löydät täältä Kirjavinkit-osion alta.

7+7 Levottoman ajan kirjeitä on kahden kirjailijan, Juha Itkosen ja Kjell Westön välistä kirjeenvaihtoa. Westön kirjeet on suomeksi kääntänyt Laura Beck.

14 kirjettä ja yli 300 sivua kahden miehen välistä kirjeenvaihtoa kaikesta. Ihmisenä olemisesta. Siitä tunteesta kun identiteetti häilyy. Siitä, miltä tuntuu miehenä vierastaa tietynlaisia miesporukoita, vaikka on itse omasssa elämässään – miehenä – aika menestynyt. Miltä tuntui kun Juha Väätäinen voitti 10 000 metrin juoksukisan 1970-luvun alussa? Millaista se on, kun oma työ on sen luonteista, että sitä arvostellaan jatkuvasti julkisesti? (Hesarin arvio tästä kirjasta alkoi – tietenkin – kirjallisuuskritiikin kritiikkiin vastaamisesta, heh.) Ja voiko sellaisista ajatuksista edes kirjaan kirjoittaa? Millaista on olla osana pientä yhteisöä, jossa tekijät, arvostelijat, osallistujat ja ostajat sijaitsevat kaikki saman kannen alla? Ah, suomenruotsalaisuus!

Aiheet ovat kirjeissä runsaanpuoleiset, mutta juuri sellaistahan meno ihmisen päässä yleensä on. Emme me mieti viikon aikana vain yhtä asiaa. Varttitunnin aikana mieleen pulpahtelee jos jonkinmoista ajatusta, ristiriitaa, riemun ja ärtymyksen aihetta.

Kun ajattelee ammatikseen (ja minä uskon, että kirjoittaminen on hyvin pitkälle asioiden ajattelemista ja ajatusten järjestykseen laittamista), omia ajatuksiaan reflektoi herkästi. En ole varma, huomasivatko kirjailijat sitä itse, mutta itse kiinnitin jatkuvasti huomiota siihen, kuinka kumpikin kirjoittaja paalutti omaa reviiriään. He eivät sortuneet tekstin lölleröittämiseen aloittamalla joka toisen virkkeen puuduttavalla toisaalta-toisaalta-otamme-kaiken-huomioon-pohdinnalla.

Westö ja Itkonen osoittavat oman kontekstinsa mutta tekevät sen hienovaraisesti. He piirtävät aitauksen ja käsittelevät mielipidettään sen sisällä. Ensin pohjustetaan, sitten täräytetään. Välillä kertaalleen rakennettua aitaa siirretään, pistetään porttia uusiksi ja silloin tällöin vastarakennetun aidan yli astutaan – mutta ei kompastella. Aiheen määrittely, oman näkökulman raamittaminen ja oman kontekstin tiedostaminen auttaa pitämään abstraktimmatkin aiheet – kuten feminisimin tai vanhemmuuden – kasassa ja käsissä.

Kokematon kohtelias yrittää ottaa huomioon monta näkökulmaa ja lopputuloksena on taskulämmin päläpäläselostus. Kokenut pitää kiinni näkökulmastaan, mutta hän piirtää näkökulmansa esiin niin selvästi, ettei se a) jätä ketään epätietoiseksi siitä mitä juuri äsken sanottiin tai b) anna lukijan käteen aseita teilata sanottua yhden totuuden toitottamiseksi.

Mitä siitä, jos tunnen oloni epämukavaksi? Niinhän minun kuuluukin tuntea. Jos valkoinen, keski-ikäinen mies pelkää #metoo-kampanjaa, on toki mahdollista, että hän pelkää ainoastaan oman asemansa ja omien tiedostamattomien etuoikeuksiensa menettämistä. Jotta ajattelu olisi ylipäätään mahdollista, tämä epäilys on ylitettävä.

Juha Itkonen, 7+7

Minä asetan tietyt rajat sille mitä voin ja saan kirjoittaa. Minkälaiset, se on oma asiani, mutta teen sen koska uskon maailmassa olevan asioita joita en ymmärrä, tai en kykene kuvaamaan, enkä halua loukata asianomaisia ihmisiä kirjoittamalla pinnallisesti ja huonosti sellaisesta, mikä ansaitsisi paremman ja syvemmän kuvauksen. Silti asennoidun niin, että meidän kirjailjoiden täytyy saada yrittää. Pyrkimys transsendenssiin, halu vapautua ahtaasta minästä ja yrittää ymmärtää toisenlaisia identiteettejä, elämänehtoja ja todellisuuksia, eikö se juuri ole alkusyy siihen, että kertomista ja kirjallisuutta on?

Kjell Westö, 7+7

Hienovaraisesti ehjäksi tanssitun kontekstin ja tarkasti mietittyjen ja ajan kanssa kypsyneiden ajatusten lukeminen on tavattoman virkistävää. Tai oikeastaan tuo äskeinen oli huonosti valittu adjektiivi. Kirja ei virkistänyt, vaan se rauhoitti.

Nautin suunnattomasti keskustelun seuraamisesta, Westön näennäisen viileistä havainnoista ja siitä, kun Itkonen silloin tällöin kiroilee.

Koin oloni valtavan etuoikeutetuksi, kun sain lukea (tai kuunnella: 7+7:n äänikirjaversio on todella, todella hyvä, eikä vähiten siksi että kirjalijat lukevat kirjeensä itse) hitaasti haudutettuja ajatuksia aiheista, jotka koskettavat ja kiinnostavat. Kaksi ihmistä on kirjoittanut keskenään puolentoista vuoden ajan kirjeitä heitä itseään mietityttäneistä aiheista, ja nyt minä sain lukea ne kirjeet ja kokea niiden kirjeiden välittämät ajatukset. Pääsin seuraamaan kahden ihmisen väliseksi tarkoitettua ajatustenvaihtoa ja osallistumaan fiksuksi kokemaani keskusteluun ilman että piti tykätä / jakaa / kommentoida / siivilöidä. Tässä nopeatempoisessa someajassa tällaisessa ajatuksenvaihtojen seuraamisessa oli jotain tavattoman etuoikeutettua.

7+7 Levottoman ajan kirjeitä (Otava) ilmestyi viime vuonna. Luin itse printtikirjan, mutta koska niin moni kirjoittamista harrastava tai työkseen kirjoittava ystäväni kehui teoksen äänikirjaversiota, kuuntelin sitä muutamia lukuja. Ja kyllä. Kehut osuivat kohdalleen. Äänikirjan lukevat nimittäin kirjailijat itse. Juha Itkonen lukee omat ja Kjell Westö omat kirjeensä. Se tuo keskustelutilanteen vieläkin lähemmäs.

PS. Jos haluat kuunnella tämän äänikirjana, etkä vielä käytä Storyteliä, voit hyödyntää etukoodini ja saat 30 päivää maksutonta kokeiluaikaa. 7+7 löytyy Storytelin laajasta valikoimasta. Kokeilun voi lopettaa 30 päivän jälkeen eli se ei sido mihinkään. Linkki on affiliate-linkki.

The post Kirja, jonka kanssa ajattelin paljon ja hitaasti – 7+7 Levottoman ajan kirjeitä appeared first on Satu Rämö.