Suhteeni true crime -genreen on hankala. Onhan siinä vähän puolilikainen fiilis, kun todellisen ihmisen murhasta tehdään toiselle ihmiselle viihdettä. Onko alhaista pysähtyä onnettomuuspaikalle ottamaan valokuvia uhrista? On. No onko alhaista hakea nautintoa muiden ihmisten kokemista kauhunhetkistä? Niin…. tässä kohtaa koen hieman häpeää. En koskaan pysähtyisi onnettomuuspaikalle ottamaan valokuvia, mutta kyllä minä kaikenlaisia true crime -kirjoja ja podcasteja kuuntelen.

Mutta sitten taas. Onko väärin olla kiinnostunut jostakin asiasta, jos kiinnostuminen ei johda mihinkään haitalliseen? Jos vaikka kadonneiden ihmisten tarinoiden lukeminen kiehtoo, mitä haittaa siitä on? Jos et seiso vieressä, mistä tiedät että kaatuvasta puusta kuuluu ääni? Onhan näitä, kysymyksiä. Eikä minulla ole niihin vastauksia.

Kolme tasokasta true crime -kirjaa

True crime on genre, jonka alle mahtuu mahdoton määrä aivan kaikenlaista teosta. On hyvin kirjoitettuja kirjoja, tarkasti taustoitettuja podcasteja ja sitten on niitä arveluttavasti muiden elämää tonkivia teoksia ja tautuoitujen miestoletettujen kansikuvittamia elämäkertoja, joissa kerrataan ne samat jengiläisenelämäonranccaa-jutut, jotka on tullut luettua eri muodoissa jo aika moneen kertaan.

Luin Hesarin Teema-lehdestä (toimittaja Venla Rossin kirjoittama juttu) kiinnostavan artikkelin true crime -ilmiöstä. Jutussa mainittiin tutkimuksesta (Boling & Hull 2018), jonka mukaan noin 75 prosenttia true crime -podcastien kuuntelijoista oli naisia. Bolingin haastattelututkimukseen osallistuneista yksi kommentoi true crimea näin:

”Me, jotka olemme kokeneet väkivaltaa ja saamme lohtua true crimesta, emme etsi ratkaisua vaan ymmärrystä. Etsimme yhteisöä, joka ei käännä selkäänsä sille, että päivittäinen väkivalta on todellista ja että se on enemminkin arkipäiväistä kuin luonnonoikku.”

Valitsin uudehkoista true crime äänikirjoista (löytyvät myös kovakantisina) kolme, jotka omasta mielestäni kestävät vähän tiukemmankin tarkastelun. Toki sisältö viihdyttää, mutta koin, että niiden ”toisten” tirkistely jää näissä vähintään kakkossijalle. Niillä on mielestäni jokin muukin päämäärä kuin viihdyttää lukijaa rikosten maailmassa ja kerrata kirjan kohteen tekemiä rikoksia.

Kaisa Tammi: Naisvankilan pomo. WSOY. Lukija Johanna Kokko. Tänä vuonna lukemistani tietokirjoista tämä on ehdottomasti feministisin. Se avasi minulle entuudestaan tuntemattomasta ja yllättävästä näkökulmasta naisten eriarvoista kohtelua – kontekstina vankilat. Vankilamaailma kalterien molemmin puolin. Kirjassa kerrotaan Kaisa Tammen, pienituloisen yh-perheen lapsen matka lähiöstä arvostetuksi vankilanjohtajaksi ja erityisesti naisvankien asemaan perehtyneeksi asiantuntijaksi. Kirja on hieno tarina omatunnon, empatian ja sosiaalisen älykkyyden kehittymisestä. Kaikillahan nuo ominaisuudet eivät valitettavasti kehity koskaan. Tammen sosiaalinen omatunto ja tilanteiden lukemisen taito on ihailtavaa.

Miesvaltainen vankilaympäristö ei ole ollut kovin helppo työympäristönäkään. Sovinismia on riittänyt eikä kollegoiden törkeästä seksismistäkään tarvitse esimerkkejä täikamman kanssa hakea. Puistattavia juttuja.

Tämän kirjan kuunneltuani ymmärsin itse ensimmäistä kertaa pysähtyä miettimään naisvankeja ryhmänä: Miksi naiset tekevät rikoksia? Keitä vankilaan tuomitut naiset yleensä ovat? Miten vankilassa voidaan tunnistaa ihmiskaupan uhri? Miten nainen rikoksentekijänä eroaa miehestä? Miten vankilassa tuomionsa kärsineiden sopeutumista yhteiskuntaan pystyttäisiin paremmin tukemaan? Kaisa Tammella on tarkkoja ajatuksia ja paljon kokemusta: hän on työskennellyt vankeinhoitoalalla kolme vuosikymmentä niin vanginvartijana, psykologina ja nykyään johtavassa asemassa. 

Vankiloissa tiivistyy yhteiskunnan ilmiöitä. Yleensä vain se miehinen puoli näkyy ja kuuluu, naisten ei. Siksikin tämä kirja on tärkeä. Tammi kertoo suurimman osan esimerkeistä nimettöminä ja ne, jotka hän mainitsee nimeltä, ovat antaneet suostumuksensa tulla nimetyksi. Tämä on yksi kuluvan vuoden feministisimpiä tietokirjoja ja oikeasti tärkeä true crime -tapaus.

Riku Siivonen ja Bob Malmi. Ihan tavallinen kokaiinikauppias. Aula & co. Lukija Aarne Linden. Tämän true crime -teoksen konteksti on huumerikollisuudessa. Se ei ole perinteistä huumerikollisuus-vuodatusta, jossa käsitellään suuria kauppoja, jengiläisen elämää, kiinni jääneitä katukauppiaita, jakeluverkostoja ja virkavallalta piilottelua Etelä-Euroopan rantalomakohteissa. Ihan tavallinen kokaiinikauppias katsoo sisäänpäin, huumeita käyttävien elämään. Teoksessa seurataan tavanomaiseen keskiluokkaiseen perheeseen syntyneen Bob Malmin tekemiä valintoja, huumeidenkäyttöä ja huumausaineiden myyntiä sekalaiselle porukalle duunareista julkkiksiin ja kulttuurialan vaikuttajiin. Kirjassa pääsevät ääneen Bobin lisäksi myös monet muut ihmiset, joilla ei ole mitään muuta yhteistä tekijää kuin laittomien päihteiden käyttö. Osalla homma oli kirjan tekohetkellä lähtenyt lapasesta, osa kirjaan haastatelluista jatkoi satunnaista huumeidenkäyttöä edelleen kokematta sitä lauantaikaljaa suuremmaksi asiaksi.

Vaan kuinka riippuvuus alkaa, ja miten se rakentuu? Mikä on lääkkeen ja huumeen ero? Miksi ihminen haluaa muokata omia tunteitaan? Aivan tavallinen kokaiinikauppias kertoo riippuvuuden mekanismeista, huumeiden käytöstä ja valaisee myös sen nurkan, mitä huumerikollisuutta käsittelevissä true crime -teoksista ei juuri saa lukea: ihan tavallisten ihmisten syistä käyttää huumeita.

Aki Linnanahde (myös lukijana). Vilhunen. Otava. Minun juttuja pidempään seuranneille tämä ei tule yllätyksenä; tämän kirjan halusin kuunnella tarinan päähenkilön takia. Olen lukenut ja kuunnellut, jos nyt en ihan kaikkea niin ainakin järjettömän suuren osan, Jari Aarnioon jollain tavalla liittyvästä rikosuutisista, elämäkerroista, tietokirjoista ja podcasteista. Aarnion punoman massiivisen sotkun purkaminen lähti aikanaan liikkeelle kolmen naisen – kahden Hesarin toimittajan ja Aarnion pettämän ex-naisystävän/seuralaisen – ansiosta.

Kun paljastui, että poliisiviranomaisen keikkakaverina on huseerannut yksi Suomen tunnetuimmista ammattirikollisista, Keijo Vilhunen, koko tapaus alkoi kuulostaa niin älyttömältä ja käsittämättömältä, että sitä ei meinannut uskoa todeksi (ennen hovioikeuskäsittelyä minäkin olin aika varma, että Aarnio on joutunut takaa-ajon kohteeksi, että eihän Suomessa tällaista poliisirikollisuutta voi olla). Aarnio on antanut paljon haastatteluja ja saattanut julkisuuteen omia näkökulmiaan erilaisten kirjojen, tv-esiintymisten ja podcastien kautta. Keijo Vilhunen on pitänyt matalampaa profiilia. Kun Vilhusen elämäkerta ilmestyi, kuuntelin sen heti.

Mitäpä tuumasin? Olihan tämä pirun hyvin kirjoitettu. Siellä on leppoisat kuvaelmat Vilhusesta leipomassa karjalanpiirakoita ja yhtä lailla ne vähemmän leppoisat muistot väkivallanteoista ja rikosretkistä ympäri harvaan asuttua suomalaista maaseutua.

Ammattirikollisesta tehtyjä elämäkertoja leimaa usein kirjan kohteen vaivaannuttava jalustalle nostaminen; kerrotaan yksityiskohtaisesti nyysityistä rahamääristä, väkivallan kautta ansaitusta valta-asemasta tai kosteista bileistä, joissa on paljon vähäpukeisia naisia. Vilhunen-teoksessa tällaista pullistelua on vähemmän. Täysrasvaisten ja mammonaa pursuavien juttujen rajaaminen käsittelyn ulkopuolelle on teoksen vahvuus. Vilhunen on toki koukuttavasti kirjoitettua true crimea, jossa kerrotaan kuinka Vilhusesta tuli Vilhunen, mutta se onnistuu samalla zoomaamaan myös laajempaan kuvaan ja kertomaan pätkän suomalaista rikoshistoriaa. Ja Aarnio-vyyhdistä kiinnostuneille tämä oli todella mielenkiintoista kuunneltavaa.

Saat maksuttoman 30 päivän mittaisen kokeilun Storyteliin tästä linkistä. Samalta sivulta löydät myös muutamia muita äänikirjasuosikkejani. Aloita nyt ja lopeta kun haluat.

Täältä löydät lisää äänikirjasuosituksiani ja kirjavinkkejä:

Cozy crime eli ”kiltti rikosviihde” – Mitä se on?
Äänikirjavinkkejä pitkille automatkoille (lapsille)
Koukuttavat, historialliset ja ihanan pitkät romaanit
Rikollisen hyvää viihdettä (mm. kuratoimiani true crime -vinkkejä)
Chick-lit on hauskaa ja älykästä
Elämäkertoja, jotka ovat opettaneet minulle jotain uutta
Dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

The post Toisen rikos on toisen viihdettä? appeared first on Satu Rämö.

Olen seurannut rikoskirjallisuusgenreä tiiviisti viimeiset 15 vuotta. Luen ja kuuntelen kymmeniä rikoskirjoja vuodessa, viime vuonna meni yli sadan, jos true crime -teokset lasketaan mukaan rikoskirjallisuusgenreen. Kyllähän ne rikoskirjallisuutta ovat – vaikka eivät fiktioon lukeudukaan. En ole pioneeri enkä kirjallisuudentutkija, mutta näin ahkeran lukijan näkökulmasta tarkasteltuna huomasin muutama vuosi sitten yhden isomman muutoksen rikoskirjallisuuden raakuudessa. Jo Nesbön Harry Hole -sarjassa sen huomasin ensimmäisenä: rikoksia alettiin kuvata yksityskohtaisemmin. Väkivaltakuvaukset hidastuivat, ne saattoivat kestää useita sivuja. Yksityiskohtaisuudessaan selostukset mitä mielikuvituksellisemmista murhaamistavoista vain karmistuivat. Sitten havaitsin sen muuallakin; yhtäkkiä markkinoille alkoi tulla teoksia, joissa ikään kuin kilpailtiin sillä, kuka keksii ja kirjoittaa kaikista kamalimmat väkivaltakuvaukset. Minulle ne ovat liikaa – en pysty lukemaan esim. Erik Axl Sundin Varistyttö -trilogiaa.

Meni muutama vuosi ja tapahtui keinahdus päinvastaiseen suuntaan. Julmat väkivaltakuvaukset jätettiin taakse ja naftaliinista kaivettiin uusi alagenre: cozy crime. Mukava rikoskirjallisuus. Kiltti rikosviihde. Aluksi tämä sanapari sai aikaan pieniä ällötysväristyksiä. ”Murhataan silleen näitisti.” Kyse on kuitenkin melkein aina siitä, että joku kuolee ja sitten selvitetään, mitä tapahtui ja kuka murhasi. Voiko edes fiktiossa tapahtuvaa murhaamista tehdä ”mukavasti”?

Aiheellinen kysymys. Enpä usko. Mutta kuvauksissa voi säästellä. Cozy crime on fiktiivistä rikoskirjallisuutta, jossa ei mässäillä väkivallalla, julmat yksityiskohdat eivät ole teoksen erityispiirre ja jännitys tai kauhu luodaan jotenkin muuten kuin graafista väkivaltaa mielikuviin roiskien. Kiltti rikoskirjallisuus pitää sisällään monenlaisia teoksia: on ihmissuhdekeskeistä cozy crimea, ympäristönkuvaukseen keskittyvää cozy crimea tai analyyttistä poliisityötä kuvaavaa mutta rikosten kuvausta säästelevää kirjallisuutta. Kiltti rikoskirjallisuus voi olla sitäkin, että sillä rikoksella ei loppujen lopuksi ollutkaan niin väliä vaan sillä, mitä vaikka kahden poliisipäähenkilön välillä tapahtuu.

Kiltti rikoskirjallisuus – viisi äänikirjaa

Kiltti rikoskirjallisuus ei siis tarkoita lällyä rikoskirjaa tai löperöä juonta. Väkivaltakuvausta on vähemmän ja sen rikoksen selvittelyn lisäksi kirjassa tapahtuu jotain muutakin; yleensä ihmissuhdekiemurat liittyvät asiaan ja luovat jännitettä. Viime aikoina cozy crimea on ilmestynyt runsaasti, joten ajattelin listata muutaman tuon alagenren tämänhetkisen suosikkini. Jos et ole vielä tutustunut cozy crimeen, näistä vaihtoehdoista voisi löytyä jotain kiinnostavaa, jolla pääset alkuun.

Nämä teokset löytyvät myös kirjoina kirjakaupiosta ja kirjastoista, mutta koska tämä on vuosiyhteistyökumppanini Storytelin yhteistyö, esittelen teosten äänikirjaversiot.

Vainajat eivät vaikene

Aloitan suurimmasta yllättäjästä. Vainajat eivät vaikene (Siltala) on runsas – joku voisi sanoa liiankin pitkä, mutta minusta juuri ihanan täyteläinen – teos, joka aloittaa rikosylikonstaapeli Ville Karilan ja oikeuslääkäri Viola Kaarion murhatutkimuksia käsittelevän dekkarisarjan. Teoksen alussa kuolee varakas ja hieman omalaatuinen nainen. Pian selviää, että kuvioon liittyy jollain tavalla lipevä ihmissuhderikollinen eli mies, joka huijaa naisilta rahaa keksityillä tarinoillaan. Vaan mitä kaikkea muuta tähän liittyykään? Pidin teoksessa erityisesti rauhallisesti etenevästä tutkintatyön kuvausesta (siitä kiitos toiselle kirjailijalle Juha Rautaheimolle, joka on entinen poliisi) ja kauniista kielestä (siitä kiitokset kirjan toiselle kirjoittajalle kustannustoimittaja Sari Rainiolle). Kaksikko on onnistunut luomaan tasalaatuisen, alusta loppuun vakain ottein kulkevan dekkarin, jossa suurin arvoitus löytyy ihmisten välisistä suhteista. Koukuttava, ihanan pitkä ja hienosti synkkyyttä ja romantiikan teemoja yhdistelevä teos. Äänikirjan toteutuksesta megahienot pisteet: Stephen King -kirjoista tuttu ääni Toni Kamula sopi tähän täydellisesti, ja murhatun naisen päiväkirjamerkintöjä tulkitsi upea Riitta Havukainen. Tätä olisi voinut kuunnella toiset 17 tuntia putkeen.

Kuolema Kulosaaressa

Heti perään toinen suomalainen kiltti rikosviihde -pläjäys. Laura Anderssonin kirjoittama Kuolema Kulosaaressa (Otava) edustaa hykerryttävän ihanaa salapoliisiromaanigenreä. Teos vie sodan jälkeiseen Suomeen. Lähtötilanne on tämä: Lyyli Huttunen on työtön kodinhoitaja ja lähes nelikymppisenä edelleen naimaton, mikä on 1940-luvun Suomessa katastrofi. Ex-sirkustaiteilija Riku Loimola on homomies – mikä sekin on 1940-luvun Suomessa katastrofi. Riku ja Lyyli lyöttäytyvät yhteen, menevät naimisiin, Lyylistä tulee naimisiinmenon myötä Lili Loimola ja pariskunta perustaa yhdessä etsivätoimiston, jonka myötä he joutuvat keskelle kimurantteja ja kiusallisia rikoksia. Äänikirjatuotantoon on satsattu tässäkin. Lukijoita on kaksi: pehmeä-ääninen Elena Leeve ja rauhallinen Mikko Kauppila ovat jännällä tavalla ajattomia ääniä, joiden ansiosta kuuntelijan siirtyminen vuosikymmenen takaiseen Suomeen onnistuu kuin huomaamatta. Tätäkin on tulossa lisää, sillä Kuolema Kulosaaressa on Lili Loimola ratkaisee -sarjan ensimmäinen osa.

Huonesiivooja

Ooh, ja sitten tämä kiltti rikoskirja, jonka päähenkilö vei sydämeni kertaheitolla! Tässä kirjassa keskeistä ei olekaan se rikos, vaan kertoja. Suurin yllätys ei ollut se, kuka murhasi murhatun, vaan se, miten kirjan päähenkilö-kertojasta paljastui pala palalta uusia ja ravistelevia puolia. Minäkertoja on yleensä tosi vaikea kertojavalinta, mutta nyt tässä se toimi aivan täpöllä.

Molly on huonesiivooja, joka on isoäitinsä kuolelman jälkeen maailmassa aika yksin. Hänellä on työpaikka huonesiivoojana hienossa hotellissa ja hän nauttii työstään paljon. Luksushotellissa kuolee mies, Molly löytää ruumiin. Sitten alkaa selvitystyö: kuka rikkaan miehen murhasi ja miksi?

Aluksi vierastin Mollyä. Hän ja hänen lapselliset ”elämänviisautensa” ärsyttivät. Sitten tajusin, että oikeastaan minä olin se, joka oli väärässä ja ärsyttävä. Mollyhän oli herttaisen täydellinen! Ymmärsin, että hän oli valtavan kiltti, hänessä oli luultavasti autistisia piirteitä ja hän oli lapsenomaisempi kuin muut teoksen aikuiset. Tämän teoksen jälkeen teki mieli huutaa kaikille, että uskokaa ihmisiin, heihin jotka ovat valtavan hyviä! Heitä on niin paljon. Nita Prosen Huonesiivooja (Bazar) on noussut menestykseksi ympäri maailmaa. Äänikirjan lukija Fanni Noroila oli minulle uusi tuttavuus; hänen lempeä ja pehmeä äänensä istui tähän kirjaan erinomaisesti.

Torstain murhakerho

Richard Osman on brittiläinen tv-julkkis, joka päätti kirjoittaa cozy crime -dekkarin. Ennen kirjan ilmestymistä sen oikeudet oli myyty ympäri maailmaa ja jäbyläinen sai kouraan miljoonan punnan ennakon. Kun tämä kirja ilmestyi (viime kesänä), se oli varmaa: kiltti rikosviihde on tämän hetken rikoskirjallisuuden kuumin trendi. Torstain murhakerho kertoo neljästä Coopers Chasen seniorikylän asukkaasta, jotka seurustelevat keskenään, siemailevat gin toniceja, syövät keksejä ja ratkovat rikoksia. Nimi tulee siitä, että murhakerhon jäsenet tapaavat aina torstaisin.

”Murharyhmän” tyypit ovat aika velmuja kavereita: he ovat alusta asti naamioineet tapaamisensa nimellä ”Japanilainen ooppera – vapaata keskustelua”, jotta he saavat pöhistä kerhonsa asioista rauhassa. Etsivähommat ovat kiehtovia (tarinan keskeisin selvitettävä rikos on paikallisen rakennusurakoitsijan murha), toimintaa riittää ja kaiken päällä leijuu ihana brittihuumori, joka tulee kuin vahinkopieru: yllättävässä tilanteessa eikä jää huomaamatta. Torstain murhakerhon lukee oma top 3 -miesäänilukijani Jukka Pitkänen. Kirja sai tammikuussa jatko-osan Mies joka kuoli kahdesti. Senkin on äänikirjaksi lukenut Jukka Pitkänen.

Mma Ramotswe tutkii -sarja

Lopuksi vielä yksi cozy crime -klassikkosarja, jota on julkaistu menestyksellä jo kauan ennen kuiin cozy crime nousi parrasvaloihin. Jos joku on rentouttava ja hyväntuulinen dekkarisarja, niin Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe tutkii -sarja (Otava) on. Ilman mitään disclaimereita. Sarja tapahtuu Botswanassa, jossa itsenäinen nainen Mma Ramotswe pyörittää omaa etsivätoimistoaan ja laittaa lähiseudun ketkuja kuriin. Hykerryttäviä pieniä ja vähän isompiakin rikoksia, aurinkoista elämänasennetta, jossa asiat saadaan tapahtumaan ja tarkkaa kuvausta Botswanasta. Tämä sarja toimii loistavana nojatuolimatkana. Äänikirjoja on suomeksi ilmestynyt jo parikymmentä. Tässä uusimmassa Kadonneiden ystävien maille Mma Ramotswe joutuu työnsä puolesta selvittelemään kimurantteja perheasioita.

Saat maksuttoman 30 päivän mittaisen kokeilun Storyteliin tästä linkistä. Samalta sivulta löydät myös muutamia muita äänikirjasuosikkejani. Aloita nyt ja lopeta kun haluat. Luurit korville ja nauttimaan

Täältä löydät lisää äänikirjalovea ja mun kirjavinkkejä:

Äänikirjavinkkejä pitkille automatkoille (lapsille)
Koukuttavat, historialliset ja ihanan pitkät romaanit
Rikollisen hyvää viihdettä (mm. kuratoimiani true crime -vinkkejä)
Chick-lit on hauskaa ja älykästä
Elämäkertoja, jotka ovat opettaneet minulle jotain uutta
Dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

The post Cozy crime eli kiltti rikosviihde – onko sitä? appeared first on Satu Rämö.